Muokataan osiota sivusta Kulttuuriset myytit

== Onnellisuuden myytti ==

Onnellisuuden myytin mukaan onnellisuus on helposti jokaisen ihmisen saavutettavissa, kun aineellisen hyvinvoinnin kasvu vähitellen mahdollistaa halujen vapaan toteutuksen. Käytettäessä ilmaisua "onnellisuuden myytti" ei ole tarkoitus luoda vaikutelmaa, etteikö onnellisuuden tavoittelu olisi mielekästä. Tarkoituksena on lähinnä kyseenalaistaa vallitseva uskomus, että pelkkä aineellisen hyvinvoinnin kasvu yhdessä halujen vapaan toteutuksen kanssa takaisi onnellisuuden. Esitettävän kritiikin taustaoletuksena on, että arvotajuisena olentona ihmisen onnellisuus on riippuvaista siitä, voiko hän kokea elämänsä arvokkaaksi ja mielekkääksi.

[[Tiedosto:Happiness_is_bookmark.jpg|200px|pienoiskuva|vasen|Onnellisuuden myytin mukaan ihmisen halujen vapaa toteuttaminen tuottaa ihmiselle aidon onnen. Koska ihminen on kuitenkin arvotietoinen olento, onnellisuus ole irrallaan hyveistä.]]

Onnellisuuden myytti rakentuu uskolle ihmiskunnan jatkuvaan kehitykseen, ihmisen rajattomaan vapauteen ja tieteen kykyyn ratkaista kaikki ihmisen ongelmat. Usko jatkuvaan kehitykseen tukee näkemystä, että onnellisen elämän edellytykset tulevat koko ajan paremmiksi. Ihmisten ongelmien ajatellaan olevan ratkaistavissa tieteen ja teknologian keinoin. Tieteen ja teknologian edistyksen ajatellaan luovan pohjan hyvinvoinnin kasvulle, joka puolestaan mahdollistaa halujen vapaan toteutuksen. Ihmiset voivat vaurastuvassa yhteiskunnassa toteuttaa itseään vapaana rajoituksista. Halujen vapaa toteutus takaa onnellisuuden.<ref>Ellul 1975, s. 105</ref><sup>,</sup><ref>von Wright 2003, s. 59</ref>

Usko siihen, että aito onni seuraa aineellisen hyvinvoinnin kasvusta ja halujen vapaasta toteutuksesta, eroaa ratkaisevasti aikaisemmin inhimillistä kulttuuria ohjanneista onnellisuuskäsityksistä. Aikaisemmin ihmiskunnan historiassa onnellisuuden ajateltiin perustuvan yksilölliselle kokemukselle, järjen, tunteiden tai ruumiin harjoitukselle, ja melkein aina tietynlaiselle henkiselle itsehallinnalle. Esimerkiksi Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen mukaan onnellinen ihmiselämä edellyttää hyveitä, jotka opitaan älyllisen ja moraalisen harjoituksen kautta. Tämän näkemyksen mukaan onnellisuus ei tule itsestään pelkästään aineellisen hyvinvoinnin, rajoittamattoman vapauden ja estottoman halujen ilmaisun kautta. Ihmisen on kehitettävä luonnettaan, tunteitaan, elämäntapojaan, ajatteluaan ja tehtävä tiedon pohjalta oikeita arvovalintoja voidakseen elää onnellista elämää. Onnellisuuden edellytyksenä on tämän käsityksen mukaan hyveellisyys. Hyveiden määrittely puolestaan edellyttää tietoa ihmisen olemuksesta, päämäärästä ja korkeimmasta hyvästä. Kun tiedetään, mitä ihmisyyden olemukseen ja korkeimpaan hyvään kuuluu, voidaan määritellä ne ominaisuudet ja luonteenpiirteet, jotka tekevät mahdolliseksi elää aidosti inhimillistä elämää. 

Sokrateen mukaan onnellisuus on mahdollista ainoastaan järjellisille olennoille. Eläimet eivät voi olla onnellisia, ne voivat vain kokea mielihyvää ja nautintoa. Sokrates tekee eron sen välillä, mikä miellyttää ihmistä, ja sen mikä on hänelle hyväksi. Harkitsematonta ihmistä voivat miellyttää monet asiat, jotka eivät ole hyväksi. On haitaksi toimia mielijohteiden mukaan. Harkitseva pohdinta auttaa ymmärtämään, mikä on todella arvokasta. Nautintojen hallitsema elämä ei tee ihmistä onnelliseksi sikäli kuin nautinnot eivät ole sopusoinnussa sen kanssa, minkä ihminen ymmärtää oikeaksi ja hyväksi. Koska onnellinen ihmiselämä ei ole mahdollista ilman hyvettä, järkevä ihminen valitsee aina oikean ja hyvän, vaikka sen seurauksena olisi epämukavuutta, kärsimystä tai jopa kuolema. Tämä johtuu siitä, että hyveestä luopuminen merkitsee samalla onnellisuuden menetystä, jonka jälkeen elämälläkään ei ole enää arvoa. Ihmisen on tärkeintä säilyttää itsekunnioituksensa, koska hänen on elettävä ennen kaikkea itsensä kanssa. Tärkeintä ei ole elää, vaan elää hyvin. 

Nykyään tämän yleispäteviin arvoihin perustuvan onnellisuuskäsityksen tilalle asetetaan kollektiivinen, aineellinen käsitys onnellisuudesta, joka tekee mahdolliseksi rajoittamattoman itsetoteutuksen ja halujen tyydyttämisen. Onnellisuuden ajatellaan tulevan kaikille seurauksena yhteisten rikkauksien kasvusta, sillä onnellisuuden perusta ymmärretään puhtaasti aineelliseksi. Onnellisuus seuraa luonnostaan, kunhan ihminen uskaltaa vapaasti ilmaista halujaan välittämättä rajoituksista, säännöistä tai normeista. Ei tarvita henkilökohtaisia uhrauksia, koulutusta, ratkaisuja eikä vastuuta. Tämä moderni usko näyttää kuitenkin olevan ristiriidassa todellisuuden kanssa. Ihminen on niin syvästi merkityksellisyyttä etsivä olento, ettei pelkkä aineellinen hyvinvointi ja vapaa itsetoteutus saa häntä onnelliseksi, vaikka aineellinen hyvinvointi ja itseilmaisu ovatkin tärkeitä edellytyksiä ihmisen onnellisuudelle.<ref>Ellul 1975, s. 105</ref>

Yksi osa onnellisuuden myyttiä on usko siihen, että tieteen kehitys pystyy takaamaan aineellisen hyvinvoinnin kaikille. Voidaan kuitenkin kyseenalaistaa, pystyykö tiede takaamaan edes aineellisen hyvinvoinnin kasvua. Von Wrightin<ref>von Wright 2003, s. 60</ref> mukaan on 

{{sitaatti|– – yhä epäilyttävämpää, ovatko tiede ja teknologia tuottaneet sellaisia edistysaskelia, jotka voidaan mitata ihmisten tarpeiden tyydytyksen, viihtyvyyden ja turvallisuuden asteina, tai sen asteina, mitä kuluneen mutta käyttökelpoisen ilmaisun mukaan kutsumme ihmisten onnellisuudeksi. Ja edistyksen myytti oli varmasti alusta asti myös unelma onnellisuuden valtakunnasta.| Georg H. Von Wright}}

Vaikka onnellisuuden astetta onkin vaikeata tarkasti mitata, on sen summittainen arviointi kuitenkin mahdollista. Von Wrightin mukaan ei ole olemassa mitään suoraa yhteyttä tieteen ja teknologian edistyksen ja yhteiskunnallisen onnellisuuden välillä. Teknisillä keksinnöillä on ollut onnellisuutta lisääviä seurauksia. Kaikkein selvintä ja konkreettisinta tämä on lääketieteen alueella. Tieteellis-tekninen vallankumous on kuitenkin myös tuottanut niin vakavia sopeutumisongelmia, ettei ihmiskunta ole koskaan aikaisemmin kohdannut vastaavia. Nämä ongelmat antavat von Wrightin mukaan syyn kyseenalaistaa uskon, jonka mukaan tiede edistää ihmiskunnan onnellisuutta.  

Tämä on riittävä peruste omaksua kriittinen ja epäilevä kanta ajatukseen, että tieteelle ja tekniikalle ominainen rationaliteetin muoto edistää ihmiskunnan onnellisuutta. Tämän kuitenkin lupasivat utopistit uuden ajan alussa, eikä vähiten 1800-luvun edistysoptimistit – ja monet meistä edelleen uskovat siihen. Mutta se merkitsee uskomista myyttiin.<ref>von Wright 2003, s. 61</ref>

Ellulin mukaan ei ole olemassa sellaista tietä inhimilliseen onneen, joka olisi riippumatonta ihmisen eettisestä kehityksestä.

Yhden ilmauksensa tämä myyttinen käsitys ihmisen rajattomasta vapaudesta on saanut '''Jacques Derridan''' (s. 1930) ajattelussa. Derrida hylkää ajatuksen objektiivisista arvoista, jotka asettaisivat rajoja ihmisen käyttäytymiselle ja määräisivät sen suuntautumista. Derrida kuvaa ajattelutapaansa sellaiseksi, joka "kiistää kaikki pelisäännöt ja yrittää päästä ihmisen ja humanismin tuolle puolen"<ref>Derrida 1972, s. 264-265</ref>. Derridan teoria antaa yksilölle tunteen rajoittamattomasta vallasta ja vapaudesta. Se vie ihmisen maailmaan, josta puuttuvat selkeät moraaliasetelmat, nauttimaan "sääntöjä vailla olevista peleistä" tai uppoutumaan oman minän luomiseen. Kun tämä teoria suodattuu osaksi laajempaa kulttuuria, sillä on taipumus voimistaa yksilöllisyydelle annettuja minäkeskeisiä tulkintoja.<ref>Taylor 1995, s. 89</ref> Se luo harhakuvan, että rajaton vapaus tarjoaa perustan onnelliselle ihmiselämälle. 

Derrida kuvittelee vapauden olevan sitä, että ihminen voi elää ilman sääntöjä. Käytännössä kuitenkin säännöt ovat vapauden edellytys. Mitä suurempi ihmisen vapaus on, sitä kehittyneempiä itsehallinnan muotoja on välttämätöntä kehittää, jotta ihmisten yhteiselämä olisi mahdollista. Yksilöt, jotka ovat löytäneet itsensä, yksilöllistymisen kautta erottuneet toisistaan ja tulleet kykeneviksi uusiin ja luoviin aloitteisiin, voivat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa vain luomalla sääntöjä, jotka estävät välittömän ja siksi karkean ja jopa raa'an kontaktin. Ilman yhteisiä sääntöjä meillä ei ole mitään takeita siitä, että muut kunnioittavat meidän vapauttamme. Ulkoisia sääntöjä voidaan lieventää vain siinä määrin kuin toisen huomioonottavat periaatteet sisäistyvät yksilön itsehallinnaksi.<ref name="El">Ellul 1978, s. 35-36</ref>

Vapaus ei ole ihmisen luonnontila, vaan se on pitkän kulttuurisen kehitysprosessin lopputulos. Luonnontilassa ihminen on viettiensä ja vaistojensa ohjailtavissa tavalla, joka tekee ihmisten välisistä suhteista uhkan jokaisen ihmisen turvallisuudelle ja vapaudelle. Ihminen saavuttaa vapauden vain siinä määrin kuin hän ottaa etäisyyttä omiin itsekeskeisiin haluihinsa ja vietteihinsä. Lait, eettiset säännöt ja käyttäytymistavat tulevat ihmiselle sitä tärkeämmiksi mitä yksilöllisemmäksi hän kehittyy.<ref name="El" />

Suuri osa länsimaisista ihmisistä näyttää olevan yhtä mieltä onnellisuuden myytin keskeisistä uskomuksista. Oikeudenmukaisuus, totuus ja hyve tuntuvat nykyihmisestä turhilta. Onnellisuuden saavuttaminen näyttää siksi ainoalta asialta, joka kannattaa ottaa vakavasti. Kaikki toiminta suunnataan tuohon muut poissulkevaan päämäärään, koska se ainoana näyttäisi tarjoavan syyn elää. Nykyisessä kulttuuri-ilmapiirissä näyttää mahdottomalta ymmärtää elämää tai tulevaisuutta muuta kuin onnellisuuden kautta. Ihmiset ovat ainoastaan eri mieltä siitä, mitä tietä onnellisuuden edellyttämä hyvinvointi voidaan parhaiten turvata kaikille. Onko onnellisuuden perustana ihmisen vapaa itsetoteutus ilman rajoituksia? Vai onko onnellisuuden perusta ruumiillisuudessa ja aineellisessa hyvinvoinnissa?