Muokataan sivua Koulumassamurhat
ApoWikistä
Kumoaminen voidaan suorittaa. Varmista alla olevasta vertailusta, että haluat saada aikaan tämän lopputuloksen, ja sen jälkeen julkaise alla näkyvät muutokset.
Nykyinen versio | Oma tekstisi | ||
Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{ | {{Tämä artikkeli| pyrkii osoittamaan, että äärimmäiset kauheudet '''voivat olla''' ateismin puitteissa täysin rationaalisia tekoja, mitä ne eivät olisi esimerkiksi buddhalaisuuden tai kristinuskon puitteissa. Tämä artikkeli sen sijaan ei pyri osoittamaan, että kaikki ateistit olisivat potentiaalisia massamurhaajia, että ateismi itsessään saisi ihmiset tekemään hirveyksiä, tai että ateisti hyväksyisi hirveydet. Ateisti voi hyvinkin pitää arvossa korkeita moraalisia ihanteita myös kristinuskon mittapuulla, ja ateisti voi samoin elää hyvin johdonmukaisesti periaatteidensa mukaan. Kuitenkaan ateismi itsessään ei estä henkilöä pitämästä äärimmäistä julmuutta rationaalisena, kun taas moni muu maailmankatsomus jo itsessään estää tällaisen toiminnan johdonmukaisilta seuraajiltaan.}} | ||
Koulumassamurhilla tarkoitetaan suomalaisessa [[AW:S#konteksti|kontekstissa]] lähinnä Jokelan ja Kauhajoen kouluissa tapahtuneita massamurhia. Koulumassamurhilla voidaan myös tarkoittaa mm. USA:ssa tapahtuneita massamurhia. Koulumassamurhille on kiistatta tyypillistä useiden ihmisten murhaaminen, jonka jälkeen murhaaja ampuu itsensä. Syiksi tapahtumille on ehdotettu mm. mielenterveysongelmia,<ref name="esa-1">{{Lehtiviite | Tekijä = Leisola, Matti | www = | Otsikko = Troijan puuhevonen ja elämän tarkoitus | Julkaisu = Etelä-Suomen Sanomat | Ajankohta = 4.10.2008 | Numero = | Sivut = 16 | Tunniste = | Viitattu = 6.11.2008 }} (''Julkisuudessa on pohdittu melko pinnallisia syitä tapahtuneisiin hirmutekoihin. Puhutaan mielenterveysongelmista, yksinäisyydestä, vihasta ja nettiväkivallan lisääntymisestä.'')</ref> yksinäisyyttä,<ref name="esa-1" /> vihaa,<ref name="esa-1" /> nettiväkivallan lisääntymistä,<ref name="esa-1" /> ateismia,<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Leisola, Matti | www = | Otsikko = Troijan puuhevonen ja elämän tarkoitus | Julkaisu = Etelä-Suomen Sanomat | Ajankohta = 4.10.2008 | Numero = | Sivut = 16 | Tunniste = | Viitattu = 6.11.2008 }} (''On erikoista, että esimerkiksi Jokelan ampujan omaa selitystä teolleen ei osata lukea oikein. Hänen ajattelunsa perustui darwinistiseen luonnonvalinnan oppiin ja ateistiseen nietzcheläiseen tarkoituksettomuuden filosofiaan.'')</ref> julkisuuden tavoittelua,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Keskisuomalainen | Osoite = http://www.ksml.fi/kotimaa/Psykologi-Lopettakaa-tappajasta-kirjoittaminen/61506 | Viitattu = 24.4.2017 | Tekijä = Ylä-Tuuhonen, Meeri | Ajankohta = 27.9.2008}}(''Jos esimerkiksi tekijän nimeä ei mainita, hän ei saavuta tavoittelemaansa kuuluisuutta - -'')</ref> ja luokatonta lukiota.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Luokaton lukio = virhe? | Osoite = http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000207654.html | Viitattu = 24.4.2017 | Selite = Jörn Donner: koulujärjestelmä suoraan DDR:stä | Tekijä = Parkkari, Jani | Julkaisija = Ilta-Sanomat | Ajankohta = 26.11.2007 }} (''Jokelan tragedia on herättänyt arvostelua lukion luokattomuutta kohtaan.'')</ref> | Koulumassamurhilla tarkoitetaan suomalaisessa [[AW:S#konteksti|kontekstissa]] lähinnä Jokelan ja Kauhajoen kouluissa tapahtuneita massamurhia. Koulumassamurhilla voidaan myös tarkoittaa mm. USA:ssa tapahtuneita massamurhia. Koulumassamurhille on kiistatta tyypillistä useiden ihmisten murhaaminen, jonka jälkeen murhaaja ampuu itsensä. Syiksi tapahtumille on ehdotettu mm. mielenterveysongelmia,<ref name="esa-1">{{Lehtiviite | Tekijä = Leisola, Matti | www = | Otsikko = Troijan puuhevonen ja elämän tarkoitus | Julkaisu = Etelä-Suomen Sanomat | Ajankohta = 4.10.2008 | Numero = | Sivut = 16 | Tunniste = | Viitattu = 6.11.2008 }} (''Julkisuudessa on pohdittu melko pinnallisia syitä tapahtuneisiin hirmutekoihin. Puhutaan mielenterveysongelmista, yksinäisyydestä, vihasta ja nettiväkivallan lisääntymisestä.'')</ref> yksinäisyyttä,<ref name="esa-1" /> vihaa,<ref name="esa-1" /> nettiväkivallan lisääntymistä,<ref name="esa-1" /> ateismia,<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Leisola, Matti | www = | Otsikko = Troijan puuhevonen ja elämän tarkoitus | Julkaisu = Etelä-Suomen Sanomat | Ajankohta = 4.10.2008 | Numero = | Sivut = 16 | Tunniste = | Viitattu = 6.11.2008 }} (''On erikoista, että esimerkiksi Jokelan ampujan omaa selitystä teolleen ei osata lukea oikein. Hänen ajattelunsa perustui darwinistiseen luonnonvalinnan oppiin ja ateistiseen nietzcheläiseen tarkoituksettomuuden filosofiaan.'')</ref> julkisuuden tavoittelua,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Keskisuomalainen | Osoite = http://www.ksml.fi/kotimaa/Psykologi-Lopettakaa-tappajasta-kirjoittaminen/61506 | Viitattu = 24.4.2017 | Tekijä = Ylä-Tuuhonen, Meeri | Ajankohta = 27.9.2008}}(''Jos esimerkiksi tekijän nimeä ei mainita, hän ei saavuta tavoittelemaansa kuuluisuutta - -'')</ref> ja luokatonta lukiota.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Luokaton lukio = virhe? | Osoite = http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000207654.html | Viitattu = 24.4.2017 | Selite = Jörn Donner: koulujärjestelmä suoraan DDR:stä | Tekijä = Parkkari, Jani | Julkaisija = Ilta-Sanomat | Ajankohta = 26.11.2007 }} (''Jokelan tragedia on herättänyt arvostelua lukion luokattomuutta kohtaan.'')</ref> |