Muokataan osiota sivusta Indoktrinaation sisältökriteeri

=== Vääristyneet opetussisällöt koostuvat epätosista uskomuksista ===
 
Käsitysten oppiminen (erotuksena taitojen oppimisesta) on mielekästä määritellä niin, että oppiessaan ihminen tulee tietämään jotakin. Lähtökohtana on ajatus, että ainoastaan tosia uskomuksia voi sanan varsinaisessa mielessä opettaa. Niinpä epätosien uskomusten opettaminen ei ole sanan varsinaisessa mielessä opettamista, koska sen seurauksena ihminen ei tule tietämään mitään; hän omaksuu epätotta informaatiota. 
	
Kasvattajan tehtävänä on antaa lapselle oikea kuva todellisuudesta ja siten auttaa häntä suhtautumaan siihen realistisesti ja käyttäytymään sen mukaisesti. Indoktrinaatio sen sijaan opettaa uskomuksia, jotka välittävät epätoden kuvan todellisuudesta. 

{{lainaus|Indoktrinaation käsite koskee uskomusten totuutta ja todistusaineistoa. Vastustamme sitä, koska uskomusten totuus, todistusaineisto ja todellisuus täytyy asettaa ensisijaisiksi, ja muut näkökohdat toissijaisiksi. ─ ─ Kasvattajan tehtävänä on toimia selventävänä ja tulkitsevana välittäjänä lapsen ja todellisuuden välillä. Indoktrinaatio alkaa, kun lapselle opettamamme käyttäytyminen nousee omista vaatimuksistamme eikä todellisuuden vaatimuksista. (Wilson 1964: 28, 35.)}}

Wilsonin käsityksen mukaan indoktrinaatiota voidaan parhaiten luonnehtia sanomalla, että sen avulla välitetään uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Indoktrinaation näkökulma sivuuttaa todellisuuden ja todistusaineiston ja asettaa niiden sijaan indoktrinoijan subjektiiviset mieltymykset ja niiden pohjalta nousevat vaatimukset.
	
Tämä kriteeri on pätevä siitä huolimatta, että totuuden tietäminen voi olla vaikeaa. On paljon vaikeampi tietää opettavansa totuutta kuin tietää opettavansa käsityksiä, joiden puolesta voidaan esittää päteviä perusteluja tai vankkaa todistusaineistoa. Hyvin vakuuttavaltakin näyttävä todistusaineisto voi lopulta osoittautua harhaanjohtavaksi. Ihmisillä saattaa olla perusteita uskoa jokin käsitys totuudeksi, todistusaineisto voi tukea hänen käsitystään, ja silti käsitys voi olla epätosi. Tämä ongelma seuraa suoraan tiedon, myös tieteellisen tiedon, rajallisuudesta. Koskaan ei tiedetä kaikkea, ja siksi jotain olennaista saattaa jäädä huomaamatta. Edes tieteellinen menetelmä ei tarjoa keinoa todistaa uskomuksia tosiksi. On mahdollista testata tieteellisten hypoteesien yhteensopivuutta empiiristen havaintojen kanssa, mutta mikään määrä testauksia ei todista näitä hypoteeseja tosiksi. 

Indoktrinaation luonnehtiminen epätosien uskomusten opettamiseksi tekee tahattoman indoktrinaation yleiseksi. Opettajalla voi olla hyviä perusteita pitää jotain käsitystä totena, mutta se voi silti osoittautua epätodeksi. Opettaja saattaa noudattaa opetuksessaan tuoreinta tieteellistä käsitystä asiasta ja silti indoktrinoida sisältökriteerin mukaan arvioituna. Useat tieteelliset käsitykset on historian kuluessa kumottu ja havaittu virheellisiksi. On muistettava, että kaikki tieteelliset käsitykset ovat hypoteettisia, ehdollisia ja epävarmoja. Kun indoktrinaatio määritellään epätosien uskomusten opettamiseksi, opettaja jää tietyn epävarmuuden varaan sen osalta, onko hänen opetuksensa indoktrinaatiota, koska myöhempi tutkimus saattaa osoittaa osan vallitsevista tieteellisistä käsityksistä virheellisiksi. Tällaista epävarmuutta ei kuitenkaan voida välttää, eikä sitä tarvitse pitää kielteisenä asian. Itse asiassa realistisesta totuuskäsityksestä seuraava perustava epävarmuus on tiedollisesti aktivoiva tilanne. Se pakottaa ihmisen koko ajan tarkistamaan käsityksiä. Rajallisella ihmisellä tuskin on muuta mahdollisuutta. 
	
Monet kuitenkin pyrkivät välttämään realistisen totuuskäsityksen vaativuutta ja etsivät aidon opetussisällön kriteereiksi luonnehdintoja, jotka eivät suoranaisesti edellytä opetettavien uskomusten totuutta.