Muokataan osiota sivusta Indoktrinaation intentiokriteeri

== Onko tahaton indoktrinaatio mahdollista? ==

Intentiokriteeriä on arvosteltu erityisesti siitä, että siinä yksilöitä ja opetusta tarkastellaan irrallaan siitä yhteiskunnallisesta yhteydestä, jossa opetus tapahtuu. Jos opettajan intention katsotaan olennaisesti määräävän opetustilanteen ja opetuksen saaman luonteen, ei kiinnitetä huomiota niihin tapoihin, joilla esimerkiksi yhteiskunnallinen todellisuus määrää opetustilannetta. Lisäksi intentiokriteeri jättää kokonaan tarkastelun ulkopuolelle kysymyksen siitä, miten opettaja on saanut ne intentiot, jotka ohjaavat hänen opetustaan, ja missä tiedollisessa suhteessa ne ovat todelliseen opetustilanteeseen.
	 
Opettaja on enemmän tai vähemmän sen yhteiskunnallisen sosialisaation tulosta, johon hänet on alistettu kasvatuksensa aikana. Ihminen, jota itseään on menestyksekkäästi indoktrinoitu, on ehkä omaksunut asioista hyvin kapea-alaisen näkemyksen. Indoktrinoimalla muokatut yksilöt uskovat lujasti niiden asioiden totuuteen, johin heitä on indoktrinoitu. Kun nämä ihmiset opettavat, heidän pyrkimyksenään ei todennäköisesti ole saada oppilaita omaksumaan tiettyjä uskomuksia todisteista välittämättä ─ hehän uskovat todistusaineiston tukevan heidän vakaumuksiaan, koska heille on indoktrinaatiossa luotu rajoittunut käsitys todistusaineistosta. Tässä on intentiokriteerin suurin ongelma. On mielekästä ajatella, että huomattava osa indoktrinaatiosta tapahtuu ilman että opettajan tarkoituksena on indoktrinoida. Se jota on menestyksellisesti indoktrinoitu, indoktrinoi itse tiedostamattaan. Tiedostamaton indoktrinaatio on tarkoituksellista tehokkaampaa, koska indoktrinoija rehellisesti uskoo oman opetuksensa mukaisesti.

{{lainaus|Jos hyväksytään se, että opettaja voi indoktrinoida myös tietämättään (olemalla ensin itse indoktrinoitu), joudutaan itse asiassa hyväksymään useiden sukupolvien  ja kulttuurien laajuisten indoktrinaatioketjujen olemassaolo. Indoktrinaatio ─ ─ voi olla osa ihmisten välistä jokapäiväistä kanssakäymistä erityisesti siellä, missä voidaan löytää selkeitä auktoriteettisuhteita, kuten koulussa ─ ─ . (Toukonen 1991: 116-117.}}  
	
Jos indoktrinaation ja kasvatuksellisesti hyväksyttävän opetuksen eron ratkaisee se, pyrkiikö opettaja tietoisesti saamaan oppilaat vakuuttuneeksi tiettyjen käsitysten totuudesta todistusaineistosta välittämättä, ei sukupolvien yli ulottuvia indoktrinaatioketjuja voida katsoa indoktrinaatioksi, koska niissä kukin saattaa hyvinkin uskoa opettavansa tiedollisesti parasta käsitystä asioista. Tämä on sikäli ongelmallista, että indoktrinaation kaikkein vallitsevimpien muotojen voidaan olettaa toteutuvan nimenomaan siirrettäessä valtakulttuurin perustelemattomia ideologisia vakaumuksia uudelle sukupolvelle tiedon nimissä. Muista kulttuureista on helppo huomata tällaisia esimerkkejä, mutta esimerkkien löytäminen omasta kulttuurista on vaikeampaa juuri siksi, että oman kulttuurin perustavat uskomukset on sisäistetty "tietona". Ajateltaessa esimerkiksi intialaista kastilaitosta ja sen perustana olevien uskomusten siirtämistä sukupolvelta toiselle ei liene mielekästä puhua pelkästään tarkoituksellisesta indoktrinaatiosta. Vaikka onkin luonnollista herättää kysymyksiä niiden uskomusten pätevyydestä, joihin tämä epäoikeudenmukainen järjestelmä perustuu, ei tällainen kyseenalaistaminen välttämättä ole yhtä luontevaa niille, jotka elävät kyseissä kulttuurissa.   
	
Nämä ongelmat ovat saaneet jotkut filosofit määrittelemään indoktrinaation sen seurauksista käsin ja käyttämään kriteerinä indoktrinaation todennäköisiä vaikutuksia. Jopa intentiokriteeriä kannattava Snook myöntää, että jos opetuksen seurauksena on oppilaan ei-rationaalinen asenne opetettaviin käsityksiin, "näyttää oikealta sanoa että opettaja indoktrinoi häntä vaikka opettaja ei halunnut tai ennakoinut tätä tulosta" (Snook 1973a: 59). Jos siis indoktrinaation tunnistaminen perustuu osittain opetuksen seurausten arviointiin, silloin opettajan intentio ei yleispätevästi erota kasvatuksellisesti hyväksyttävää opetusta indoktrinaatiosta (Thiessen 1993: 124). Indoktrinaation määrittely edellyttää silloin indoktrinoivan opetuksen seurausten määrittelyä. Seurausten tunnistaminen voi olla jossain mielessä helpompaa kuin intention tunnistaminen, mutta seuraukset saattavat tulla ilmeisiksi vasta jonkin ajan kuluttua. Jos indoktrinaation katsotaan vaikeuttavan oppilaan kehitystä jollain tavoin, seuraukset saattavat olla näkyvissä vasta vuosien kuluttua. Lisäksi voi olla vaikea erottaa opetuksen seurauksia kaikkien muiden oppilaan elämään vaikuttavien tekijöiden seurauksista.

{{viestipohja| <!-- kuva = [[Kuva:Opetuksenteoria.jpg|30px]]
| -->sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa'' sisältöä tekijän luvalla.}}

{{indoktrinaatio}}
[[Luokka:Kasvatusfilosofia]]