Muokataan osiota sivusta Kriittinen ajattelu

== Kulttuurin merkitys kriittiselle ajattelulle ==

Kriittisen ajattelun ''yleisenä esteenä'' on siis sen alulle saannin hankaluus, jatkamisen työläys ja sen tulosten lyhyellä tähtäimellä kyseenalainen palkitsevuus. Ikään kuin näissä tekijöissä ei jo olisi riittävästi kiviä kriittisen ajattelun rekeen, sillä on myös ''erityisiä esteitä'', jotka riippuvat kulloisistakin olosuhteista. Yleisesti ottaen kukin kulttuuriympäristö pyrkii jatkamaan toimintaansa entiseen tapaan ja siksi vastustamaan perusteisiinsa tai edes käytänteisiinsä kohdistuvaa kritiikkiä. Tämä "kulttuurisen hitauden laki" koskee ihmisyhteisöjä kaikilla tasoilla: perheitä, sukuja, työyhteisöjä, uskonnollisia yhdyskuntia, harrastuspiirejä ja alakulttuureita, yhteiskuntia ja kokonaisia sivilisaatioita.<ref>Kulttuurisen hitauden ilmiö ei ole pelkästään kielteinen: useimmat ensinnä mieleen tulevat muutosehdotukset voivat tarkemmassa katsannossa osoittautuakin huononnuksiksi. Mikä hyvänsä innovatiivinen idea ei edusta todellista kriittistä ajattelua, eikä todellinenkaan kriittinen ajattelu välttämättä tuota käytännöllisiä innovaatioita, ainakaan nopeasti; mutta joka tapauksessa yhteisö, joka ei ylipäänsäkään suosi itsenäistä ajattelua eikä vallitsevien käsitysten kriittistä tarkastelua, jää myös sinänsä harvinaisista hyödyllisistä innovaatioista osattomaksi, ja ajan mittaan tämä on, varsinkin jollain tavoin kilpaillussa tilanteessa, omiaan johtamaan yhä paheneviin ongelmiin.</ref>

<!-- -->== Kriittiselle ajattelulle otollisia ympäristöjä ==

Jotkut kulttuurit ovat kriittisen ajattelun harjoittamisen kannalta selvästi kannustavampia kuin useimmat muut. Tunnettuja esimerkkejä ainakin joissain suhteissa kriittistä ajattelua suosineista kulttuureista:
# ''Antiikin kreikkalaiset'', etenkin ateenalaiset: vapaiden miesten keskustelukulttuuri salli erilaisten teorioiden esittämisen ja niistä keskustelemisen; tällainen avoin keskusteluavaruus johti keskenään kilpailevien ja tässä kilpailussa yhä vakuuttavampia argumentteja näkemystensä tueksi tavoittelevien filosofisten koulukuntien muodostumiseen, ja näin syntyneet ja kehittyneet ajatuskokonaisuudet ovat antaneet merkittävän lähtösysäyksen sekä länsimaiselle että islamilaiselle filosofialle.
# ''Juutalaiset'': Juutalaiseen kasvatukseen on varsin yleisesti kuulunut ajatus siitä, että itse kukin on lapsesta asti yksilö, jolla oletetaan ja edellytetäänkin olevan kaikkiin asioihin oma kanta perusteluineen. Kasvatus on tapahtunut paljolti keskustelemalla lasten kanssa, ja tähän on valmennettu jättämällä lapselle aikaa ja tilaa tiedostaa omat tarpeensa, olivatpa ne sitten aineellisia (kuten nälkä) tai henkisiä (kuten uteliaisuus ja kysymisen tarve). Näin on päädytty kulttuuriin, jota on luonnehdittu: "Jos samassa huoneessa on kolme juutalaista, siellä on myös ainakin neljä eri mielipidettä joka asiasta." Tällainen kulttuurinen ja kasvatuksellinen pohja on mitä ilmeisimmin osaltaan vaikuttanut myös juutalaisten tilastolliseen yliedustukseen esim. nobelistien joukossa: on ollut selvää, ettei kaikkea ole vielä loppuunkäsitelty vaan asioita voi kyseenalaistaa ja tehdä jotain muutakin kuin toistella pienin muunnoksin sitä, mitä on tähän mennessä muutenkin tehty.
# ''Esimoderni ja moderni tiedeyhteisö parhaimmillaan'': Jo ennen luonnontieteen läpimurtoa länsimaisessa<ref>tuolloin siis nimenomaan eurooppalaisessa – Amerikka löydettiin vasta myöhemmin</ref> kulttuurissa on sekä suullisen että kirjallisen akateemisen väittelemisen perinne. Uskonpuhdistuksen myötä esiin nousseen modernin luonnontieteen parissa siirryttiin lisäksi tutkijan kontrolloimien ja dokumentoimien olosuhteiden, tarkasti mitattavien havaintojen ja niiden riippumattomin toistokokein tapahtuvan varmennettavuuden varaan rakentuvan empiirisen menetelmän käyttöönottoon, johon kreikkalaiset eivät olleet koskaan päätyneet, mutta jo ennen uskonpuhdistustakin oli yleiseurooppalaisessa latinankielisessä oppineiden keskusteluavaruudessa esitetty keskenään argumentatiivisesti kilpailevia ajatusmalleja, kuten aristotelikkojen eli realistien ''via antiqua'' ja occamistien eli nominalistien ''via moderna''. Samoin oli eri puolilla Eurooppaa esiintynyt uskonpuhdistusta ennakoivia, tyypillisesti oppineiden vetämiä kirkollis-kulttuuris-yhteiskunnallisia uudistuspyrkimyksiä, jotka tosin tietysti kohtasivat myös tiukkaa vastustusta.
Ei ole vaikea nähdä, että näillä kulttuureilla ja alakulttuureilla on ollut erittäin huomattava, jos kohta enimmäkseen epäsuora vaikutus aatehistorian lisäksi koko yleiseen maailmanhistoriaankin.