Koulumassamurhat

ApoWikistä
Versio hetkellä 6. marraskuuta 2008 kello 20.48 – tehnyt Erkkimon (keskustelu | muokkaukset) (viitteet)

Kouluammuskeluilla tarkoitetaan suomalaisessa kontekstissa lähinnä Jokelan ja Kauhajoen kouluissa tapahtuneita massamurhia. Kouluammuskeluilla voidaan myös tarkoittaa mm. USA:ssa tapahtuneita massamurhia. Kouluammuskeluille on kiistatta tyypillistä useiden ihmisten murhaaminen, jonka jälkeen murhaaja ampuu itsensä. Syiksi tapahtumille on ehdotettu mielenterveysongelmia,1 yksinäisyyttä,1 vihaa,1 nettiväkivallan lisääntymistä,1, ateismia 2

Viitteet

  1. > 1,0 1,1 1,2 1,3 Leisola, Matti: Troijan puuhevonen ja elämän tarkoitus. Etelä-Suomen Sanomat, 4.10.2008, s. 16. (Julkisuudessa on pohdittu melko pinnallisia syitä tapahtuneisiin hirmutekoihin. Puhutaan mielenterveysongelmista, yksinäisyydestä, vihasta ja nettiväkivallan lisääntymisestä.)
  2. ^ Leisola, Matti: Troijan puuhevonen ja elämän tarkoitus. Etelä-Suomen Sanomat, 4.10.2008, s. 16. (On erikoista, että esimerkiksi Jokelan ampujan omaa selitystä teolleen ei osata lukea oikein. Hänen ajattelunsa perustui darwinistiseen luonnonvalinnan oppiin ja ateistiseen nietzcheläiseen tarkoituksettomuuden filosofiaan.)