Saanko luvan - sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe (kirja)

Saanko luvan - sanoa? on Tapio Puolimatkan kirjoittama kirja. Kirjan tarkoituksena on kiinnittää huomiota sananvapauden häiritsemiseksi käynnistettyjen julkisuuskampanjoiden käyttämiin taktiikkoihin, ”vihapuheen” käsitteen epämääräisyyteen ja sen varaan rakentuvien oikeudellisten ratkaisujen mielivaltaisuuteen. Nämä ovat ongelmia demokratialle, koska kansanvalta edellyttää, että kansalaiset uskaltavat ottaa kantaa polttaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin pelkäämättä ajatuspoliisien heihin kohdistamia rangaistustoimia. Yhteiskunnallisten päätösten taso laskee, jos yhteiskunnallinen keskustelu laantuu ja päätöksiä tehdään pienessä eliittipiirissä ilman julkista kritiikkiä.

Julkisuuskampanjoilla häiritään sananvapautta

Vaikka sananvapaudella on juridisesti hyvin suojattu asema länsimaissa, sitä pyritään häiritsemään esimerkiksi julkisuuskampanjoilla, joissa asiaperusteet korvataan tunnepitoisella leimaamisella. Lyhyessä ajassa pystytään luomaan mediakampanja, jossa ei-toivottuja käsityksiä ilmaiseva henkilö leimataan homofoobikoksi tai transfoobikoksi ainoana perusteena häneen syystä tai toisesta loukkaantuneiden ihmisten lukumäärä ja heidän medioissa ilmaisemansa tunteen voimakkuus. Perusteluksi riittää, että joukko ihmisiä kertoo loukkaantumisen tunteistaan, ja valtamediat levittävät näitä kertomuksia antamatta syytösten kohteelle mahdollisuutta puolustautua.

Mediakampanjoiden viisi vaihetta

1. Etsi kohdehenkilön esittämiä loukkaaviksi tulkittavia kommentteja.

2. Herätä yleistä närkästystä näitä kommentteja vastaan

3. Kiinnitä huomiota kohdehenkilön asemaan sortohierarkiassa

4. Eristä kohdehenkilö

5. Juhli voittoa

Vihapuhelakien ongelmallisuus

Nykyisen vihapuhekeskustelun perustan muodostavat kansainväliset säädökset, jotka kommunistivaltiot saivat 1960-luvulla hyväksytyiksi huolimatta demokraattisten valtioiden vastustuksesta. Näihin säädöksiin vedoten vaaditaan erityisten vihapuhelakien säätämistä. Vaikka sananvapautta rajoittavia vihapuhelakeja mainostetaan suvaitsevuuden ja tasa-arvon ilmauksina, käytännössä niistä voi tulla mielipidevainon ja pakkokäännyttämisen välineitä.

Vihapuhelait estävät avoimen keskustelun, joka paljastaisi vihapuheen juuret ja taistelisi sitä vastaan. Vihapuhetta voidaan parhaiten vastustaa sitä analysoimalla ja kritisoimalla, ei sensuroimalla. Vihapuhelakien hinta on suurempi kuin niistä saatava hyöty ja samat hyödyt saavutetaan paremmin vapaan keskustelun kuin sensuurin välityksellä. Vihapuhelait vahingoittavat syrjittyjä vähemmistöjä

Suojelevatko vihapuhelait syrjittyjä vähemmistöjä, vai tullaanko näitä lakeja lopulta käyttämään vähemmistöjä vastaan? Mielipiteen ilmaisua rajoittava lainsäädäntö kääntyy helposti haavoittuvimpia yksilöitä vastaan, koska vähemmistöryhmät joutuvat lopulta itse epämääräisten ja tulkinnanvaraisten vihapuhelakien uhriksi. Kristillistä sukupuoli- ja seksuaalimoraalia kannattavat ihmiset ovat selkeä vähemmistö aikamme yhteiskunnassa. Kuitenkin tältä vähemmistöltä pyritään viemään sananvapaus sukupuoli- ja seksuaalimoraalia koskevissa kysymyksissä, kuten näemme Päivi Räsäseen kohdistuvissa rikostutkimuksissa.

Tieteellisen keskustelun rajoittaminen

Sukupuoliahdistuneiden nuorten ongelmasta puhutaan paljon julkisuudessa, mutta monia alan asiantuntijoita on pyritty erottamaan viroistaan, koska he eivät ole mukautuneet valtaideologiseen pyrkimykseen irrottaa sukupuolikäsitys biologisista tosiasioista. Psykiatrian professori Allen Josephson menetti virkansa, psykologi Kenneth Zuckerin klinikka suljettiin, professori John Finnisiä pyrittiin erottamaan Oxfordin yliopistosta, professori Kathleen Stockia yritettiin estää puhumasta alan konferensseissa.

Kirjassa käsitellään myös prosessia, jossa suomalainen professori pyrittiin erottamaan yliopistovirastaan, koska hän oli kirjoittanut pedofiliaa vastustavan kirjoituksen. Miksi lasten seksuaalisen koskemattomuuden puolustaminen yritetään määritellä vihapuheeksi?

Mielipidevainon vastustaminen

Kaikkien vähemmistöjen kannalta keskeinen kysymys on: Miten tällaista mielipidevainoa voidaan vastustaa ja demokraattinen sananvapaus turvata?

Sisällysluettelo

Esipuhe

Johdanto

Vihapuhelait

Vihapuheen käsitteen epämääräisyys

Vihapuhelakien vahingollisuus

Laajan sananvapauden merkitys

Vihapuhelait vahingoittavat syrjittyjä vähemmistöjä

Identiteettipolitiikka

Suojeltavat vähemmistöt

Turvallisen tilan vaatimus

Tiedon peittäminen julkisuudelta

Tieteentekijöiden sananvapauden häirintä

Tieteentekijöiden itsesensuuri

Tiedonkulun vaikeuttaminen

Asiantuntijoiden sensurointi

Filosofien kannanotto

Julkisuuskampanjoiden voima

Julkisuuskampanjoiden perusvaiheet

Kampanja Roger Scrutonia vastaan

Hyvesignalointi ja moraalisäteily

Uhka demokratialle

John Finnis ja lumihiutaleopiskelijat

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ideologian pelinappuloina?

Rahaeliitti sukupuoli-ideologian tukena

Transideologiasta transhumanismiin

Avaako transideologia portit pedofilialle?

Ideologian kehitysvaiheet

Terrorivaiheen alkusoittoja

Poliittinen vaino tieteellisen julkaisun takia

Sananvapauden rajat avioliittokeskustelussa

Kampanja Päivi Räsästä vastaan

Rikoskomisario Silenin analyysi

Valtakunnansyyttäjän hämmentävä päätös

Kriittisiä arvioita

Helsingin Sanomien viestintäkatastrofi

Miten sananvapautta häiritään?

Suuren valheen taktiikka

Mikä raivostutti suvaitsevaiston?

Pedofilian normalisointi

Miten tunteisiin vaikutetaan

Rottamielikuvat herättävät pahoinvointia?

Lapsen oikeuksien puolustus

Yliopisto ja media politiikan narussa?

Paapomiskulttuurin puolustus

Asian vierestä puhumisen taidonnäyte

Keskustelu ohjataan sivupoluille

Lopuksi

Kirjallisuus