Kirkkohistoria

ApoWikistä
Versio hetkellä 18. joulukuuta 2008 kello 03.29 – tehnyt Erkkimon (keskustelu | muokkaukset) (kielellistä viilailua, wikilinkkejä, määritelmä ja yleinen selvitys metodien luonteesta lähteen kera)

Kirkkohistoria käsittelee kristinuskon, kirkon ja kristillisten liikkeiden menneisyyttä. Kirkon historiaa tutkitaan samoin metodein kuin muutakin historiaa.1 Kirkkohistorian tuntemisen merkitys on tärkeä silloin, kun keskustellaan Jeesuksen historiallisuudesta, Jerusalemin seurakunnasta, ensimmäisen vuosisadan lähetystyöstä, kristittyjen vainoista, oppiriidoista, uskonnon ja kirkon ja politiikan suhteista, kirkon nimissä tehdyistä vääryyksistä kuten ristiretkistä, harhaopeista, noitavainoista, ihmeistä, yhteiskunnallisesta merkityksestä ja sosiaalisesta merkityksestä.

Vuosisata-käytäntöä ei kannata ihmetellä. Luokittelu on laitettu sen periaatteen pohjalta, että käsiteltävä asia sijoitetaan sille vuosisadalle, jolloin se on saanut alkunsa, poikkeuksena Jeesus. Ensisijainen tarkastelunäkökulma on ekklesiologinen.

Kunkin vuosisadan kohdalla tarkastellaan

  • ensimmäiseksi seurakunnan sisäisiä tapahtumia
  • toiseksi suhdetta valtioon
  • kolmanneksi suhdetta muihin uskonnollisiin liikkeisiin
  • neljänneksi suhdetta filosofioihin ja ideologioihin

Kannattaa katsoa linkkiä lisätiedon saamiseksi, koska tilanpuutteen takia tässä artikkelissa kerrotaan tiiviisti ja ilman suurempia perusteluja tiedot, joista tutkijoiden pääosa on yhtä mieltä.

Seurakunnan taustaa

Vanhan Testamentin aika

Testamenttien välinen aika

Vuodesta 0 eteenpäin

Jeesus

Jeesusta luonnostaan pidetään kristillisen kirkon keskeisimpänä hahmona, ja siten perustajana. Jeesuksen opetukset, jita seurakunta tutkii evankeliumit tärkeimpinä lähteinään, niiden ymmärretään sisältävän elämän tarkoituksen ja ratkaisut ihmisten merkittävimpiin ongelmiin. Opetusta vasten seurakunta pitää Jeesuksen elämän tutkimista tärkeänä siksi, että 'Mitä Jeesus opetti, sitä meidän on toteltava. Miten Jeesus eli, niin meidänkin on elettävä. Mitä Jeesus teki, niitä tekoja meidänkin on tehtävä'. Nämä periaatteet näyttävät olleen Jeesuksen seuraajien elämässä vahvasti sisäistetty, ja ne olivat kristittyjen valintojen pohjalla vaikuttamassa.

Kristillinen kirkko ja messiaaniset juutalaiset pitävät Jeesusta Messiaana, kreikaksi kristus, suomeksi voideltu. Tämä merkitsee Jeesuksen asemaa kuninkaana, pappina ja profeettana.

Lisäksi kristityt pitävät Jeesusta Jumalana.

Jeesuksen seuraajat

Opetuslapset oletetaan useasti 12 apostolin muodostamaksi pieneksi joukoksi. Evankeliumien pohjalta kuitenkin opetuslapsia oli merkittävästi suurempikin joukko. Jeesusta ympäröineet sosiologiset ryhmät voidaan jakaa kuitenkin seuraavanlaisiin ryhmiin:

Evankeliumien ja perimätietojen valossa näyttää siltä, että Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olivat Johannes Kastajan seuraajia mm. Andreas (Joh. 1:40). Hänen kerrotaan ilmoittaneen messiaan löytymisestä veljelleen Pietarille. Filippus ja Natanael liittyivät seuraavana päivänä joukkoon (Joh. 1:43,45). Nämä tapahtuivat arviolta noin vuonna 27, 46 vuotta siitä, kun Herodes oli alkanut rakentamaan Jerusalemin kolmannen temppelin laajennusta (Joh. 2:20). Jeesuksen kastamistoiminta oli Juudeassa voimakkaampaa kuin Johannes Kastajan. Luukas mainitsee 70 opetuslapsen lähettämisestä toteuttamaan evankeliumin julistusta (Luuk. 10:1).

Jerusalemin seurakunta

Seurakunnan laajeneminen

Ensimmäiset vainot

100 -

Apostoliset isät

Vainojen ajat

200 -

300 -

400 -

500 -

600 -

700 -

800 -

900 -

1000 -

1100 -

1200 -

1300 -

1400 -

1500 -

1600 -

1700 -

1800 -

1900 -

2000 -

  1. ^ Arffman, Kaarlo: Yleinen teologia: kirkkohistoria Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta. Viitattu 18.12.2008. (- - kirkon historiaa tutkitaan niillä menetelmillä, joita käytetään muussakin historiantutkimuksessa.)