Richard Dawkins

ApoWikistä
Versio hetkellä 5. kesäkuuta 2008 kello 23.57 – tehnyt Erkkimon (keskustelu | muokkaukset)

Richard Dawkins FRS on englantilainen eläintieteilijä, evoluutiobiologi ja tieteen kansantajuistaja. Hän toimii Oxfordin yliopistossa tieteen kansantajuistamisen professorina. Dawkins nousi julkisuuteen vuonna 1976 kirjallaan The Selfish Gene (suom. Geenin itsekkyys), joka popularisoi geenivalintaa painottavan evoluutionäkemyksen ja esitteli käsitteet meemi ja memetiikka. Vuonna 1982 hän esitteli merkittävän teorian fenotyypeistä kirjassaan The Extended Phenotype.

Sen jälkeen hän on kirjoittanut monia tunnettuja evoluutiota käsitteleviä kirjoja ja muun muassa esiintynyt lukuisissa televisio-ohjelmissa, joissa on käsitelty evoluutiobiologiaa, kreationismia ja uskontoa. Vuonna 1995 hänet nimitettiin kansantajuistamisen professoriksi Oxfordin yliopistossa. Dawkins on tunnettu ateistinen fundamentalisti, uskonnonvastainen henkilö, humanisti, skeptikko, ja arvovaltainen tieteen, uskontojen ja politiikan kommentaattori. Hänet valittiin vuonna 2005 Prospect-lehden listalla sadasta tunnetusta älyköstä ensimmäiseksi. Hän sai kaksinkertaisesti ääniä verrattuna toiseksi tulleeseen Umberto Ecoon.1

Katso myös

Linkkejä

Viitteet

  1. ^ David Herman: Global public intellectuals poll Marraskuu 2005. Prospect Magazine. Viitattu 15. toukokuuta 2007.