Muokataan sivua David Strauss

Naturalistisen raamatuntutkimuksen uranuurtajia oli David Friedrich Strauss (1808-1874), jonka mukaan "kaikki liittyy toisiinsa syiden ja seurausten ketjulla, joka ei salli mitään keskeytystä" (Strauss 1973: sec. 14). Hän pitää naturalistista peruslähtökohtaa todellisuuden kriteerinä ja pitää siksi jokaista luonnonlakien kanssa ristiriidassa olevaa kertomusta epähistoriallisena: "Koska niin yliluonnollisia asioita on täysin mahdoton kuvitella todellisiksi tapahtumiksi, kertomuksia on pidettävä sepitteellisinä." (Strauss 1864: 75.) Hän hylkää kuitenkin oletuksen, että Raamatun yliluonnolliset kertomukset olisivat seurausta siitä, että ihmiset ovat väärin tulkinneet täysin luonnolliset tapahtumat yliluonnollisiksi. Straussin mukaan kyseiset tapahtumat eivät ole historiallisia virhetulkintoja vaan teologisia kuvitelmia tai keksintöjä, teologisia konstruktioita, joille voidaan antaa järkevä tulkinta, kun luovutaan Raamatun historiallisesta sanomasta. Jumala ei voi toimia historiassa, mutta ihmiskunta voi henkisyydessään tietyllä tavalla olla osallinen jumaluudesta. Näin muotoiltuna ”uskon sanoma” ei loukkaa naturalisteja. 

Strauss erottaa Raamatun sanoman historiasta ja tekee uskosta ihmisen yksityisen, henkisen todellisuuden. ”Kristuksen yliluonnollinen syntymä, hänen ihmeensä, hänen ylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa säilyvät ikuisina totuuksina, huolimatta epäilystä, jota voidaan esittää niiden todellisuudesta historian tosiseikkoina.” (Strauss 1973: 35.) Ihmiset, jotka ajattelevat Jeesuksen olevan Messias, liittävät kaikenlaisia symbolisia merkityksiä hänelle tapahtuviin luonnollisiin tapahtumiin. Strauss etsii Kristuksen jumaluuden idealle sellaista tulkintaa, jonka naturalistit voisivat hyväksyä. Näin tulkittuna Kristuksen jumaluudesta tulee idea, joka tarkoittaakin ihmiskunnan jumalallisuutta. Ihmiskunnassa ”Jumala tulee ihmiseksi, ääretön ilmaisee itsensä äärellisessä, ja äärellinen henki muistaa äärettömyytensä” (Strauss 1973: 780). Todellisuus jaetaan kahtia: yhtäältä on tieteen ja tosiasioiden maailma, toisaalta ”uskon” maailma. ”Uskon” maailma alkaa muistuttaa yhä enemmän uskottelun ja toiveajattelun maailmaa, jolla ei ole mitään yhteyttä historiallisten tosiasioiden maailmaan. Tästä kahtiajaosta seuraa, että teologi toimii tutkimuksessaan kuin agnostikko. Mitään historiassa ei voi selittää Jumalan toiminnalla ja Raamatusta on selitettävä pois kaikki yliluonnollinen.

Strauss pitäytyy naturalistiseen ideologiaan historiantutkimuksen itsestään selvänä lähtökohtana. Hän uskoo, että historiatutkimuksen rajoitukset määrittelevät samalla todellisuuden rajat. Koska historiatiede ei pysty tutkimaan Jumalan toimintaa historiassa, Jumala ei ole voinut toimia historiassa.

{{sitaatti|Kun siis kohtaamme kertomuksen tietyistä ilmiöistä tai tapahtumista, joista joko selvästi sanotaan tai oletetaan, että ne ovat suoraan Jumalan tai yliluonnollisia voimia omaavan ihmisen vaikuttamia, tällainen kertomus on tältä osin todettava epähistorialliseksi. (Strauss 1973: 88)}} 

Niinpä Raamatun yliluonnolliselle ainekselle on keksittävä luonnollinen selitys. Tästä syystä hän tulkitsee kaiken yliluonnollisen aineksen myyttiseksi kuvitelmaksi. Strauss pitää naturalistista lähtökohtaansa niin itsestään selvänä, että hän katsoo tutkimuksensa johtavan objektiivisiin tutkimustuloksiin. Ideologisesti värittyneet lähtökohtaoletukset ohjaavat hänen päättelyään niin vahvasti, ettei hän pysty itsekriittisesti tarkastelemaan omia lähtökohtaoletuksiaan. Hän ei tiedosta, että johdonmukaisuuden nimessä hänen tulisi nähdä myös oma tutkimus- ja kirjoitustyönsä osana ”syiden ja seurausten ketjua, joka ei salli mitään keskeytystä”. Tältä pohjalta hänen tulisi nähdä omat tutkimustuloksensa historiallisesti suhteellisina ja historiallisten olosuhteiden määrääminä. Näin tulkittuina hänen tutkimuksillaan ei olisi tiedollista arvoa. Ne eivät pysty paljastamaan objektiivista totuutta asioiden tilasta, koska ne ovat ainoastaan yhden historiallisen tilanteen määräämiä ajatuksellisia konstruktioita. Straussin tutkimusohjelman sisäinen jännitteisyys ilmaisee naturalistiseen ideologiaan sisältyvää käsitesekaannusta.