Jeesuksen ajan maailma

ApoWikistä
Versio hetkellä 5. joulukuuta 2008 kello 11.59 – tehnyt Apollos (keskustelu | muokkaukset) (Maininta "vuodesta 0" korvattu vuodella 1 jKr. (ks. keskustelusivu))

Jeesus eli Rooman valtakunnassa noin vuosina 5 eKr. – 30 jKr. (vakiintuneen kristillisen ajanlaskun lähtöhetken määrittelyssä on nykykäsityksen mukaan tapahtunut muutamien vuosien virhe). Hän eli todella erilaisessa kulttuurissa kuin me elämme. Jeesuksen aikaisen kulttuurin ymmärtäminen on tärkeää, sillä hänen toimintaansa on vaikeaa ymmärtää tuntematta kulttuuria, jossa hän toimi. Sen lisäksi oman mausteensa soppaan tarjoilee aika; meidän on hyvin vaikeaa oppia tuntemaan 2000-vuoden takaista kulttuuria. Vaikka Jeesusta ympäröineen kulttuurin tutkiminen onkin haasteellista, tiedetään siitä kuitenkin jotain. Tässä artikkelissa käsitellään melko varmoina pidettyjä tietoja roomalaisesta kulttuurista vuoden 1 jKr. paikkeilla.

Naisen asema

Ajanlaskumme alun juutalaisuudessa naista pidettiin yleisesti kevytmielisenä, juoruilevana,1 mitättömänä ja pahana. Naista ei esimerkiksi laskettu jumalanpalveluksen osanottajaksi, vaikka olisi ollut paikalla. Yleensä naiset eivät olleetkaan jumalanpalveluksissa, sillä heiltä ei odotettu osallistumista uskonnon harjoittamiseen.2 Naisen asemasta kertovat rabbiinisten juutalaisten keskuudessa eläneet lentävät lauseet, joiden mukaan "tooran sanat saavat mieluummin palaa kuin joutua naisen käsiin" tai "juutalainen mies kiittäköön päivittäin Jumalaa siitä, ettei häntä luotu naiseksi".3 Tyttölapsen syntymää pidettiin epäonnena.4

Ihmissuhteet

Sen aikaisessa kulttuurissa moniavioisuus oli sallittua, vaikkei se ollutkaan kovin yleistä.5 Juutalaisella miehellä oli oikeus erota vaimostaan lähes mistä tahansa syystä, mutta naisella ei ollut lainkaan ero-oikeutta.6

Katso myös

ApologetiikkaWiki

Viitteet

  1. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 180. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (- - rabbien mielestä nainen oli kaiken kaikkiaan kevytmielinen - - ja juoruileva.)
  2. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 180–181. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (Naiselta ei odotettu samanlaista uskonnon harjoittamista kuin mieheltä. - - Naista ei myöskään koskaan otettu huomioon laskettaessa - - osanottajien määrää.)
  3. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 180. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (Viimeksi mainitun [rabbiinisen juutalaisuuden] naiskuvaa luonnehditaan - - lausumilla: "tooran sanat..." - - "juutalainen mies...".)
  4. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 181. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (- - tyttölapsen syntymisen katsottiin olevan - - epäonni lapsen vanhemmille.)
  5. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 181. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (Moniavioisuus oli - - sallittua, vaikka se ei ollutkaan yleinen käytäntö.)
  6. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 181. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (- - miehellä oli oikeus erota vaimostaan aivan mitättömästäkin syystä, kun taas naisella ei ollut oikeutta lainkaan avioeroon.)