Muokataan osiota sivusta A New Critique of Theoretical Thought (kirja)

== Kriittinen itsereflektio ==
Dooyeweerdin mukaan tieteellisen käsitteenmuodostuksen kolmas perustava ongelma koskee tutkijan kriittistä itsereflektiota. Tieteelliset käsitteet eivät muodostu itsestään, vaan niitä muodostaa aina ihminen. Tieteellisiä käsitteitä muodostaessaan tutkija ei toimi irrallaan siitä, kuka hän on ihmisenä ja miten hän kokee maailman. Koska erityistieteellisen tutkimuksen huomion keskipiste on tutkimuskohteessa ja sen teknisessä hallinnassa, tutkijan oma tiedostava pohdinta voi jäädä toissijaiseksi. Niin kauan kuin tieteellinen käsitteenmuodostus on kokonaan suuntautunut siihen kapeaan todellisuuden osaan, joka on sen tutkimuskohteena, se kiinnittää huomionsa tutkimuskohteensa lukuisiin yksityiskohtiin eikä pysty tulemaan tietoiseksi perustavista lähtökohdistaan. Vasta kun tutkija alkaa pohtia itseään ja omaa osuuttaan tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa, hän saavuttaa käsityksen siitä perimmäisestä lähtökohdasta, josta hän tieteellisiä käsitteitä muodostaa. Hän tulee tietoiseksi niistä perususkomuksista, joiden pohjalta hän käsitteellistää todellisuutta. ”Kriittisen itsereflektion tie on sen tähden ainoa, joka voi johtaa teoreettisen ajattelun todellisen lähtökohdan löytämiseen.”<ref>Dooyeweerd 1953: 51</ref>

Ihmisen minuus toimii kaikilla todellisuuden osa-alueilla: ihminen ajattelee loogisesti, käyttää kieltä, on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kokee moraalisia ja esteettisiä tunteita ja tekee taloudellisia laskelmia. Minuus ei kuitenkaan ole pelkkä toimija vaan radikaali ykseys, jota ei voida pelkistää mihinkään toiminnan muotoon ja joka ei löydä identiteettiään niiden kautta. Jos minuus nähdään vain tekojensa koordinaatiopisteenä, kadotetaan näkyvistä minuuden ykseys.

Koska minuudella on tämä keskeinen asema kaikessa ihmisen toiminnassa, myös tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa, itsetuntemus on tieteellisen ajattelun perustava edellytys. Niinpä Dooyeweerdin mukaan tieteellisen käsitteenmuodostuksen kolmas perusongelma on: ”Miten kriittinen itsetutkistelu, teoreettisen ajattelun keskittyminen minuuteen, on mahdollista, ja mikä on sen todellinen luonne?”<ref>Dooyeweerd 1953: 52</ref>

Ensimmäiseen osaan kysymyksestä Dooyeweerd vastaa, että tieteellisen ajattelun keskittyminen minuuteen tulee mahdolliseksi siten, että minuus keskittyy pohtimaan kysymystä omasta alkuperästään. Ihminen luo käsityksen itsestään sen pohjalta, miten hän käsittää alkuperänsä. Onko ihminen pelkästään korkealle kehittynyt eläin? Voidaanko ihmiseksi kehittymisen prosessi selittää pelkän sattuman ja luonnonvalinnan pohjalta? Onko ihmisen alkuperä perimmältään sokea sattumanvarainen prosessi, jolla ei ole tarkoitusta, suunnitelmaa eikä päämäärää? Vai onko ihminen Jumalan kuvaksi luotu olento? Ihmisen itsetuntemus riippuu siitä, että hän tulee tietoiseksi omasta alkuperästään. 

Tämä kertoo osaltaan siitä, miksi kysymys ihmisen ja koko maailmankaikkeuden alkuperästä on keskeinen tieteellisen ajattelun kannalta. Käsitys alkuperästä määrittää ihmisen itseymmärrystä ja hänen tieteellisen käsitteenmuodostuksensa lähtökohtaa.  

Toiseen osaan kysymyksestä Dooyeweerd vastaa, että itsetuntemus ja tieto alkuperästä saavutetaan ihmisen minuuden syvyystasolla. Tämä tieto ei kuitenkaan kosketa pelkästään minuuden syvyystasoa, vaan se vaikuttaa kaikkeen toimintaan. Itsetuntemuksella on merkitystä myös tieteelliselle käsitteenmuodostukselle, koska sen valossa teoreettisesti toisistaan erotetut todellisuuden aspektit suhteutetaan minuuteen ja minuuden välityksellä toisiinsa.

Ne vakaumukset, joiden pohjalta ihminen tuntee itsensä ja määrittelee itsensä, ohjaavat hänen tapaansa tarkastella todellisuutta. Kriittisessä itsereflektiossa tutkijan on tarkoitus tulla tietoiseksi syvimmistä motiiveistaan. Jos tutkija ei ole tietoinen elämäänsä ohjaavasta perusmotiivista, se pääsee huomaamatta vaikuttamaan hänen tieteelliseen näkemykseensä. Siksi kriittinen itsereflektio on keskeinen edellytys tieteellisen tutkimuksen itsekriittisyydelle.

Jotta tieteentekijä voisi tulkita tutkimuskohdettaan totuudenmukaisesti, hänellä täytyy olla itsekriittinen käsitys itsestään ihmisenä ja tutkijana. Totuudellisuus sisältää myös sen, että hän tuntee itsensä rehellisesti. Ihmisen syntiinlankeemuksesta johtuva luontainen itsepetostaipumus tekee kuitenkin ihmiselle mahdottomaksi tuntea itsensä rehellisesti pelkästään itsensä varassa. Itsetuntemus edellyttää luotettavaa peiliä, josta ihminen voi nähdä itsensä totuudenmukaisessa valossa. Jos ihminen pyrkii saamaan itsekriittisen käsityksen itsestään omaehtoisesti pelkästään itsensä varassa, hän kiertää omien illuusioidensa ja oman toiveajattelunsa kehää. Pyrkiessään tuntemaan itsensä ihminen helposti joutuu syvemmälle itsepetokseen, koska hänen on vaikeaa tai mahdotonta omaehtoisesti kohdata totuutta omasta pahuudestaan.

Ihminen ei pysty saavuttamaan aitoa itsetuntemusta omassa varassaan, ilman Jumalan ilmoitusta. Vielä suurempi ongelma on se, että ihminen ei itsensä varassa pysty edes tunnistamaan omaa epäonnistumistaan itsensä ymmärtämisessä, vaan hän pitää omia harhaisia käsityksiään aitona itsetuntemuksena. Tietoisuus omasta epäonnistumisesta tässä suhteessa edellyttäisi sitä, että ihminen olisi jo asetettu totuuteen. Niinpä ihminen syntiinlankeemuksen tähden luonnostaan pitää aitona itsetuntemuksena sitä vääristynyttä käsitystä, jonka hän luo itsestään. Hänen ainoa mahdollisuutensa nähdä itsensä oikeassa valossa on tulla tuntemaan itsensä Jumalan ilmoituksen valossa. Syntiinlangenneessa tilassaan ihminen ei kuitenkaan pysty omista lähtökohdistaan ymmärtämään ilmoituksen merkitystä.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Gregor, Brian | Otsikko = Formal Indication, Philosophy and Theology: Bonhoeffer's Critique of Heidegger | Julkaisu = Faith and Philosophy | Ajankohta = 2007 | Numero = 24:2 | Sivut = 194–195 }}</ref>

Ihminen voi löytää totuuden vain, jos hänelle paljastetaan totuus hänestä itsestään ulkoapäin. Näin hänen itsepetostaipumukseensa tulee niin merkittävä särö, että hän joutuu kohtaamaan itsensä sellaisena kuin hän on. Bonhoeffer korostaa sitä, että ilmoitus on olennaisesti elävä Persoona, Kristus. Ihminen voi perimmältään tuntea itsensä vain elävässä persoonallisessa suhteessa Kristukseen. Itsetuntemus edellyttää Kristuksen tuntemista.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Laato, Timo | Nimeke = Romarbrevets hermeneutik. En lärobok för teologer om vetenskaplig metod. | Julkaisija = Göteborg: Församlingsförlaget | Vuosi = 2006 | Sivu = 38-40 }}</ref>

Tutkijan ei siten ole mahdollista saavuttaa neutraalia lähtökohtaa. Hänellä on vain kaksi vaihtoehtoa: olla joko Kristuksessa tai Aadamissa, olla joko Kristuksen pelastama syntinen, joka pystyy ajoittain aavistamaan jotakin oman itsepetoksensa syvyydestä, tai olla kokonaan oman itsepetoksensa ehdoilla ajatteleva ihminen. Usko Kristukseen ei ole pelkkä ajattelutapa tai lähtökohtaoletus. Liitettynä ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen ihminen asetetaan kokonaan uuteen ontologiseen asemaan: hänestä tulee armahdettu syntinen, jolle avautuu Jumalan todellisuus. Jumalan todellisuuden valossa ihminen voi myös oppia tuntemaan itseään.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Gregor, Brian | Otsikko = Formal Indication, Philosophy and Theology: Bonhoeffer's Critique of Heidegger | Julkaisu = Faith and Philosophy | Ajankohta = 2007 | Numero = 24:2 | Sivut = 195–197 }}</ref>

Ihminen ei toimi tieteellisessä työssään irrallaan ihmisyydestään, perusvakaumuksistaan, arvostuksistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Ne ovat pohjana näkökulmalle, josta hän mieltää todellisuuden yhtenäisyyden. Niiden avulla hän paikallistaa käsitteellistettävän ilmiön suhteessa muuhun todellisuuteen. Ihmisen minuus on perusluonteeltaan huokoinen ja hengittävä, niin että ihminen on aina kosketuksissa johonkin hengelliseen voimaan, josta hän saa syvimmän innoituksensa. Tätä ihmisen minuutta ohjaavaa näkemystä, henkistä voimaa ja innoitusta voidaan kutsua tutkijan maailmankatsomukselliseksi, metafyysiseksi tai uskonnolliseksi perusmotiiviksi, koska se ohjaa ihmisen minuuden syvyystasoa ja sitä kautta koko hänen elämäänsä. 

Käsite ”perusmotiivi” on merkitykseltään moniulotteinen. Siihen sisältyy ensinnäkin ajatus tiedollisesta vakaumuksesta tai perususkomuksesta. Ajattelunsa aikaisemmissa vaiheissa Dooyeweerd käyttikin siitä ilmaisuja ”perusteema” tai ”skeema”. Sen lisäksi perusmotiivin käsitteeseen sisältyy ajatus ajattelua ja toimintaa ohjaavasta voimasta ja motivaatiosta. Niinpä siitä on käytetty myös ilmaisuja ”keskeinen ohjaava voima” tai ”dynamiikka”. Perusmotiivin käsitteellä Dooyeweerd tarkoittaa siten perustavaa tiedollista viitekehystä, joka on ottanut ihmisen valtaansa, niin että se ohjaa ja motivoi hänen ajatteluaan ja toimintaansa. Perusmotiivi on luonteeltaan yhteisöllinen ja hengellinen voima, joka antaa yhteisön elämälle perimmäisen tarkoituksen ja ohjaa kulttuurin kehitystä. Se luo yhteisön ja hallitsee jäseniään. Siksi se on samalla tulkinta-avain pyrittäessä ymmärtämään erilaisia kulttuurisia ilmenemismuotoja.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Choi, Yong-Joon | Nimeke = Dialogue and Antithesis: A Philosophical Study on the Significance of Herman Dooyeweerd's Trancendental Critique | Julkaisija = Philadelphia: Hermit Kingdom Press | Vuosi = 2006 | Sivu = 38-46 }}</ref>

Perusmotiivi vaikuttaa tieteelliseen käsitteenmuodostukseen tieteellisen ajattelun ehtoja koskevan ”transsendentaalisen perusidean” kautta. ’Transsendentaalinen’ tarkoittaa niitä rakenteellisia ehtoja, jotka tekevät inhimillisen kokemuksen, erityisesti inhimillisen tiedon ja tieteellisen ajattelun mahdolliseksi. Transsendentaalinen perusidea on se perustava idea, jonka varassa tieteellinen käsitteenmuodostus toteutetaan. Tieteelliset käsitteet edellyttävät vastausta tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteeseen sisältyviin kolmeen perusongelmaan. Siten transsendentaalinen perusidea sisältää käsityksen kosmoksen alkuperästä, kokonaistarkoituksesta ja sen osa-alueiden yhteyden perustasta. 

Länsimaisen kulttuurin kolme keskeistä uskonnollista perusmotiivia ovat olleet kreikkalainen, kristillinen ja humanistinen perusmotiivi. Ne ovat länsimaisen kulttuurin historiassa monin tavoin kietoutuneet toisiinsa, mutta niiden ymmärtämiseksi on hyvä tarkastella niiden perustavia ajatuksia kutakin erikseen.