Keskustelu:Jumala ja ääretön

ApoWikistä
Versio hetkellä 25. syyskuuta 2010 kello 18.16 – tehnyt Mvaljakka (keskustelu | muokkaukset) (→‎Jumala ja ääretön)

Jumala ja ääretön

Uskomme, että Jumalan ominaisuudet ovat äärettömiä. Hän on iankaikkinen, kaikkivaltias, kaikkitietävä. Mutta ilmaisu "ääretön" on retorinen ja epämääräinen. Tämä kuitenkin muuttui 1870-luvulla, kun matemaatikko Georg Cantor loi äärettömien joukkojen teorian. Ääretön sai täsmällisen merkityksen, joka samalla osoittaa intuitiiviset käsityksemme äärettömästä riittämättömiksi, osittain myös vääriksi. Jumalan äärettömyys on ajateltava uudelleen.

Georg Cantor näki, että hänen löydöllään on suuri teologinen merkitys. Hän jopa koki, että Jumala antoi hänelle tiedon äärettömistä luvuista. Cantor oli herkkäsieluinen ja sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mistä seikasta maallistuneet tutkijat jaksavat muistuttaa yhä tänä päivänä, vaikka tunnustavatkin Cantorin matemaattiset ansiot. Toinen arvostettu matemaatikko Dedekind kuitenkin rohkaisi Cantoria vielä tämän elinaikana sanomalla, että "Matemaatikkoja ei koskaan karkoteta siitä paratiisista, jonka portit Cantor heille aukaisi".

Suomalainen matemaatikko Uuno Saarnio julkaisi 1966 kirjan "Mitä tiedämme äärettömästä?". Sen alkuluvuissa hän käsittelee hieman Jumalan äärettömyyttä korkostaen, että sen on oltava laadultaan juuri matemaattista äärettömyyttä. Allekirjoittanut sai tästä sysäyksen kirjoittaa aiheesta "Jumala ja ääretön" oman kirjasen.

Viime aikoina kosmologit ovat rakennelleet erilaisia multiversumimalleja, kuten Hawking (2010). Kosmologien tuoreissa spekulaatioissa ymmärretään, että jos todellisuus on hyvin suuri tai ääretön - mitä emme myöskään Immanuel Kantin mukaan voi koskaan tietää tutkimuksen keinoin - ja luonto pystyy evoluutioprosessin kautta kehittämään älykästä elämää ja tietoisuuden, seuraa tästä välttämättä, että evoluutio on joissain oloissa jo edennyt paljon pidemmälle kuin voimme käsittää. Kärjistäen voidaan siis sanoa, että ääretön evoluutio luo jumalan.

Kirja on kokonaisuudessaan luettavissa sekä myös tilattavissa osoitteessa www.wisdom.fi/infinite

Mikko Valjakka 25.9.2010