Muokataan osiota sivusta Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)

==== 1.1. Mitä on dialoginen pluralismi? ====

Dialogisen pluralismin mukaan tieteellisen tutkimuksen tulisi olla itsekriittinen myös metodisten lähtökohtien osalta, niin että erilaiset lähestymistavat kilpailevat toistensa kanssa. Uusi lähestymistapa perustuu filosofisessa tietoteoriassa tapahtuneeseen murrokseen, jota voidaan konkretisoida seuraavanlaisen mielikuvituskertomuksen avulla. 

Oletetaan että Alfa Centaurissa on meitä paljon kehittyneempi tieteellinen sivilisaatio. Oletetaan lisäksi, että alfacentaurilaiset ovat meiltä huomaamatta valloittaneet maapallon ja tekevät lääketieteellisiä kokeitaan sairaaloissamme. Kun viimeksi kävit sairaalassa umpisuolen leikkauksessa, alfacentaurilaiset tieteentekijät irrottivat aivosi ruumiista ja sijoittivat ne kemikaaliliuokseen. Tuottamalla sähköisiä ärsykkeitä liuokseen kyseiset tieteentekijät tuottavat aivoihisi kokemuksia, jotka tuntuvat täysin todellisilta. Niinpä kaikki kokemuksesi ovat tällä hetkellä virtuaalisia. Sinusta ei ole enää jäljellä mitään muuta kuin liuoksessa olevat aivot, joita alfacentaurilaiset tieteentekijät manipuloivat sähkökemiallisilla ärsykkeillä.

Tämä kertomus herättää perustavanlaatuisen kysymyksen inhimillisen tiedon rajoista: Voitko todistaa tämän kertomuksen olevan epätosi? Voitko olla varma, että kokemuksesi välittää sinulle luotettavan kuvan ympärilläsi olevasta maailmasta? Filosofisessa tietoteoriassa on päässyt vallalle näkemys, jota kutsutaan ''maltilliseksi perustusteoriaksi''. Sen mukaan et voi todistaa kertomusta vääräksi nojautumatta sellaisiin oletuksiin havaintojesi luotettavuudesta, joita et voi todistaa olettamatta tätä luotettavuutta. Sinun on kuitenkin mielekästä nojautua perususkomukseen, että havaintosi ovat luotettavia, jos tällainen oletus on mielekäs laaja-alaisten perususkomustesi valossa.

''Maltillisen perustusteorian'' valta-asemaan on johtanut viimeisen puolen vuosisadan aikana tapahtunut käsitteellinen ja teoreettinen murros. Tutkimus on paljastanut, ettei yhtään väitettä pystytä todistamaan loppuun saakka. Todistuksessa on aina lopulta nojauduttava joihinkin sellaisiin perususkomuksiin, jotka omaksutaan välittömän kokemuksen perusteella. Tällaisia perustavia uskomuksia ovat esimerkiksi havaintoihin perustuvat uskomukset kuten että luet parhaillaan kirjaa nojatuolissa istuen. 

Aikaisemmin oletettiin, että filosofiset käsitykset täytyy rakentaa varmojen järkiperusteiden varaan. Tämä luonnehti niin sanotun ''klassisen perustusteorian'' lähestymistapaa. Vaikka filosofia tuskin koskaan saavutti tätä ihannetta, sitä pidettiin metodisena ihanteena.

Maltillisen perustusteorian mukainen tietoteoreettinen lähestymistapa tuo esille, että perimmäisellä tasolla jokainen ihminen joutuu nojautumaan perususkomuksiin, joita ei ole mahdollista todistaa oikeiksi. Eri näkökulmista todellisuutta tarkastelevat ihmiset nojautuvat erilaisiin perususkomuksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mikä tahansa näkemys tekisi yhtä hyvin oikeutta todellisuudelle. Perususkomusten paremmuutta voidaan arvioida niiden johdonmukaisuuden ja selitysvoiman perusteella. Perususkomusten tulisi kestää niitä vastaan esitetyt vasta-argumentit eli kumoajat.

Selventääkseen erityisesti jumaluskon varaan rakentuvien perususkomusten merkitystä tieteelliselle ja filosofiselle tutkimukselle [[wp:Yalen yliopisto|Yalen yliopiston]] professori '''[[Nicholas Wolterstorff]]''' analysoi tiedekäsitystä, jota nykykeskustelussa usein kutsutaan nimellä ''dialoginen pluralismi''. Kyseinen tiedekäsitys korostaa ''dialogia'' eli avointa ja kriittistä vuoropuhelua tieteentekijöiden välillä ja ''pluralismia'', moninaisuutta eli sitä, että tutkimusta tehdään avoimesti erilaisista peruslähtökohdista. Kristitty tutkija tekee tutkimustaan avoimesti kristillisistä peruslähtökohdista, kun taas ateistinen tutkija toimii tutkimuksessaan avoimen ateistisesti. Kristitty ja ateisti kritisoivat toistensa tuloksia ja oppivat toisiltaan avoimessa tieteellisessä keskustelussa.

Kirjansa ''Justice'' (2008) alussa Wolterstorff perustelee sitä, että hän tekee filosofista tutkimustaan tietoisesti kristillisen teismin pohjalta, vaikka monien mielestä filosofien pitäisi olla ”metodologisia ateisteja”. 

{{lainaus|Oikeudenmukaisuutta koskeva tutkimukseni on teistinen, tarkemmin sanottuna kristillinen teistinen tutkimus. Sillä olen kristitty uskova, jonka mielestä Jumala ja oikeudenmukaisuus liittyvät läheisesti yhteen. Tiedän aivan hyvin, että joidenkin mielestä puhe Jumalasta pitäisi jättää teologeille ja filosofien pitäisi olla ”metodologisia ateisteja”. Mutta olen aina ymmärtänyt filosofin tutkimustyön niin kuin kuulin Wilfred Sellarsin sitä luonnehtineen: filosofia puhuu siitä, miten kaikki liittyy yhteen kaikkein yleisimmällä tasolla. Jos uskoo Jumalaan eikä kuitenkaan tuo Jumalaa kuvaan mukaan, luopuu filosofin kutsumuksesta. Se olisi sama kuin että platonisti ei mainitsisi ideoita.|Wolterstorff<ref>Wolterstorff 2008: x</ref>}}

''Metodologinen ateismi'' tarkoittaa lähestymistapaa, jonka mukaan tutkimuksessa ei suoranaisesti oteta kantaa Jumalan olemassaoloon, mutta tutkimusta tehdään ikään kuin meillä ei olisi mitään tietoa Jumalasta. Vaikka tutkija henkilökohtaisesti uskoisi Jumalaan, tämän ei oletettavasti pitäisi millään tavalla näkyä hänen tutkimuksissaan. Metodologisen ateismin edustajat pitävät usein lähestymistapaansa neutraalina eli puolueettomana. Sen kriitikot kuitenkin huomauttavat, että lähestymistapaan sisältyy kyseenalainen uskonnollinen oletus, että ihmisillä ei ole luotettavaa tietoa Jumalasta ja että Jumalaa koskevaa tietoa ei voida ottaa tieteellisen tutkimuksen lähtökohdaksi.

Yksi tärkeimmistä perusteluista metodologisen ateismin puolesta on seuraavanlainen: Tieteentekijän kutsumuksena on vedota ainoastaan järkeen ja havaintoihin; tieteen tekeminen on oletettavasti puhtaasti järkiperäinen prosessi. Mutta usko Jumalaan ei ole luonteeltaan järjellinen. Jotta usko Jumalaan olisi järjellinen, se pitäisi voida perustella pätevillä argumenteilla, jotka lähtevät varmoista lähtökohdista ja joista voidaan saavuttaa järkiperäinen yksimielisyys. Mutta tällaisia ehdottoman varmoja ja yleisesti hyväksyttyjä jumalatodistuksia ei ole olemassa. Niinpä Jumalan tuominen tieteeseen merkitsee ei-järjellisen tuomista tutkimusprosessiin, joka on luonteeltaan järjellinen.
	
Monet tieteentekijät pitäytyvät edelleen edellä mainittuun näkemykseen. Vain harvat filosofit kuitenkaan enää puolustavat sitä julkisesti. Tämä ei johdu siitä, että olisi kehitetty ehdottoman varmoja jumalatodistuksia, vaan siitä, että useimmat filosofit eivät enää pidä perusteltuna edellä kuvattua käsitystä uskomusten järkiperäisyyden ehdoista. Usko Jumalaan voi olla järjellistä, vaikka uskoa ei pystytä osoittamaan oikeaksi ehdottoman varmoilla jumalatodistuksilla. Itse asiassa usko Jumalaan voi olla järjellistä, vaikka sitä ei ollenkaan perusteltaisi argumenteilla, vaan se olisi välittömän kokemuksen avulla saavutettu vakaumus. Teistiset filosofit ovat omalta osaltaan olleet vaikuttamassa prosessiin, jossa perustusteorian klassisesta muunnelmasta on luovuttu. Tämä ei tarkoita sitä, että mikä tahansa uskonnollinen uskomus voitaisiin hyväksyä tutkimustyön perustaksi, vaan että uskomusten järkiperäisyys on paljon hienovaraisempi asia kuin klassisessa perustusteoriassa oletettiin.