Muokataan osiota sivusta Kulttuuriset myytit

== Arvotietoisen ihmisen sivistysihanne ==

Ellul puolustaa sivistysihannetta, jonka taustalla on ajatus ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona. Henkisten tunteiden ja arvojen pohjalta ohjautuvan ihmisen ihanteeseen kuuluu ajatus yhtenäisestä persoonasta, joka toimii johdonmukaisesti elämän eri alueilla ja on sitoutunut järjellisyyteen, eettisyyteen, esteettisyyteen ja pyhyyteen. 

Ellul kritisoi postmodernismia, joka tuo kriittisen ja arvotietoisen ihmisyyden sijasta esille järjenvastaisuuteen, vaistonvaraisuuteen ja tunneimpulsseihin sisältyvää aitoa ja "luonnollista" ihmisyyttä, jossa leikitellään hulluuden ja järjenvastaisuuden kulttuurilla Hulluus ja kaikenlainen rajojen rikkominen nähdään ulospääsytieksi kulttuurin kahlitsevuudesta, koska länsimaiseen sivistykseen katsotaan sisältyvän absurdeja piirteitä. Järjenvastaisuutta perustellaan kiinnittämällä huomiota kristinuskon ja erilaisten filosofioiden epäonnistumiseen, politiikan tehottomuuteen, oikeudenmukaisuuden ja vapauden puolesta käytävien sotien absurdiuteen, ja sosialismiin kiinnitettyjen toiveiden romahtamiseen. Sen lisäksi on koettu taiteiden orjuutus, mikä on johtanut umpikujaan, jota '''Andre Malraux''' kutsuu "mielikuvituksen museoksi". Ainoa mikä näytti jäävän jäljelle on hulluuden tarjoama ratkaisu. Esikuvaksi otettiin '''Antonin Artaud'n''' (1896-1948) kaltaiset kirjailijat, jotka pyrkivät lisäämään mielen tasapainottomuutta kehittääkseen syvällisempää ajattelua.<ref>Ellul 1990, s. 142</ref>

Artaud näkee ratkaisuksi sen, että tunkeudumme mielen pimeisiin alueisiin. "Kun esitämme teatteria ei tarkoituksenamme ole näytellä näytelmää, vaan päästä kosketuksiin kaiken sen kanssa, mikä mielessä on pimeää, niin että saisimme kaiken sinne haudatun ja peitetyn ilmenemään eräänlaisessa aineellisessa projektiossa."<ref>Lainattu Hertel 1992, s. 350</ref> Artaudin tarkoituksena oli teatteri, joka väkivaltaisuutensa kautta saa katsojat kohtaamaan salaisimmat unelmansa ja vaistonsa ja saattaa heidät tilaan, jossa he kokevat eräänlaisia pyhyyden kokemuksia. Tarkoituksena on tuottaa hulluutta ja kaaosta ja hajottaa kaikkia järjestyksen muotoja, jotta voitaisiin luoda silta sen kuilun yli, minkä sivistys on luonut ruumiin ja sielun välille.<ref>Hertel 1992, s. 352</ref>

Klassisen näkemyksen mukaan runoilija tai nero on aina hulluuden rajoilla. Absurdi kulttuuri kääntää tämän ajatuksen päinvastaiseksi ja asettaa hulluuden esikuvaksi ja ulospääsytieksi kulttuurisesta umpikujasta. Tällöin unohdetaan, että hulluus ei ole ratkaisu vaan ongelma sekä sen valtaan joutuneelle ihmiselle itselleen että hänen ympäristölleen. Tämä ei tarkoita sitä, että mieleltään tasapainottomia ihmisiä saisi syrjiä tai että mielen tasapainottomuus vähentäisi heidän ihmisarvoaan. Se sisältää vain ajatuksen, että mielen tasapaino on myönteinen arvo, jota tulee suosia tasapainottomuuden sijasta. Kulttuuriseksi esikuvaksi tulleessa hulluudessa on kyse tietynlaisesta arvostuksesta, ei pelkästään sairaudeksi luokiteltavasta mielen tasapainottomuudesta.<ref>Ellul 1990, s. 142</ref>

Arvotietoisen ihmisen ihanne on pitkän kulttuurisen kehityksen tulos, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Vaikka sillä on pitkä historia ja vahva sivistysperinne takanaan, se on hauras, koska se edellyttää jokaiselta sukupolvelta pitkää sivistysprosessia, jossa rakennetaan aikaisempien sukupolvien saavutusten varaan. Jos henkistä ihmisyyttä aletaan pitää itsestäänselvyytenä ja koulutuksen painopiste siirretään estottomaan itsetoteutukseen, silloin koko länsimaisen sivistysihanteen pohjana oleva arvotietoinen ihmisyys on vaarassa kadota. Henkisten arvojen pohjalta järkiperäisesti ohjautuva ihmisyys ei ole itsestäänselvyys vaan sen jatkuminen riippuu kulttuurisista valinnoista. 

Arvotietoisuuden pohjalta ohjautuvan ihmisyyden kehittyminen edellyttää uhrauksia ja kurinalaisuutta. Se on ollut pitkän ja hitaan kehitysprosessin tulos, joka on edennyt asteittain ja vähitellen. Vaikka kehitys on ollut hidasta, se on edellyttänyt keskittynyttä ponnistelua. Se on perustunut intensiiviseen itsetutkisteluun, tiettyjen ominaisuuksien asteittaiseen kehittämiseen, jossa saavutukset on siirretty seuraavalle sukupolvelle. Arvojen pohjalta ohjautuva ihminen ei syntynyt yhtäkkiä vaan kehittyi vähitellen kamppailussa ympäröivän todellisuuden, yhteiskunnan ja minuuden kanssa. Arvotietoisuudesta on tullut kaikkein monimuotoisin valmius ja samalla se on harjoitukseen perustuva elämäntapa, joka muokkaa koko persoonallisuutta. Arvotietoisuus palvelee yhtä lailla taiteellista luomistyötä kuin moraalisen ja yhteiskunnallisen järjestyksen luomista. Samalla se luo pohjan elämän mielekkyyden kokemiselle.<ref>Ellul 1978, s. 38</ref>

Arvotietoisuus ei tietenkään muuta koko persoonallisuutta. Sen vaikutus ulottuu vain osaan ihmisen ajattelua ja tunteita. Loput jäävät vaistojen, alitajuisten tuntemusten ja mielikuvien, myyttien ja arkkityyppien valtaan. Se osa, mitä arvotietoisuus muokkaa, voi kuitenkin ratkaisevasti vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Sivistyksen pyrkimyksenä on koko ajan laajentaa tätä tietoisten arvojen hallitsemaa aluetta. Olennaista on, että järjestelmällinen sivistysprosessi muokkaa ihmisluonnetta perustavalla tavalla.   

Aito yksilöllisyys edellyttää kehittynyttä arvotietoisuutta, mikä tekee ihmiselle mahdolliseksi vastustaa yleistä mielipidettä ja toimia oikeaksi katsomallaan tavalla. Tällaista persoonallisuuden voimaa lisää se, että ihminen on kosketuksissa omiin tunteisiinsa. Pääsemällä kosketuksiin tiedostamattomien tunteiden kanssa ja näin laajentamalla tietoisuuden aluetta voidaan asteittain laajentaa vapauden ja vastuun aluetta. Ihmisen yksilöllisyyden perusta ei ole tiedostamattomassa, vaan tietoisen minuuden persoonallisissa kohtaamisissa, joissa korostuu arvotietoisuus. Kun ihmisen yksilöllisyyden ja erilaisuuden perustaa etsitään hänen tiedostamattomasta olemuksestaan, aliarvioidaan ihmisen vapautta. 

Vaikka yleispätevien eettisten arvojen ja normien painottaminen voikin johtaa samanlaistamiseen, jos arvoja sovelletaan mekaanisesti ja vallanhaluisesti, säännöt eivät sinänsä tuhoa yksilöllisyyttä vaan ovat sen edellytys. Yksilöllisyys edellyttää kyllä luovuutta, alkuperäisyyttä ja monesti myös vastarintaa yhteiskunnan sääntöjä ja mahdollisesti myös vallitsevia moraalikäsityksiä vastaan. Mutta yksilöllisyys vaatii myös yksilöstä riippumattomien arvojen tunnustamista. Ilman tällaisia arvoja luovuus kadottaa perustan, joka antaa sille merkityksen. Yksilöllisyys edellyttää itsemäärittelyä, joka tapahtuu dialogissa muiden kanssa. Aidosta yksilöllisyydestä syntyy toispuolinen kuva, jos korostetaan pelkästään luovaa ilmaisua ja unohdetaan kokonaan arvojen tärkeys. Tai jos ymmärretään luovuus moraalinvastaisuudeksi ja unohdetaan, että luovuus toimii ihmiset toisiinsa liittävässä keskustelussa ja vuorovaikutuksessa, joka edellyttää eettistä perustaa.<ref>Taylor 1995, s. 95</ref> Yhdenmukaistavat taipumukset voidaan välttää, jos persoona-arvoille annetaan keskeinen asema, koska ne edellyttävät sekä yksilöllisyyttä että yleispätevyyttä. Persoonan vapaus ja itsenäisyys edellyttävät persoona-arvoja, ja ilman niitä ihmisen eheys hajoaa, tulee irralliseksi ja pirstoutuu. 

Nykyinen länsimainen kulttuuri kohtelee aikaisempien vuosisatojen kulttuurisen kehityksen tuloksena syntynyttä arvotietoista ihmisyyttä samalla tavalla kuin teknikot ovat kohdelleet ilmaa, vettä, valtameriä ja metsiä. Teknikot ajattelivat että nämä luonnon elementit ovat niin laajoja ja ehtymättömiä, että niille voidaan tehdä mitä tahansa. "Kaada miljoonia tonneja jätettä valtamereen - valtameri elää edelleen." Tämä osoittautui harhakäsitykseksi. Huomaamme yhtäkkiä, että valtameri on kuolemassa, ja tämän tosiasian tiedostaminen aivan oikeutetusti saattaa ihmiset paniikkiin. Samalla tavalla arvotietoinen ihmisyys on filosofian, tieteen ja joukkotiedotuksen maailmassa alistettu lukemattomille hyökkäyksille, koska ihmiset ovat sydämessään vakuuttuneita sen kestävän nämä hyökkäykset. Siksi ihmiset katsovat voivansa kyseenalaistaa yksilöllisyyden, järjellisyyden, eettisyyden ja pyhyyden ja ylistää hulluutta, järjenvastaisuutta ja estotonta itsetoteutusta ilman eettisiä rajoja.<ref>Ellul 1978, s. 37</ref> 

Ihmiset uskovat, että se mitä vastaan he hyökkäävät kestää tämän hyökkäyksen. Mutta tällöin unohdetaan, että arvotietoinen ihmisyys vaatii määrätietoista kasvatusprosessia. Ihmisen sivistysprosessi ei ole luonnonprosessien kaltainen tapahtuma, joka toteutuu vääjäämättä. Ihminen voi tulla ihmiseksi vain tietoisen kasvatusprosessin kautta. Sivistysprosessin päämääränä on tehdä luonnonolennosta kulttuuriolento eli "inhimillinen ihminen", homo barbaruksesta homo humanus.<ref>Siljander 2002, s. 32</ref> Uuden sukupolven altistuessa pinnallisuuden ja arvottomuuden kulttuurille, siltä puuttuu motivaatiota nähdä arvotietoisen ihmisyyden kehittymiseen vaadittavaa vaivannäköä.