Muokataan osiota sivusta A New Critique of Theoretical Thought (kirja)

== Käsitteellisen abstraktion mahdollisuus ==
Tieteellisen käsitteenmuodostuksen ensimmäinen ongelma koskee tieteellisen abstraktion mahdollisuutta ja luonnetta. Miten on mahdollista poimia tutkimuskohde erilleen muusta todellisuudesta tutkimuksen kohteeksi tekemättä vääryyttä todellisuuden yhtenäisyydelle? Dooyeweerdin oletuksen mukaan tieteellisen ajattelun ja välittömän kokemuksen välillä ei ole jyrkkää rajaa, vaan tieteellinen ajattelu nojaa välittömään kokemukseen. Todellisuuden rakenne on annettuna tavallisessa kokemuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kokemuksen perustasolla ihminen on kosketuksissa järjestyneeseen todellisuuteen. Tieteellinen tutkimus poimii todellisuudesta jonkin osan tutkimuksen kohteeksi. Niinpä perustava kysymys kuuluu: Mitä erotamme kokemustodellisuuden rakenteesta tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa? Ja kuinka tämä erottaminen on mahdollista?

Tässä argumenttinsa ensimmäisessä vaiheessa Dooyeweerdin tarkoituksena on osoittaa, että tieteellisen tutkimuksen tulokset eivät ole ongelmatonta ja tulkitsematonta tietoa, joka pätisi todellisuuteen kokonaisvaltaisesti. Koska tieteellisessä ajattelussa yksi osa todellisuudesta otetaan abstraktion kautta erilleen muusta todellisuudesta, tällaisen abstraktion pohjalta saavutetut tutkimustulokset kertovat tarkalleen ottaen vain yhdestä todellisuuden aspektista. Tutkimustuloksia tulkittaessa on yksityiskohtaiset löydöt oikealla tavalla suhteutettava kokonaisuuteen. Tällainen suhteuttaminen edellyttää kokonaisnäkemystä, joka on maailmankatsomuksellisesti sitoutunut. Erilaisista maailmankatsomuksellisista ja uskonnollisista lähtökohdista yksityiskohtaiset löydöt saavat erilaisen tulkinnan.

Esimerkiksi tietyt biologiset tosiasiat kuten muuntelu ja luonnonvalinta saavat erilaisen merkityksen osana erilaisia kokonaisvaltaisia näkemyksiä todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Naturalistisessa viitekehyksessä ei ole mahdollista sallia hyppäyksenomaisia epäjatkuvuuksia luonnon eri osien välillä, koska kaikki on pystyttävä selittämään asteittaisten luonnollisten prosessien pohjalta. Naturalistisessa viitekehyksessä biologisen muuntelun ja luonnonvalinnan avulla on pystyttävä selittämään koko elämän moninaisuus. Teistisessä viitekehyksessä sen sijaan voidaan sallia laadullisesti erilaisia todellisuuden aspekteja, joiden välillä ei ole mitään biologiseen muunteluun ja luonnonvalintaan perustuvaa jatkuvuutta. Niinpä esimerkiksi tajunnan ja järjellisyyden syntyä ei tarvitse selittää asteittaisten luonnollisten prosessien pohjalta. Vaikka naturalismi ja teismi ovatkin tulkinnoissaan monelta osin lähellä toisiaan alkuperäisen abstraktion vaiheessa (siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki ihmiset elävät samassa maailmassa), ne erkanevat kauas toisistaan, kun tutkimustuloksia aletaan sijoittaa todellisuuteen kokonaisuutena.
 

Tieteellisen käsitteenmuodostuksen ensimmäisessä vaiheessa siis jokin todellisuuden osa otetaan abstraktion avulla täsmällisen tutkimuksen kohteeksi. Mitä sitten abstraktiolla tarkoitetaan? Verbi ”abstrahoida” tarkoittaa kirjaimellisesti ’ottaa erilleen’, ’irrottaa laajemmasta taustasta’. Tämä on käytännössä sama asia kuin huomion kohdistaminen. Jos yritämme esimerkiksi löytää kirjan, jolla on sininen kansi, kiinnitämme kirjahyllyssä huomiomme kaikkiin sinikantisiin kirjoihin. Voidaksemme tehdä tämän, meidän täytyy ensin mielessämme erottaa (abstrahoida) sininen väri kaikista muista väreistä ja sitten erottaa kirjahyllyssä olevien kirjojen väri niiden muista ominaisuuksista.<ref name="clouser">{{Kirjaviite | Tekijä = Clouser, Roy | Nimeke = The Myth of Scientific Neutrality | Julkaisija = Notre Dame, Ind.: Notre Dame University Press | Vuosi = 2005 | Sivu = 64 }}</ref>

Tämä abstraktion taso on niin tavallinen, että yleensä emme kiinnitä siihen mitään huomiota. Teemme tavallisessa elämässä koko ajan toimintoja, jotka edellyttävät tällaista alempaa abstraktion tasoa: vältämme pahanhajuisia esineitä, arvioimme jonkin esineen olevan liian iso tiettyyn laatikkoon, vältämme tiettyä toimintatapaa, koska se ei ole reilu. Nämä toimintatavat edellyttävät, että ensin erotamme (abstrahoimme) hajun, koon tai reiluuden muista ominaisuuksista. Tällä alemmalla abstraktion tasolla emme kuitenkaan vielä erota näitä ominaisuuksia itse esineistä, joilla nämä ominaisuudet ovat. Emme ota näitä ominaisuuksia erilleen kyseisten esineiden muista ominaisuuksista. Tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa abstraktion taso on kuitenkin yleensä korkeampi, koska silloin otamme ominaisuudet erilleen niistä esineistä ja asioista, joihin ne liittyvät ja kiinnitämme huomiomme itse ominaisuuksiin.<ref name="clouser" />

Koska tällainen korkean abstraktion taso on niin tärkeä osa tieteellistä käsitteenmuodostusta, on hyvä saada selvä käsitys erosta abstraktion alhaisen ja korkean tason välillä. Ajattele tilannetta, jossa joku on juuri ostanut uuden auton ja esittelee sitä ystävilleen. Yksi ystävistä sanoo pitävänsä auton väristä, toisen mielestä auto on kaunis, muut taas kysyvät sen hintaa ja painoa. Kukin näistä huomioista osoittaa, että ystävät ovat ottaneet yhden auton ominaisuuden erilleen alhaisen abstraktion avulla: auton värin, kauneuden, hinnan ja painon. Mutta mitään näistä ominaisuuksista ei käsitellä irrallaan autosta. Ne käsitetään auton ominaisuuksiksi. 

Jos sen sijaan huomio kohdistetaan esimerkiksi painoon irrallaan autosta, paino käsitetään korkean abstraktion tasolla. Samalla tavalla voitaisiin korkean abstraktion avulla ottaa erilleen muita ominaisuuksia kuten kiihtyvyys, massa, tiheys ja tilavuus. Tällä tavalla korkean abstraktion taso voi tarjota kokonaan oman käsitteistönsä. Se antaa teoretisoinnille uuden ulottuvuuden, koska sen avulla hypoteesit voivat olla arvauksia hyvin abstrakteista ominaisuuksista, funktioista ja suhteista sen lisäksi, että hypoteesit voivat koskea niitä asioita ja esineitä, joilla on kyseiset ominaisuudet. Niinpä korkeasti abstraktien käsitteiden avulla on mahdollista selittää sekä muita abstraktioita että esineitä, olioita ja asioita, jotka koemme niiden ominaisuuksien jatkuvuudessa. Niinpä abstrahoimalla ominaisuuksia teemme mahdolliseksi esittää kysymyksiä näiden ominaisuuksien keskinäisistä suhteista, pystymme etsimään malleja ominaisuuksien välisille yhteyksille. Teorioiden kannalta yksi tärkeimmistä suhteista, joita tällä tavalla etsimme, ovat lainalaisuudet. Yllä mainittujen ominaisuuksien osalta tällaisia lainalaisuuksia ovat esimerkiksi: 

<math>voima={massa}\cdot {kiihtyvyys}</math>

tai   
	
<math>tiheys=\frac{massa}{tilavuus}</math>

Ilman korkeaa abstraktion tasoa emme voisi esittää monia tärkeitä tieteellisiä kysymyksiä ja vastauksia. Korkea abstraktion taso on edellytys sille, että pystymme esittämään teoreettisia kysymyksiä, keksimään hypoteettisia vastauksia näihin teoreettisiin kysymyksiin ja arvioimaan hypoteesien pätevyyttä argumenttien ja tosiasioiden valossa.<ref name="clouser2">{{Kirjaviite | Tekijä = Clouser, Roy | Nimeke = The Myth of Scientific Neutrality | Julkaisija = Notre Dame, Ind.: Notre Dame University Press | Vuosi = 2005 | Sivu = 65 }}</ref>

Tieteellisessä abstraktiossa emme ainoastaan ota erilleen ominaisuuksia, suhteita ja malleja vaan myös ominaisuuksien, suhteiden ja mallien abstrakteja lajeja. Otetaan esimerkiksi ominaisuudet, joita olemme juuri käsitelleet: paino, massa, voima ja tiheys. Nämä ominaisuudet ja niitä säätelevät lait ovat kaikki luonteeltaan fysikaalisia. Kun luokittelemme ominaisuuden kuuluvaksi esimerkiksi fysikaaliseen, biologiseen tai psykologiseen lajiin, etenemme abstraktion seuraavalle tasolle, jossa teemme abstraktion abstraktiosta. Tämä abstraktion taso helpottaa edelleen teorian luomista, koska se määrittelee tietyn tutkimusalan ja erottaa sen muista.  Tällaisen abstraktion kautta on erotettu toisistaan useita eri tutkimusaloja: aritmetiikka, geometria, kinematiikka, fysiikka, biologia, psykologia, logiikka, historia, kielitiede, sosiologia, taloustiede, estetiikka, juridiikka, etiikka ja uskontotiede.<ref name="clouser2" />

Dooyeweerdin esittämä ensimmäinen kysymys koski siis tieteellisen abstraktion luonnetta ja mahdollisuutta: Miten on mahdollista poimia tutkimuskohde erilleen muusta todellisuudesta tutkimuksen kohteeksi? Ensimmäiseen kysymykseen Dooyeweerd vastaa seuraavalla tavalla: Tieteellisen abstraktion tekee mahdolliseksi ihmisen kyky ottaa etäisyyttä ajallisen todellisuuden ilmiöihin. Etäisyyden ottamisen seurauksena tieteellinen käsitteenmuodostus erottaa luomakunnan yhden osa-alueen erilleen sen todellisesta yhteydestä muun luomakunnan kanssa. Tällainen erilleen ottaminen on tietyssä mielessä keinotekoista, koska tutkimuksen kohteena oleva todellisuuden osa on läheisessä yhteydessä muun todellisuuden kanssa. Abstraktion keinotekoisuudesta seuraa, ettei abstrakteilla käsitteillä ilmaistuja tieteellisiä tutkimustuloksia voida ongelmattomasti soveltaa todellisuuteen, ilman että tehdään selkoa niiden paikasta kokonaisuudessa. Erilleen ottaminen on kuitenkin välttämätöntä, jos haluamme muodostaa kyseisestä todellisuuden osasta täsmällisen käsitteen. Abstraktion keinotekoisen luonteen takia syntyy vastakkainasettelu yhtäältä loogisen aspektin ja tutkimuksen kohteena olevan aspektin välille ja toisaalta tutkimuksen kohteena olevan aspektin ja koko muun todellisuuden välille. Tämä vastakkainasettelu on seurausta huomion kohdentamisesta pyrittäessä abstraktion avulla saamaan täsmällinen käsitteellinen ote tutkimuskohteesta. Siksi se ei tee oikeutta todellisuuden yhtenäisyydelle, ja tämä on otettava huomioon tutkimustulosten tulkinnassa.

Tälle erottamiselle tai abstraktiolle on olemassa erilaisia tasoja. Kaikkein pisimmälle viedystä abstraktiosta on kyse silloin, kun tieteellinen ajattelu erottaa kokemustodellisuudesta tiettyä osa-aluetta hallitsevat lainalaisuudet tai normit. Tällaisia lainalaisuuksia ovat fysikaaliset, biologiset ja psyykkiset lainalaisuudet sekä loogiset, kielelliset, sosiaaliset ja moraaliset normit. Toinen, alhaisempi abstraktion taso on erottaa jostakin tavallisen kokemuksen oliosta, tapahtumasta tai instituutiosta sen yksittäisrakenne. Tällaisia yksittäisrakenteita ovat kaikkien konkreettisten esineiden ja olioiden lajityypilliset rakennepiirteet sekä esimerkiksi perheen, valtion, koulun ja yrityksen normatiiviset rakenteet, jotka erottavat ne toisistaan ja antavat perustan niiden jatkuvuudelle.

Kaikkein pisimmälle viedystä abstraktiosta on siis kyse esimerkiksi silloin, kun biologi havainnoi mikrobeja mikroskoopin avulla ja pyrkii saamaan selville niiden elämää hallitsevia biologisia lainalaisuuksia. Biologi saattaa kiinnittää huomiota mikrobin kokoon ja muotoon, väriin, fysikaaliseen massaan jne. Biologille voi myös olla tärkeää mikrobien määrä tietyllä alueella. Mutta kaikki nämä ominaisuudet ymmärretään sen merkityksen kannalta, mikä niillä on biologisesta näkökulmasta. Biologinen näkökulma hallitsee biologin ajattelua. Vaikka mikrobien koko, massa, väri ja lukumäärä eivät ole itsessään biologisia ominaisuuksia, ne ovat kaikki tärkeitä sikäli kuin ne lisäävät ymmärrystä mikrobien biologisista prosesseista. Biologinen näkökulma hallitsee sekä biologin esittämiä tutkimuskysymyksiä että niitä hypoteettisia selityksiä, joita hän kehittää vastauksena näihin kysymyksiin.<ref name="clouser3">{{Kirjaviite | Tekijä = Clouser, Roy | Nimeke = The Myth of Scientific Neutrality | Julkaisija = Notre Dame, Ind.: Notre Dame University Press | Vuosi = 2005 | Sivu = 69 }}</ref> Niinpä biologisen käsitteenmuodostuksen kannalta perustava kysymys koskee mahdollisuutta ottaa biologinen aspekti abstraktion kautta erilleen todellisuuden muista aspekteista.

Sama periaate pätee muihinkin tieteenaloihin. Ajatellaan asiaa taloustieteilijän kannalta. Taloustieteilijä saattaa tutkia samaa mikrobijoukkoa kuin yllä mainittu biologi. Taloustieteilijä ei kuitenkaan ole kiinnostunut etsimään biologisia selitysmalleja kyseisille mikrobeille, vaan hän esittää niistä taloustieteellisen teorian. Hän käyttää selityksessään kysynnän ja tarjonnan lain ja vähenevän tuoton lain kaltaisia periaatteita. Mikrobit ovat kiinnostavia taloustieteilijän näkökulmasta, sikäli kuin niillä on taloudellista merkitystä.<ref name="clouser3" />

Miten sitten tällainen abstraktio on mahdollista? Tavallisessa kokemuksessa analyyttinen ajattelu on sidoksissa havaintoihin. Ajattelu erittelee kokemuksessa ilmeneviä esineitä ja olioita niiden aistein havaittavien ominaisuuksien perusteella. Olemme esimerkiksi tietoisia pihallamme olevien pensaiden väristä, koosta ja lukumäärästä. Tieteellisessä ajattelussa analyyttinen ajattelu syventyy ja avautuu.  Syventyessään analyysi saavuttaa lopulta niin korkean abstraktion tason, ettei se enää ole sidoksissa välittömiin havaintoaistimuksiin, vaan tarkastelee konkreettisia kohteita jonkin aspektin kuten biologisen, fysikaalisen ja matemaattisten aspektien pohjalta. Tällainen abstraktion syveneminen tapahtuu siten, että tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa otetaan abstraktion kautta etäisyyttä välittömiin havaintoihin. Tällainen etäisyyden ottaminen on mahdollista, koska ihminen ei ole kokonaisuudessaan ajalliseen todellisuuteen sulautunut olento, vaan hän pystyy minuutensa keskuksessa ottamaan etäisyyttä aikaan ja sen ilmiöihin. 

Kristillisen luomisnäkemyksen valossa on ymmärrettävää, että tällaisen abstraktin lähestymistavan pohjalta on mahdollista luoda hyvin tarkka analyyttinen kuvaus luonnollisen todellisuuden niistä aspekteista, jotka toimivat syyn ja seurauksen lakien pohjalta. Näitä todellisuuden aspekteja voidaan kutsua yhteisellä nimellä esiloogisiksi aspekteiksi ja niitä ovat lukumäärän, tilan, liikkeen, energian, elämän, havaintojen ja tunteen alueet. Se, että näiden alueiden looginen analyysi on yleensä mahdollista, kertoo siitä, että niillä on luomisen perusteella järjestynyt rakenne, joka voidaan ilmaista loogisen systematiikan avulla. Se, että luonnontieteellinen käsitteenmuodostus pystyy ilmaisemaan luonnon järjestyksen elegantilla ja systemaattisella tavalla, kertoo siitä, että fysikaaliset ja biologiset ilmiöt on luomisessa järjestetty tavalla, joka tekee mahdolliseksi pitkälle viedyn teoreettisen systematiikan niiden kuvauksessa. Todellisuus voi olla loogisen analyysin kohteena ja looginen analyysi voi paljastaa todellisuuden osa-alueiden rakenteen, koska itse todellisuus on rakennettu loogiselle analyysille läpinäkyväksi.<ref>Dooyeweerd 1955: 470–471</ref>

Ihmistieteissä looginen analyysi erottaa toisistaan myös loogisen alueen varaan rakentuvat ihmiselämän alueet (historiallisen, kielellisen, sosiaalisen, taloudellisen, esteettisen, juridisen, moraalisen ja uskon alueen). Näiden alueiden analyysi ei kuitenkaan voi koskaan saavuttaa samanlaista analyyttisyyden astetta kuin esiloogisten alueiden analyysi, koska Jumalan kuvaksi luodun ihmisen yhtenä ominaisluonteena on itseohjautuvuus. Tämä määrää eron ns. ihmistieteiden ja luonnontieteiden välillä.<ref>Dooyeweerd 1955: 391</ref>

Näin siis tieteellisen käsitteenmuodostuksen lähtökohtana on abstraktio, joka mahdollistaa tutkimuskohteen tarkan rajaamisen ja tutkimusongelmien täsmentämisen. Abstraktion hintana on kuitenkin se, että todellisuuden yhteys hajotetaan, jolloin ongelmaksi nousee tämän yhteyden teoreettinen määritteleminen. Lisäksi tieteellisen ajattelun täsmällisyyden hintana on, että kukin sen tutkimustuloksista tarjoaa tietoa vain hyvin tarkasti rajatusta todellisuuden osasta ja tutkimustulosten tulkinta edellyttää laaja-alaisia oletuksia tutkimuskohteen paikasta todellisuudessa kokonaisuutena.