Muokataan osiota sivusta Onko moraaliopetus indoktrinaatiota?

== MacIntyre: tekeekö perinteiden moninaisuus moraaliopetuksesta indoktrinaatiota? ==

Alasdair MacIntyren mukaan länsimaiselta yhteiskunnalta puuttuu nykyään yhtenäinen moraalinen tietoisuus, joka tekisi mahdolliseksi päästä yksimielisyyteen moraalikasvatuksen sisällöstä. Länsimainen kulttuuri on jakautunut kilpaileviin perinteisiin, jotka ymmärtävät moraalin niin eri tavoin, ettei niiden välillä ole mahdollista päästä edes mielekkääseen moraalikeskusteluun, jossa ne todella ymmärtäisivät toistensa näkemyksiä. Eri perinteissä yhteiskuntien sisällä ymmärretään moraali eri tavoin, eivätkä ne pysty välittämään käsityksiään kilpailevien perinteiden kannattajille tai ymmärtämään heidän näkemyksiään. Moraalinen ymmärrys riippuu välttämättä perinteestä, jonka piirissä yksilö on kasvanut, ja viitekehyksestä, jonka hän on omaksunut. Ei ole olemassa mitään puolueetonta perustaa, josta kilpailevien perinteiden ja teorioiden näkemyksiä voitaisiin vertailla ja niiden pätevyyttä arvioida. (MacIntyre 1988: luvut 17-20.) 
	
Tällainen vertailu ei MacIntyren mukaan ole mahdollista edes moraalisesta elämästä otettujen konkreettisten esimerkkien valossa. Kunkin perinteen piirissä nämä esimerkit ymmärretään eri valossa ja käsitteellistetään eri tavalla. (MacIntyre 1988: 332-333.) 
	
Tämä merkitsee sitä, että vaikka ihmiset olisivat yhtä mieltä tietyistä moraalisista periaatteista, kuten oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja solidaarisuudesta, kukin perinne kulttuurin sisällä ymmärtää nämä periaatteet eri tavoin. Siksi ei ole mahdollista päästä yksimielisyyteen siitä, miten nämä periaatteet olisi ymmärrettävä ja miten niitä olisi konkreettisesti sovellettava. Tästä näyttäisi loogisesti seuraavan, että moraalikasvatus olisi käytännössä aina jonkinasteista indoktrinaatiota, koska kunkin perinteen piirissä opetetaan oma käsitys lapsille ikään kuin se olisi yleispätevä totuus, samalla kun yhteiskunnassa on kilpailevia perinteitä, jotka ymmärtävät nämä moraaliperiaatteet eri tavalla. 
	
Tämä MacIntyren päätelmä ei kuitenkaan välttämättä loogisesti seuraa lähtökohtaoletuksista. Ensinnäkin on mahdollista kyseenalaistaa MacIntyren väite, että kilpailevat perinteet eivät pysty ymmärtämään toistensa tapoja käsitteellistää moraalia eivätkä siten pysty järkevästi keskustelemaan toistensa kanssa. Tämä viestintäongelma täytyy ymmärtää suhteellisesti. MacIntyren omasta tutkimuksesta suuri osa on eri perinteiden moraaliajattelun analysointia ja vertailua. Vaikka kommunikaatio-ongelmia on ja ihmiset eivät aina ymmärrä toisiaan, on kuitenkin koko ajan mahdollista kehittää valmiuksia ymmärtää muita perinteitä ja ilmaista niille ominaisia ajattelutapoja oman perinteen sisällä. Tilanne ei tässä suhteessa ole koskaan paikalleen pysähtynyt, vaan tarvittavien tulkinnallisten välineiden kehittäminen on koko ajan mahdollista. Periaatteessa moraalinen kieli ja tulkinnan mahdollisuudet saattavat laajentua niin, että moraalinen keskustelu perinteiden välillä ja moraalisten näkemysten vertailu käyvät mahdollisiksi, vaikka MacIntyren luonnehdinta nykytilanteesta olisikin oikea. 
	
MacIntyren kritiikki on kuitenkin sikäli aiheellinen, että se osoittaa yhden tarpeen moraalikasvatuksessa. Samalla kun lapsille opetetaan sisällöllisiä moraalisia periaatteita, heissä tulisi kehittää valmiuksia vertailla kilpailevien perinteiden erilaisia tapoja käsitteellistää näitä periaatteita. Tämä edellyttää hermeneuttisia, tulkinnallisia perustaitoja ja kykyä eläytyä toisenlaisen moraaliperinteen käsitemaailmaan. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteikö lapsille voitaisi opettaa sisällöllisiä moraaliperiaatteita. Sillä tasolla, jolla moraaliset ongelmat koskettavat lapsia, nämä tulkintaerot eri perinteiden välillä eivät useinkaan ole merkittäviä. Tarpeettoman kärsimyksen tuottaminen ei ole minkään yhteiskunnassamme vallitsevan perinteen mukaan moraalisesti hyväksyttävää, eivätkä perinteiden väliset tulkintaerot ole lapsen konkreettisen toiminnan kannalta kovinkaan merkittäviä. 
	
On myös huomattava, että MacIntyre ei ole moraalirelativisti eikä moraalinen skeptikko, vaikka hänen näkemyksistään voikin saada sellaisen vaikutelman. Hän kannattaa moraaliobjektivismia tomistisen (Tuomas Akvinolaisen ajatteluun perustuvan) perinteen mukaisesti. Hän vain ajattelee, että länsimainen perinne on kadottanut näkemyksen moraalitiedon oikeasta perustasta. Siksi on nykyisessä kulttuurisessa tilanteessa hyvin vaikea valita kilpailevien näkemysten välillä niiden kriteerien perusteella, joita nykyisessä moraalikeskustelussa pidetään perustavina. MacIntyren oma ratkaisu tähän ongelmaan on paluu päämäärähakuiseen (teleologiseen) näkemykseen, jonka mukaan moraali edellyttää käsitystä ihmiselämän päämäärästä, tarkoituksesta ja korkeimmasta hyvästä.