Muokataan osiota sivusta Epäilijän kirjeet (kirja)

== Miksi Jumala loi Saatanan? ==

Luomistyön rajoituksiin liittyvät selitykset tuntuvat Edwardista uskottavilta, mutta "perkelepuheet" puolestaan vaikuttavat kaukaa haetuilta. Toisaalta näyttää siltä, että jos joku rupeaisi uskomaan Jumalaan, niin pitäisi samalla uskoa tuollaiseen kosmiseen kamppailuunkin. Tämä taas vain tuntuu osoittavan, ettei koko jumalakäsityksessä ole päätä eikä häntää. Miten Princetonista ja Yalesta valmistunut mies voi uskoa tuollaiseen Tähtien sota -tyyppiseen taikauskoon?

=== Edwardin kysymys ===

Miksi Jumala loi Saatanan, josta tuli niin paha? Jos hänet luotiin niin ihmeelliseksi, niin miksi hän sitten valitsi niin huonosti? Sama ongelma on myös ihmisten kohdalla: miten ''kaikki'' Jumalan hyviksi luomat ihmiset ovat niin pahoja? Eikö perimmäinen syy ole Jumalassa, kun hän on luonut ihmisluonnon?

Katolisessa kirkossa opetettiin, että taivas on pysyvä paikka. Mutta eikös Saatana langennut taivaasta? Voivatko ihmisetkin sitten valita pahan vielä taivaassakin? Jos eivät, niin miksi Jumalan piti ottaa riski, eikä hän luonut meitä suoraan taivaaseen?

=== Gregoryn vastaus ===

Gregoryllekin tuli ennen "kosmisesta kamppailusta" mieleen lähinnä Tähtien sota, mutta nyt se vaikuttaa täysin järkeenkäyvältä. "Jos on olemassa sellaisia tietoisia olentoja kuin me -- miksi pitäisi sulkea pois se mahdollisuus, että muunkinlaisia persoonallisia olentoja saattaa olla olemassa?" Tieteiskirjallisuuden tuntu lienee peräisin kaikista typeristä enkeleitä ja demoneita esittävistä kuvista. Maailmankaikkeus on nykytieteen valossa perimmältään hyvinkin kummallinen paikka. Kvanttifysiikan tutkima puoli maailmasta on lähes kokonaan näkymätön, ja fotonin, neutronin tai kvarkin ulkomuodosta on lähes mahdotonta muodostaa käsitystä. Niiden käyttäytymisen perusteella voidaan vain muodostaa matemaattisia kaavoja. "On aina yhtä ällistyttävää ajatella, että tälläkin hetkellä minun lävitseni kulkee radioaaltoja, joissa on ääntä ja musiikkia." Ei siis näytä lainkaan mahdottomalta, että on olentoja joita emme näe.

Jos taas maailmassa on moraalisia olentoja joilla on ruumis, niin miksei voisi olla myös ruumiittomia moraalisia olentoja? Niihin ei tietenkään kannata uskoa ilman hyvää syytä, mutta Gregoryn mielestä tällä uskomuksella on hyvät perusteet. Jos pitää perusteltuna sitä että Jeesus on Jumalan Poika, ja Raamattu on Jumalan sanaa, niin ei ole vaikea uskoa samoilla perusteilla sitä, kun näiden auktoriteettien mukaan maailmassa on näkymättömiä hengellisiä voimia.

Entä miten hyväksi luotu olento voi valita pahan? Ja toisaalta jos taivaan asukkaat ovat täydellisen hyviä ja siksi lankeamattomia, niin miksei Jumala luonut meitä alun perinkin tähän tilaan? Rakkaus edellyttää vapautta, ja se pitää valita. Rakkauden ei kuitenkaan tarkvitse aina olla näin hataralla pohjalla. 

{{Sitaatti|Tekemämme ratkaisut muuttavat meitä. Mitä useammin valitsemme jotakin, sitä selvemmin meistä tulee se jokin. -- Aina kun teemme ratkaisun, vauhditamme liikettä sen suuntaan.|Gregory Boyd, s. 66}}

Gregory kertoo tuntemastaan naisesta, joka oli rumin, katkerin ja ilkeämielisin hänen tapaamansa ihminen, vaikka tämä oli nuorena ollut kaunis, miellyttävä ja huumorintajuinen. Kolme päivää ennen hänen häitään, hänen sulhasensa karkasi naisen sisaren kanssa, ja ymmärrettävästi nainen oli loukattu ja nöyryytetty. Murheellisinta oli kuitenkin, että hän tahtoi koko loppuikänsä vihata sisartaan ja entistä sulhastaan. Hänen sisarensa katui kaikkea ja yritti 50 vuoden ajan sovitella heidän välejään, mutta nainen teki aina rakkauden ja anteeksiantamuksen vastaisen päätöksen, lujittaen katkeruuttaan. Hänestä tuli lopulta vihansa ja katkeruutensa ruumiillistuma. Enää hän ei edes itse valinnut sitä, vaan hän ei edes pystynyt valitsemaan toisin. Sinnikäs vihaaminen tuhosi lopulta kaiken sen hyvän, minkä Jumala oli hänelle tarkoittanut.

Valinnoilla me rakennamme luonteemme, ja se taas vaikuttaa valintoihimme. Sama pätee myös rakkauteen: mitä useammin päättää rakastaa, sitä vaikeampaa on valita toisin. Vaikka Gregory rakastaa vaimoaan vapaasta tahdostaan, siitä on jo tullut osa hänen olemustaan. Rakkaus alkaa vapaasta valinnasta, mutta tavoitteena on luopua vapaudesta. Ilmeisesti kaikkien niiden olentojen, jotka Jumala luo rakastamaan, on käytävä läpi vaihe jossa he valitsevat joko rakkauden tai sen vastakohdan. Kun valinta on tehty, se lujittuu elämän suunnaksi, ja kun puhutaan "taivaasta" ja "helvetistä" tarkoitetaan luonteen "ikuistumista".

Lusiferin sanotaan olleen kaikista luoduista täydellisin. Lusiferin suuruus oli hänen suurenmoisessa kyvyssään rakastaa, mutta samalla hänellä oli käsittämätön mahdollisuus pahaan. Hänen valintansa ratkaisi sen, kaiken.

Se mikä pätee yksilöiden kohdalla, pätee myös yhteisöjen kohdalla. Pahalla on taipumus levittää itseään, ja Raamatun mukaan me olemme jo kaikki menneet niin pitkälle, ettemme voi enää itse korjata tilannetta. Tarvitsemme uuden alun. Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen meidät täydellisesti Jumalan kanssa ja antaakseen meille uuden elämän. Ainoa tapa ikuistua sellaiseksi olennoksi, joksi Jumala meidät loi, on saada tuo uusi elämä lahjana.