Joe Carter: Kun ei-mikään loi kaiken

Ihmisiä on läpi historian peloteltu ja sävähdytetty heidän kulttuurinsa luomistarinoiden mukaelmilla.

Asteekit kertoisivat naisesta, jolla on käärmeistä tehty hame. Foinikialaiset taas Zophashaminsta ja juutalaiset sekä kristityt ainoasta todellisesta Jumalasta – Jahvesta. On kuitenkin eräs huono-onninen ryhmä – ateististen materialistien lapset – joille ei ole luomismyyttiä kerrottavana. Kun tiedonhaluinen veitikka kysyy, kuka loi auringon, eläimet ja ihmiset, heidän materialistiset vanhempansa voivat vain kehottaa heitä lukemaan Carl Saganin tai Richard Dawkinsin kirjan.

Mutta millaisen tarinan he todennäköisesti löytävät? Pitäisikö heille kertoa, kuten kuuluisa astrofyysikko Stephen Hawking väittää tuoreessa kirjassaan ”The Grand Design”, että ”universumi … luonut itsensä ei-mistään.”

Kun Hawkingin selitys on hieman liian ikävä ja epämääräinen iltalukemiseksi, päätin ottaa materialismin elementtejä ja muodostaa niistä sisällöltään tarkka, vaikkakin myyttinen, kertomus. Tätä vailla on kulttuurimme ollut aivan liian kauan – luomiskertomusta nuorille ateistille materialisteille.

Alussa oli Ei-mikään, ja Ei-mikään loi Kaiken. Kun Ei-mikään päätti luoda Kaiken, hän täytti pienen pisteen Ajalla, Sattumalla ja Kaikella ja antoi sen laajeta. Laajentuminen levitti Kaiken Kaikkialle vieden Ajan ja Sattuman mukanaan. Nämä kolme levittäytyvät yhdessä jättäen palasia itsestään minne vain he menivät. Yksi noista paikoista oli planeetta Maa.

Ilman erityistä Syytä – syy on harvoin erityinen – Ajan ja Sattuman valtasi mieltymys tähän pieneen, märkään, siniseen kivenlohkareeseen ja he päättivät pysyä paikalla nähdäkseen, minkälaisia seikkailuja saattasi tapahtua. Samalla kun he huomasivat Maan olevan kiehtova ja soma, he huomasivat sen olevan myös liian hiljainen ja staattinen. He saivat idean muuttaa Kaikkea (vain vähän) luomalla erityisen Jotakin. Aika ja Sattuma kuljeksivat planeetalla räiskien läpi valtamerten ja läiskyttäen mudan läpi etsiessään ainesosia. Mutta vaikka he katsoivat Kaikkialle, ei missään ollut ainesosia, joita he tarvitsivat tehdäkseen Jotakin, joka voisi tehdä enemmän kuin samoja Joitakin.

He kutsuivat kaverinsa Kaiken apuun. Siitä lähtien kun Kaikki oli ollut Kaikkialla, ei ollut epäilystä, ettei hän pystyisi löytämään puutuvaa ainesosaa. Ja tietysti hän löysi. Piilotettuna jonnekin pieneen komeroon nimeltään Jossakin, Kaikki löysi sen mitä Aika ja Sattuma tarvitsivat: Informaation. Kaikki laittoi Informaation pieneen jää- ja kivipalaseen, joka sattui menemään ohi entisen planeetan, Pluton, ohi ja lähetti sen takaisin kavereilleen Maahan.

Nyt kun Heillä oli Informaatio, Aika ja Sattuma onnistuivat lopulta luomaan itseään kopioivan Jonkin, jota he kutsuivat Elämäksi. Kun he loivat elämän, he huomasivat, että se ei vain kasvattanut lisää Joitakin vaan alkoi myös tulla Muiksi! Jotkin ja muut alkoivat täyttää Maata – merien pohjista taivaisiin asti. Heidän luomuksensa, joka aloitti yksittäisenä Jonakin, tuli lopulta miljooniksi ja miljardeiksi Muiksi.

Time and Chance, though, where the bickering sort and were constantly feuding over which of them was the most powerful. One day they began to argue over who had been more responsible for creating Life. Everything (who was forever eavesdropping) overheard the spat and suggested that they settle by putting their creative skills to work on a new creature called Man. They all thought is was a splendid plan—for Man was a dull, hairy beast who would indeed provide a suitable challenge—and began to boast about who could create an ability, which they called Consciousness, that would allow Man to be aware of Chance, Time, Everything, and Nothing.

Chance, always a bit of a dawdler, got off to a slow start, so Time, who never rested, completed the task first. Time rushed around, filling the gooey matter inside each Man’s head with Consciousness. But as he was gloating over his victory he noticed a strange reaction. When Man saw that Everything had been created by Time, Chance, and Nothing, his Consciousness filled with Despair.

Chance immediately saw a solution to the problem and took the remaining materials she was using to make Consciousness to create Beliefs. When Chance mixed Beliefs into the gray goo, Man stopped filling with Despair and started creating Illusions. These Illusions took various forms—God, Purpose, Meaning—and were almost always effective in preventing Man from filling up with Despair.

Nothing, who tended to be rather forgetful, remembered her creation and decided to take a look around Everything. When she saw what Time and Chance had done on planet Earth she was mildly amused, but forbade them to fill any more creatures with Consciousness or Beliefs (which is why Man is the only Something that has both). But Nothing took a fancy to Man and told Time and Chance that when each one’s Life ran out, she would take him or her and make them into Nothing too.

And that is why, children, when Man loses his Life he goes from being a Something created by Time and Chance into becoming like his creator—Nothing.