Ero sivun ”Uskonnon olemus, logiikka ja myytit” versioiden välillä

ApoWikistä
p (tarkennuksia)
Rivi 50: Rivi 50:


|}
|}
Tutkistelun tulos on näin ollen se, että tällaisilla päätösperusteilla ja -perusteluilla maamme oikeuslaitos on ainakin joiltain osin jo "maalannut itsensä nurkkaan" eli päätynyt ''loogiseen umpikujaan'': jos virallisesti ajatellaan olevan olemassa elämänalueita, joilla logiikka ja järkiperustelut ovat asiaankuulumattomia, ja jos oikeuslaitos katsoo voivansa käyttää tällaista kantaa ratkaisuperusteenaan, koko oikeusvaltion perusidea on menetetty: kun oikeusistuin niin halutessaan irtautuu ratkaisuissaan logiikan ja järkiperusteiden asettamista rajoista, ratkaisuja ei enää voi ennakoida järjellä eikä niistä voi jälkikäteenkään vakuuttua niiden järkiperusteluihin tutustumalla, vaan eletään oikeudellisen mielivallan alaisuudessa – jos nyt logiikka ja järkiperusteet ovat muutoin "tarkoituksenmukaiseksi" harkitun oikeusistuinratkaisun tiellä, sen pahempi logiikalle ja järkiperusteille: "oikeushan" voi pelkällä omalla julistuksellaan niistä vapaasti irtisanoutuakin.
Näin oikeusistuinten toiminta "esoterisoituu" kaiken "maalaisjärkisen" kontrollin ulottumattomiin, jolloin kansalaisten oikeussuojan kannalta olisi parempi ratkoa jutut vaikkapa arpomalla<ref>väärinkäytösten välttämiseksi kaikkien kulloinkin asianosaisten tahojen edustajien yhdessä kontrolloiman järjestelyn mukaisesti tietenkin</ref>: todennäköisyyslait sentään antaisivat ratkaisuille tietynlaisen ennakoitavuuden, jolloin ainakin todetunkaltaiselta kafkamaisuudelta varmasti vältyttäisiin.


== Juridis-ideologista taustaa ==
== Juridis-ideologista taustaa ==

Versio 11. kesäkuuta 2012 kello 11.40

Erästä viimeaikaista uskonrauhan rikkomissyytettä käsitelleeseen juttuun antamassaan ratkaisussa Helsingin käräjäoikeus oli lausunut mm. seuraavaa1:

  • "[O]bjektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus oli suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ollut todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa."

Tämä aikanaan tehdyn ratkaisun osaperustelu on kristillisen apologetiikan kannalta ilman muuta monellakin tapaa merkityksellinen, joten se antaa aiheen jatkoanalyysiin.

Koska tämä nimenomainen perustelutapa on ollut välitön syy käsillä olevan artikkelin kirjoittamisen aloittamiseen, artikkelin olisi selvyyden vuoksi voinut otsikoida pitemminkin: esim. "Uskonnon olemus, logiikka ja myytit Suomen oikeuskäytännössä". Tällainen lisäys olisi kuitenkin tarpeettomasti rajannut artikkelin sisältöä. Oikeutta ei jaeta tyhjiössä. Se, että käräjäoikeus ylipäänsä katsoi voivansa nojautua tällaiseen järkeilyyn, onkin mitä ilmeisimmin oire yhteiskunnassamme paljon laajemmallekin levinneestä harhaluulojen vallassa elämisestä, joka vaatii kokonaisvaltaista vastausotetta, ei vain joidenkin oireiden hoitoyritystä, niiden pelkästä päivittelemisestä puhumattakaan.

Artikkeli on keskeneräinen.

Mitä oikeastaan sanottiin

Seuraava taulukko tiivistää sen, mitä Helsingin käräjäoikeuden kyseisestä lausumasta voi välittömästi todeta:

Helsingin KO:n tekstikohta tulkinta kommentti kritiikki johtopäätös
"objektiivisesti arvioiden ..." julistautuminen objektiivisen totuuden haltijaksi käsiteltävässä asiassa pelkkä perustelematon julistus filosofisesti kestämätöntä isottelua oletettu yleisesti hyväksytyksi näkemykseksi
"... jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu ..." väittämän yleistäminen kaikkia uskontoja koskevaksi perustuu edeltävään objektiivisuusväittämään, joka puolestaan on luulonvarainen julistus naturalistisen ontologian varainen johtopäätös oletettu yleisesti hyväksytyksi näkemykseksi
"sen ["minkä hyvänsä uskonnon"] käsitteisiin liittyvä totuus oli suhteellista" oman oletetun objektiivisuuden varaan rakennettu toisten subjektiivisuuden julistus perustuu filosofisesti kestämättömän luulon varaan loukkaa kokemustasolla kenen hyvänsä uskonrauhaa, joka ei pidä "omaa uskontoaan" tällaisena oletettu yleisesti hyväksytyksi tai "kunnon kansalaisilta" nyky-Suomessa vaadituksi näkemykseksi
"Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ollut todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa." pääväite ei tosiasiallisesti edes perustu pelkkien edellisluulojen varaan vaan sisältää uusiakin: oletettu "suhteellinen totuus" ei vielä riittäisi tekemään logiikkaa ja "ns." järkiperusteluja tykkänään merkityksettömiksi siirtää oikeudenkäytön suorastaan kafkamaiseen "syytetty tiesi tai olisi ainakin pitänyt tietää, ettei logiikka tässä tapauksessa pätenyt eikä järkiperusteluja saanut käyttää" -tilaan oikeusjutun ratkaisun perusteluna suoranaisesti väitetty yleisesti hyväksytyksi tai "kunnon kansalaisilta" nyky-Suomessa vaadituksi näkemykseksi, josta poikkeamisesta saa muiden edellytysten täyttyessä rikosoikeudellisesti rangaistakin

Tutkistelun tulos on näin ollen se, että tällaisilla päätösperusteilla ja -perusteluilla maamme oikeuslaitos on ainakin joiltain osin jo "maalannut itsensä nurkkaan" eli päätynyt loogiseen umpikujaan: jos virallisesti ajatellaan olevan olemassa elämänalueita, joilla logiikka ja järkiperustelut ovat asiaankuulumattomia, ja jos oikeuslaitos katsoo voivansa käyttää tällaista kantaa ratkaisuperusteenaan, koko oikeusvaltion perusidea on menetetty: kun oikeusistuin niin halutessaan irtautuu ratkaisuissaan logiikan ja järkiperusteiden asettamista rajoista, ratkaisuja ei enää voi ennakoida järjellä eikä niistä voi jälkikäteenkään vakuuttua niiden järkiperusteluihin tutustumalla, vaan eletään oikeudellisen mielivallan alaisuudessa – jos nyt logiikka ja järkiperusteet ovat muutoin "tarkoituksenmukaiseksi" harkitun oikeusistuinratkaisun tiellä, sen pahempi logiikalle ja järkiperusteille: "oikeushan" voi pelkällä omalla julistuksellaan niistä vapaasti irtisanoutuakin.

Näin oikeusistuinten toiminta "esoterisoituu" kaiken "maalaisjärkisen" kontrollin ulottumattomiin, jolloin kansalaisten oikeussuojan kannalta olisi parempi ratkoa jutut vaikkapa arpomalla2: todennäköisyyslait sentään antaisivat ratkaisuille tietynlaisen ennakoitavuuden, jolloin ainakin todetunkaltaiselta kafkamaisuudelta varmasti vältyttäisiin.

Juridis-ideologista taustaa

Vuoteen 1998 asti Suomessa oli voimassa jumalanpilkan kieltävä laki, joka v. 1999 muutettiin3 "uskonrauhan rikkomiskielloksi"; näin oli ollut tarkoitus saada samalla Jumala-sana poistetuksi rikoslaista, mikä tosin ei sitten onnistunutkaan, mutta Jumalan pilkkaamisen lisäksi rikosoikeudellisen kiellon piiri on nyt joka tapauksessa entistä laajempi: rangaistava on sitäkin, joka "loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä".

Jumalanpilkan ja uskonrauhanrikkomisen vertailua

Jumalanpilkan kieltävä laki on paikallaan: Jumala on objektiivisesti pyhä ja objektiivisesti pyhän pilkkaaminen on objektiivisesti väärin – vähintäänkin samassa määrin kuin ihmisten väliset vääryydet – joten tällaisen toiminnan täysin objektiivisesti kuuluukin olla rangaistavaa. On myös varsin helppoa4 todeta, milloin Jumalaa on pilkattu, milloin ei.

Ongelmia sen sijaan aiheutuu siitä, että nyt myös joidenkin erityisryhmien5 jotkin tunteenomaisiksi katsotut pitämykset ovat lainsäätäjän erityissuojelun kohteina. Ratkaisupakon alaiset oikeusistuimet joutuvat sitten juridisesti tulkitsemaan, mikä pitämys minkäkintasoista suojaa nauttii eli mitä kaikkea jokin uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta juridisesti merkityksellisessä mielessä "muutoin pitää pyhänä".

Ongelmallisen säädöksen ongelmallinen tulkinta

Ongelmallista tilanteessa on, että nyt pyhä-sanaa ei enää käytetäkään objektiivisessa vaan subjektiivisessa merkityksessä: tämän lain piirissä on mikä hyvänsä, mitä jokin tällainen yhdyskunta vain "muutoin pitää pyhänä". Näin lainsäädännön sovellusala periaatteessa ja mahdollisesti käytännössäkin muuttuu aina, kun Suomeen rekisteröidään uusia uskonnollisia yhdyskuntia tai kun aiemmin rekisteröidyt mahdollisesti lakkaavat olemasta tai muuttavat pitämyksiään – ja oikeuslaitoksemme tehtäväksi on jätetty kaikkien näiden pyhänä pitämisten kohdentumisen tulkinta.6

Tätä taustaa vasten tässä artikkelissa puheena olevan ratkaisun sanavalintaa voinee jopa jossain määrin ymmärtää: juttuja setviessään oikeusistuimet joutuvat tulkitsemaan "lainsäätäjän tahtoa", ja kun nyt suojeltaviksi on säädetty tiettyjen yhdyskuntien "pyhänä pitämiset" sinänsä niiltä mitään muita kriteereitä vaatimatta, logiikan ja järkiperusteluiden etsintä ei tämän lain tulkinnassa yleensäkään korostune; tämä väljästi muotoillun lainsäädännön aiheuttama kolmansien osapuolien uskomusmaailman käytännöllinen tulkintaongelma voineekin sitten näyttää tuomarien silmin katsottuna "minkä hyvänsä uskonnon olemukseen kuuluvalta sen käsitteiden totuuden suhteellisuudelta"7 ja päätyä sellaisena ratkaisuperusteluihin. – Yhtä kaikki näin on tehty pahasti virheellinen tulkinta, johon on syytä totuuden nimessä puuttua.

Viitteet

  1. ^ http://www.kko.fi/58715.htm: Asian käsittely alemmissa oikeuksissa – Käräjäoikeuden tuomio 8.9.2009 – Kohta 1: Uskonrauhan rikkominen – neljännen kappaleen toinen ja kolmas virke
  2. ^ väärinkäytösten välttämiseksi kaikkien kulloinkin asianosaisten tahojen edustajien yhdessä kontrolloiman järjestelyn mukaisesti tietenkin
  3. ^ v. 1977 annettua Kirkko ja valtio -komitean mietintöehdotusta myötäillen
  4. ^ joskaan ei täysin ongelmatonta: tuomitsivathan juutalaisetkin Jeesuksen aikanaan nimenomaan jumalanpilkasta
  5. ^ Uskonnonvapauslain 2 §:n mukaisesti uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan evankelis-luterilaista tai ortodoksista kirkkoa tai rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa.
  6. ^ Tietysti ratkaisut käytännössä nojaavat "asiantuntijatodistajien" lausuntoihin, mutta näiden edes summittaista yhteismitallisuutta ei voitane mitenkään varmistaa.
  7. ^ Eri uskontojen todellisuuskäsitysten erilaisuuden toteamisesta on helppoa (ja mahdollisesti myös helpottavan tuntuista) tehdä virheellinen jatkopäätelmä kaikkien niiden totuuden "suhteellisuudesta", kun taas oikea päätelmä olisi ollut yksinkertaisesti se, että kaikki ne eivät voi olla totta yhtä aikaa. Ensinmainittu päätelmä johtaa sitten logiikan ja järkiperusteluiden vastaisuuteen muka asiaankuulumattomina, kun taas jälkimmäinen olisi alleviivannut juuri näiden tarvetta totuuden tunnistamiseksi ja erottamiseksi harhoista – jos ehkä ei niinkään juridisesti merkityksellisen "pyhänä pitämisen" rajaamisessa sinänsä, niin oman sielun autuudeksi sitäkin enemmän.