Muokataan osiota sivusta Onko moraaliopetus indoktrinaatiota?

== Moraalisten uskomusten laaja-alaisuus ja  merkittävyys ==

Edellä tarkasteltiin moraalisten uskomusten tiedollista asemaa ja sisältökriteerin kannattajien väitettä, jonka mukaan ei ole perusteltua opettaa moraalisia uskomuksia totuuksina. Tämä käsitys havaittiin ongelmalliseksi useistakin eri syistä. Edellä esiteltyjen antirealististen ja ei-kognitivististen perustelujen lisäksi tai niiden yhteydessä ovat sisältökriteerin kannattajat esittäneet myös hiukan toisentyyppisiä perusteluja käsitykselleen moraaliopetuksen indoktrinoivuudesta. Ensimmäinen näistä perusteluista on se, että moraaliset uskomukset koetaan merkittäviksi. Tätä jotkut pitävät yhtenä indoktrinaatioon johtavana tekijänä. Joku pitää tiettyä vakaumusta tärkeänä ja pyrkii ehkä vakuuttamaan kuulijoitaan tarpeettoman innokkaasti sen pätevyydestä. Hän ei ehkä ole valmis kuuntelemaan vasta-argumentteja. Asia on hänelle liian tärkeä, jotta hän voisi kyseenalaistaa sen. 
	
Merkitseekö siis se, että opetettavaa asiaa pidetään tärkeänä, sitä että opetuksesta tulee indoktrinoivaa? Tämänkaltaisen päättelyn ongemallisuus tulee ilmi, jos sitä sovelletaan kertotaulun opettamiseen. Useat ihmiset ovat sitä mieltä, että lapsen on tärkeä oppia kertotaulu hyvin. Lapsen uskotaan joutuvan elämässä lukuisiin tilanteisiin, joissa hän tarvitsee sitä. Siksi aikuiset huolehtivat siitä, että hän opettelee sen ulkoa. He ovat henkilökohtaisesti kiinnostuneet asiasta. Tämä kuitenkaan tuskin tekee kertotaulun opettamisesta indoktrinaatiota.
	
Ehkä vielä parempi esimerkki on kriittisen ajattelun kehittämiseen tähtäävä opetus. Entä jos joku on syvästi vakuuttunut, että kriittisen ajattelun kehittämisen tulisi olla olennainen osa kasvatusta? Merkitseekö tämä sitä, että hän ei voi opettaa kriittistä ajattelua indoktrinoimatta? 
	
Ihmiset pitävät kriittistä ajattelua tärkeänä, koska he ovat omassa elämässään kokeneet sen arvon. Minkä ihminen kokee arvokkaaksi, sitä hän haluaa kasvatuksessa välittää. Ei kai kukaan näkisi kaikkea kasvatukseen liittyvää vaivaa, ellei kokisi opetettavia asioita tärkeiksi. Miksi lasten ei anneta mieluummin pelata videopelejä kuin käydä koulua? 
	
Se, että asiaa pidetään tärkeänä, ei osoita, että sillä ei olisi mitään objektiivista arvoa. Päinvastoin, on luonnollista pitää tärkeinä nimenomaan asioita, jotka ovat objektiivisesti arvokkaita. Se, että jotain asiaa pidetään tärkeänä, ei myöskään estä meitä suhtautumasta siihen harkitsevasti ja rationaalisesti. Asian tärkeys voi ennemminkin olla syy paneutua siihen perusteellisesti ja kriittisesti.
	
Jos tätä tärkeyden ja merkittävyyden kokemusta ei pystytä välittämään kasvatuksessa, ei usein hyödytä opettaa kyseisiä taitojakaan, koska niitä ei silloin sovelleta käytäntöön. Ihmisestä ei tule kriittistä ajattelijaa, jos häneltä puuttuu kokonaan järkiperäiset tunteet, kuten totuuden löytämisen halu, halu välttää virheitä, vääristelyä ja kiertelyä, teoreettisten saavutusten ihailu sekä perusteltujen argumenttien kunnioitus (Scheffler 1991:4). Älyllisten hyveiden luonteeseen kuuluu olennaisesti tietynlainen motivaatio. Älylliset hyveet eivät ole pelkästään älyllisiä taitoja, vaan niihin sisältyy taipumus haluta tietynlaisia asioita ja kokea tietynlaisia tunteita. 
	
Sama pätee moraaliin. Lapsi ei ymmärrä  moraalisia periaatteita oikein, ellei hän miellä, miten tärkeää ja välttämätöntä on, että hän kohtelee muita moraalisesti hyväksyttävällä tavalla, eikä aiheuta heille tarpeetonta kärsimystä. Ei riitä, että hän muistaa periaatteen osana moraalisten periaatteiden luetteloa, samalla tavalla kuin hän muistaa Suomen kaupunkien nimiä. Tämän tärkeyden kokemuksen välittäminen on osa moraalista kasvatusta. Se on olennainen osa moraalista hyvettä. 
	
Moraalinen periaate, joka kieltää tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamisen, on epäilemättä kauaskantoinen ja laaja-alainen. Sisältökriteerin kannattajat kokevat ongelmalliseksi ajatuksen, että moraalisten periaatteet ovat yleispäteviä, että ne pätevät erilaisiin tilanteisiin ja historiallisiin vaiheisiin. He asettavat kyseenalaiseksi sen, että ihmisillä olisi tietoa, joka tekisi mahdolliseksi opettaa näin kauaskantoista periaatetta yleisenä totuutena. Ehkä on perusteltua opettaa, että lapsi ei saa nyt lyödä sisartaan lapiolla päähän, mutta että ei koskaan eikä ketään. Eikö tämä ylitä inhimillisen tiedon rajat?<ref>Wilson 1964: 27</ref>

Tässä tapauksessa periaatteen kauaskantoisuus ja yleispätevyys ovat kuitenkin hyvin perusteltuja. On hyvin vaikea kuvitella tilannetta, jossa olisi moraalisesti oikein tuottaa tarpeetonta kärsimystä ihmisille. Todistuksen taakka (ensisijainen velvollisuus todistaa oman kantansa oikeutus) on niillä, jotka väittävät, että tämä moraaliperiaate ei ole yleispätevä.