Evankeliumit

Evankeliumien kirjoittajat

Minkään evankeliumin kirjoittajan nimestä ei ole varmuutta.¹ Vaikka esimerkiksi Markuksen evankeliumin kirjoittajan ollessa kyseessä puhutaan usein Markuksesta, se johtuu lähinnä käytännöllisistä syistä; se ei varsinaisesti sisällä väitettä, että evankeliumin olisi kirjoittanut Markus. Tosin kirkollinen perimätieto ehdottaa Matteuksen ja Markuksen evankeliumien kirjoittajiksi samannimisiä apostoleita.²

Ei-kristillisten lähteiden lisäksi on olemassa huomattava määrä Jeesuksesta kertovia kristillisiä lähteitä. Niiden avulla voidaan jotenkuten hahmottaa jotain muutakin kuin tietoja Jeesuksen olemassaolosta ja sen päättymisestä. Jeesus ei kirjoittanut kirjeitä tai kirjoja, eikä ole erityisen vahvoja perusteita olettaa hänen tehneen niin. Jeesus-tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat neljä kanonisoitua evankeliumia. Tästä syystä on mielekästä arvioida niiden historiantutkimuksellista arvoa.

Evankeliumeja historiallisena lähteenä käytettäessä niitä on käsiteltävä, kuten kirjallisia lähteitä yleensäkin. Ne on alistettava kritiikille aivan samoin kuin mitkä tahansa vanhat kirjoitukset, mutta niitä ei tule ohittaakaan epäuskottavina vailla perusteita. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki historialliset lähteet olisivat yhtä luotettavia; tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien dokumenttien luotettavuus arvioidaan samoin perustein.

Evankeliumeista yhdenkään alkuperäistä versiota ei ole löydetty ja tekstit eli manuskriptit ovat kopioiden kopioita. Manuskripteistä on olemassa erilaisa variantteja, mutta käytännössä katsoen evankeliumit on kopioitu hyvin, eikä kopioissa ole juurikaan eroja. Vanhimmat kaikki neljä evankeliumia sisältävät manuskriptit ovat 300-luvun paikkeilta.

Evankeliumit ovat luultavasti osoitettu erilaiselle yleisölle, ja ne esittelevät Jeesusta erilaisista perspektiiveistä. Usein evankeliumien kuvitellaan olevan kronologisia teoksia, mutta käytännössä vain alku ja loppu ovat kronologisesti kohdillaan. Tästä kertoo se, että evankeliumien vastaavat tapahtumat ovat usein erilaisessa järjestyksessä eri evankeliumin ollessa kyseessä.

Matteus esittää Jeesuksen toiminnan vanhan testamentin valossa ja yrittää selvittää vanhan ja uuden liiton ainakin näennäistä ristiriitaa tai jännitettä. Markus taas kertoo Jeesuksesta, joka yrittää tapella ja tehdä ihmetekoja salassa. Luukas esittää Jeesuksen akateemisemmasta näkökulmasta ja ilmeisesti pyrkii jonkinlaiseen puolueettomaan esitykseen. D. Pawsonin mukaan hän pyrkii tekemään selkoa Jeesuksesta tuomari Teofilokselle Paavalin oikeudenkäyntiä varten. Johannes taas eroaa perspektiiviltään täysin muista evankeliumeista ja pyrkii tuomaan esille Jeesuksen jumaluutta ja hengellistää monet tapahtumat. Johanneksen evankeliumi ei sisällä yhtään synoptisten evankeliumien kertomaa vertausta.

Evankeliumeilla on keskinäisiä jännitteitä. Niillä on suuri osa toisiaan vastaavaa aineistoa, joka on hieman varioitunut. Tästä useat urpot ovat vetäneet johtopäätöksen, että Raamattu on täysin epäluotettava, koska siinä on ristiriitoja. Tämä toki vetää maton fundamentalistien alta, joiden mukaan Raamattu on täydellinen, virheetön ja valheeton. Se ei kuitenkaan vedä matto Raamatun historiallisen arvon alta. Pienet erot (ehkä) epäolennaisissa yksityiskohdissa on lähinnä todistus siitä, että todellisuudessa jotain tarinoita jossain määrin vastaavaa on tapahtunut. Sen lisäksi teksteissä Jeesuksesta ei ole tehty ”täydellistä” ja kaikkien ihailemaa sankaria, vaan Jeesuksen kerrotaan olleen perheensäkin mielestä vähän vinksahtanut. Näiden paikkansapitävyyden puolesta puhuvien aspektien vuoksi on syytä luottaa evankeliumeihin sikäli kuin ne ovat yhtäpitäviä, ja sikäli niiden pääpiirteittäistä paikkansapitävyyttä ei ole myöskään syytä epäillä muun historiallisen tiedon valossa.

Konkreettinen esimerkki hieman toisistaan eroavista vertauksen versioista on Jeesuksen juhlavertaus, joka esiintyy Matteuksen, Luukkaan ja Tuomaksen evankeliumissa. On täysin mahdollista, että Jeesus kertoi julkisen toimintansa aikana erilaisia variantteja juhlavertauksesta – kyllä minäkin kertoisin melkein mistä tahansa vertauksesta erilaisen variantin riippuen siitä, koostuuko kohdeyleisöni eläkeläisistä vai esikoululaisista. On myös täysin mahdollista, että Jeesus kertoi ko. kertomuksen vain kerran, josta sitten myöhemmin syntyi erilaisia variantteja, joko tahallisesti tai tahattomasti. Se on kuitenkin siinä mielessä yksi ja sama, että kertomuksen on olennaisilta osin aina pidettävä paikkansa. Annan esimerkin.

Tarinat koostuvat muutamasta olennaisesta asiantilasta, joista tarinan opetus on johdettavissa. Kerronpa lyhyesti tutun tarinan hitaasta kilpakonnasta ja nopeasta jäniksestä. Kilpakonna ja jänis päättivät kilpailla, mutta kilpakonna voitti, koska jänis ylimielisyyksissään jäi matkan varrelle nukkumaan. Oletko kuullut ehkä pidemmän version? Tai hiukan erilaisen version? Olivatko pääosissa kenties etana ja gepardi? Sillä ei ole väliä. Opetus on sama, ja se perustuu ominaisuuksiltaan hitaaseen otukseen ja nopeaan sekä ylimieliseen otukseen. Sillä, että mikä tämä nopea tai hidas otus on lajiltaan, tai mitä he keskenään tarkalleen ottaen keskustelevat, ei ole tarinan opetuksen kannalta merkitystä.

Jänistarinassa ydin on aina sama; 1) joku on ylimielinen sekä “hyvä”, ja 2) joku on nöyrä sekä “huono”, mutta 3) ylimielinen häviää ylimielisyytensä vuoksi. Ydin on löydettävissä varianttien yhtäläisyyksiä etsimällä, sillä tietyt elementit ovat välttämättömiä tarinan mielekkyyden kannalta, sillä jos tarina kertoisi kahdesta yhtä nopeasta hiihtäjästä, tarinan opetus ei olisi johdettavissa em. asetelmasta. Samalla tavoin juhlakertomuksessa on tietty ydin, joka samalla tavoin voidaan löytää eri versioita (Matt., Luuk. ja TuomEv.) vertailemalla: 1) joku järjestää juhlat, mutta 2) sinne kutsutut kieltäytyvätkin tulemasta, joten 3) juhliin kutsutaankin henkilöitä, joita ei alun perin oltu kutsuttu.