Muokataan osiota sivusta Realistinen hermeneutiikka

== Maltillinen realismi ==

Maltillista realistista hermeneutiikkaa ovat kehitelleet Hans-Georg Gadamer (1900-) ja Paul Ricoeur (1913-). He kyseenalaistavat objektivistien käsityksen, että tulkitsija voi huolellisen hermeneuttisen työn kautta lopulta oppia ymmärtämään tekstiä paremmin kuin sen tekijä itse. Pyrkiessään ymmärtämään oppilas vääjäämättä sijoittaa opittavat asiat omaan viitekehykseensä ja sen tarjoamiin vaihtoehtoihin. Siksi ei ole koskaan mahdollista täysin vapautua subjektiivisuudesta tekstiä (puhetta, opetusta, todellisuutta) tulkittaessa, vaan sille annettu merkitys heijastelee aina tulkitsijan omaa näkökulmaa. 
 	
Tulkinta ei koskaan saavuta objektiivisen hermeneutiikan olettamaa luotettavuutta ja tarkkuutta, koska ihminen rajallisena olentona on aina tietyssä paikassa tiettynä aikana. Rajallisella tilanteella on aina horisontti: "Horisontti on se näköala, joka käsittää ─ ─ kaiken sen, mitä tietystä pisteestä on nähtävissä."<ref>Gadamer 1975: 286; Kusch 1986: 107</ref> Tulkitsijalla on aina jokin näkökulma, josta hän katsoo asioita, eikä hän voi koskaan lopullisesti vapautua siitä. Hänen näkökulmansa voi kyllä avartua, kun se joutuu kosketuksiin toisenlaisesta näkökulmasta tuotetun tekstin tai opetuksen kanssa. Mutta tulkitsija ei koskaan pysty tarkastelemaan asioita irrallaan omasta näkökulmastaan. Oppiminen merkitsee siten parhaimmillaankin vain oppijan näkökulman avartumista, ei koskaan sitä, että oppija ymmärtäisi ilmiön sellaisenaan tai tekstin sen kirjoittajan alunperin tarkoittamassa merkityksessä. Kun tämä tiedostetaan, saavutetaan itsekriittinen näkökulma, joka omalta osaltaan korjaa tulkintojen subjektiivisuutta.   
	
Maltillinen hermeneutiikka väittää, että oppijan yksilöllinen näkökulma vaikuttaa hänen ymmärrykseensä niin ratkaisevasti, ettei hän koskaan täysin ymmärrä opittavan asian alkuperäistä merkitystä, koska se on sidoksissa tekstin taustalla olevaan merkityshorisonttiin. Parhaimmillaan tapahtuu horisonttien yhteensulautuminen, niin että tekstin merkityshorisontti avartaa tulkitsijan merkityshorisonttia. Uudet tosiasiat ja käsitykset voivat saada hänet muuttamaan esiymmärrystään. Kun hän kohtaa uusia tosiasioita ja käsityksiä, joita hän tulkitsee oman näkökulmansa, perinteensä ja kielensä pohjalta, hän voi samalla päätyä muuttamaan joiltakin osin sitä esiymmärrystä, jonka kautta hän hahmottaa asioita. Näin oppimisprosessi etenee loputtomassa hermeneuttisessa kehässä, jolla ei ole lopullista päätepistettä sen enempää kuin ehdotonta alkuakaan.<ref>Gallagher 1992</ref>
	
Tulkitsijan näkökulma ei ole vapaasti hänen valittavissaan. Ensinnäkin jokaisen ihmisen näkökulma muokkautuu siinä kulttuuriperinteessä, jonka vaikutuspiirissä hän saa sivistyksensä. Vaikka yksilö hylkäisikin joissakin olennaisissa suhteissa kulttuurinsa arvot ja tavan katsoa tosiasioita, hänen näkökulmaansa kuitenkin ohjaavat ne vaihtoehdot, jotka kulttuuriperinne tarjoaa. Yksilö on aina sidottu kulttuurin yhteiseen kieleen ja sen käsitteisiin. Kieleen ja kielenkäyttötapoihin sisältyy laajassa mielessä myös tapa katsoa todellisuutta. 
	
Tulkinta on kielen perinteen rajoittama. Samalla se on kuitenkin avoin luovuudelle tavalla, joka ylittää oppijan tarkoitukset. Oppija voi laajentaa näkemystään opittavista asioista antaessaan tekstin puhua itse puolestaan. Tulkitsijan tulee olla avoin ja asettaa omat ennakkokäsitykset arvioitaviksi. Niinpä maltillisen hermeneuttisen oppimisnäkemyksen kolme keskeistä tekijää ovat oppimisen sitoutuneisuus perinteeseen, yksilön rajojen ylittäminen ja tuottavuus.

=== Perinne ===

Kaikki oppiminen tapahtuu aikaisemman tiedon perustalta, joka on oppijan käytettävissä kielen välityksellä. Traditio ja kieli muokkaavat oppilaan esiymmärrystä. Lukija on osa tekstin vaikutusten historiaa. 
Yksilön pohdinta on vain liikehtimistä historiallisen elämän suljetussa virtakehässä ─ ─ Tosiasiassa historia ei kuulu meille, vaan me kuulumme sille.<ref>Gadamer 1975: 261; Kusch 1986: 106</ref>

Perinne vaikuttaa väistämättä oppimiseen, koska inhimillinen ymmärrys on rajallinen ja sillä on aikaisemman kokemuksen pohjalta muodostunut esiymmärrys. Uusi opittava asia on suhteutettava tuttuun viitekehykseen. Esiymmärrys, viitekehys ja perinne ovat oppimisen välttämättömiä edellytyksiä, joita ei voida kokonaan tietoisesti hallita. Ihminen ei voi vapaasti keksiä esiymmärrystä, jonka valossa hän tarkastelee asioita, tai luoda viitekehystä ja perinnettä, jonka avulla hän ymmärtää asioita.<ref>Gallagher 1992: 181</ref>
	
Sama pätee myös kieleen. Kieli ei ole oppijan vapaasti muokattavissa, eikä hän hallitse kielen oppimisen prosessia. Kieli on laajempi kuin oppija ja opittava asia. Se vie ihmisen itsensä ulkopuolelle, avaa hänelle maailman, jolla on jäsentynyt merkitysrakenne, ja tarjoaa mahdollisuuksia, jotka ylittävät yksilön ja kuuluvat hänelle.<ref>Gallagher 1992: 182</ref>
	
Pyrkimys vapautua perinteen vaikutuksesta ja aloittaa kokonaan uudelta pohjalta johtaa siihen, että ihminen sulkeutuu omaan yksityiseen maailmaansa, josta puuttuu yleisempi näkökulma. Tällöin hän asettaa omat subjektiiviset ennakkoluulonsa perinteen tarjoamien ennakkokäsitysten sijaan. Tällainen täysin subjektiivinen lähtökohta on kuitenkin illuusiota. Vaikka ihminen kuinka pyrkisi vapautumaan perinteensä vaikutuksesta, häntä tässä pyrkimyksessään kuitenkin ohjaa perinne. Pyrkimys sulkeutua omaan yksityiseen maailmaan kaventaa näkökulmaa.

=== Omien rajojen ylittäminen  ===

Gadamerin mukaan ihmisen sivistyminen perustuu omien rajojen ylittämiseen, mikä edellyttää, että ihminen pääsee osalliseksi sellaisesta näkökulmasta, joka on hänen omaansa laajempi. Tätä Gadamer kutsuu horisonttien yhteensulautumiseksi. Tulkitsijan näkökulma laajenee, kun hän pyrkii ymmärtämään tekstin näkökulmaa. Sivistyminen laajentaa näkökulmaa ja vapauttaa ihmisen subjektiivisuutensa rajoista, koska se saattaa hänet kosketuksiin itseään suuremman kanssa.  
	
Sivistys (Bildung) on syvälle käyvää muutosta, jonka edellytyksenä on omien rajojen ylittäminen kulttuurin kautta. Kulttuuristen kokemusten kautta oppija kohottautuu kohti yleispätevää näkemystä. Hän vapautuu yksityisen elämänsä rajoituksista tullessaan osalliseksi itseään suuremmista kokemuksista ja rakenteista. Antautuessaan itsensä ulkopuolella oleviin rakenteisiin kuten keskusteluihin, näytelmiin, opetustilanteisiin ja instituutioihin, yksilö hetkeksi kadottaa itsensä ja antautuu jonkin itseään suuremman valtaan. Mutta hän kadottaa itsensä vain löytääkseen itsensä jälleen muuttuneena, uudella tavalla rakentuneena.
	
Se joka jää täysin oman subjektiivisuutensa vangiksi on sivistymätön. Hän ei pysty kääntämään katsettaan pois itsestään kohti yleisempää katsantokantaa ja näkemään yhteisön merkitystä.<ref>Gadamer 1989: 13</ref> Kulttuuristen rakenteiden ilmentämät arvot ovat yleispätevämpiä kuin kulttuurielämään osallistuvien yksilöiden henkilökohtaiset mieltymykset. 
	
Perinne ja sen pohjalta rakentunut esiymmärrys asettavat rajoja oppimiselle. Ne eivät kuitenkaan tiukasti ohjaa oppimisprosessia. Oppimisessa ne aina kyseenalaistetaan, niitä muutetaan ja uudistetaan. Opetus ei ole vain perinteen toistoa ja siirtämistä seuraaville sukupolville, vaan se on myös perinteen muuttamista. Tämä muutos perustuu omien rajojen ylittämiseen, uudistumiseen. Ihminen ei niinkään uudista itseään omien kykyjensä ja voimiensa avulla, vaan uusi oppiaines haastaa esiymmärryksen, tutun viitekehyksen ja perinteen. Näin minuus herätetään ulos itsestään kohtaamaan tuntematonta.<ref>Gadamer 1989: 182</ref>
	
Omien rajojen ylittäminen on avautumista uusille mahdollisuuksille, joita opittavan asian outous tarjoaa. Tämä outous houkuttelee oppijaa kehittämään itseään uusien mahdollisuuksien tarjoamilla tavoilla. Oppijana ihminen löytää merkityksensä ja käsityksen itsestään prosessissa, jossa hän ylittää rajansa osallistuessaan opetustapahtuman tarjoamiin mahdollisuuksiin. 

=== Produktiivisuus (tuottavuus) ===

Omien rajojen ylittäminen laajentaa kokemusta uusien mahdollisuuksien suuntaan, niin että oppija pääsee osalliseksi laajemmasta kokonaisuudesta. Osallistuminen on läheisessä yhteydessä uuden tuottamiseen. Osallistumalla ihminen rikastuttaa niitä asioita johin hän osallistuu. Perinteen elämä koostuu tästä rikastumisesta niin, että kulttuuri ja menneisyys koko ajan laajenee osallistumisen vaikutuksesta.<ref>Gallagher 1992: 182-183</ref>
	
Oppimisessa on ennalta arvaamaton ulottuvuus, jossa tiedolliset käsitykset kehittyvät ja rakentuvat. Ricoeurin mukaan tekstin merkitys ei avaudu pelkästään taaksepäin suuntautuvana pyrkimyksenä rakentaa tekstin alkuperäinen merkitys, vaan eteenpäin suuntautuvana uutena käsityksenä maailmasta. "Tekstin edessä" oleminen vie tulkitsijan uuden ymmärtämisen prosessiin. 

=== Maltillisen hermeneutiikan kritiikkiä ===

Gadamerin lähestymistavan ongelmana on, että hän ei pysty tekemään selvää eroa tekstin objektiivisen merkityksen ja sen subjektiivis-yhteisöllisen merkityksellisyyden välillä. Gadamerin mukaan ymmärrys on aina perinteen välittämää ja siten läpeensä historiallista. Lukija ei koskaan pysty tavoittamaan tekstiä sellaisena kuin se on itsessään, vaan ainoastaan sellaisena kuin se ymmärretään tietyssä yhteisössä. Lukija on aina osa tekstin vaikutusten historiaa. Gadamerin lähestymistapa jättää epäselväksi, ovatko tekstin tuottamat vaikutukset yhteisössä osa sen objektiivista merkitystä vai osa sen merkityksellisyyttä kyseiselle yhteisölle.<ref>Vanhoozer 1998: 409</ref>
	
Pystyykö ihminen kritisoimaan perinnettä, vaikka osallisuus perinteestä on ymmärtämisen edellytys? Voisiko Gadamer koskaan vedota tekstiin sen tulkinnan perinnettä vastaan, ja jos voisi, niin kuinka? Jos tällainen vetoaminen ei ole mahdollista, silloin ei ole selvää, miten voitaisiin estää tulkintayhteisöä olemasta autoritäärinen. Jos tekstiä itseään ei voida käyttää kriittisenä periaatteena, mitä sitten voidaan? 
	
Sikäli kuin Gadamerin lähestymistapa sekoittaa tekstin sen tulkinnan historiaan, hänen käsityksensä lähenee pragmatismia ja tältä osin erkanee realismista. C.S. Peircen yhteenveto pragmatismista muistuttaa läheisesti Gadamerin käsitystä merkityksestä: "Pohdi mitä käytännöllisiä vaikutuksia ajattelemme käsityksemme kohteella olevan. Käsityksemme näistä vaikutuksista on yhtä kuin käsityksemme kohteesta."<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Peirce, Charles Sanders | Nimeke = Collected Papers of Charles Sanders Peirce | Selite = toim. C. Hartshorne & P. Weiss | Julkaisija = Cambridge, Mass.: Harvard University Press | Vuosi = 1931-35 | Sivu = 5:401 }}</ref>
	
Vanhoozerin mukaan Gadamerin puolustama horisonttien yhteensulautuminen sisältää tunneperäisen harhan, sekaannuksen tekstin ja sen vaikutusten välillä (mitä se on ja mitä se saa aikaan). Tämä harha on erityistapaus tietoteoreettisen epäilyksen sävyttämää asennetta. Horisonttien yhteensulautumisen käsite ei tee oikeutta sille, että tulkintatilanteessa on aina vähintään kaksi toisistaan erillistä ääntä, tekstin tai todellisuuden ääni ja tulkitsijan ääni. [[Mihail Bahtin|Mihail Bahtinin]] mukaan tulkinnan tarkoituksena ei ole poistaa äänten erillisyyttä, vaan johtaa niiden väliseen avoimeen ja moniääniseen dialogiin. Tarkoituksena on selventää äänten erillisyyttä, ei peittää sitä. Juuri erillisten äänten välisessä dialogissa tulkitsija tulee tietoiseksi sekä omasta äänestään että tekstin erillisestä äänestä. Hän löytää sekä itsensä että tekstin merkityksen ymmärtäessään niiden erilaisuuden ja saattaessaan ne keskinäiseen dialogiin.<ref>Vanhoozer 1998: 389-390</ref>