Islam

ApoWikistä
Versio hetkellä 8. joulukuuta 2009 kello 22.21 – tehnyt Erkkimon (keskustelu | muokkaukset) (→‎Islamin historia: islaminuskoisten käsitys kristinuskon ja juutalaisuuden Jumalasta suhteesa omaansa lähteen kera)

Islam on maailman toiseksi suurin uskonto kristinuskon jälkeen. Länsimaissa islam leviää nopeasti muslimien suuremman syntyvyyden vuoksi. Vaikka islamista on tulossa merkittävä vaikuttaja, maallistuneet länsimaat eivät tunnu ymmärtävän islamin arvoja, eikä mahdollista uhkaa, jonka islam asettaa sanan- ja uskonnonvapaudelle. Ihminen, joka ei ole tietoinen omista uskomuksistaan,1 ei useinkaan ymmärrä toisin uskovan ajattelua vaan yleistää ympäristönsä ajattelun myös muihin. Varmaankin tästä johtuu, että länsimaissa oletetaan muslimien ajattelevan samoissa kategorioissa (suvaitsevaisuus, rauha, sananvapaus, yksilön oikeudet). Tietysti länsimaissa on paljon muslimeita, varsinkin maallistuneita muslimeja, jotka ajattelevat länsimaisissa kategorioissa, mutta nämä muslimit ovat vähemmistö islamissa.

Uskontojen vertailusta

Länsimaisen humanismin yksi myytti on, että kaikki uskonnot ovat melko samanlaisia, joka on totta vain, mikäli uskonnot ja se mikä niissä on tärkeää määritellään uudelleen tämän humanistisen uskonnon käsitysten ehdoilla. Tosiasiassa on selvää, että on olemassa hyvin huonoja uskontoja (kuten atsteekkien verinen jumala, jolle uhrattiin valtavasti ihmisiä, voodoo, tai satanismi), melko huonoja uskontoja (ateismi, humanismi, islam), ja hyviä uskontoja. Uskontojen perusväittämät eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, mutta toki joitain yhteisiä moraalisääntöjä löytyy. Voidaan melko kiistattomasti sanoa, että moraalisäännöt, kuten kymmenen käskyä, eivät kuitenkaan ole kristinuskon ydin toisin kuin evankeliumi. Evankeliumin muut uskonnot kieltävät. Uskonnot ovat siis joissain pikkuasioissa samanlaisia, mutta pääasioissa erilaisia.

Islamia ja kristinuskoa vertailtaessa on tärkeää muistaa että niiden edustajia on niin paljon, että yksittäisiä hyviä ja pahoja ihmisiä ja tekoja löytyy molemmista uskonnoista. Valitsemalla historiasta haluttuja tapahtumia, voidaan siis todistaa mitä vain, ellei olla tasapuolisia.2

On siis tärkeää katsoa mitä itse uskonto väittää ja miten sen perustaja toimi.

Vertailu Jeesuksen ja Muhammadin toiminnasta

Alla vertailu Jeesuksen ja Muhammadin välillä, myöhemmin listataan joitain väkivaltaan kehoittavia kohtia koraanista.

  • Jeesus kieltäytyi maallisesta vallasta
  • Muhammed kävi valloitussotia, salamurhautti ihmisiä ja ryösteli karavaaneja
  • Jeesus nuhteli opetuslapsia jotka halusivat kostaa kovakorvaisille ihmisille
  • Muhammed tappoi vääräuskoiset
  • Jeesus kehoitti rakastamaan vihollista ja pesi opetuslastensa jalat
  • Muhammed tappoi vihollisensa ja häntä palveltiin

On tietenkin mustavalkoista väittää, että Muhammad olisi ollut vain verenhimoinen tyranni. Hän oli myös yhteiskunnallinen hyväntekijä, köyhien (muslimien) auttaja. Hän myös antoi monille vihollisilleen anteeksi ja vapautti heitä, kehotti käymään katsomassa sairaita, köyhiä ja vanhuksia. Valitettavasti kuitenkin usein Muhammadista esitettävissä kokonaiskuvassa hänen synkä puolensa pyritään häivyttämään kokonaan. Vaikka hän olikin monessa mielessä varmasti hyvä, esimerkillinen ja kunnioitettava islamin keulakuva hän oli samalla kostonhimoinen, arvostelua sietämätön, julma ja arvaamaton (tyypillisiä piirteitä myös monelle muullekin itsevaltiaalle)3 .

Islamin historia

Islam on osa ilmoitusten jatkumoa. Muslimit uskovat muiden suurten uskontojen olevan Jumalasta, mutta pitävät Islamia viimeisenä ja täydellisenä ilmoituksena. Islam on tietyllä tapaa kehittynyt juutalaisuudesta, ja Vanha testamentti kuuluukin Islamin pyhiin kirjoihin. Muslimit siis kokevat uskovansa samaan jumalaan kuin kristityt ja juutalaisetkin. Muslimit vain uskovat, että vanhemmat kirjoitukset kuvaavat Jumalan epätäydellisemmin kuin Koraani.4

Islamin historian pääpiirre on, että se valloitti yli puolet silloisesta kristikunnasta sodalla ja miekkakäännytyksellä. Ristiretket olivat pääpiirteissään kristikunnan puolustussotaa jota ilman Eurooppakin olisi islamin alla. Siinä missä kristinuskon ristiretket kestivät pari vuosisataa ja rajoittuivat pyhään maahan, islamin historiaan kuuluu viimeiset neljätoista vuosisataa valloitussotia, ryöstöretkiä ja orjuutusta 5. Miksi näistä ei puhuta oppikirjoissa tai mediassa?

Islam ja yhteiskunta

Tähän asti paras yhteiskuntarakenne, demokratia, syntyi kristillisien arvojen pohjalta uskonpuhdistuksen jälkeen. (Koska jokainen ihminen on Jumalan kuvaksi luotu, kaikilla on samat oikeudet. Koska ihminen on syntinen, valta piti hajaannuttaa eri tahojen välille, jotka valvovat toisiaan. Jeesus erotti selvästi maallisen ja uskonnollisen vallan (Luuk. 17:20-21 Matt. 22:21 Joh. 6:15. Toisaalta demokratiassa jokaisella kristityllä on oikeus ja velvollisuus äänestää arvojensa mukaan.)

Islamissa maallinen ja hengellinen samastetaan. Muslimi ei usein edes tunnusta ei-islamilaista hallitusta. Demokratia koetaan usein islamin vastaisena ja sharia-lain sovetamisesta keskustellaan muslimien kesken jo useissa Euroopankin maissakin. Jotkut Euroopan islamistiset johtajat ovat todenneet, että muslimit saavuttavat demokraattisen enemmistön lisääntymällä, jonka jälkeen demokratia lopetetaan. Koska muslimien syntyvyys Euroopassa on huomattavasti suurempi kuin alkuperäisten eurooppalaisten, muslimit saavuttavat tällä vaudilla enemmistön viidenkymmenen vuoden sisällä Ruotsissa ja Ranskassa6.

Islam ja länsimaiden henkinen tyhjiö

Länsimaissa media ja elokuvat keskittyvät poliittisen korrektiuden takia kristinuskon kritisoimiseen. Myös liberaaliteologia on keskittynyt nimenomaan raamatun kyseenalaistamiseen. Tosiasiassa kristinusko kestää kritiikin, mutta peruslänsimaalainen ei yleensä ole kuullut hyviä perusteluita kristinuskolle ja raamatulle, mutta on kohdannut jonkinverran kristinuskon kritiikkiä. Kristinuskon hyvistä teoista (lukutaidon edistäminen, ensimmäiset yliopistot, useimmat sairaalat, demokratia, kestävät arvot, tieteen juuret jne.) ei paljon puhuta, kun taas kristinuskon nimissä tehtyvä pahaja tekoja painotetaan (ristiretket, jotka olivat todellisuudessa pitkälti puolustussotaa). Islamin nimissä tehtyjä pahoja tekoja ei useinkaan mainita7, mutta hyviä puolia etsitään. Lisäksi maallistuneet hedonistiset arvot (taloudellinen menestys, kokemuksille ja mielihyvälle eläminen) ovat elämässä ja tarkastelun alla kestämättömiä. Kristinuskon liiallinen kritiikki sekä kristinuskon kestävistä arvoista luopuminen valitettavasti pohjustavat Islamin huonojen perusteluiden ja tiukkojen mutta yksinkertaisten sääntöjen hyväksymistä. Myös pinnallisesti perehtyneiden kristittyjen fideistinen linja on edesauttanut sitä käsitystä, että kristinuskolla ei olisi riittäviä perusteluja.

Islam ja perustelut

Pääperustelu Islamin totuudesta näyttää olevan koraani, jonka sanotaan olevan täydellinen.

  • Tosiasiassa Koraanissa on kieliopillisia virheitä ja kielioppia on jopa yritetty muuttaa jotta virheitä ei olisi.
  • Kirjallisuutena koraani ei ole mitenkään loistava.
  • Joskus todisteena koraanin luotettavuudelle pidetään sitä, että koraanista on nykyään olemassa vain yksi versio. Mutta kooraanista on yksi versio siksi, että muut versiot tuhottiin islamin alkuaikoina. (Vertaa tätä kristittyjen rehelliseen kantaan, että Uuden Testamentin tekstistä on useita hieman toisistaan eroavia (kirjoitusvirheitä, joskus sivuhuomio on joutunut tekstiin) versioita, mutta koska löytöjä on tuhansia, alkuperäinen teksti voidaan rekonstruoida löytöjä vertaamalla yli 99% varmuudella ja tiedetään etteivät erot vaikutua mihinkään uskonkohtaan.)

Vaikka Mohammed ei tehnyt ihmeitä, koraani myöntää Jeesuksen syntyneen neitseestä, tehneen ihmeitä, jopa herättäneen kuolleita.

Yksi ongelma on, että koraania kriittisesti tutkiva tutkija on varsinkin islamilaisissa maissa useimmiten hengenvaarassa, joten kriittistä tutkimusta ei ole juuri voitu tehdä. Mediakaan ei usein uskalla kritisoida islamia ja koraania avoimesti, suvaitsevainen kristinusko on helpompi maali.

Islam ja väkivalta

Yksi ongelma keskusteltaessa islamista on, että koraanissa on ristiriitaisia väittämiä ja kehoituksia. Esimerkiksi koraanissa saatetaan yhdessä kohtaa todeta että uskonnossa ei ole pakkoa mutta toisessa kohtaa todetaan, että islamista eroavat pitää tappaa (Tämä tappouhka on voimassa useissa islamilaisissa maissa ja Suomessakin islamista pois kääntyneet pelkäävät henkensä puolesta. Vapaa-ajattelijat eivät uskaltane perustaa "eroa islamista" web sivustoa). Samoin väitetään että islam on rauhan uskonto mutta toisaalta ei-muslimit määritellään sodan huoneeseen, jolloin siis islam on rauhan uskonto vain muslimeille (ja tässäkin vain oikeaoppisille). Islamilaisen teologian mukaan myöhemmät kehoitukset korvaavat aiemmat. Tämä on ongelmallista koska väitteet islamin rauhanomaisuudesta perustuvat tyypillisesti Muhammedin elämän alkuvaiheisiin, jolloin Muhammed oli vähemmistössä ja suvaitsevaisempi kristityille ja juutalaisille. Myöhemmin kun Muhammed pääsi valtaan, hänestä tuli poliittinen opportunisti ja diktaattori, hänen asenteensa muita uskontoja kohtaan kovenivat, ja hän antoi paljon tappo- ja sotakäskyjä. Esimerkiksi:

  1. Mohammed ryösteli karavaaneja, tappaen ihmiset tai myyden heidät orjuuteen.
  2. Banu Kuraizan taistelussa Mohammed juutalaisen kaupungin voitettuaan, myi kaikki lapset ja naiset orjuuteen ja alkoi katkomaan juutalaisten miesten kauloja aamusta yöhön asti8. Ei siis varmaankaan ole epäselvyyttä mistä lähi-idän rauhattomuudet johtuvat, niiden juuri on koraanissa ja Mohammedin toiminnassa.

Sikäli kun myöhemmät kehoitukset korvaavat aiemmat, islamiin liittyy Muhammedin myöhemmän elämänvaiheen ja kirjoitusten kaltainen väkivaltaisuus.

Alla koraanin kohtia, lukija voi itse päätellä onko islam todella rauhan uskonto 9:

2:191. Surmatkaa heidät, missä heidät tapaattekin, ja karkoittakaa heidät joka paikasta, mistä he ajoivat pois teidät, sillä pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha. Mutta älkää taistelko heitä vastaan Rauhoitetun temppelin lähellä, jolleivät he hyökkää päällenne siellä; mutta jos he hyökkäävät, niin tappakaa heidät. Sellainen on oleva uskottomien palkka.
2:192. Mutta jos he lakkaavat taistelemasta, niin on Jumala totisesti armahtavainen ja laupias.
2:193. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen. Mutta jos he herkeävät, älköön vallitko vihollisuutta muita kuin uskottomia vastaan.
3:117. Te, jotka uskotte, älkää antautuko avomieliseen ystävyyteen muiden kuin teikäläisten kanssa; muut eivät jätä turmelematta teitä. He halajavat teidän perikatoanne, heidän vihansa on jo pursunut heidän suustansa; mutta se, mikä heidän sydämissään piilee, on vielä pahempaa. Me olemme nyt selittänyt tunnusmerkkimme teille, jotta ehkä ymmärtäisitte.
4:47. Te jotka olette saaneet Pyhän kirjan, uskokaa siihen, mitä Me olemme ilmoittanut (Koraanissa) vahvistaen sen, minkä jo omistatte (Vanhan testamentin), (uskokaa) ennenkuin Me synkennämme ja vääristämme teidän kasvojenne piirteet tai kiroamme teidät samoin kuin Me kirosimme sapatinrikkojat , sillä Jumalan käskyt käyvät varmasti täytäntöön.
4:89. He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennenkuin he lähtevät kodeistaan Jumalan retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin, älkääkä ottako itsellenne suojelijaa tai auttajaa heidän joukostaan.
4:90. Poikkeus tehdään niihin nähden, jotka etsivät turvaa joltakin teidän kanssanne liitossa olevalta heimolta tai jotka ovat tulleet luoksenne, koska heidän sydämensä kieltää heitä taistelemasta teitä vastaan tai omaa kansaansa vastaan. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän voinut antaa heille ylivoiman, ja he olisivat varmasti sotineet teitä vastaan; mutta jos he pysyvät loitolla teistä eivätkä taistele teitä vastaan, vaan tarjoavat teille rauhaa, niin ei Jumala salli teidän hyökkäävän heidän kimppuunsa.
4:91. Te tulette tekemisiin toisten kanssa, jotka pyrkivät saavuttaman sekä teidän luottamuksenne että oman kansansa luottamuksen, mutta niin usein kuin heitä vietellään kapinaan, lankeavat he. Jolleivät he pysy loitolla, elleivät tarjoa teille rauhaa ja laske aseitaan, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä hyvänsä heidät kohtaattekin, sillä näiden suhteen olemme antanut teille täyden vallan.
4:95. Ne uskovaisista, jotka (retken aikana) istuvat kotona, minkään vamman heitä siihen pakottamana, eivät tule toisten vertaisiksi, jotka kilvoittelevat Jumalan retkellä pannen alttiiksi omaisuutensa ja henkensä. Jumala on korottanut ne, jotka panevat omaisuutensa ja elämänsä vaaralle alttiiksi, arvossa niiden yläpuolelle, jotka kotona istuvat. Molemmille on Jumalalla hyviä lupauksia, mutta ne, jotka taistelevat, on Jumala palkitseva runsaasti yli niiden, jotka pysyvät paikoillaan.
5:14. Niidenkin kanssa, jotka sanovat: »Katso, Me olemme kristittyjä», Me teimme liiton, mutta he unohtivat osan siitä, mitä heille opetettiin. Sentähden Me herätimme heissä kaunan ja vihan toisiansa vastaan aina Ylösnousemuspäivään asti, jolloin Jumala tekee heille selviksi heidän kättensä työt.
5:32. Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Jumalan yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä.
5:33. Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus,
5:34. lukuunottamatta niitä, jotka katuvat, ennenkuin te saatte heidät valtaansa. Sillä tietäkää, että Jumala on pitkämielinen, laupias.
5:35. Te, jotka uskotte! Pitäkää Jumala kunniassa ja etsikää Hänen läheisyyttään sekä ponnistelkaa Hänen retkellään, jotta olisitte onnellisia.
5:36. Mitä tulee uskottomiin, niin totisesti, vaikka heidän olisi kaikki, mitä maassa on, ja yhtä paljon lisää heidän lunastamisekseen ylösnousemuspäivänä, ei sitä heiltä vastaanotettaisi. He ovat tuskallisen rangaistuksen omat.
5:37. He pyrkivät pois tulesta, mutta eivät pääse. Heidän rangaistuksensa on pysyvä.
5:38. Varkailta taasen, olkootpa mies~ tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. Jumala on mahtava, viisas.
5:51. Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin.
5:82. Kiivaimmat oikeauskoisten vihamiehet totisesti tapaatte juutalaisista ja monijumalaisista, ja oikeauskoisten ystävyyttä lähinnä olevissa varmasti tapaatte sellaisia, jotka sanovat: »Me olemme kristittyjä»; tämä johtuu siitä, että heidän joukossaan on pappeja ja munkkeja ja että he eivät käyttäydy pöyhkeästi.
9:1. Tämä on Jumalan ja Hänen lähettiläänsä (julistama) vastuuvapaus niiden pakanain suhteen, joiden kanssa te (muslimit) olette tehneet sopimuksen.
9:2. Kulkekaa sentähden maassa vapaasti neljä kuukautta ja tietäkää, että olette Jumalan ulottuvilla sekä että Jumala saattaa uskottomat häpeään.
9:3. Tämä on Jumalan ja Hänen lähettiläänsä julistus ihmisille suuren toivioretken päivänä, että Jumalaa ei sido kosketus pakanain kanssa, samoin kuin se ei sido Hänen lähettilästänsäkään. Ja jos käännytte (Hänen puoleensa), on se teille parhaaksi, jos kuitenkin käännätte selkänne, niin tietäkää, ettette voi välttää Jumalaa! Ja julista niille, jotka eivät usko, sanoma tuskallisesta rangaistuksesta,
9:4. lukuunottamatta niitä monijumalaisia, joiden kanssa olette tehneet sopimuksen, kun he eivät ole millään rikkoneet teitä vastaan eivätkä auttaneet ketään muuta teitä vastaan. Täyttäkää siis sopimuksenne heidän kanssaan määräaikaan asti. Jumala totisesti rakastaa kunniantuntoisia.
9:5. Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen.
9:6. Ja jos joku monijumalaisista anoo suojaasi, niin suo se hänelle, kunnes hän saa kuulla Herran sanan. Senjälkeen anna hänen päästä turvaan. Sillä he ovat ihmisiä, jotka eivät (parempaa) tiedä.
9:7. Miten voisi Jumalaa ja Hänen lähettilästään sitoa sopimus pakanain kanssa? Paitsi niiden, joiden kanssa olette tehneet sopimuksen pyhän temppelin seutuvilla. Ja niin kauan kuin he pysyvät (sopimukselle) uskollisina, on teidänkin pysyttävä uskollisina heitä kohtaan. Jumala totisesti rakastaa hurskaita.
9:8. Kuinka? Jos he saisivat teistä voiton, eivät he välittäisi ystävyyssuhteestä eikä sopimuksesta kanssanne. Puheellaan koettavat he olla mieliksenne, mutta heidän sydämensä ovat kuitenkin teitä vastaan, ja suurin osa heistä on jumalattomia.
9:9. Mitättömästä hinnasta he ovat luopuneet Jumalan tunnusmerkeistä ja estelevät (muita) Jumalan tieltä; kauheita ovat totisesti heidän tekonsa.
9:10. He eivät pidä lukua sukulaisuudesta eivätkä liittosopimuksesta uskovaisten kanssa, sillä he ovat niitä, jotka (liitot) rikkovat.
9:11 . Mutta jos he kääntyvät (Jumalan alamaisiksi), rukoilevat ja antavat säädetyt almut, ovat he uskonveljiänne. Ja Me selvitämme tunnusmerkkimme ihmisille, joilla on ymmärrystä.
9:12. Mutta jos he sopimuksenteon jälkeen rikkovat valansa ja pilkkaavat teitä uskonne vuoksi, niin taistelkaa sellaisten uskottomien johtomiehiä vastaan - heille eivät totisesti valat mitään merkitse - jotta he luopuisivat puuhistaan.
9:13. Miksi ette taistelisi ihmisiä vastaan, jotka ovat rikkoneet valansa ja aikoneet karkoittaa lähettilään, etenkin kun he ovat ensimmäisinä aloittaneet (vihollisuudet). Pelkäättekö heitä? Onhan kuitenkin Jumala paremmin ansainnut sen, että te Häntä pelkäätte, jos olette oikeauskoisia.
9:14. Taistelkaa heitä vastaan, Jumala rankaisee heitä teidän kädellänne ja saattaa heidät häpeään; Hän auttaa teitä vastustaessanne heitä ja parantaa oikeauskoisten rinnat.
9:15. Ja Hän poistaa vihan heidän sydämistään, sillä Jumala säälii ketä tahtoo; Jumala on tietävä, viisas.
9:16. Vai arveletteko tulevanne hylätyiksi ennenkuin Jumala ehtii erottaa, ketkä joukostanne taistelivat eivätkä tunnustaneet ystävikseen ketään muuta kuin Jumalan, Hänen lähettiläänsä ja oikeauskoiset? Ja Jumala tuntee tekonne.
9:17. Monijumalaisten (pakanain) ei sovi käydä Jumalan temppelissä, koska heidän epäuskonsa todistaa heitä vastaan. Turhiksi osoittautuvat heidän tekonsa, ja tulessa saavat he ikuisesti olla.
9:23. Te, jotka uskotte, älkää ottako isiänne ja veljiänne ystäviksenne, jos he rakastavat epäuskoa enemmän kuin uskoa, sillä se teistä, joka heihin liittyy, kuuluu väärintekijöihin.
9:24. Sano: »Jos isänne, poikanne, veljenne, vaimonne, omaisenne, hankkimanne omaisuus ja kauppa, jonka pysähtymistä pelkäätte, sekä asunnot, joihin olette mieltyneet, ovat teille rakkaampia kuin Jumala ja Hänen lähettiläänsä ja taistelu Hänen asiansa puolesta, niin odottakaa, kunnes Jumala tulee ja sanoo sanansa. Sillä Jumala ei pidä uppiniskaisista.»
9:26. Silloin lähetti Jumala tyyneytensä lähettiläälle ja oikeauskoisille, Hän lähetti sotajoukkoja, joita te ette nähneet, ja rankaisi uskottomat. Tämä on uskottomien palkka.
9:27. Sen jälkeen armahtaa Jumala kenet tahtoo, sillä Jumala on anteeksiantava, armollinen.
9:28. Te, jotka uskotte, katsokaa, miten monijumalaiset ovat kokonaan saastaisia. Siksi älkää salliko heidän lähestyä pyhää temppeliä tämän sopimusvuoden jälkeen. Ja, jos sentähden pelkäätte köyhtyvänne, on Jumala runsaudessaan ajoissa huolehtiva teistä, jos Hän tahtoo; Jumala on totisesti tietävä, viisas.
9:29. Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.
9:30. Juutalaiset sanovat: »Esra on Jumalan poika», ja kristityt sanovat: »Messias on Jumalan poika». Tätä he hokevat suullaan. He jäljittelevät niitä, jotka ennen olivat uskottomia. Jumalan ynseys heitä rasittakoon! Kuinka ovatkaan he etääntyneet!
9:111. Totisesti, Jumala on lunastanut uskovaisilta heidän henkensä ja omaisuutensa antamalla niiden korvaukseksi paratiisin puutarhan, joka on heitä varten. He taistelevat Jumalan asian puolesta: he surmaavat ja heitä surmataan, kuten Hän on sitovasti luvannut toorassa, evankeliumissa ja Koraanissa, ja kuka täyttää uskollisemmin lupauksensa kuin Jumala? Olkaa siis onnelliset liittosopimuksestanne, jonka olette tehneet Hänen kanssaan. Juuri tämä on ylin onni.
9:123. Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala onniiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat.
22:17. Totisesti, on olemassa sellaisia, jotka uskovat, ja on juutalaisia ja saabalaisia, kristittyjä ja magian harjoittajia sekä myös monijumalaisia. Ylösnousemuksen päivänä Jumala tekee erotuksen heidän kaikkien välillään. Totisesti, Jumala on kaiken todistaja.
22:18. Etkö ole havainnut. että Jumalan edessä alistuu kaikki, mikä on taivaassa ja mikä on maan päällä, samaten aurinko ja kuu ja tähdet, samoin vuoret ja puut ja eläimet ja suuri joukko ihmisiä. Mutta monia kohtaan on paikallaan rangaistus. Ja kenet Jumala alentaa, sitä ei kukaan enää saata kunniaan. Totisesti, Jumala tekee mitä hyväksi näkee.
22:19. On kaksi ryhmää, jotka kiistelevät Herrastaan. Siksi onkin uskottomille leikattu tuliset vaatteet, ja heidän päänsä ylitse vuodatetaan kiehuvaa vettä.
22:20. Se liuottaa heidän sisuksensa sekä myös heidän ihonsa.
22:21. Ja heitä piestään rautasauvoin.
22:22. Joka kerran, kun he tuskissaan haluavat päästä sieltä pois, heidät työnnetään sinne takaisin, ja heille sanotaan: »Maistakaa palamisen tuskaa.»
22:23. Totisesti, jotka uskovat ja harjoittavat hyviä tekoja, heidän Jumala antaa astua puutarhoihin, joiden kautta virrat juoksevat. He saavat kantaa kultaisia rannerenkaita ja helmiä, ja heidän vaatteensa ovat silkkiä.
22:25. On tosin sellaisiakin, jotka ovat uskottomia ja eksyttävät toisia Jumalan tieltä ja pyhitetystä moskeijasta, johon pääsyn olemme tehnyt yhtä helpoksi paikkakunnan asukkaille kuin erämaista tuleville. Mutta kuka ikinä ryhtyy harjoittamaan petosta ja vääryyttä, hänen Me annamme maistaa tuskallista rangaistusta.
47:4. Kun siis kohtaatte taistelussa uskottomat, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi ja jälkeenpäin joko suosiollisesti vapauttakaa heidät tai antakaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi, kun sota on päättynyt! Niin on oleva. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän varmasti voinut kostaa heille, mutta näin Hän tahtoo koetella teitä toistenne avulla. Jotka saavat surmansa Jumalan tiellä, heidän tekojensa ei Hän millään muotoa salli raueta tyhjiin.
48:29. Muhammed on Jumalan sananjulistaja, ja ne, jotka ovat hänen kanssaan, ovat järkähtämättömiä uskottomille, mutta laupiaita toisiaan kohtaan. Sinä olet näkevä heidän kumartuvan ja polvistuvan, anoen armoa ja suosiota Jumalalta, ja heillä on merkkejä kasvoissaan paljosta maahankumartamisesta. Niin kuvataan heitä Toorassa. Ja evankeliumissa he ovatkuin siemenkylvö, mikä työntää esiin vesojaan ja sitten voimistuttaa niitä,niin että ne tulevat vahvoiksi ja ovat lujasti kiinni varsissa ilahduttaen kylvömiehiä, jotta se ärsyttäisi epäuskoisia. Jumala on luvannut niille,jotka uskovat ja tekevät hyvää, anteeksiannon ja suuren palkinnon.
62:6. Sano: »Juutalaiset, jos vakuutatte olevanne Jumalan suosimia ennen muita ihmisiä, niin toivokaa silloin itsellenne kuolemaa, jos totuus on teille kallis.»

Kirjallisuutta

Viitteet

  1. ^ Länsimaalainen usein luulee että hänellä ei ole uskomuksia vaikka hän on imenyt ympäristöstään valtavan määrän uskomuksia maailman perimmäisestä luonteesta, totuudesta, arvoista, jne.
  2. ^ Uus-ateistit Dawkins, Hitchens ja Harris ovat tässä erittäin hyviä ja älyllisesti epärehellisiä, keskittyen kristinuskon nimissä tehtyihin pahoihin tekoihin (inkvisitio) ja unohtaen ateismin tuhansia kertoja suuremmat uhriluvut (Mao, Stalin, Hitler, puha-khmeerit) satoja kertoja nopeammassa ajassa ja toisaalta kristinuskon hyvät teot kuten lukutaito, sairaalat, yliopistot, tasa-arvo, orjuuden poistaminen, tieteen synty jne..
    Katso myös ApologetiikkaWikin artikkeli Agentti ideologiansa indikaattorina.
  3. ^ Pekka Sartola: "Sodan talo vai rauhan talo?", ISLAM - ystävä vai vihollinen?, s. 127. Ajanteos, 2006. ISBN 952-99597-1-0.
  4. ^ Suuret maailmanuskonnot. Puranen, Asko. s. 89 (Allah, islamin Jumala, on todellakin pohjimmiltaan juutalaisten ja kristittyjen Jumala. Mutta muhamettilaisen käsityksen mukaan hänen sanansa oli vanhemmissa kirjoituksissa esitetty vain vaillinaisena ja ilmaistiin täydellisenä vasta Koraanissa.)
  5. ^ http://gatesofvienna.blogspot.com/2008/09/fourteen-centuries-of-war-against.html
  6. ^ http://users.tkk.fi/josmala/CrossSection/kuoleman_kuunsirppi.html
  7. ^ http://users.tkk.fi/josmala/CrossSection/kuoleman_kuunsirppi.html
  8. ^ http://www.jewishencyclopedia.com/view.jsp?letter=M&artid=699
  9. ^ http://www.islamopas.com/koraani/