Ero sivun ”Jeesuksen ylösnousemus” versioiden välillä

ApoWikistä
Rivi 6: Rivi 6:
Kun ylösnousemuskertomuksia tarkastellaan tekstikriittisesti, voidaan todeta, etteivät tekstit itsessään anna syytä tulla tulkituksi legendoina. Kertomusten kuvauksen täsmällisyyden puolesta puhuu kertomusten yksinkertaisuus ja niukkuus. Kertomusta ei ole väritetty teologisilla tai apologeettisilla todisteluilla, jotka antaisivat syyn epäillä tarinan muotoilua kirjoittajan motiivien mukaiseksi.<ref>Vertaa esim. Pietarin evankeliumin (pseudepigrafi) kuvaukseen ylösnousemuksesta: ''…he näkivät vielä haudasta tulevan ulos kolme miestä, joista kaksi tuki kolmatta, sekä ristin tulevan näiden jäljessä. Kahden pään ulottuivat taivaaseen, mutta heidän taluttamansa (miehen pää) ulottui taivastenkin yli. He kuulivat taivaista äänen, joka sanoi: ”Oletko saarnannut poisnukkuneille?” Ja rististä kuului vastaus: ”Kyllä.”''</ref>
Kun ylösnousemuskertomuksia tarkastellaan tekstikriittisesti, voidaan todeta, etteivät tekstit itsessään anna syytä tulla tulkituksi legendoina. Kertomusten kuvauksen täsmällisyyden puolesta puhuu kertomusten yksinkertaisuus ja niukkuus. Kertomusta ei ole väritetty teologisilla tai apologeettisilla todisteluilla, jotka antaisivat syyn epäillä tarinan muotoilua kirjoittajan motiivien mukaiseksi.<ref>Vertaa esim. Pietarin evankeliumin (pseudepigrafi) kuvaukseen ylösnousemuksesta: ''…he näkivät vielä haudasta tulevan ulos kolme miestä, joista kaksi tuki kolmatta, sekä ristin tulevan näiden jäljessä. Kahden pään ulottuivat taivaaseen, mutta heidän taluttamansa (miehen pää) ulottui taivastenkin yli. He kuulivat taivaista äänen, joka sanoi: ”Oletko saarnannut poisnukkuneille?” Ja rististä kuului vastaus: ”Kyllä.”''</ref>


Jos tarina olisi keksitty tai väritetty, Jeesuksen ylösnousemuksen todistajien rooliin tuskin olisi valittu naisia. Ajanlaskumme alun juutalaisuudessa naista pidettiin yleisesti kevytmielisenä, juoruilevana,<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Uro, Risto; Lehtipuu, Outi | Nimeke = Nasaretilaisen historia | Julkaisija = Kirjapaja | Vuosi = 1997 | Kappale = | Sivu = 180 | Selite = | Tunniste = 951-625-457-8 }} (''- - rabbien mielestä nainen oli kaiken kaikkiaan kevytmielinen - - ja juoruileva.'')</ref> Naisen asemasta kertovat rabbiinisten juutalaisten keskuudessa eläneet lentävät lauseet, joiden mukaan "tooran sanat saavat mieluummin palaa kuin joutua naisen käsiin" tai "juutalainen mies kiittäköön päivittäin Jumalaa siitä, ettei häntä luotu naiseksi".<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Uro, Risto; Lehtipuu, Outi | Nimeke = Nasaretilaisen historia | Julkaisija = Kirjapaja | Vuosi = 1997 | Kappale = | Sivu = 180 | Selite = | Tunniste = 951-625-457-8 }} (''Viimeksi mainitun &#91;rabbiinisen juutalaisuuden&#93; naiskuvaa luonnehditaan - - lausumilla: "tooran sanat..." - - "juutalainen mies...".'')</ref> Naisia ei myöskään kelpuutettu todistajiksi oikeudessa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Rosemary Skinner Keller, Rosemary Radford Ruether & Marie Cantlon | Nimeke = Encyclopedia of Women and Religion in North America | Julkaisija = Indiana University Press | Vuosi = 2006 | Kappale = | Sivu = 577 | Selite = | Tunniste = 0253346851 }} (''Significantly, women weren't allowed to be witnesses in most criminal and civil cases.'')</ref> Kuitenkin kaikki synoptiset evankeliumit ilmoittavat naisia ensimmäisiksi silminnäkijöiksi tyhjällä haudalla.<ref>Richard Bauckham, ''Jesus and the Eyewitnesses'' (Eerdmans Publishing Company: Cambridge, 2006), s. 48.</ref>
Jos tarina olisi keksitty tai väritetty, Jeesuksen ylösnousemuksen todistajien rooliin tuskin olisi valittu naisia. Ajanlaskumme alun juutalaisuudessa naista pidettiin yleisesti kevytmielisenä, juoruilevana,<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Uro, Risto; Lehtipuu, Outi | Nimeke = Nasaretilaisen historia | Julkaisija = Kirjapaja | Vuosi = 1997 | Kappale = | Sivu = 180 | Selite = | Tunniste = 951-625-457-8 }} (''- - rabbien mielestä nainen oli kaiken kaikkiaan kevytmielinen - - ja juoruileva.'')</ref> Naisen asemasta kertovat rabbiinisten juutalaisten keskuudessa eläneet lentävät lauseet, joiden mukaan "tooran sanat saavat mieluummin palaa kuin joutua naisen käsiin" tai "juutalainen mies kiittäköön päivittäin Jumalaa siitä, ettei häntä luotu naiseksi".<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Uro, Risto; Lehtipuu, Outi | Nimeke = Nasaretilaisen historia | Julkaisija = Kirjapaja | Vuosi = 1997 | Kappale = | Sivu = 180 | Selite = | Tunniste = 951-625-457-8 }} (''Viimeksi mainitun &#91;rabbiinisen juutalaisuuden&#93; naiskuvaa luonnehditaan - - lausumilla: "tooran sanat..." - - "juutalainen mies...".'')</ref> Naisten todistusta pidettiin arvottomana,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Contemporary Scholarship and the Historical Evidence for the Resurrection of Jesus Christ | Osoite = http://gamma.nic.fi/~shn/tekstit/ylosnouse.htm | Viitattu = 11.2.2009 | Selite = 89-95 | Tekijä = W. L. Craig | Julkaisija = Truth Journal 1 | Ajankohta = 1985 }} (''Naisten todistusta pidettiin niin arvottomana, että heidän ei edes sallittu toimia oikeudessa todistajina.'')</ref> eikä heitä myöskään kelpuutettu todistajiksi oikeudessa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Rosemary Skinner Keller, Rosemary Radford Ruether & Marie Cantlon | Nimeke = Encyclopedia of Women and Religion in North America | Julkaisija = Indiana University Press | Vuosi = 2006 | Kappale = | Sivu = 577 | Selite = | Tunniste = 0253346851 }} (''Significantly, women weren't allowed to be witnesses in most criminal and civil cases.'')</ref> Kuitenkin kaikki synoptiset evankeliumit ilmoittavat naisia ensimmäisiksi silminnäkijöiksi tyhjällä haudalla,<ref>Richard Bauckham, ''Jesus and the Eyewitnesses'' (Eerdmans Publishing Company: Cambridge, 2006), s. 48.</ref> eikä edes tätä yksityiskohtaa ole synoptikoiden ylösnousemuskertomuksissa kaunisteltu.
 
== Oliko hauta tyhjä? ==
Jos jotakin voidaan historiantutkimuksessa pitää varmana, niin hauta oli todellakin tyhjä, ja tätä näkemystä kannattaa suurin osa alan tutkijoista.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Rosemary Skinner Keller, Rosemary Radford Ruether & Marie Cantlon | Nimeke = Encyclopedia of Women and Religion in North America | Julkaisija = Indiana University Press | Vuosi = 2006 | Kappale = | Sivu = 577 | Selite = | Tunniste = 0253346851 }} (''Nykyisin on todella laajalti tunnustettua, että Jeesuksen tyhjä hauta on historiallinen fakta.'')</ref> Eräs merkittävä todiste tyhjästä haudasta on kristinuskon olemassaolo. Jopa kaikkein skeptisimmät historiantutkijat myöntävät opetuslasten uskoneen Jeesuksen haudan olleen tyhjä. Nykyinen kristinuskomme on eittämättä seurausta opetuslasten julistuksesta, joka perustui siihen, että hauta oli tyhjä.
 
== Vaihtoehtoteoriat tyhjälle haudalle ==
 
Vaikka useimmat tutkijat hyväksyvät sen, että tyhjä hauta on historiantutkimuksellisessa viitekehyksessä lähes varmaa, useat tutkijat eivät kuitenkaan maailmankuvansa vuoksi halua myöntää haudan tyhjenemiseen liittyvän mitään yliluonnollista. Vaihtoehtoteoriat itse asiassa ovat todiste skeptikoidenkin vakuuttuneisuudesta haudan tyhjyyden osalta, ja seuraus tarpeesta selittää tämä käytännöllinen fakta jotenkin muuten kuin yliluonnollisesti.


== Katso myös ==
== Katso myös ==

Versio 12. helmikuuta 2009 kello 00.25

Kristinusko on muiden uskontojen joukossa siten erikoinen uskonto, että se perustuu olennaisesti historialliseen tapahtumaan, Jeesuksen ylösnousemukseen.1 Ylösnousemuksesta on huomattava määrä historiallisia mainintoja ja kuvauksia, mutta historiallisesti luotettavina kattavina kuvauksina voidaan pitää Matteuksen2, Markuksen3 ja Luukaksen4 evankeliumeiden ylösnousemuskertomuksia. Ylösnousemuskertomuksissa olennaista on se, että haudan todetaan olevan tyhjä ja selitykseksi tarjotaan ylösnousemusta.

Ylösnousemuskertomusten luotettavuus

Ylösnousemuskertomuksia on joskus väitetty legendoiksi. Legendan muodostuminen kuitenkin vaatii aikaa useiden sukupolvien verran. Historijoitsija N. A. Sherwin-White huomauttaa teoksessaan Roman Law and Roman Society in the New Testament, että Rooma historiaa käsittelevät lähdeteokset ovat tavallisesti puolueellisia vähintään yhden sukupolven tapahtumien jälkeen. Näiden teosten perusteella kuitenkin voidaan suurpiirteisesti päätellä, mitä on todella tapahtunut.5 Raamattukriitikoiden käytännössä täydellisen konsensuksen mukaan evankeliumit on kirjoitettu ja laitettu levitykseen yhdenkään sukupolven kuolematta, silminnäkijöiden vielä eläessä.6 Ei siis ole mitään ajoituksellisia perusteita väittää tekstin olevan legendaarista.

Kun ylösnousemuskertomuksia tarkastellaan tekstikriittisesti, voidaan todeta, etteivät tekstit itsessään anna syytä tulla tulkituksi legendoina. Kertomusten kuvauksen täsmällisyyden puolesta puhuu kertomusten yksinkertaisuus ja niukkuus. Kertomusta ei ole väritetty teologisilla tai apologeettisilla todisteluilla, jotka antaisivat syyn epäillä tarinan muotoilua kirjoittajan motiivien mukaiseksi.7

Jos tarina olisi keksitty tai väritetty, Jeesuksen ylösnousemuksen todistajien rooliin tuskin olisi valittu naisia. Ajanlaskumme alun juutalaisuudessa naista pidettiin yleisesti kevytmielisenä, juoruilevana,8 Naisen asemasta kertovat rabbiinisten juutalaisten keskuudessa eläneet lentävät lauseet, joiden mukaan "tooran sanat saavat mieluummin palaa kuin joutua naisen käsiin" tai "juutalainen mies kiittäköön päivittäin Jumalaa siitä, ettei häntä luotu naiseksi".9 Naisten todistusta pidettiin arvottomana,10 eikä heitä myöskään kelpuutettu todistajiksi oikeudessa.11 Kuitenkin kaikki synoptiset evankeliumit ilmoittavat naisia ensimmäisiksi silminnäkijöiksi tyhjällä haudalla,12 eikä edes tätä yksityiskohtaa ole synoptikoiden ylösnousemuskertomuksissa kaunisteltu.

Oliko hauta tyhjä?

Jos jotakin voidaan historiantutkimuksessa pitää varmana, niin hauta oli todellakin tyhjä, ja tätä näkemystä kannattaa suurin osa alan tutkijoista.13 Eräs merkittävä todiste tyhjästä haudasta on kristinuskon olemassaolo. Jopa kaikkein skeptisimmät historiantutkijat myöntävät opetuslasten uskoneen Jeesuksen haudan olleen tyhjä. Nykyinen kristinuskomme on eittämättä seurausta opetuslasten julistuksesta, joka perustui siihen, että hauta oli tyhjä.

Vaihtoehtoteoriat tyhjälle haudalle

Vaikka useimmat tutkijat hyväksyvät sen, että tyhjä hauta on historiantutkimuksellisessa viitekehyksessä lähes varmaa, useat tutkijat eivät kuitenkaan maailmankuvansa vuoksi halua myöntää haudan tyhjenemiseen liittyvän mitään yliluonnollista. Vaihtoehtoteoriat itse asiassa ovat todiste skeptikoidenkin vakuuttuneisuudesta haudan tyhjyyden osalta, ja seuraus tarpeesta selittää tämä käytännöllinen fakta jotenkin muuten kuin yliluonnollisesti.

Katso myös

Internet

Viitteet

  1. ^ Weldon, John; Ankerberg, John: The Evidence for the Resurrection of Christ (Can It Persuade Skeptics?) Ankerberg Theological Research Institute. Viitattu 7.2.2009. (- - only Christianity stakes its claim to truthfulness on historical events open to critical investigation. And only this explains the number of conversions by skeptics throughout history.)
  2. ^ 28:1-15
  3. ^ Mark.16:1-8
  4. ^ 24:1-12
  5. ^ W. L. Craig: Contemporary Scholarship and the Historical Evidence for the Resurrection of Jesus Christ (89-95) 1985. Truth Journal 1. Viitattu 11.2.2009. (Professori Sherwin-Whiten mielestä Rooman historiasta kertovat lähdeteokset ovat tavallisesti puolueellisia ja ne on kirjoitettu vähintään sukupolvea tai kahta, jopa vuosisatoja, tapahtumien jälkeen. Kuitenkin hänen mukaansa niiden perusteella päätellään suurella luottamuksella, mitä todella tapahtui. Herodotuksen kirjoitukset ovat koetapaus legendan kehittymisnopeudelle ja koe osoittaa, että jopa kaksi sukupolvea on liian lyhyt aika, jotta legendaariset ainekset pystyisivät pyyhkimään historiallisten faktojen ytimen.)
  6. ^ W. L. Craig: Contemporary Scholarship and the Historical Evidence for the Resurrection of Jesus Christ (89-95) 1985. Truth Journal 1. Viitattu 11.2.2009. (Kaikki UT:n kriitikot ovat yhtä mieltä siitä, että evankeliumit on kirjoitettu ja levitetty ensimmäisen sukupolven aikana silminnäkijöiden vielä eläessä. Itse asiassa merkittävä uusi tutkijoiden liike väittää, että osa evankeliumeista olisi kirjoitettu jo vuoteen 50 jkr mennessä.)
  7. ^ Vertaa esim. Pietarin evankeliumin (pseudepigrafi) kuvaukseen ylösnousemuksesta: …he näkivät vielä haudasta tulevan ulos kolme miestä, joista kaksi tuki kolmatta, sekä ristin tulevan näiden jäljessä. Kahden pään ulottuivat taivaaseen, mutta heidän taluttamansa (miehen pää) ulottui taivastenkin yli. He kuulivat taivaista äänen, joka sanoi: ”Oletko saarnannut poisnukkuneille?” Ja rististä kuului vastaus: ”Kyllä.”
  8. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 180. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (- - rabbien mielestä nainen oli kaiken kaikkiaan kevytmielinen - - ja juoruileva.)
  9. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 180. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (Viimeksi mainitun [rabbiinisen juutalaisuuden] naiskuvaa luonnehditaan - - lausumilla: "tooran sanat..." - - "juutalainen mies...".)
  10. ^ W. L. Craig: Contemporary Scholarship and the Historical Evidence for the Resurrection of Jesus Christ (89-95) 1985. Truth Journal 1. Viitattu 11.2.2009. (Naisten todistusta pidettiin niin arvottomana, että heidän ei edes sallittu toimia oikeudessa todistajina.)
  11. ^ Rosemary Skinner Keller, Rosemary Radford Ruether & Marie Cantlon: Encyclopedia of Women and Religion in North America, s. 577. Indiana University Press, 2006. 0253346851. (Significantly, women weren't allowed to be witnesses in most criminal and civil cases.)
  12. ^ Richard Bauckham, Jesus and the Eyewitnesses (Eerdmans Publishing Company: Cambridge, 2006), s. 48.
  13. ^ Rosemary Skinner Keller, Rosemary Radford Ruether & Marie Cantlon: Encyclopedia of Women and Religion in North America, s. 577. Indiana University Press, 2006. 0253346851. (Nykyisin on todella laajalti tunnustettua, että Jeesuksen tyhjä hauta on historiallinen fakta.)