Ero sivun ”The Bible, Protestantism, and the Rise of Natural Science (kirja)” versioiden välillä

ApoWikistä
({{Kirja-päivitys}})
(viitteet)
 
(Yhtä välissä olevaa versiota toisen käyttäjän tekemänä ei näytetä)
Rivi 26: Rivi 26:
  | seuraava                    =  
  | seuraava                    =  
}}
}}
Oxfordin yliopiston tieteen ja uskonnon Andreas Idreos -professori [[Peter Harrison]] argumentoi kirjassaan, että yksi modernin luonnontieteen syntyyn vaikuttaneista tekijöistä oli sanakeskeisen kulttuurin kehitys. Protestanttisen uskonpuhdistuksen ja humanististen oppineiden vaikutuksesta sanakeskeinen kulttuuri vähitellen korvasi keskiaikaa hallinneen kuviin orientoituneen kulttuurin.


Sanakeskeisen kulttuurin kehityksessä keskeinen merkitys oli [[Raamattu|Raamatulla]] ja sen tulkinnalla. Uskonpuhdistajat ja humanistit alkoivat tulkita Raamattua sen historiallisessa perusmerkityksessä aikaisemmin tulkintaa hallinneen [[wp:allegoria|allegorisen]] lähestymistavan sijaan. Allegorisesta tulkintatavasta luopuminen romahdutti keskiaikaisen symbolisen maailman ja avasi tien luonnon matemaattiselle ja taksonomiselle kuvaukselle.
{{sitaatti|Protestanttiset uskonpuhdistajat, jotka saivat jonkin verran apua renessanssin humanisteilta, kannattivat uutta lähestymistapaa Raamatun tekstiin. Näin tehdessään he tekivät tulkintaopillisen vallankumouksen, joka tuotti mukanaan uuden lähestymistavan luonnon objekteihin. Hylätessään allegorian ja pitäytyessään näkemykseen, että Raamattua, [[Jumala]]n sanojen kirjaa, tuli lukea sen historiallisessa ja kirjaimellisessa merkityksessä, he epähuomiossa tekivät mahdolliseksi uuden lähestymistavan toiseen ”kirjaan”, luonnon kirjaan. Tämä uusi lähestymistapa oli olennaisesti tieteellinen.|Harrison<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Harrison, Peter | Otsikko = The Bible and the Emergence of Modern Science | Julkaisu = Science & Christian Belief | Ajankohta = 2006 | Numero = 18(2) | Sivut = 116 }}</ref>}}


Oxfordin yliopiston tieteen ja uskonnon professorin [[Peter Harrison]] argumentoi kirjassaan, että yksi modernin luonnontieteen syntyyn vaikuttaneista tekijöistä oli sanakeskeisen kulttuurin kehitys. Protestanttisen uskonpuhdistuksen ja humanististen oppineiden vaikutuksesta sanakeskeinen kulttuuri vähitellen korvasi keskiaikaa hallinneen kuviin orientoituneen kulttuurin.  
Keskiaikaa hallinnut allegorinen Raamatun lukutapa liittyi Harrisonin<ref>Harrison 2001: luku 1</ref> mukaan yhteen luonnon symbolisen lukemisen ja järjestämisen kanssa. [[Platon]]inen lähestymistapa teki mahdolliseksi tulkita luonnon maailmaa sellaisen merkitysopin pohjalta, jossa jokaista näkyvää piirrettä luomakunnassa vastasi jokin näkymättömässä maailmassa. Tätä lähestymistapaa edusti esimerkiksi kirkkoisä [[Origenes]]: ”Jokainen näkyvä olio on suhteutettava niihin, jotka ovat näkymättömiä – – kaikella näkyvällä on jokin näkymätön hahmo ja malli.”<ref>Origen 1957: 220</ref>


Sanakeskeisen kulttuurin kehityksessä keskeinen merkitys oli Raamatulla ja sen tulkinnalla. Uskonpuhdistajat ja humanistit alkoivat tulkita Raamattua sen historiallisessa perusmerkityksessä aikaisemmin tulkintaa hallinneen allegorisen lähestymistavan sijaan. Allegorisesta tulkintatavasta luopuminen romahdutti keskiaikaisen symbolisen maailman ja avasi tien luonnon matemaattiselle ja taksonomiselle kuvaukselle.  
Luonnon tulkintaperiaatteet olivat läheisessä yhteydessä Raamatun tulkinnan periaatteisiin. Origeneen mukaan sekä luontoon että Raamattuun sisältyy voimallisia symboleja. ”Tämä suhde [näkyvän ja näkymättömän välillä] ei päde ainoastaan luontokappaleisiin. Itse jumalallinen Raamattu on kirjoitettu samanlaisella viisaudella.”<ref>Origen 1957: 223</ref> Sekä Raamatun että luonnon tulkinnan edellytyksenä oli määrittää niihin sisältyvien symbolien salattu merkitys. Tulkinnan piti pystyä kuljettamaan lukija kirjaimellisen merkityksen taakse tekstin salattuun hengelliseen merkitykseen. Avain tällaiseen tulkintatapaan oli allegoria. Kreikkalaiset filosofit olivat jo pitkään käyttäneet allegorista lukemistapaa siistiäkseen Homeroksen ja Hesiodoksen kertomia myyttejä jumalista. Herakleitos kirjoitti Homeroksesta: ”Jos kaikki hänen kirjoittamansa ei ole allegoriaa, kaikki on jumalatonta.”<ref>Harrison 2001: 17–18</ref>
{{sitaatti|Protestanttiset uskonpuhdistajat, jotka saivat jonkin verran apua renessanssin humanisteilta, kannattivat uutta lähestymistapaa Raamatun tekstiin. Näin tehdessään he tekivät tulkintaopillisen vallankumouksen, joka tuotti mukanaan uuden lähestymistavan luonnon objekteihin. Hylätessään allegorian ja pitäytyessään näkemykseen, että Raamattua, Jumalan sanojen kirjaa, tuli lukea sen historiallisessa ja kirjaimellisessa merkityksessä, he epähuomiossa tekivät mahdolliseksi uuden lähestymistavan toiseen ”kirjaan”, luonnon kirjaan. Tämä uusi lähestymistapa oli olennaisesti tieteellinen. (Harrison 2006: 116).}}


Keskiaikaa hallinnut allegorinen Raamatun lukutapa liittyi Harrisonin (2001: luku 1) mukaan yhteen luonnon symbolisen lukemisen ja järjestämisen kanssa. Platoninen lähestymistapa teki mahdolliseksi tulkita luonnon maailmaa sellaisen merkitysopin pohjalta, jossa jokaista näkyvää piirrettä luomakunnassa vastasi jokin näkymättömässä maailmassa. Tätä lähestymistapaa edusti esimerkiksi kirkkoisä Origenes: ”Jokainen näkyvä olio on suhteutettava niihin, jotka ovat näkymättömiä – – kaikella näkyvällä on jokin näkymätön hahmo ja malli.” (Origen 1957: 220.)
Luonnon kirjan ja Raamatun kirjan tulkinta olivat osa yhtenäistä tulkintaopillista lähestymistapaa. Niinpä allegorisen lukutavan kieltäminen johti kauaskantoisiin seurauksiin myös suhteessa luonnon uskonnolliseen ja symboliseen tulkintaan. 1500-luvun protestanttinen uskonpuhdistus johti allegorisen tulkinnan kieltämiseen. Näin tehdessään se tuotti myös uuden asenteen luontoon.


Luonnon tulkintaperiaatteet olivat läheisessä yhteydessä Raamatun tulkinnan periaatteisiin. Origeneen mukaan sekä luontoon että Raamattuun sisältyy voimallisia symboleja. ”Tämä suhde [näkyvän ja näkymättömän välillä] ei päde ainoastaan luontokappaleisiin. Itse jumalallinen Raamattu on kirjoitettu samanlaisella viisaudella.” (Origen 1957: 223.) Sekä Raamatun että luonnon tulkinnan edellytyksenä oli määrittää niihin sisältyvien symbolien salattu merkitys. Tulkinnan piti pystyä kuljettamaan lukija kirjaimellisen merkityksen taakse tekstin salattuun hengelliseen merkitykseen. Avain tällaiseen tulkintatapaan oli allegoria. Kreikkalaiset filosofit olivat jo pitkään käyttäneet allegorista lukemistapaa siistiäkseen Homeroksen ja Hesiodoksen kertomia myyttejä jumalista. Herakleitos kirjoitti Homeroksesta: ”Jos kaikki hänen kirjoittamansa ei ole allegoriaa, kaikki on jumalatonta.” (Harrison 2001: 17–18.)
== Lähteet ==
*{{Kirjaviite | Tekijä = Harrison, Peter | Nimeke = The Bible, Protestantism, and the Rise of Natural Science | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2001 | Sivu = }}
*{{Kirjaviite | Tekijä = Origen | Nimeke = The Song of Songs, Commenatry on Homilies | Selite = Käänt. R. P. Lawson | Julkaisija = London: Lognmans, Green and Co. Ancient Christian Writers xxvi | Vuosi = 1957 | Sivu = }}


Luonnon kirjan ja Raamatun kirjan tulkinta olivat osa yhtenäistä tulkintaopillista lähestymistapaa. Niinpä allegorisen lukutavan kieltäminen johti kauaskantoisiin seurauksiin myös suhteessa luonnon uskonnolliseen ja symboliseen tulkintaan. 1500-luvun protestanttinen uskonpuhdistus johti allegorisen tulkinnan kieltämiseen. Näin tehdessään se tuotti myös uuden asenteen luontoon.
== Viitteet ==
{{viitteet|fontti|sarakkeet}}


[[Luokka: Kirjat]] [[Luokka: Historia]]
[[Luokka: Kirjat]] [[Luokka: Historia]]

Nykyinen versio 30. heinäkuuta 2017 kello 18.26

The Bible, Protestantism, and the Rise of Natural Science
BP-riseOfScience.png
Alkuperäisteos
Kirjailija Peter Harrison
Kustantaja Cambridge University Press
Julkaistu (13. Elokuuta 2001)
Sivumäärä 328
ISBN 978-0521000963

Oxfordin yliopiston tieteen ja uskonnon Andreas Idreos -professori Peter Harrison argumentoi kirjassaan, että yksi modernin luonnontieteen syntyyn vaikuttaneista tekijöistä oli sanakeskeisen kulttuurin kehitys. Protestanttisen uskonpuhdistuksen ja humanististen oppineiden vaikutuksesta sanakeskeinen kulttuuri vähitellen korvasi keskiaikaa hallinneen kuviin orientoituneen kulttuurin.

Sanakeskeisen kulttuurin kehityksessä keskeinen merkitys oli Raamatulla ja sen tulkinnalla. Uskonpuhdistajat ja humanistit alkoivat tulkita Raamattua sen historiallisessa perusmerkityksessä aikaisemmin tulkintaa hallinneen allegorisen lähestymistavan sijaan. Allegorisesta tulkintatavasta luopuminen romahdutti keskiaikaisen symbolisen maailman ja avasi tien luonnon matemaattiselle ja taksonomiselle kuvaukselle.

Protestanttiset uskonpuhdistajat, jotka saivat jonkin verran apua renessanssin humanisteilta, kannattivat uutta lähestymistapaa Raamatun tekstiin. Näin tehdessään he tekivät tulkintaopillisen vallankumouksen, joka tuotti mukanaan uuden lähestymistavan luonnon objekteihin. Hylätessään allegorian ja pitäytyessään näkemykseen, että Raamattua, Jumalan sanojen kirjaa, tuli lukea sen historiallisessa ja kirjaimellisessa merkityksessä, he epähuomiossa tekivät mahdolliseksi uuden lähestymistavan toiseen ”kirjaan”, luonnon kirjaan. Tämä uusi lähestymistapa oli olennaisesti tieteellinen.

Harrison1

Keskiaikaa hallinnut allegorinen Raamatun lukutapa liittyi Harrisonin2 mukaan yhteen luonnon symbolisen lukemisen ja järjestämisen kanssa. Platoninen lähestymistapa teki mahdolliseksi tulkita luonnon maailmaa sellaisen merkitysopin pohjalta, jossa jokaista näkyvää piirrettä luomakunnassa vastasi jokin näkymättömässä maailmassa. Tätä lähestymistapaa edusti esimerkiksi kirkkoisä Origenes: ”Jokainen näkyvä olio on suhteutettava niihin, jotka ovat näkymättömiä – – kaikella näkyvällä on jokin näkymätön hahmo ja malli.”3

Luonnon tulkintaperiaatteet olivat läheisessä yhteydessä Raamatun tulkinnan periaatteisiin. Origeneen mukaan sekä luontoon että Raamattuun sisältyy voimallisia symboleja. ”Tämä suhde [näkyvän ja näkymättömän välillä] ei päde ainoastaan luontokappaleisiin. Itse jumalallinen Raamattu on kirjoitettu samanlaisella viisaudella.”4 Sekä Raamatun että luonnon tulkinnan edellytyksenä oli määrittää niihin sisältyvien symbolien salattu merkitys. Tulkinnan piti pystyä kuljettamaan lukija kirjaimellisen merkityksen taakse tekstin salattuun hengelliseen merkitykseen. Avain tällaiseen tulkintatapaan oli allegoria. Kreikkalaiset filosofit olivat jo pitkään käyttäneet allegorista lukemistapaa siistiäkseen Homeroksen ja Hesiodoksen kertomia myyttejä jumalista. Herakleitos kirjoitti Homeroksesta: ”Jos kaikki hänen kirjoittamansa ei ole allegoriaa, kaikki on jumalatonta.”5

Luonnon kirjan ja Raamatun kirjan tulkinta olivat osa yhtenäistä tulkintaopillista lähestymistapaa. Niinpä allegorisen lukutavan kieltäminen johti kauaskantoisiin seurauksiin myös suhteessa luonnon uskonnolliseen ja symboliseen tulkintaan. 1500-luvun protestanttinen uskonpuhdistus johti allegorisen tulkinnan kieltämiseen. Näin tehdessään se tuotti myös uuden asenteen luontoon.

Lähteet[muokkaa]

  • Harrison, Peter: The Bible, Protestantism, and the Rise of Natural Science. Cambridge: Cambridge University Press, 2001.
  • Origen: The Song of Songs, Commenatry on Homilies. Käänt. R. P. Lawson. London: Lognmans, Green and Co. Ancient Christian Writers xxvi, 1957.

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Harrison, Peter: The Bible and the Emergence of Modern Science. Science & Christian Belief, 2006, nro 18(2), s. 116.
  2. ^ Harrison 2001: luku 1
  3. ^ Origen 1957: 220
  4. ^ Origen 1957: 223
  5. ^ Harrison 2001: 17–18