Muokataan osiota sivusta Onko moraaliopetus indoktrinaatiota?

== Airaksinen: onko moraalikasvatus pelkkää mukauttamista vallitseviin normeihin? ==

Timo Airaksisen mielestä moraalikasvatuksen perusongelmana on, että opetuksesta tulee helposti pelkkää sosiaalistamista vallitseviin moraalisiin näkemyksiin. Koska aito moraali kuitenkin perustuu henkilökohtaiseen vastuuseen ja itsenäisen yksilön järkiperäisiin valintoihin, moraalikasvatuksesta tulee helposti moraalisesti merkityksetöntä. Aidon moraalisen näkemyksen mukaan yksilö ei saisi paeta vallitsevan mielipiteen, tavan tai auktoriteetin suojiin, kun hänen moraaliset tekonsa kyseenalaistetaan, vaan hänen tulisi henkilökohtaisesti kantaa niistä vastuu. Tässä näkyy perustava ristiriita moraalin yksilöllisen luonteen ja kasvatuksen sosiaalistavan luonteen välillä. Lapset, jotka on sosiaalistettu vallitseviin arvoihin, omaksuvat helposti aidolle moraalille vastakkaisen asenteen ilman henkilökohtaista vastuuta. Opetuksesta tulee sosialisaatiota, joka palvelee yhteiskunnallista tasapainoa, mutta ei kehitä yksilöllisyyttä. 

{{lainaus|─ ─ oletetaan että jotkut ydinarvot pystytään menestyksellisesti tunnistamaan ja yleisesti hyväksymään; silloin näyttää väistämättömältä, että seurauksena oleva kokoelma moraalisia periaatteita on niin yleinen, abstrakti ja "ontto", että sen opettamista erityisenä kasvatuksellisena ohjelmana ei todella tarvita ─ ─. Ainoa mitä se tarjoaa on jonkinlaista käyttäytymisterapiaa, jonka avulla kaikkein itsepäisimmät nuoret saadaan mukautumaan sosiaalisesti hyväksyttävän käyttäytymisen perustaviin normeihin. ─ ─ Tästä on mahdollista vetää ainoastaan yksi johtopäätös: moraalista kasvatusta ei ole mahdollista oikeuttaa maailmanlaajuisesti ja yleispätevästi. Mitään tiukkaa moraalia ei ole mahdollista opettaa kaikille oppilaille järkiperäisellä tavalla. (Airaksinen 1982: 123, 133.)}}

Airaksinen koskettelee tässä lähinnä moraaliopetuksen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Hänen mielestään sisällöllisten moraaliperiaatteiden opettaminen kouluopetuksessa on käytännössä joko tarpeetonta tai sikäli kuin se on tarpeellista, se on indoktrinoivaa johtuen tietyistä yhteiskunnallisista reunaehdoista. Se, mikä moraaliopetuksessa olisi sisällöllisesti oikeaan osuvaa, on demokraattisen kompromissin vaatimusten takia tullut sisällöltään niin ontoksi, että sen opetusta ei tarvita, ilmeisesti koska se on jotain sellaista, minkä kaikki muutenkin jo tietävät. Lisäksi moraalin opettaminen koulussa on sikäli ongelmallista, että se kehittää asenteita, jotka johtavat yksilön moraalisen tietoisuuden kollektivisoitumiseen, henkilökohtaisen vastuun pakenemiseen.

Airaksisen näkemyksessä on arvokasta henkilökohtaisen moraalisen vastuun ja kriittisen ajattelun korostus. Siihen sisältyy kuitenkin myös ongelmia. Moraalin kaltaiset inhimilliset käytänteet eivät toimi historiallisessa tyhjiössä. Kulttuurisen kehityksen edellytyksenä on jatkuvuus, jossa uudet sukupolvet hyödyntävät sitä, mikä kulttuurisessa perinteessä on arvokasta. On mielekästä opettaa uusille sukupolville kulttuuriin kiteytynyttä moraalista perinnettä, vaikka siinä olisikin vakavia puutteita, ja vaikka siitä olisikin olemassa erilaisia muunnelmia. Moraalinen perinne on parempi lähtökohta moraalisen ajattelun kehitykselle kuin kulttuurinen tyhjiö. Moraaliseen perinteeseen on epäilemättä kiteytynyt monia arvokkaita piirteitä. Se voi toimia keskustelun lähtökohtana, ja sitä voidaan edelleen kehittää. Kulttuurisessa tyhjiössä on vaikea edes käydä moraalista keskustelua. Ei ole mielekästä soveltaa yrityksen ja erehdyksen menetelmää keskeisenä moraalisen oppimisen menetelmänä. Yrityksen ja erehdyksen menetelmä on hyvin tehoton. Tieteessä ei kukaan suosittelisi puhtaasti induktivistista menetelmää tiedon hankkimiseksi, jossa lähdetään yksittäisistä tosiasioista käsin rakentamaan yleisiä periaatteita. On mielekkäämpää rakentaa oletuksia aikaisemman tiedon pohjalta ja testata niitä käytännössä. Vaikka kaikki lapset voisivatkin tulla ennen pitkää itsenäisesti tietämään, että on moraalisesti väärin tuottaa tarpeetonta kärsimystä muille, sen opettaminen ja pohtiminen on silti hyödyllistä, koska moraalisen tietoisuuden ongelmana ei ole pelkästään tiedon puute vaan myös se, että asioita ei pohdita, niiden koko mielekkyyttä ei ymmärretä eikä niitä sovelleta riittävästi. Moraalisen tiedon hankkimisessa ei ole mielekästä ajatella jokaisen sukupolven lähtevän ikään kuin aikaisemmat sukupolvet eivät olisi saaneet selville moraalista tietoa. 
	
Airaksisen näkemyksen ongelmallisuus tulee ilmi, jos vastaavaa periaatetta aletaan soveltaa tieteelliseen ajatteluun ja sen opetukseen. Oppilaan kyky tieteelliseen ajatteluun ei kärsi siitä, että hän opiskelee tieteen tuloksia luokkahuoneessa. Ei ole mielekästä ajatella, että jokaisen sukupolven pitäisi rakentaa luonnontieteellinen tieto lähtien induktiivisesti yksittäisistä tosiasioista. Tieteen tulosten opetuksesta ei seuraa, että oppilas ei enää pysty ajattelemaan itsenäisesti. Ei liene syytä olettaa moraalisen ajattelun olevan tässä suhteessa erilaista. Moraalisen ajattelun itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä ei vaaranna se, että lapselle opetetaan yleisiä moraalisia periaatteita, jotka ovat kiteytyneet yhteiskunnassa vallitseviin moraalisiin perinteisiin. Päinvastoin, ilman tietoa yleisistä moraalisista periaatteista lapsen on vaikea alkaa muodostaa itsenäistä käsitystä niin monimuotoisesta elämänalueesta kuin moraalista. Kulttuurisessa tyhjiössä on vaikea kehittää moraalista ajattelua.