Muokataan osiota sivusta Indoktrinaation sisältökriteeri

== Opillisista uskomuksista pidetään kiinni itsepäisesti ==
. 

Puhuttaessa uskomusten asemasta tiedon kentässä pyritään joissakin tapauksissa itse asiassa tekemään psykologisia luonnehdintoja tavoista, joilla uskomuksista pidetään kiinni. Ihmisten sanotaan pitävän opillisista uskomuksista kiinni itsepäisesti tai kritiikittömästi, ja se tekee mahdottomaksi keskustella heidän kanssaan tai vakuuttaa heitä vastakkaisen kannan pätevyydestä. Gregory ja Woods (1972: 77) pitävät indoktrinaation tunnusmerkkinä sitä, että opetetaan uskomuksia, jotka ihmiset "korottavat erehtymättömän totuuden asemaan, joiden olennaiseen totuuteen he uskovat kiihkeästi ja joihin he selvästi haluavat saada muut uskomaan kokosydämisesti ja ohjaamaan käytännön elämänsä niiden mukaisesti".
	 
Kysymys uskomusten asemasta tiedon kentässä ja kysymys tavasta, millä uskomuksen kannattajat pitävät niistä kiinni, on loogisesti erotettava toisistaan. Se, miten jotkut pitävät kiinni tietyistä uskomuksista, on eri asia kuin mikä näiden uskomusten tiedollinen merkitys on. 
	
On kyseenalaista pyrkiä erottamaan tiedollisesti hyväksyttäviä uskomuksia opillisista psykologisten luonnehdintojen pohjalta, joiden katsotaan kuvaavan tiettyjen uskomusten kannattajia. Se että joku pitää kiinni oikeasta käsityksestä väärällä tavalla, ei tee käsityksestä väärää. Lisäksi on hyvin vaikea tietää, ketä olisi pidettävä sopivana arvioimaan toisten ihmisten itsepäisyyden astetta. Kenen voidaan ajatella pystyvän puolueettomasti arvioimaan toisten ihmisten itsepäisyyttä tai sen puutetta? Tällaisen arvioijan täytyy oletettavasti arvioida itsensä sellaiseksi, jossa tätä pahetta ei ilmene. Useinkin ihmiset kokevat itsepäisiksi nimenomaan sellaiset ihmiset, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä. Heidän luonnehdintansa voi perustua siihen, että he eivät pysty ymmärtämään, miksi kyseiset ihmiset pitäytyvät kantaan, joka on arviojan mielestä outo. Jos he olisivat itse samaa mieltä, heistä olisi luonnollista, että kyseisestä käsityksestä pidetään kiinni kokosydämisesti. Psykologisten luonnehdintojen ongelmana on se, että ne saattavat ilmaista enemmänkin esittäjiensä kuin kohteidensa psykologisia ominaisuuksia.
	
Ei myöskään ole välttämättä mitään väärää siinä, että joku on vakuuttunut tietyn uskomuksen totuudesta ja haluaa saada muut uskomaan siihen. Uusien tieteellisten löytöjen esittäjät toimivat joskus tavalla, joka voidaan tulkita itsepäiseksi. He kyseenalaistavat vallitsevat käsitykset, vaikka heidän omia käsityksiään ei olekaan vielä kehitetty niin pitkälle, että olisi mahdollista tietää niiden olevan edeltäjiänsä parempia.  
	
Vastaavanlaisia esimerkkejä on mahdollista löytää myös jokapäiväisestä elämästä. Vanhemmat ovat yleensä vakuuttuneita, että heidän pienet lapsensa ovat vaarassa kuolla tai loukkaantua vakavasti jos juoksevat autotielle. He haluavat saada lapsensa vakuuttuneiksi tästä totuudesta siitäkin huolimatta, että heillä tuskin on ollenkaan kokeellisia empiirisiä tutkimuksia siitä, millä todennäköisyydellä lapsi kuolee tai loukkaantuu, jos hän juoksee autotielle. Heillä on vain esimerkkitapauksia lapsista, joille on käynyt niin, ja he katsovat pystyvänsä päättelemään kokemuksensa perusteella, että vaara on suuri.
	
On siis vaikeaa, ellei mahdotonta, erottaa opillisia uskomuksia muista sillä perusteella, että niistä ollaan syvästi vakuuttuneita ja että muita halutaan vakuuttaa niiden totuudesta. Joissakin tapauksissa voidaan perustellusti olla vakuuttuneita tiettyjen uskomusten totuudesta. Joskus taas voi olla tärkeää saada muut vakuuttuneiksi niiden totuudesta. Tämä ei sinänsä tee näistä uskomuksista kyseenalaisia eikä siis tarjoa perustetta indoktrinaation erottamiseksi kasvatuksellisesti hyväksyttävästä opetuksesta.