Homoseksuaalisuus

ApoWikistä
Versio hetkellä 22. toukokuuta 2017 kello 15.17 – tehnyt Samuli Koivisto (keskustelu | muokkaukset) (→‎Englanniksi: linkkifix)

Homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntautuminen, jossa yksilön emotionaaliset, eroottiset ja/tai seksuaaliset tunteet kohdistuvat ensisijaisesti omaan sukupuoleen. Naisten homoseksuaalisuutta kutsutaan usein lesboudeksi.12 Biseksuaalisuus tarkoittaa vastaavaa vetoa molempiin sukupuoliin.2 Myytin mukaan homoseksuaaleja on 10 % väestöstä, vaikka oikeasti luku on korkeintaan muutama prosentti.3 Tässä artikkelissa oiotaan muitakin homoseksuaalisuuteen liittyviä myyttejä, vaikkei se välttämättä ole poliittisesti korrektia.

Homoseksuaalisuuden synty

Homoseksuaalisuuden synty on merkittävä aihe sekä politiikassa että uskonnossa, sillä oman käsityksen avulla perustellaan usein omaa mielipidettä asiaan. Homoseksuaalisuden synnystä on vallalla kaksi vastakkaista näkemystä niin tieteen kuin homoaktivistien parissa, joista kerrotaan alapuolella. Näiden lisäksi on olemassa näiden yhdistelmiä, joita on kutsuttu vuorovaikutusteorioiksi.4

Essentialismi

Essentialistisen näkemyksen mukaan homoseksuaalisuus on synnynnäinen, biologisesti määräytyvä taipumus, joka on muuttamaton osa identiteettiä.5

Ehkä vahvin argumentti essentialismin puolesta on, että homoseksuaalisuudella näyttäisi olevan yhteys joihinkin biologisiin tekijöihin. Homoseksuaalisuuden täysin biologisesta alkuperästä ei tosin ole näyttöä.6 Kuitenkin homoseksuaalisuuden biologisen perustan puolesta argumentoitaessa ajatellaan vähintäänkin, että biologinen taso määrää osin homoseksuaalista suuntautuneisuutta. Esimerkiksi aivojen vaste tiettyihin feromoneihin saattaa olla samanlainen homomiehillä ja heteronaisilla.

Essentialistista näkemystä vastaan todistaa vahvasti eläinten pariin hyljättyjen, niin sanottujen löytö- eli susilasten aseksuaalisuus.7

Ongelma tässä kuitenkin on, että korrelaatio sinänsä ei osoita kausaalisuutta: vaikka asioiden välillä on korrelaatio, emme tiedä, kumpi niistä aiheuttaa toisen vai aiheuttaako jokin kolmas tekijä ne molemmat. Aivot ovat kuten lihakset – niiden rakenteeseen vaikuttaa henkilöhistoria.8 Näin ollen biologiset erot heteroiden ja homojen välillä voivat selittyä esimerkiksi lapsuuden traumoilla, kuten ylisuojelevan äidin tai etäisen isän vaikutuksella9, joka siis tuottaisi sekä homoseksuaalista alttiutta että muutoksia aivojen rakenteessa, tai toisaalta homoseksuaalisella käyttäytymisellä, joka on itsessään voinut muuttaa aivojen toimintaa10. Monia yleisesti parafilioina pidettyjä seksuaalisia suuntautumisia pyritään yleensä selittämään vastaavilla tekijöillä. Jos pedofilia on seurausta lapsuuden traumoista, niin eivätkö lapsuuden traumat voi aiheuttaa myös muunlaisia seksuaalisuuden vaurioita? Jos taas käyttäytyminen on seurausta lapsuuden traumasta, niin voidaanko sitä pitää terveenä?

Vaikka homoseksuaalisuudella osoittautuisikin olevan jonkinlainen biologinen perusta, tämäkään asiaintila ei silti välttämättä tekisi homoseksuaalisesta käyttäytymisestä harmitonta ja oikeutettua. Esimerkiksi taipumuksella väkivaltaiseen käyttäytymiseen lienee samoin korrelaatio aivojen rakenteeseen ja jopa perimään. Tämä ei kuitenkaan tee väkivallasta hyväksyttävää käyttäytymismallia, vaan siihen alttiin henkilön tulisi mahdollisuuksien mukaan vastustaa kiusausta toimia väkivaltaisesti.

Sosiaalinen konstruktionismi

Varsinkin sosiaalitieteissä on vallalla konstruktionistinen näkemys, jonka mukaan ympäristö, kulttuuri ja omat valinnat muokkaavat homoidentiteettiä.11 Jos homoseksuaalisuus olisi perinnöllisesti määräytynyttä ja siis siinä merkityksessä synnynnäistä, kukin identtinen kaksospari muodostuisi joko kahdesta hetero- tai kahdesta homoseksuaalista. Tutkimuksissa on kuitenkin ilmennyt toisenlaisia tuloksia.

1990-luvun alussa J. Michael Bailey oli mukana kahdessa aiheeseen liittyvässä tutkimuksessa, joihin Puonti (2004) viittaa1213 ja jotka Puonnin (2010) mukaan osoittautuivat epäluotettaviksi satunnaisotannan puutteen vuoksi. Bailey päätti tutkimusryhmänsä kanssa vuonna 2000 korjata tilanteen. Tällä kertaa tutkittavat otettiin koko Australian kattavasta kaksosrekisteristä, johon kuului 4901 ihmistä. Todettiin, että vain 20 %:lla kaksoshomomiehistä ja 24 %:lla kaksoslesboista oli identtinen, homoseksuaali kaksonen.14 Luvut olivat pienempiä kuin Baileyn aiemmissa tutkimuksissa.

Richard C. Friedman ja Leonore O. Stern tekivät tutkimuksen terveiden ei-neuroottisten homomiesten perhetaustoista, mm. haastatellen tutkittaviaan keskimäärin 20 tuntia. He olettivat, ettei näiden perhetausta eroaisi heteroiden perhetaustasta. Tutkittavat eivät olleet mielisairaita ja olivat tyytyväisiä elämäänsä, mutta silti oletus osoittautui virheelliseksi. Tutkituista homomiehistä yhdelläkään ei ollut myönteistä suhdetta isään tai häntä korvaavaan mieheen. Isä ei ollut opettanut heille poikajoukon osaksi pääsemiseen tarvittavia taitoja. Ne heterot, joilla oli ollut samanlainen isä kuin homoilla, olivat kokeneet äidin rohkaisevan poikien harrastuksiin. Äidin myönteinen kuva miehisyydestä oli siis näille heteroiksi kasvaneille miehille tärkeä.15

Richard Cohen väittää kirjassaan Coming Out Straight, että homoseksuaalisuuden aiheuttajia on ainakin kymmenen. Niitä ovat perinnöllisyys, lapsen temperamentti, haavoittumiset suhteessa omaan ja toiseen sukupuoleen, vanhempien välinen suhde, suhde sisaruksiin, oman kehon kokemiseen liittyvät haavoittumiset, seksuaalinen hyväksikäyttö, kavereiden aiheuttamat torjunnat, kulttuuriset syyt ja monet muut osatekijät. Pääsyy on kuitenkin suhde omaa sukupuolta olevaan vanhempaan.

Ari Puonti16

Vuorovaikutusteoriat

Cornell Universityn psykologian laitoksen tohtori Daryl J. Bem on kehittänyt Eksoottinen muuttuu eroottiseksi -nimisen teorian, jossa homoseksuaalisuudella on seuraavat kehitysaskeleet:17

  1. Biologiset tekijät
  2. Lapsuuden temperamentti
  3. Sukupuolelle tyypillinen tai epätyypillinen toiminta.
  4. Erilaisuuden tunne suhteessa toiseen tai omaan sukupuoleen.
  5. Fyysisesti koettava jännitys toisen tai oman sukupuolen seurassa.
  6. Erilaisuuden tunne ja siihen liittyvä fyysinen jännite erotisoituu

Bemin tapaan tutkijat William Byne ja Bruce Parsons esittävät, että geenit ja hormonit eivät sinänsä määrää seksuaalista suuntautumista, vaan taipumuksen tiettyihin persoonallisuuden piirteisiin, jotka vaikuttavat yksilön suhteeseen ympäristöönsä silloin, kun seksuaalisuus ja persoonallisuus kehittyvät.18

Nuorten epävakaa seksuaalisuus

Eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että peräti 25,9 % tutkituista 12-vuotiaista oli seksuaalisuudestaan "epävarmoja", mutta luku pieneni merkittävisti murrosiän loppua kohden. Suurin osa itseään homoseksuaaliksi epäilevistä nuorista suuntautuu lopulta eroottisesti vastakkaiseen sukupuoleen.19 Väestöliiton tutkija Osmo Kontula havaitsi vuonna 2007 nuorten naisten bi-seksuaalisen kiinnostuksen kasvaneen. Ari Puonti puolestaan kertoo: "Koulutin syksyllä 2009 erään herätysliikkeen nuorisotyönohjaajia, jotka kertoivat hämmentyneinä tyttöjen biseksuaalisista kokemuksista eri puolilta Suomea."20

Homoseksuaalisuuden vaikutukset

Homoseksuaalisuudella on paljon vaikutuksia, joista ei tiedetä paljon ja jotka ovat negatiivisia heteroseksuaalisuuden vaikutuksiin verrattuna. Epäilemättä osa homoseksuaalien ongelmista johtuu syrjinnästä, mutta on kyseenalaista väittää, että kaikki homoseksuaalien ongelmat johtuisivat syrjinnästä, sillä syrjintä ei selitä homosuhteiden epävakautta.

Fyysinen ja henkinen terveys

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan seksuaalivähemmistöillä on heteroita enemmän terveysongelmia, vaikka he ovat heteroihin verrattuna keskimäärin korkeammin kouluttettuja ja parempituloisia.21

Tutkimusten mukaan homoseksuaaleilla on keskiarvoisesti huomattavasti enemmän irtosuhteita kuin heteroseksuaaleilla, vaikka myös vakituisia ja rakastavia suhteita on paljon, erityisesti lesbojen keskuudessa. Homomiehillä on keskimäärin viisinkertainen määrä seksuaalisuhteita heteromiehiin verrattuna.22 Irtosuhteiden takia homoseksuaalit ovat merkittävä sukupuolitauteja tartuttava ryhmä. Esimerkiksi merkittävä osa HIV-tartunnoista Suomessa saadaan miesten välisessä seksissä.23

Tieteellisten tutkimusten mukaan homoseksuaalit ovat kiistatta keskimäärin henkisesti epätasapainoisempia kuin heteroseksuaalit.2425 Homoseksuaaleilla on todettu emotionaalista yliherkkyyttä huomattavasti enemmän kuin heteroseksuaaleilla.26 Homoseksuaaliset ovat kuusi kertaa keskivertoa aktiivisempia itsemurhayritysten saralla.27

Lisäksi alttius kemikaalien väärinkäytölle,28 persoonallisuushäiriöt,29 ahdistuneisuus, masennus, käyttäytymishäriöt ja alttius nikotiiniriippuvuudelle on homoseksuaaleille muita ryhmiä yleisempää.30 Homoseksuaaleilla on myös selvästi keskiarvoa enemmän syömishäiriöitä.31

Homosuhteiden vakaus

Brittiläiseen tutkimukseen vastanneiden homoseksuaalien nykyiset suhteet olivat kestäneet keskimäärin vain viisi vuotta verrattuna heteroseksuaalien 17 vuoteen. Lisäksi 28 % homoseksuaaleista myönsi olleensa uskoton, mutta heteroseksuaaleilla vastaava osuus oli 17 %.32 Ruotsissa rekisteröidyissä parisuhteissa elävät mies- ja naisparit eroavat useammin kuin avioituneet heteroparit.33 Suomessa vuonna 1984 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että vakituisessa suhteessa elävistä homoista oli suhde kestänyt yli 10 vuotta vain 6-7%:lla.34 Uutta vastaavaa tutkimusta ei ole Suomessa enää tehty kyseisen ajankohdan jälkeen.

Homoperheet ja lasten kasvatus

Äitini esitti minulle kerran kysymyksen: ”Millie, mitä jos minä ja kumppanini voisimme mennä naimisiin? Mitä jos meillä olisi se vakaa perheympäristö, joka kaikilla muillakin on?” Minä vastasin kysymykseen hyvin yksinkertaisesti toisella kysymyksellä: ”Miten psykologit olisivat hoitaneet minua ja ongelmieni taustalla vaikuttavaa isättömyyden ongelmaa, jos isättömyyden tiedostaminen tulkittaisiin jonkinlaiseksi syrjinnän muodoksi? Miten yksikään lääkäri olisi oikeuteen joutumisen pelossa hoitanut minua sellaisessa tilanteessa?” Äitini ei vastannut mitään. Hän vain oli hiljaa. Kukaan ei ajattele tätä. Ihmisillä on niin kiire naimisiin.

— Millie Fontana lesboäidilleen35

Miesten ja naisten kasvatustavat ja olemus ovat erilaiset. Isäsuhteen on todettu olevan naiselle tärkeä,36 ja muutenkin lapselle tärkeä.37 Myös homosuhteiden epävakaus voidaan nähdä kyseenalaisena seikkana sen kannalta, kannattaako adoptiolapsia sijoittaa homopareille varsinkaan, kun adoptionhakijoista on ainakin täällä Suomessa ylitarjontaa38.

- Kärjistäen isä on se, joka rohkaisee lasta kehittymään, äiti taas huolehtii tunnepuolesta. Sanotaan, että äidiltään lapsi oppii hymyilemisen taidon, mutta isältään hän oppii sanomaan lauseen tämän perässä.

—psykologi Virpi Lahtiharju37

Iltalehti uutisoi 8.7.2014, että homoperheiden lapset ovat onnellisempia kuin heteroperheiden lapset.39 Tutkimuksessa40 ei kuitenkaan käytetty satunnaisotantaa, ja aineisto kerättiin sateenkaariperheiden vanhemmilta, joten tuloksia ei voida pitää luotettavina. Tutkimuksen puolueettomuus vaarantui, sillä sateenkaariperheiden vanhemmat saattoivat antaa tiedostamatta tai jopa tiedostaen väärää tietoa, sillä he epäilemättä ymmärtävät tällaisten tutkimusten poliittisen luonteen. Tämän sijaan esimerkiksi Allenin meta-analyysissa41 paljastuu, että monissa aiheen tutkimuksissa on virheitä ja puutteita, kuten satunnaisotannan puute. Allen itse teki samalla tutkimuksen välttäen kritisoimiaan asioita. Hänen tulostensa mukaan lapset tarvitsevat sekä isän että äidin, eikä homopari voi heitä korvata.

Sateenkaariperheiden lasten kokemuksia

Oikeustieteen tohtori Jean-Dominique Bunel42 ja bi-seksuaali43 Robert Oscar Lopez44 sekä ateisti Millie Fontana35 ovat kasvaneet lesbovanhempien parissa, mutta he ovat kokeneet perhemuodon ongelmalliseksi isän puutteen vuoksi. Bunel42 ja Lopez44 ovatkin kertoneet vastustavansa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Myös lesbokodissa varttunut Rivka Edelman vastustaa kokemustensa vuoksi sukupuolineutraalia avioliittolakia.45 Fontana ei vastusta sitä, kunhan lapsen oikeus isään ja äitiin taataan.46

Homoseksuaalien mielipiteitä

Aiemmin mainittuun brittiläiseen tutkimukseen vastanneista homoseksuaaleista 37 % ei ollut sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevien parien on oikein hankkia lapsia.32 Jean-Pierre Delaume-Myard, Hervé Jourdan, Doug Mainwaring, Jena-Marc Veyron la Croix, Philippe Arino ja ateisti43 Xavier Bongibault ovat homoseksuaaleja, jotka vastustavat sukupuolineutraalia avioliittoa, koska se heidän mielestään loukkaa lapsen oikeutta isään ja äitiin.47

Homoseksuaalisuus länsimaisessa yhteiskunnassa

Homoseksuaaliset suhteet hyväksytään länsimaisissa yhteiskunnissa pitkälti heterosuhteiden rinnalle. Mediajulkisuudessa esiintyy runsaasti mielipiteitä, joiden mukaan tämän eettisen kysymyksen pitäisi olla sivistyneelle ihmiselle itsestäänselvyys ja siitä ei pitäisi edes joutua keskustelemaan nykyaikana. Tällainen retoriikka pyrkii tukahduttamaan kaiken toisinajattelun tehden järjellisestä keskustelusta haastavaa.

Argumentaatio homoseksuaalien oikeuksista

Homoparien oikeudet ovat olleet esillä koko 2000-luvun, ja aiheesta käyty keskustelu on ollut usein hyvin aggressiivista. Vastapuolen argumentteja pidetään yleensä huonoina, eikä niitä edes pyritä ymmärtämään. Osaltaan tämä johtuu siitä, että kyseessä on arvokysymys, johon ei välttämättä saada yhteisymmärrystä pelkän loogisen argumentaation ja tieteellisen tutkimuksen keinoin. Siksi myös lakien säätäminen aiheeseen liittyen on haastavaa. Tässä artikkelissa aiheeseen liittyviä seikkoja on käsitelty ja käsitellään pääasiassa tämän osion ulkopuolella aiheidensa mukaan.

Homoseksuaalisuus eläimillä

Homoseksuaalisuuden harjoittamisen hyväksymistä on perusteltu sillä, että ihmisten lisäksi sitä esiintyy eläimilläkin. Tällainen perustelu on kuitenkin hyvin ongelmallinen, koska eläimet tekevät sellaistakin, mitä arvoliberaalitkaan eivät kannata, esimerkiksi heikompien syrjimistä. Tähän voidaan vastata, ettei heikompien syrjimistä ja homoseksuaalisuuden harjoittamista voi rinnastaa keskenään. Tällöinkin vetoaminen eläinten toimintaan epäonnistuu, sillä näin ollen arvoliberaali joutuu perustelemaan jollain toisella tavalla, miksi vain toinen näistä teoista on tuomittava.

Homoseksuaalien ihmisoikeudet ja lainsäädäntö

Länsimaissa kysymys ei enää ole siitä, onko homoseksuaaleilla samat ihmisoikeudet kuin heteroseksuaaleilla, koska heillä on ollut samat ihmisoikeudet jo pitkään.48 Tällä hetkellä kysymys onkin siitä, onko ihmisoikeudet määritelty oikein eli kohtelevatko ihmisoikeussopimuksissa sovitut ihmisoikeudet homoseksuaaleja tasavertaisesti heteroseksuaaleihin verrattuna.

Homoseksuaalien oikeuksien määrä ja laatu

Suomen lain perusteella sekä homo- että heteroseksuaalilla on tiettyjen ehtojen täyttyessä yhtäläinen oikeus mennä naimisiin vain vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa tai rekisteröidä parisuhteensa vain samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, eli näitä oikeuksia ei tarjota seksuaalisen suuntautumisen vaan sukupuolen perusteella. Heteroseksuaalilla on siis oikeus mennä seksuaalisen kiinnostuksen kohteensa kanssa naimisiin, mitä homoseksuaalilla ei ole. Toisaalta homoseksuaalilla on oikeus rekisteröidä parisuhde seksuaalisen kiinnostuksen kohteensa kanssa, mitä ei ole heteroseksuaalilla. Homoseksuaali ei siis välttämättä ole kiinnostunut oikeudestaan mennä avioliittoon ja saada siihen liittyvät oikeudet, mutta näitä oikeuksia on yhtä paljon kuin heteroseksuaalilla. Homoseksuaalisuutensa takia ihminen voi sen sijaan olla kiinnostunut hankkimaan näitä aviopareille suotuja erityisoikeuksia tavalla, jota laki ei suo kenellekään. Koska näistä instituutioista avioliitto mielletään yleensä juhlavammaksi ja se tarjoaa enemmän oikeuksia, joidenkin mielestä homo- ja heteroseksuaalien välillä vallitsee epätasa-arvo. Näin ollen tasa-arvokysymyksenä voidaan pohtia, vaikuttaako ihmisen seksuaalisuus hänen juridisten oikeuksiensa mielekkyyteen. Avioliiton rajaaminen laissa vain miehen ja naisen väliseksi ei tee lainsäädännöstä syrjivää, jos rajaukselle voidaan asettaa hyväksyttävä syy49.

Lakien tarkoituksena on taata kaikille ihmisille oikeus samanlaiseen toimintaan riippumatta siitä, haluavatko nämä toimia lain mukaisesti vai lain vastaisesti. Laista ei tee syrjivää, että se antaa vain osalle ihmisistä oikeuden elää haluamallaan tavalla. On varmasti yksilötasolla surullista, jos omat mielihalut eivät osu yksiin yhteiskunnallisen lainsäädännön kanssa, mutta tästä huolimatta lakien tarkoituksena ei ole turvata ihmisten mielihalujen toteuttamista, jos tällainen käytäntö on perusteltu. Asiaa voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä, jonka tarkoituksena ei ole rinnastaa homoseksuaalista käyttäytymistä rikolliseen käyttäytymiseen, vaan se pyrkii ainoastaan osoittamaan, että laki toimii näiden sääntöjen mukaisesti myös muualla. Vertauksissa on aina tiettyjä yhtäläisyyksiä ja tiettyjä eroavaisuuksia:

  • kleptomaanilla tarkoitetaan henkilöä, jolla on pakonomainen ja sairaalloinen tarve varastaa. Varastamisen kieltävä lainsäädäntö ei ole mitenkään kleptomaaneja syrjivä, vaikka ainoastaan kleptomaaneilla on harvinaisen voimakkaita mielihaluja rikkoa lakia. Jos laki sallii toisille ihmisille mahdollisuuden toteuttaa kaikkia mielihalujaan, se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että heidän mielihalunsa sattuvat olemaan lain mukaisia.

Eikö siis samaa sukupuolta olevien avioliittojen syrjintä ole aivan yhtä syrjivää, kuin eri "rotujen" välisten liittojen vastustaminen 1900-luvun puolivälissä? Tämä pointti on sinänsä aiheellinen, koska rotujen välisen avioliiton kielto ei varsinaisesti syrji sen enempää tumma- kuin vaaleaihoisiakaan, joten rinnastus sukupuolen perusteella tehtävään rajoitukseen on jossain määrin mielekäs. Samalla on yleisesti hyväksytty näkemys, että rotujen välisen avioliiton kielto oli rasistinen, ja siitä oli hyvä päästä eroon. Lienee yleisesti hyväksyttyä, ettei erilaisten oikeuksien jakaminen ole syrjintää, jos jakamisen perusteena on esimerkiksi henkilön ikä. Sen sijaan rotua ei pidetä nykyään pätevänä oikeuksien määrittämisen mittarina.

Arvokonservatiivi voi ajatella, että avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi muistuttaa avioliiton rajaamista vain aikuisille; kumpaankin on hyväksyttäviä, joskin erilaisia syitä. Tässä artikkelissa on pyritty esittämään järkisyitä, joihin vedoten voidaan vastustaa esimerkiksi sukupuolineutraalia avioliittolakia; homoseksuaalisuudella on negatiivisia vaikutuksia, mutta muutos heteroseksuaaliksi on mahdollinen.

Reductio ad absurdum

Mikäli kristillisestä käsityksestä avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona luovutaan ja avioliitto uudelleenmääritellään, homosuhteiden puolesta käytettyjä perusteluja voidaan käyttää myös moniavioisen suhteen, eläimen ja ihmisen välisen suhteen ja jopa aikuisen ja alaikäisen välisen suhteen hyväksymiseksi ja määrittelemiseksi avioliitoksi. Monissa kulttuureissa näitä onkin hyväksytty homoseksuaalisuuden jäljessä. Esimerkiksi Roomassa yleinen homoseksuaalinen käyttäytyminen johti erityisesti nuorten poikien hyväksikäyttöön. Uskonnonvapauden kannalta on erittäin ongelmallista, mikäli tasa-arvolakien pohjalta seurakuntia ja uskonnollisia yhteisöjä pakotetaan yhteiskunnan toimesta suhtautumaan ja toimimaan suhteessa homoseksuaaliseen käyttäytymiseen tietyllä tavalla erityisesti, koska tiedämme, että yhteiskuntamme käsitys homoseksuaalisuudesta on vahvasti kulttuurisidonnainen.

Homoseksuaalisuus ja sananvapaus

"Olen homoseksuaali taustaltani, ja olen kokenut muutosta seksuaalisuudessani terapian ja rukouksen kautta. Minua jäi kiinnostamaan se, kuinka yhteiskunta ja media antavat yksipuolisen kuvan aiheesta. Se on hyvin Setan ja homoliikkeen värittämää. Tiedekeskustelu asiasta on monipuolisempaa. Kuitenkin meille yritetään syöttää näkemystä, että homoliikkeen näkemys on ainoa oikea, ja että olet suvaitsematon fasisti, jos ajattelet toisin."

—Ari Puonti50

Länsimaissa unohdettu ihmisoikeuskysymys on homosuhteisiin kriittisesti suhtautuvien oikeus ajatella homoseksuaalisuudesta vapaasti ja/tai ilmaista ajatuksensa ja perustelunsa julkisesti. Useissa länsimaissa homoseksuaalisuuteen kriittisesti suhtautuvien ihmisoikeuksia ja sananvapautta rajoitetaan. Vaikka homoseksuaalijärjestöt puhuvat oikeuksista, kysymys näyttää olevan oikeammin siitä, että homoseksuaalinen vähemmistö haluaa pakottaa enemmistön hyväksymään homoseksuaalisen käyttäytymisen.51 Homoseksuaalijärjestöt ja media hyökkäävät käytännössä kaikkia tahoja vastaan jotka uskaltavat ottaa julkisesti kantaa homosuhteita vastaan. Tyypillisesti homoseksuaalisuuteen kriittistä kantaa edustava joutuu julkisuudessa myllytyksen kohteeksi. Kriittisen tiedon tai kannan julkituonti tarkoittaa usein niin suurta henkilö- tai yhteisökohtaista riskiä, että harva uskaltaa esittää tai julkaista kriittistä kantaa tai sen perusteluja. Aiemmin lausuttua ilmentää Aito avioliitto ry:n saama negatiivinen julkisuus sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustaneeseen konferenssiinsa liittyen.52 Näin keskustelu ja perustelut jäävät hyvin yksipuolisiksi.

Kansalaisaloitteita

Kansallinen

29.3.2015-29.9.2015 kerättiin kannattajia kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on kumota Suomen avioliittolain sukupuolineutralointi,53 joka saatiin aikaan aiemman kansalaisaloitteen avulla. Kansalaisaloitteen puolesta kampanjoineet kohtasivat asiatonta suhtautumista toimintaansa muun muassa töhrinnän muodossa.54 Kansalaisaloite keräsi lopulta 106 195 vahvistettua kannatusilmoitusta.53 Kansalaisaloite luovutettiin 22.6.2016 eduskunnan puhemiehelle.55

Eurooppalainen

10.12.2015 rekisteröitiin eurooppalainen kansalaisaloite, jonka tavoitteena on määritellä, että EU-lainsäädännössä avioliitto on miehen ja naisen välinen ja perhe perustuu avioliittoon ja/tai sukulaisuuteen.56

Kristittyjen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen

Usein kristittyjä syytetään homojen syrjimisestä, mutta väitös on kiistämättä osin ja lähes kiistämättä täysin virheellinen; osa kristikunnasta hyväksyy homoseksuaalisen toiminnan ja osa kristikunnasta pitää sitä syntinä. Näin ollen homojen syrjimisestä voitaisiin syyttää vain osaa kristikunnasta. Tällöinkin on tärkeää ymmärtää, että homoseksuaalisen toiminnan tulkitseminen synniksi ei ole vielä sama asia kuin syrjiminen. Nuotan järjestämän Älä alistu! -kampanjan57 jälkeen ilmeni, että kristityt voivat joutua syrjityiksi siksi, että uskovat homoseksin ja sitä kautta homosuhteiden olevan syntiä.58 Syrjinnän taustalla on mm. loogisia virhepäätelmiä sekä vääristyneitä käsityksiä homoseksuaalisuuden syistä. Tämän artikkeli osaltaan mahdollistaa homoseksuaalisuuden toteuttamista vastustavan kristillisen koulukunnan oikeuden uskoa tavallaan.

Raamattu, homoseksuaalisuus ja avioliitto

Raamattu kieltää homoseksin systemaattisesti.59 Jumala on ihmisiä rakastava rationaalinen olento, joten kristitty voi olettaa, että Jumalalla on ollut järkisyitä Raamatun homoseksuaalisuuteen liittyviin kannanottoihin, ja tällaisia syitä esitelläänkin tässä artikkelissa. Homoseksi on siksi Raamatun arvomaailmaan uskovan kristityn mielestä kiellettyä siinä missä monet muutkin synnit, kuten kateus, ylpeys, alkoholin liikakäyttö, pornografian katseleminen, aiheeton väkivalta, avioliitto useamman kumppanin kanssa tai vaikkapa eläimiin sekaantuminen, vaikka näillä on tietysti aste-eroja. On kuitenkin täysin selvää, että jokainen on joskus syyllistynyt Raamatussa kiellettyihin asioihin. Eri ihmisillä on luonteensa ja henkilöhistoriansa takia alttius eri synteihin. Jollakulla on taipumus väkivaltaiseen käyttäytymiseen, jollakulla valehteluun, jollakulla kateuteen ja jollakulla homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Teologian maisterin ja entisen homoseksuaalin50 Ari Puonnin mukaan kristilliset seurakunnat ovat tehneet väärin siinä, että ne ovat heijastaneet jokaisessa ihmisessä asuvan pahuuden johonkin "erityisen syntiseen" ryhmään ja homot ovat olleet projektiolle yleinen kohde.60 Synnin saa anteeksi ja meidän tulee välittää ihmisestä ja osoittaa hänelle kunnioitusta vaikka hän tekisikin syntiä. Seurakunta on syntisten sairaala, mutta itse synti ei ole hyvä asia.

Raamatussa ei mainita sanaa avioliitto, mutta avioliitosta kuitenkin puhutaan miehen ja naisen välisenä (1. Moos. 2:24, Mark. 10:7-8 ja Ef. 5:31). Raamatussa esiintyy yksiavioisuuden lisäksi myös moniavioisuutta, mutta missään kohdassa sitä ei puolusteta. Vanhassa testamentissa kuningasta kielletään ottamasta monta vaimoa (5. Moos. 17:17). Uudessa testamentissa seurakunnan kaitsijalta edellytetään yksiavioisuutta (1. Tim. 3:2 ja Tit.1:6). Raamatun kanta moniavioisuuteen on siis ennemmin kielteinen kuin myönteinen.

Vanha testamentti

Käskeekö Raamattu tappamaan homoseksiä harjoittaneet?

Vanhassa testamentissa suhtautuminen (3. Moos. 18:22) miesten kanssa makaaviin miehiin vaikuttaa ankaralta, sillä näin toimiville on säädetty kuolemanrangaistus (3. Moos. 20:13), joka tosin ei ole enää nykyään käytännössä voimassa Jeesuksen julistaman uuden liiton (Luuk. 22:20) ansiosta, sillä Jeesuksen sovitustyö tekee Häneen uskovasta syntisestä ihmisestä Jumalle kelpaavan niin, että kuolemanrangaistus on tarpeeton (vrt. Joh. 8:2-11). Kristityt eivät siis voi oikeuttaa kuolemanrangaistuksia Raamatulla, sillä kaikki syntiset ovat potentiaalisia kristittyjä.

Uusi testamentti

Tuomitsiko Paavali vain pederastiset poika-mies -suhteet?

Homoseksuaalisuuden siunaamista on puolusteltu muun muassa sillä, ettei apostoli Paavali tuntenut tasa-arvoisia homosuhteita, vaan ainoastaan pederastiasuhteita, joissa vanhempi mies piti nuorempaa poikaa rakastajanaan. Paavali mainitsee 1. Korinttilaiskirjeessä homoseksin yhteydessä kaksi kreikan sanaa: arsenekoites ja malakoi (monikkomuodot).

1. Kor 6:9-11: ē ouk oidate oti adikoi theou basileian ou klēronomēsousin mē planasthe oute pornoi oute eidōlolatrai oute moichoi oute malakoi oute arsenokoitai oute kleptai oute pleonektai ou methusoi ou loidoroi ouch arpages basileian theou klēronomēsousin kai tauta tines ēte alla apelousasthe alla ēgiasthēte alla edikaiōthēte en tō onomati tou kuriou [ēmōn] iēsou christou kai en tō pneumati tou theou ēmōn



'Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.'

Arsenekoites tarkoittaa miehen kanssa makaavaa miestä. Sanaa ei löydy kreikkalaisesta kirjallisuudesta ennen Paavalia ja David F. Wright mukaan61 se onkin johdettu Septuagintan pohjalta homoseksin kieltävistä Mooseksen kirjan jakeista:

3. Moos.18:22: kai meta arsenos ou koimethese koiten gynaikos


'Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan...'

3. Moos.20:13: kai hos an koimethe meta arsenos koiten gynaikos
'Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan...'

Mikäli Paavali olisi halunnut korostaa tuomitsevansa vain poika-mies -suhteet, hän olisi käyttänyt sellaisia ilmauksia kuin paiderastes, 'poikien rakastaja', paidomanes, 'mies hulluna poikiin', paidophthoros, 'poikien turmelija', tai muita sellaisia sanoja, joilla kreikkalaiset kuvasivat pederastisen suhteen osapuolia. Sitä vastoin hän käytti kaikkia miesten kanssa makaavia miehiä tarkoittavaa arsenokoites-termiä.

Eheytyminen Raamatussa?

Jo aiemmin mainittu raamatunkohta voidaan tulkita niin, että Paavali tunnusti mahdollisuuden homoseksuaalin eheytymiseen:

1. Kor. 6:9-11 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.

Eheytymiskokemukset

Eheytymiskokemus tarkoittaa homoseksuaalisuuden muuttumista heteroseksuaalisuudeksi hyvänä, eheyttävänä kokemuksena; tosin joissakin tapauksissa seksuaalinen kiinnostus omaa sukupuolta kohtaan ei ole täysin hävinnyt. Jopa Setan mukaan seksuaalisuus voi muuttua.62 Suomessa tällaisesta kokemuksestaan ovat julkisuudessa kertoneet ainakin Amadeus Oilinki6364; Anni (nimi muutettu)65; Marko, Minna ja Martti (nimet muutettu)66; Kari Marttinen67 sekä Ari Puonti50. Yhdysvalloissa kuvatussa Tällaisia jotkut teistä olivat ennen (engl. Such Were Some of You) -dokumenttielokuvassa 29 ihmistä kertovat eheytymiskokemuksestaan.68 Lisäksi Aslan ry:ssä toiminut Andy Chambers -niminen brittimies on entinen homo.69

Katso myös

Apologetiikkawiki

Internet

Suomeksi

Englanniksi

Kirjallisuutta

Suomeksi

Englanniksi

  • Pillard, Richard C.: "The Kinsey Scale: Is It Familial?" teoksessa David P. McWhirter, Stephanie A. Sanders ja June Machover Reinisch: Homosexuality/Heterosexuality. Concepts of Sexual Orientation, s. 88-100. The Kinsey Institute Series, 2. vsk. New York: Oxford University Press, 1990. ISBN 978-0195052053.
  • Ovesey, Lionel ja Woods, Sherwyn M.: "Pseudohomosexuality and Homosexuality in Men: Psychodynamics as a Guide to Treatment" teoksessa Marmor, Judd: Homosexual Behavior, s. 325-341. New York: Basic Books Inc., 1980.
  • Marmor, Judd: "Overview: The Multiple Roots of Homosexual Behavior" teoksessa Marmor, Judd: Homosexual Behavior, s. 325-341. New York: Basic Books Inc., 1980.

Lähteet

  • Cohen, Richard: Coming Out Straight. Understanding and Healing Homosexuality. Winchester, VA. USA: Oakhill Press, 2000.
  • Ari Puonti: Homoseksuaalisuus - hämmennyksestä selkeyteen. Uusi tie, 2004.
  • Ari Puonti: Suhteesta Siunaukseen – Homoseksuaalisuus, terapeuttinen sielunhoito ja Raamattu. Uusi tie, 2010.
  • Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Uusi tie, 2015.
  • Tapio Puolimatka: Yhteiskuntakoe lapsilla?. Kuva ja Sana, 2016. ISBN 978-951-585-315-6.

Viitteet

  1. ^ homoseksuaalinen omaan sukupuoleen sukupuolista vetoa tunteva.” ”lesbous (rinn. lesbolaisuus) naisten homoseksuaalisuus.” Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. > 2,0 2,1 Hlbtiq-sanasto seta.fi. Seta ry. Viitattu 11.12.2016.
  3. ^ Puonti (2010) s. 19-25.
  4. ^ Puonti (2010) s. 64.
  5. ^ Puonti (2010) s. 63-65
  6. ^ Bearman, P.S. ja Bruckner, H.: Opposite-Sex Twins and Adolescent Same-Sex Attraction. American Journal of Sociology, 2002, 107. vsk, nro 5, s. 1179-1205. Viitannut Puonti (2010) s. 76
  7. ^ Puonti (2010) s. 62, jossa Puonti viittaa kehityspsykologian tutkija, psykologian apulaisprofessori Risto Vuorisen kirjaan Minän synty ja kehitys (1997).
  8. ^ Puonti (2010) s. 81-82
  9. ^ Puonti (2004)
  10. ^ Debate Rekindled in Homosexual Brain Research, Medicine Online. Viitattu 15.10.2008.
  11. ^ Puonti (2010) s. 64, 66-68.
  12. ^ Bailey, J. Michael ja Pillard, Richard C.: A Genetic Study of male sexual Orientation. Archives of General Psychiatry, joulukuu 1991, 48. vsk, s. 1089. Viitannut Puonti (2004) s. 60
  13. ^ Bailey, J. Michael ja Pillard, Richard C. Neale, Michael C. Ja Agyei, Yvonne: Heritable factors Influence Sexual Orientation in Women. Archieves of General Psychiatry, 1993, 50. vsk, nro 3, s. 222. Viitannut Puonti (2004) s. 61.
  14. ^ Puonti (2010) s. 75, jossa Puonti viittaa tutkimukseen Bailey, M.J., Dunne, M.P. ja Martin, N.G.: Genetic and Environmental Influences on Sexual Orientation and Its Correlates an Australian Twin Sample. Journal of Personality and Social Psychology, 2000, 78. vsk, nro 3, s. 524-536.
  15. ^ Friedman, Richard C. ja Stern, Leonore O.: Fathers, Sons, and Sexual Orientation: Replication of Bieber Hypotethis. Psychiatric Quartely, 1980, 52. vsk, nro 3, s. 175-189. Viitannut Puonti (2004) s. 83-84.
  16. ^ Cohen (2000). Viitannut Puonti (2004) s. 91.
  17. ^ Puonti (2010) s. 108, jossa viittaus artikkeliin Bem, Daryl J.: Exotic Becomes Erotic: Interpeting the Biological Correlates of Sexual Orientation. Arcives of Sexual Behaviour, 2000, 29. vsk, nro 6, s. 531-548.
  18. ^ Puonti (2010) s. 109, jossa viittaus artikkeliin Byne, William ja Parsons, Bruce: Human Sexual Orientation: The Biologic Theories Reappraised. Archives of General Psychiatry, maaliskuu 1993, 50. vsk, s. 228-239. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  19. ^ Puonti (2010) s. 25-26, jossa viittaus tutkimukseen Remafedi, G., Resnick, M., Blum, R. ja Harris, L.: Demography of Sexual Orientation in Adolescents. Pediatrics, 1992, 89. vsk, nro 4, s. 714-721.
  20. ^ Puonti (2010) s. 19-20, jossa viittaus tutkimukseen Kontula, O.: Halu & intohimo. Tietoa suomalaisesta seksistä., s. 160-161. Keuruu: Väestöliitto ja Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008.
  21. ^ Duodecim: Seksuaalivähemmistöillä edelleen enemmän terveysongelmia hyvaterveys.fi. 29.6.2016. Viitattu 5.7.2016.
  22. ^ Mercer, C. H. Hart, G. J. Johnson, A. M. Cassel, J. A. (1999): Behaviorally bisexual men as a bridge population for HIV andsexually transmitted infections. International Journal of STD and AIDS, helmikuu 2009, 20. vsk, s. 87-94. Viitannut Puolimatka, Tapio: Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin, s. 84. Suunta-kirjat, 2014.
  23. ^ Sari Jaakola, Outi Lyytikäinen, Sari Huusko, Saara Salmenlinna, Jaana Pirhonen, Carita Savolainen-Kopra, Kirsi Liitsola, Jari Jalava, Maija Toropainen, Hanna Nohynek, Mikko Virtanen, Jan-Erik Löflund, Markku Kuusi, Mika Salminen (toim.): Tartuntataudit Suomessa 2014, s. 30. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2015.
  24. ^ Fergusson DM, Horwood LJ, Ridder EM, Beautrais AL (July 2005). "Sexual orientation and mental health in a birth cohort of young adults". Psychological Medicine 35 (7): 971–81. doi:10.1017/S0033291704004222. PMID 16045064.
  25. ^ Silenzio VM, Pena JB, Duberstein PR, Cerel J, Knox KL (November 2007). "Sexual orientation and risk factors for suicidal ideation and suicide attempts among adolescents and young adults". American Journal of Public Health 97 (11): 2017–9. doi:10.2105/AJPH.2006.095943. PMID 17901445.
  26. ^ Riess, B. (1980): Psychological tests in homosexuality. In: Homosexual Behavior: A Modern Appraisal. (Ed: Macmor,J.) Basic Books, New York, 298-311.
  27. ^ Remafedi, G.; French, S.; Story, M.; Resnick, M.D.; Blum, R. (1998): The relationship between suicide risk and sexual orientation: Results of a population-based study. Am. J. Publ. Health 88, 57-60.
  28. ^ Herrell, R.; Goldberg, J.; True,W.R.; Ramakrishnan, V.; Lyons, M.; Eisen,S.; Tsuang, M.T. (1999): Sexual orientation and suicidality: a co-twin control study in adult men. Arch. Gen. Psychiatry 56, 867-874
  29. ^ Ellis, D; Collis, I; King, M (1995): Personality disorder and sexual risk taking among homosexually active and heterosexually active men attending a genito-urinary medicine clinic. J. Psychosom. Res. 39, 901-910.
  30. ^ Bailey, J.M. (1999): Commentary: Homosexuality and mental illness. Arch. Gen. Psychiatry. 56, 876-880.
  31. ^ Carlat, D.J.; Camargo, C.A.; Herzog, D.B. (1997): Eating disorders in males: a report on 135 patients. Am. J. Psychiatry 154, 1127-1132.
  32. > 32,0 32,1 Jim Mann: British sex survey 2014: 'the nation has lost some of its sexual swagger' theguardian.com. 28.9.2014. Viitattu 28.5.2016.
  33. ^ Gunnar Andersson, Turid Noack, Ane Seierstad ja Harald Weedon-Fekjær: Divorce-Risk Patterns in Same-Sex „Marriages“ in Norway and Sweden, s. 30. , 2004. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 9.4.2016).
  34. ^ Rakkauden monet kasvot. Homoseksuaalisesta rakkaudesta, ihmisoikeuksista ja vapautumisesta, s. 432, jossa tilasto. Espoo: Weilin&Göös, 1984. Viitannut Puonti (2004) s. 153
  35. > 35,0 35,1 ”Nimeni on Millie Fontana. Olen 23-vuotias, keinohedelmöityksen avulla lesbovanhemmille syntynyt lapsi.” aitoavioliitto.fi. 17.10.2015. Aito avioliitto ry. Viitattu 22.12.2015.
  36. ^ Yrjö Hjelt: Jos nainen etsii miehistä jatkuvasti isäänsä, jotain on pielessä Yle Uutiset. 5.2.2016. Viitattu 17.11.2016.
  37. > 37,0 37,1 Isättömyys jättää aukon lapsen sisimpään (päivitetty 27.2.2009) YLE Uutiset. 25.3.2009. Viitattu 17.11.2016.
  38. ^ Heidi Ruohio: Kansainvälinen adoptio: Missä mennään? -Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Työpaperi 2012 (2) Viitattu 7.12.2015.
  39. ^ Heljä Salonen: Näillä pareilla on onnellisimmat lapset 8.7.2014. Iltalehti. Viitattu 22.5.2017.
  40. ^ Simon R. Crouch, Elizabeth Waters, Ruth McNair, Jennifer Power ja Elise Davis: Parent-reported measures of child health and wellbeing in same-sex parent families: a cross-sectional survey. BMC Public Health, 2014, nro 14:635.
  41. ^ Douglas W. Allen: High school graduation rates among children of same- sex households 23.8.2013. Springer Science Business Media New York. Viitattu 22.5.2017.
  42. > 42,0 42,1 Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin, s. 39. Suunta-kirjat, 2014.
  43. > 43,0 43,1 Miikka Niiranen: Ranskan joukkoliike perinteisen perheen puolesta vetoaa nuoriin uusitie.com. 27.11.2014. Viitattu 20.2.2016.
  44. > 44,0 44,1 Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin, s. 28-29. Suunta-kirjat, 2014.
  45. ^ Edelman, Rivka (2015) "Secular Israel, Gays, and Surrogacy" teoksessa Robert Oscar Lopez & Rivka Edelman (toim.): Jeptha's Daughters, s. 143-150. Los Angels, CA: International Children's Rights Institute, 2015. ISBN 978-1505810783. Viitannut Puolimatka (2016).
  46. ^ Surprise speech with Ryan T. Anderson - The Cost of Equality / ACL Conference (kts. videon kuvaus) Viitattu 20.2.2016.
  47. ^ Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin, s. 30. Suunta-kirjat, 2014.
  48. ^ Jotkut ihmiset ovat eri mieltä tämän väitteen kanssa vedoten siihen, että homoseksuaaleilla ei ole oikeutta mennä naimisiin kumppaninsa kanssa. Oikeus mennä naimisiin juuri seksuaalisen ja romanttisen kiinnostuksen kohteensa kanssa ei kuitenkaan ole ihmisoikeus avioliittoa käsittelevien ihmisoikeussopimusten mukaan. Kts. YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 16. artikla, YK:n Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva KANSAINVÄLINEN YLEISSOPIMUS, 23. artikla ja Kairon julistus ihmisoikeuksista islamissa, 5. artikla. Euroopan ihmisoikeussopimus sellaisena kuin se on muutettuna 11. ja 14. pöytäkirjalla, 12. artikla ei myöskään pidä sukupuolineutraalia avioliittoa lähtökohtaisesti ihmisoikeutena, sillä sen mukaan samaa sukupuolta olevien avioliitto on ihmisoikeus vain, jos avioliitto on määritelty sukupuolineutraaliksi kansallisessa laissa.
  49. ^ Suomen perustuslaki, 2 luku - Perusoikeudet, 6 § - Yhdenvertaisuus finlex.fi. Viitattu 10.6.2015.
  50. > 50,0 50,1 50,2 Maria Kuikka ja Juha Honkonen: Onko syntiä olla homo? aviisi.fi. Viitattu 11.12.2015. "Olen homoseksuaali taustaltani, ja olen kokenut muutosta seksuaalisuudessani terapian ja rukouksen kautta."
  51. ^ Equal Rights for Homosexuals, Gregory Koukl Stand to Reason. Viitattu 15.10.2008.
  52. ^ Tiedekeskus Heurekassa järjestetään tasa-arvoista avioliittolakia vastustava seminaari – näin Heureka vastaa nyt.fi. 11.3.2015. Viitattu 10.6.2015.
  53. > 53,0 53,1 https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175
  54. ^ Aito avioliitto -kampanja hyökkäyksen kohteena iltalehti.fi. 14.8.2015. Viitattu 11.12.2015.
  55. ^ Olli Pohjanpalo: Aito avioliitto -kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle – tavoitteena kumota laki sukupuolineutraalista avioliitosta hs.fi. 22.6.2016. Helsingin Sanomat, a Sanoma company © 2016. Viitattu 22.6.2016.
  56. ^ Äiti, isä ja lapset – Eurooppalainen kansalaisaloite avioliiton ja perheen suojelemiseksi Viitattu 17.6.2016.
  57. ^ Älä alistu! -- Nuorten mediakampanja Nuotta.com. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Kansanlähetys ja OPKO. Viitattu 10.6.2015.
  58. ^ Pasi Turunen: Älä alistu! –kampanja osoitti ketkä Suomessa eivät suvaitse erilaisuutta 23.3.2011. Viitattu 10.6.2015.
  59. ^ "Raamatussa homoseksuaaliseen käyttäytymiseen viitataan pelkästään kielteisesti. Vanhassa testamentissa miesten makaaminen toistensa kanssa kielletään ja Uudessa testamentissa lesboseksikin torjutaan." Kari Kuula: Raamattu ja homoseksuaalisuus
  60. ^ Tuomas Kangasniemi: Kristittyjen elinehto: Kohdatkaa toiset ihmiset. Cross Section, 2008, nro (Erikoisnumero), s. 6. ISBN 0359–0615.
  61. ^ Gagnon, Robert M. (2001). The Bible and homosexual practice: texts and hermeneutics. Nashville [Tenn.]: Abingdon Press, s.315. ISBN 0-687-02279-7. 
  62. ^ Hlbtiq-sanasto (Seksuaalinen suuntautuminen) Viitattu 7.11.2016.
  63. ^ Amadeus Oilinki: "Eheydyin homosta heteroksi" Me Naiset. 6.9.2013. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 7.12.2015.
  64. ^ Homosta ydinperheen isäksi – näin Amadeus Oilingilla menee nyt Me Naiset. 16.10.2015. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 28.5.2016.
  65. ^ Nuotta.com: Älä alistu! -- Annin tarina youtube.com. 20.3.2011. Viitattu 7.12.2015.
  66. ^ Janne Metso: Viimeiset kiusaukset. Image, 2010, nro 2, s. 50-55. Artikkelin verkkoversio (viitattu 22.6.2016).
  67. ^ Kimmo Janas: Jumala eheytti homoudesta tosimies-lehti.fi. Viitattu 7.12.2015.
  68. ^ Tällaisia jotkut teistä olivat ennen tv7.fi. Taivas TV7. Viitattu 27.2.2016.
  69. ^ Helsingin Sanomat: Eheytymisleirillä ylistetään Jumalaa ja rukoillaan "rikkinäisten" puolesta hs.fi. 5.10.2012. Helsingin Sanomat, a Sanoma company © 2016. Viitattu 22.6.2016.