Tapio Puolimatka

ApoWikistä
Versio hetkellä 23. joulukuuta 2008 kello 16.36 – tehnyt Erkkimon (keskustelu | muokkaukset) (http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tapio_Puolimatka&oldid=5987231)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Tapio Puolimatka (KT, VTT) toimii kasvatustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa. Hän on väitellyt kahdesti Helsingin yliopistossa. Vuonna 1989 hän suoritti valtiotieteen tohtorin tutkinnon käytännöllisessä filosofiassa. Vuonna 1996 hän suoritti kasvatustieteen tohtorin tutkinnon. Filosofian kandidaatintutkinnon hän suoritti vuonna 1986 pääaineenaan uskontotiede. Vuonna 1993 hänet nimitettiin käytännöllisen filosofian dosentiksi Helsinkiin erikoistumisaloinaan etiikka, yhteiskuntafilosofia ja kasvatusfilosofia. Lisäksi hänet on nimitetty sosiaalipedagogiikan dosentiksi Kuopioon ja kasvatustieteen dosentiksi Tampereelle vuonna 2002. Puolimatka on toiminut Suomessa toistakymmentä vuotta yliopiston tutkijana, assistenttina, yliassistenttina, lehtorina ja professorina. Lisäksi hänellä on tutkijankokemusta usean vuoden ajalta Yhdysvalloista ja Israelista.

Teoksissaan hän on käsitellyt tieteen, uskonnon ja kasvatuksen aiheita filosofian näkökulmasta.

Skepsis ry antoi vuoden 2008 Huuhaa-palkinnon Kustannus Oy Uusi Tielle Tapio Puolimatkan kirjojen Usko, tiede ja Raamattu ja Usko, tiede ja evoluutio julkaisusta. Skepsis katsoi kirjojen tarkoitukseksi luomisopin tuomisen kouluopetukseen ja sanoi olevansa huolissaan kasvatustieteen puolesta, kun alan professori esittää tällaista.1 Puolimatka arvostelee skepsiksen argumentointia epäselväksi lehtihaastattalussa, mutta kertoo ettei ole pahoillaan saamasta tunnustuksesta ja odottaa kutsua keskustelemaan kirjan sisällöstä. 2 Kotimaa lehti julkaisi Puolimatkan vastineen Skepsiksen palkintoon 18.12.2008 3. Puolimatka kommentoi palkintoa Ristin voitto -lehdessä "Huuhaa-palkinto on keveämpää, osittain huumorilla höystettyä irvailua. Sana "huuhaa" on voimakasta tunneviestintää, joka oikeuttaa tietyn maailmankatsomuksen hylkäämistä ilman järkiperusteluja. Olen kuitenkin iloinen, että ateistit kiinnittävät huomiota kirjoihini." 4

Teoksia

  • Kasvatus ja filosofia. 2. uudistettu painos (1. painos 1995, 3. painos 1999). Helsinki: Kirjayhtymä, 1996. ISBN 951-26-4249-2.
  • Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. 2. painos 2001. Helsinki: Kirjayhtymä, 1998. ISBN 951-26-4286-7.
  • Launonen, Leevi & Puolimatka, Tapio: Sosiaalipedagogiikan ihmiskäsitykset ja etiikka. Kuopion yliopisto, koulutus- ja kehittämiskeskus, Opetusjulkaisuja 5/1999. Kuopio: Kuopion yliopisto, 1999. ISBN 951-781-044-X.
  • Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat: Minuuden rakentamisen filosofia. Helsinki: Kirjayhtymä, 1999. ISBN 951-26-4458-4.
  • Opetuksen teoria: Konstruktivismista realismiin. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-26-4816-4.
  • Kasvatus, arvot ja tunteet. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-26-5085-1.
  • Usko, tieto ja myytit. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-26-5347-8.
  • Usko, tiede ja Raamattu. 3. painos 2008. Helsinki: Uusi tie, 2007. ISBN 978-951-619-467-0 (teoksessa virh. ISBN 978-951-619-497-0).
  • Usko, tiede ja evoluutio. Helsinki: Kustannus Oy Uusi Tie, 2008. ISBN 978-951-619-498-4.

Lähteet

Aiheesta muualla