Liberaali kristinusko

Versio hetkellä 23. kesäkuuta 2016 kello 14.01 – tehnyt Apollos (keskustelu | muokkaukset) (jatkotyöstöä (yhä kesken))

Liberaali kristinusko on kulttuuri-ilmiö, jolle on tyypillistä yhtäältä kristillisten, toisaalta vallitsevasta nykylänsimaisesta (tieteellisenä markkinoidusta) naturalistisesta todellisuuskäsityksestä peräisin olevien elementtien yhdistäminen ja tämän kokonaisuuden markkinointi "ajanmukaisena kristinuskona". Se siis luopuu klassisen kristinuskon todellisuuskäsityksestä – siihen keskeisesti kuuluvaa kadotus- ja pelastussanomaa myöten – ja ottaa paljon vaikutteita ympäröivistä vallallaolevista filosofioista ja katsomuksista.

Koska kysymyksessä on perimmältään todellisuuskäsityksiä koskeva eroavaisuus ja koska liberaali kristinusko on luopunut klassisen kristinuskon perustavimmastakin sisällöstä sellaisena kuin se on ilmaistu esim. jo vanhalta ajalta peräisin olevissa kristillisen uskon tunnustuksissa,1 "liberaalia kristinuskoa" voi pitää "nelikulmaisen ympyrän" tapaisena käsitehirviönä eli ristiriitana itse käsitteessä. Tämän ristiriidan takia siitä puhuttaessa on kokonaiskuvan saamiseksi syytä käyttää kahtalaista lähestymistapaa eli valottaa asioita yhtäältä klassisen kristinuskon tunnustajien, toisaalta liberaaliteologien näkökulmasta.

Käsitteistöä

Klassisen ja liberaalin kristinuskon välinen todellisuuskäsitysero on yksinkertaisesti ilmaistavissa siten, että ne seuraavat aivan erilaisia ja keskenään yhteensopimattomia suurkertomuksia: klassisen kristinuskon suurkertomus on liberaalissa kristinuskossa korvattu jollakin kilpailijallaan, enimmäkseen joko modernistisella tai postmodernistisella suurkertomuksella.

Koska seurattava suurkertomus leimaa seuraajansa koko ajattelutapaa, liberaaliteologeille on luontevaa sanoa edustavansa "kristinuskon liberaalia tulkintaa" – "kristinusko" olisi siis heidän mukaansa "tulkittavissa vapaasti", siis minkään muuttumattoman ja luovuttamattoman todellisuuskäsityksen kyseistä tulkintavapautta rajoittamatta.2 Tälle vastakohtaisesti klassisen kristinuskon puolustajat, konservatiiviteologit, pitäytyvät luovuttamattomana pitämäänsä klassisen kristinuskon todellisuuskäsitykseen ja siihen liittyviin totuusväittämiin.

Valitettavasti nämä käsitteet eivät ole käytännön kielenkäytössä tarkkarajaiset, vaan niitä, kuten muitakin sanoja, käytetään vaihtelevissa merkityksissä. Niinpä liberaali-määrettä käytetään konservatiivisuutta arvostavissa piireissä usein myös leimasanana, ja näin käytettynä sen vastakohta onkin "äärikonservatiivi" tai "fundamentalisti", jollaisiksi liberaalipiirit mielellään leimaavat konservatiiveja.

On myös niitä, jotka eivät halua olla sen enempää (ääri)liberaaleja kuin (ääri)konservatiivejakaan ja käyttävät siksi omasta kannastaan jotain muuta nimitystä: voidaan puhua vaikkapa "kolmannesta linjasta", "rakentavasta uudistusmielisyydestä", "maltillisesta konservatiivisuudesta", "yleiskirkollisuudesta" tms. – olennaista tämäntyyppisessä menettelyssä on mainostaa omaa kantaansa kaikki äärimmäisyydet välttäväksi "tasapainotilaksi". Käytännössä siis samakin ihminen voi kutsua omaa käsitystään kirjaimellisemmin Raamattua selittäviä vaikkapa "fundamentalisteiksi" ja omaa näkemystään väljemmin Raamatusta ajattelevia vaikkapa "repiviksi liberaaleiksi", antaen siis täten ymmärtää olevansa itse jonkinlainen "turvallisen keskitien kulkija".

Tämä käytännön kielenkäytössä ilmenevä suhteellisuus ja "kilpalaulanta" on siis hyvä panna merkille, mutta tässä artikkelissa pitäydytään kuitenkin suurkertomussidonnaisiin liberaali ja konservatiivi -määreiden merkityksiin. Näin menetellen kaikki "ääri"-ilmaisut osoittautuvatkin jokseenkin turhanpäiväisiksi, sillä jokaisellahan lopultakin on jokin todellisuuskäsitys, eikä hän tyypillisesti itse pidä sitä lainkaan äärimmäisenä vaan pelkkänä perustosiasioiden tunnustamisena perustosiasioiksi.3 Hänen kuulijakuntansa näkökulmasta hänen käsityksensä näyttää taas sitä äärimmäisemmältä, mitä kauemmas näiden oma todellisuuskäsitys on etäännyttänyt heidät "tuon edellisen puhujan" käsityksestä.4

Liberaaliteologia vastaan klassinen kristinusko

Liberaaliteologien klassista kristinuskoa vastaan suuntaama kritiikki

Koska liberaaliteologia on omaksunut lähtökohdakseen jonkin epäkristillisen suurkertomuksen5, sen edustajat joutuvat käymään "kahden rintaman kulttuurisotaa": yhtäältä vakuuttelemaan edustavansa itsekin kristinuskoa ja toisaalta kritisoimaan konservatiivisia käsityksiä. Tyypillinen kokonaissanoma on, että nuo konservatiivitkin6 tosin edustavat jonkinlaista kristinuskon tulkintaa mutta meidän liberaalien7 tulkintamme on ainakin yhtä hyvä tai itse asiassa kyllä parempikin.8

Koska varsinaiset liberaaliteologit joka tapauksessa seuraavat jotain epäkristillistä suurkertomusta, he myös perustelevat liberaaliteologian paremmuusväitteitään itse seuraamansa suurkertomuksen mukaisilla kriteereillä: modernistisen suurkertomuksen seuraajat vetoavat omaan metodologiseen naturalismiinsa9, postmodernistit taas siihen, ettei millään tekstillä eikä siis Raamatullakaan ole mitään pysyvää merkitystä vaan ainoastaan kulloisiakin yhteiskunnallisia valtataisteluja heijastavia hetkellisiä "tulkintoja" ja että heidän "tulkintansa" on "konservatiivitulkintaa" parempi, koska se nousee nykytärkeiksi koetuista vääryydenoikaisutarpeista10.

Klassisen kristinuskon kritiikki liberaaliteologiaa vastaan

Klassisen kristinuskon näkökulmasta liberaaliteologian perustava ongelma on siinä, että se on nimenomaan klassisen kristinuskon ulkopuolella: kristinuskon aidosta, alkuperäisestä, luovuttamattomasta sisällöstä on luovuttu korvaten se epäkristillisillä ajatuksilla ja elämänmalleilla. Joidenkin klassisten ulkonaisten muotojen11 jonkinasteisesta jatkuvuudesta huolimatta liberaaliteologian kurimukseen joutuneen (entisen) kristillisen organisaation sisäinen muutos on radikaali ja silloittamaton: eri todellisuuskäsitykset eivät asian luonteesta johtuen voi toimia saman organisaation sisällä harmonisesti, saati saumattomasti, joten klassiseen kristinuskoon pitäytyminen merkitsee – jopa kyseisen yksilön tahdosta riippumattakin – ainakin jonkinasteista, liberaaliteologien näkökulmasta heihin kohdistuvaksi protestiksi luokittuvaa, erottautumista vieraiden todellisuuskäsitysten mukaisista "uuskirkollisuuksista". Ne taas, jotka lähtevät kritiikittä liberaaliteologien kelkkaan, osoittautuvat itsekin klassisen kristinuskon jossain vaiheessa taakseen jättäneiksi liberaaleiksi.

Liberaaliteologia kristillisen apologetiikan näkökulmasta

Liberaaliteologian apologia

Liberaaliteologit kritisoivat konservatiivisia käsityksiä tyypillisesti "ajastaan jääneiksi, elämälle vieraiksi, ihmisten todellisia tarpeita kohtaamattomiksi, rakkaudettomiksi ja kirkon edun vastaisiksi" – perusajatus kritiikin takana ei siis useinkaan ole se, että klassinen teologia olisi asiatasolla objektiivisesti väärässä vaan että se ei ole enää ajanmukaista.12 Liberaaliteologien oma perustava todellisuuskäsitysvaihtoehto ei useinkaan tule selvästi julki, eikä heillä ole tapana tehdä havaintotodellisuuteenkaan liittyviä väittämiä, joita voitaisiin punnita, mutta kuitenkin oma kanta esitetään älyllisesti parempana, koska se on uudempi ja sen ajatellaan siksi klassista kristinuskoa paremmin vastaavan "nykyihmisen" ajattelutapaa.


Viitteet

  1. ^ Nämä uskontunnustukset eli symbolit (Apostolinen uskontunnustus, Nikaian uskontunnustus ja Athanasioksen tunnustus areiolaisuutta vastaan) oli aikanaan otettu käyttöön juuri kristinuskon aidon ja luovuttamattoman sisällön erottamiseksi sen kanssa ristiriitaisista kilpailevista näkemyksistä. Näin ollen on järjelle ilmeistä, että niitä ei voi niiden tarkoitukselle ja aidolle alkuperäiselle merkityssisällölle räikeää väkivaltaa tekemättä pitää minään "aikain saatossa vapaasti uudelleen tulkittavissa olevana kirkollisena virikemateriaalina", kuten liberaaliteologia asian luonteen johdosta välttämättä joutuu menettelemään.
  2. ^ Todellisuudessa liberaaliteologitkaan eivät tietenkään ole ajattelussaan vapaita vaan seuraamansa suurkertomuksen sitomia kuten kaikki muutkin, mutta tätä he eivät välttämättä itsekään tiedosta.
  3. ^ Toinen kysymys sitten on, miten voimakkaasti itse kukin on taipuvainen ilmaisemaan uskomuksiaan. Asiallisessa analyysissä on näet tehtävä ero itse uskomuksen ja sen ilmaisutavan välillä.
    Toisaalta kaikki todellisuuskäsitykset kylläkin vaikuttavat edustajiensa keskuudessa vallitseviin näkemyksiin sekä siitä, miten kyseistä käsitystä itseään olisi paras ilmaista, että siitä, miten olisi paras arvioida muiden käsitysten edustajien tapoja omien käsitystensä ilmaisemiseen. On johonkin määrään asti mahdollista ottaa analyysissä huomioon näitä eri todellisuuskäsitysten tuottamia käyttäytymisarvottamisia, mutta oman todellisuuskäsityksensä rajoista ei kukaan kuitenkaan pääse varsinaisesti irti – yksilötasolla todellisuuskäsitys voi kyllä vaihtua toiseen tai (saman suurkertomuksen piirissä pysyen) muuttaa muotoaan, mutta ei ole tietoista ihmisyksilöä, jolla ei jollain hetkellä olisi mitään todellisuuskäsitystä, josta käsin hän kaikkia asioita arvioi.
    Suurkertomusnäkökulma auttaa tämän asian ymmärtämistä ja mielessä pitämistä: voin kyllä vaikkapa kristittynä jossain määrin eläytyä omastani poikkeavan todellisuuskäsityksen edustajan ajatusmaailmaan, mutta en voi varsinaisesti samastua siihen lakkaamatta samalla olemasta itse kristitty; sama tietenkin pätee myös toiseen suuntaan. Perimmäisen todellisuuden kuvauksina suurkertomukset nimittäin sulkevat toisensa pois (todellisuushan ei voi perimmäisellä tasolla olla itsensä kanssa ristiriitainen – muuten emme voisi olla olevaisuuttamme ihmettelemässäkään), eikä kukaan siis voi samanaikaisesti tosiasiallisesti edustaa useampaa kuin yhtä niistä.
  4. ^ Todellisuuskäsitysten äärimmäisyyttä voi siis arvioida vain edellyttämällä ja ottamalla jonkin tietyn suurkertomuksen tarkastelulähtökohdaksi, johon muita sitten verrataan siitä näkökulmasta, miten paljon ne näyttävät tästä tarkastelun "keskiökertomuksesta" (sille luonteenomaisilla mittaustavoilla tarkasteltuina) poikkeavan.
  5. ^ "epäkristillinen suurkertomus" = 'klassisen kristinuskon suurkertomukselle vaihtoehtoinen suurkertomus'
  6. ^ tai "äärikonservatiivit", "fundamentalistit" tmv.
  7. ^ tai "aikaamme seuraavien", "uudistusmielisten" tmv.
  8. ^ Siis: 'nuo vielä edustavat kristinusko-1.0:aa mutta meillä on jo käytössä kristinusko-2.0 -päivitykset'.
  9. ^ Esim. (äskettäin edesmennyt) Uuden testamentin eksegetiikan emeritusprofessori Heikki Räisänen pyrki retoriikassaan vakuuttelemaan kuulijansa siitä, että hänen edustamallaan "historiallis-kriittisellä" raamatuntutkimusmenetelmällä ei kerta kaikkiaan voinut olla mitään vakavasti otettavaa vaihtoehtoa tieteellisessä raamatuntutkimuksessa.
  10. ^ Havainnollinen esimerkki tästä on arkkipiispa Kari Mäkisen julkinen ehdotus, jonka mukaan "kirkon pitäisi pyytää anteeksi homovastaisuuttaan".
  11. ^ kirkkorakennukset, liturgiset asut, kirkkovuosi, jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, kirkon ulkonainen organisaatio, hallinto, talous, virkanimikkeet, virantäyttömenettelyt vaaleineen yms.
  12. ^ Heikki Räisäsen tapaiset modernistiteologit ovat osittainen (mutta vain osittainen) poikkeus tästä pääsäännöstä, joka kuvaa sattuvammin postmodernistien kuin modernistien ajattelua ja puhetapaa.