Muokataan sivua Evoluutioteorian vastaiset argumentit

Selitysmallien laatua voi arvioida vertaamalla niiden mukaisia ennusteita havaintoihin. Yksi evoluutioteorian kannattajien käyttämä perustelu onkin se, että evoluutioteorian pohjalta voidaan heidän mukaansa luontevasti selittää käytännössä havaittuja ilmiöitä. Näin voidaan pyrkiä selittämään myös kilpailevien todellisuuskäsitysten kuten kristinuskon piirteitä.<ref>Keskenään kilpaileville [[suurkertomukset|suurkertomuksille]] on ylipäänsäkin leimallista, että kukin niistä kykenee omasta näkökulmastaan selittämään kaikki muut eli kuvaamaan kilpailijoidensa perusluonteen ja syntytavan siten, että tämä kuvaus vaikuttaa selittävän suurkertomuksen kannalta johdonmukaiselta ja siksi sen seuraajien näkökulmasta luontevalta. – Tämä artikkeli havainnollistaa asiaa osoittamalla, miltä evoluutiousko puolestaan kristinuskon suunnasta katsoen vaikuttaa.</ref>

On mahdollista kuvitella sellainen maailma, jossa evoluutioteoria voisi olla tosi. Tämä maailma olisi silloin sellainen, jossa ei olisi mitään liian vaikeasti kokoonpantavaa, niin että kaikki havaittava olisi luontevasti selitettävissä satunnaisten ja kaiken aikaa voimassa olevien tekijöiden yhteisvaikutuksilla. Järjellinen evoluutioteoria myöntyisi aitoon falsifioitavuuteen: se ottaisi huomioon oman selityskykynsä rajallisuuden ja suostuisi olemaan väärässä, mikäli havaitut ilmiöt aivan ilmeisesti ylittävät sen selitysvoiman.<ref>Tieteenhistoriallinen kuriositeetti on, että Darwinin alkuperäinen ajatus ''olikin'' tässä merkityksessä järjellinen: Darwin kirjoitti, että jos voitaisiin osoittaa yksikin sellainen elin, joka ei olisi voinut kehittyä vähitellen, hänen teoriansa olisi kerta kaikkiaan kumottu. ([https://www.newsweek.com/charles-darwin-day-birthday-quotes-1328085 ''"If it could be demonstrated that any complex organ existed, which could not possibly have been formed by numerous, successive, slight modifications, my theory would absolutely break down. But I can find out no such case."''])</ref> Tieteellisen tutkimuksen olisi lähdettävä siitä, että joko kaikki maailman asiat voisivat syntyä tarkoituksettomasti, tai sitten olisi jotakin, mille ei olisi mahdollista löytää uskottavaa tarkoituksetonta selitystä. Tieteellisesti tutkimalla maailmaa on periaatteessa mahdollista selvittää, kumpi näistä vaihtoehdoista pätee. Kuvittelemassamme maailmassa tutkimuksen siis tulisi periaatteessa päätyä siihen, että kaikelle on uskottava tarkoitukseton selitys.

[[Suunnitteluteoria]]n kantavana ajatuksena on nimenomaan naturalismin uskottavuuden analyyttinen kritiikki: pyritään selvittämään, onko naturalistisilla selityksillä mahdollista yltää kattamaan koko havaittavissa olevien ilmiöiden kenttä. Vastausta ei valmiiksi oleteta ilmoitustekstin perusteella, vaan tulokset on perusteltava yksityiskohtaisesti havainnoista, niin kuin tieteellisessä tutkimuksessa kuuluukin. Naturalistien suunnitteluteoreetikoille kollektiivisesti antaman vastauksen kantavana ajatuksena taas on, että väitetään olevan olemassa sellaiset "tieteen pelisäännöt", joiden mukaan luonnontieteellisten selitysten on '''pakko''' olla naturalistisia, muuten niitä ei oteta edes harkintaan tai hyväksytä mukaan keskusteluun. Tällainen ennakkosensuurilinja, jonka luonnetta prof. '''Phillip Johnson''' on terävästi analysoinut<ref><nowiki>http://www.nic.fi/~shn/tekstit/johnson.htm</nowiki>, sivu poistunut 16.4.2017 mennessä</ref>, hyväksyy toisaalta tietenkin "tieteellisiksi" lähestulkoon miten huonon naturalistisen selityksen hyvänsä, kunnes joku ehkä onnistuisi kehittämään edes hieman vähemmän huonon naturalistisen näkemyksen: "sokeiden maassa silmäpuoli on kuningas". Jos kuitenkaan mitään edes pintapuolisesti tarkastellen hiemankaan järkevän kuuloista ei jossain tapauksessa osata esittää, vastaukseksi riittää vedota siihen, että tiede kehittyy kaiken aikaa ja onnistuu kyllä myöhemmin ratkaisemaan ne kysymykset, joihin ei vielä ole selityksiä. Näin siis naturalistit itse opettavat juuri sitä, mistä ateismin ykkösnimi '''[[Richard Dawkins]]''' julkisesti syyttää uskontokasvatusta: että sokea usko (tässä tapauksessa naturalistisen tieteen tuleviin saavutuksiin) on hyve.

Tämä linja yhtäältä on julkinen ja toisaalta kuitenkin pyritään peittämään näkyvistä mm. monimerkityksellisten ilmaisujen ja suorastaan valheellisen retoriikan taakse. Viimemainitusta on esimerkkinä väite, että suunnitteluteoreettisen tutkimuksen julkaiseminen muualla kuin vertaisarvioiduissa tiedejulkaisuissa olisi osoitus näiden tutkimusten heikosta laadusta. Ensinnäkin koko väite on jo lähtökohtaisesti pielessä: ei minkään tutkimuksen laatu riipu siitä, missä se on julkaistu, vaan ainoastaan siitä, millainen se itsessään on. Toiseksi tämä väite on myös suoranaisesti vilpillinen, kun naturalistiyhteisö samaan aikaan kivenkovaan vaatii, että yhtäkään ID-myönteistä tutkimusta '''ei saa hyväksyä''' julkaistavaksi vakiintuneissa tieteellisissä julkaisusarjoissa. ID-liikettä sitten syytetään tieteen ja politiikan sekoittamisesta samaan aikaan kun itse on pantu pystyyn räikeä diskriminointipolitiikka tiedeyhteisön sisällä. Tätä politiikkaa myös valvotaan tiukasti ja siitä poikkeamiseen puututaan armottomasti, mikä on ns. julkinen salaisuus<ref>http://www.richardsternberg.org/</ref>.

Lisäksi tämä tieteensosiologinenkin suunnitteluteoriaa vastustava rintama on kaiken aikaa pikku hiljaa murenemaan päin: tiede on oikeasti itseään korjaavaa ja ID-pitoisia artikkeleita ilmestyy vertaisarvioidustikin, vaikka [[AW:S#äärinaturalismi|äärinaturalismi]] kuinka koettaakin heittää kapuloita rattaisiin. Jos tämä tieteen itseäänkorjaavuus otettaisiin vakavasti, olisi menneen Darwin-juhlavuoden yhtenä aiheena voinut pitää näkyvästi esillä kysymystä darvinistisen ideologian viimeisestä tieteellisestä käyttöpäivästä eli missä vaiheessa se olisi aika siirtää aktuaalitieteestä tieteen historiaan.<ref> Uskallan ennustaa, että jos asiaan palataan vielä esim. 50 vuoden päästä, ääni kellossa on jo aivan toisenmoinen kuin nyt. Neuvostoliittokin on jo entinen, vaikka sekin kuulemma perustui "tieteelliselle maailmankatsomukselle".</ref>

Elollisen tarkoituksetonta syntyä elottomasta kutsutaan '''abiogeneesi'''ksi. Evoluutioteoria taas on määritelty niin, että se selittää eliölajien kehityksen yhteisestä kantamuodosta, jolloin abiogeneesi jää näin määritellyn evoluutioteorian ulkopuolelle. Kun tiedostetaan se ilmeinen tosiasia, että ensimmäisen elollisen olion tarkoitukseton syntyminen olisi oletetun naturalistisen elämänhistorian epätodennäköisin askel, tämän ongelman rajaaminen evoluutioteorian ulkopuolelle tietenkin keventää evoluutioteorian selitystaakkaa huomattavasti, ja tekee siitä samalla huomattavasti uskottavamman<ref>tai ainakin vähemmän epäuskottavan</ref>. Kuitenkin on selvää, että nimityksistä riippumatta naturalistinen maailmanselitys edellyttäisi myös elämän tarkoituksettoman itsestäänsynnyn mahdollisuuden osoittamista. Abiogeneesi ja evoluutioteoria kuuluvat siinä mielessä yhteen kuin ketjun renkaat.

Vaikka materialistiset elämänsyntyskenaariot ovat aina vailla todellista<ref>Elämää ei ole saatu syntymään "koeputkessa" eikä tiedetä mitään lupaavaa tapaa, miten se ehkä voisi onnistua.</br>Niinpä sitten spontaanin abiogeneesin yhteydessä tarjolla onkin pelkkiä triviaaleja, epäolennaisia ja/tai tarkemmin katsoen materialistisen selittämisen mahdollisuuksille vahingollisia koetuloksia (esim. <nowiki>http://www.lce.hut.fi/teaching/S-114.500/k2002/luento2/GH10.pdf</nowiki>, F-luku).</ref> kokeellista näyttöä, parhaimmillaankin<ref>tyypillisesti ennen tarkempaa tutkimusta</ref> äärimmäisen epäuskottavia, pahimmillaan<ref>tyypillisesti tarkemman tutkimuksen jälkeen</ref> täysin mahdottomia ja vaikka asiantuntevat tahot myöntävätkin, ettei elämän alkuperää pystytä millään yksityiskohtaisella tavalla<ref>siis edes tarkoituksellisestikaan, kuten [http://en.wikipedia.org/wiki/Panspermia#Directed_panspermia ohjattuun panspermiaan] vetoavan hypoteesin tapauksessa &ndash; kaikilta tunnetuilta selitysyrityksiltä puuttuu [[Monimutkaisten_järjestelmien_synty#Evolutionismin akilleenkantapää: aiheutumismääritysten täydellinen puute|aiheutumismäärittävyys]] eli vastaus kysymykseen sellaisista tarkoista edellytyksistä, joiden täyttyminen riittää synnyttämään elämää muusta kuin jo valmiiksi olemassaolevasta elämästä</ref> selittämään<ref>Tämä myöntäminen on, kuten asian luonteen huomioon ottaen sopi odottaakin, luonteeltaan samaan aikaan sekä täysin avointa että täysin verhottua. Niinpä evolutionistien näkemyksiä tunnetusti edustavan sivuston http://www.talkorigins.org/faqs/abioprob/originoflife.html -artikkeli "puolihuolimattomasti" toteaa seuraavaa: ''"The likely most accurate hypothetical study (Gil et al. 2004), puts the minimal number of genes at 216."'' Kuten kontekstista voi todeta, tämä "oletuksenvarainen tutkimus" on paras kirjoittajan käytössä oleva "tieto" kyseisestä asiasta. Jos siis olisi tiedossa, missä olosuhteissa elämä ainakin syntyy elottomista aineista, kerrottaisiin tietenkin tarkka tieto siitäkin, montako geeniä tuolloin tarvitaan. Lisäksi voitaisiin sitten tietysti mainita jokin hypoteesi siitä, että vähempikin määrä saattaisi ehkä riittää. Tällaisenaan kyseinen evolutionistinen arvioteksti osoittaa syntyneensä nimenomaan sellaisessa tilanteessa, jossa ''mitään elämänsyntyolosuhteita ei osata yksityiskohtaisesti kuvata'' &ndash; ja tätä vielä pidetään niin itsestäänselvänä, että asiaan ''ei'' edes tarvitse &ndash; tai kenties niin nolona, että siihen ei kannata &ndash; kiinnittää ''minkäänlaista erityishuomiota''.</ref>, kouluopetuksessa ikäluokka toisensa jälkeen altistetaan materialistista maailmankuvaa pönkittäville elämänsyntytarinoille. Jos Suomen perustuslaissa olisi erikseen oikeutettu<ref>entisen [[wp:Uskonto Neuvostoliitossa|Neuvostoliiton perustuslain]] tavoin</ref> ateistisen propagandan levittäminen, asiaintilalla olisi edes ymmärrettävä juridinen tausta; nykyisellään se on sekä järjen että oikeuden ja kohtuuden näkökulmasta täysin käsittämätön<ref>joskin siis klassisen kristinuskon näkökulmasta täysin odotettu ja ymmärrettävä (esim. {{rp|Kol. 2:8}} ja {{rp|2Tim. 4:3-4}})</ref>.

===Mielikuvat, tulkinnat ja väittämät===

====Sopeutumismuuntelu ja "Darwinin harha"====

Itse asiassa perinnöllinen muuntelu eli lajin (tai perusryhmän) puitteissa tapahtuvan kulloiseenkin elinympäristöön sopeutumisen '''heilahteleva kulku''' on empiirinen tosiasia. Esimerkiksi Galapagossaarilla Darwinin esimerkkiä seuraten tehdyt lintututkimukset ovat osoittaneet, että kuivina vuosina nokkien keskimääräinen jykevyys lisääntyy, kun taas rehevämpinä vuosina palataan hennompaan nokkamallistoon.<ref><nowiki>http://www.truthinscience.org.uk/site/content/view/53/65/</nowiki>, linkki hajonnut 16.4.2017 mennessä</ref> Eliöt voivat siis nopeastikin sopeutua ympäristön muutoksiin, mutta tämä ei vielä synnytä mitään jatkuvasti ylöspäin kasvavia oksia "elämän puuhun".

Darwinin '''havainnot''' ja '''niiden''' tulkinnat olivat kyllä pätevää työtä: esimerkiksi Etelä-Amerikan mantereelta peräisin oleva sirkkulintukanta oli todellakin muuntautunut täyttämään Galapagossaarten vapaat [[wp:ekologinen lokero|ekologiset lokerot]], ja tämän Darwin dokumentoi huolellisesti osoittaen samalla pätevästi aiemman lajikäsitteen liian ahtaaksi.<ref>No jaa, edellisviitteen mukaan siis tarkempi työ tältä osin itse asiassa tehtiinkin vasta 1900-luvun puolella, vaikka se yleensä evolutionismia propagoitaessa pannaankin Darwinin nimiin; joka tapauksessa Darwin siis keräsi saarilta sirkkunäytteitä ja julkaisi niistä edes jotain, mistä toiset sitten saivat aiheen tarkempiin jatkotutkimuksiin, joten hänen voi sanoa ainakin kiinnittäneen näiden sirkkujen erilaistumissopeutumiin ensinnä huomiota ja esittäneen siitä oikeansuuntaisia arvioita. – Vaikuttaisi joka tapauksessa siltä, että Darwinin tutkimussaavutuksia on retorisista syistä yksityiskohdissakin haluttu jälkikäteen mainostaa yli sen, mihin lähteet tosiasiassa riittäisivät.</ref> Tämä kaikki oli sinänsä merkittävää, uraauurtavaa luonnontieteellistä perustutkimusta, jolla Darwin ansaitsikin itselleen merkittävän paikan biologian historiassa. Valitettavasti kuitenkin jo suvunperintönä saadut<!--{{lähde}}: ks. seuraava viite--> ja muutenkin siihen aikaan "ilmassa olleet" kehitysopilliset ideat<ref>[http://www.evolutionnews.org/2010/09/mohler_giberson_and_the_genesi037791.html]</ref> sekä oma mielikuvitus ja kunnianhimo saivat Darwinin vetämään johtopäätökset liian pitkälle, niin että hän kuvitteli saman tien nähneensä koko biodiversiteetin syntyselityksen, vaikka kyse itse asiassa olikin vain palautuvasta muuntelusta olemassaolevien rakennetuntomerkkien sisällä.

Tämä "Darwinin harha" vaivaa yhä vielä monia kokeellisen biologian tutkijoita: he tekevät kyllä sinänsä kurinalaista luonnontieteellistä tutkimusta ja saavat periaatteessa toistettavia tuloksia sekä löytävät niille mahdollisesti oikeita selityksiäkin ymmärtämättä kuitenkaan, millaisia heidän tutkimansa ilmiöt perimmältään ovat eli millaiseen kokonaisuuteen ne tosiasiassa kuuluvat. Tieteenhistoriallisen ironian huippuna voi pitää sitä, että edelläkuvatun onnettoman tilanteen välitön syykin on lähestulkoon sama kuin Darwinia edeltäneen luonnontieteellisen koulutuksen osalta: lajikäsite on nytkin liian ahdas. Silloista käsiteahtautta vain käytettiin perustelemaan virheellistä väitettä siitä, ettei '''mikään''' aiemmat lajikuvaukset ylittävä, olosuhteisiin sopeutumista edistävä biologinen uudistuminen olisi mahdollista ("kerran kuvattu laji pysyy aina sellaisenaan eikä uusia synny"), tätä nykyistä taas siitä, että '''mikä hyvänsä''' muutos olisi riittävässä ajassa mahdollinen ("koska uusia lajeja syntyy yhä vielä itsestään, ne kaikki ovat viime kädessä syntyneet ohjaamattomasti yhdestä alkeellisesta kantamuodosta").<ref>Näillä biologisilla ajatusvirheillä voi nähdä yhtymäkohtia tiettyihin optiikan alan virheellisiin intuitioihin: Jos kysytään, kuinka suuri kokovartalopeilin on vähintään oltava, kysymykseen voi antaa kaksikin äkkiseltään järkevän kuuloista mutta keskenään ristiriitaista vastausta, jotka molemmat ovat sitä paitsi virheellisiä:

====Uusptolemaiolainen tähtitiede verrattuna uusdarvinistiseen biotieteeseen====

Kopernikaanista käännettä edeltänyt uusptolemaiolainen tähtitiede perustui tarkkoihin mittauksiin ja ympyräliikkeen geometriaan. Riittävä taito ja mielikuvitus riittivät sovittamaan ympyrämalleihin millaiset havainnot hyvänsä, entistä tarkemmat mittaustulokset tuottivat entistä kehittyneempiä "ympyröitä ympyröissä -malleja", ja aitoa tieteellistä keskustelua eri ympyrämallien paremmuudesta kunkin taivaankappaleen liikkeen mallittamisessa voitiin käydä ilman sokeaa auktoriteettiuskoa jo esitettyjen mallien yksityiskohtien lopulliseen totuuteen. Tutkimuksen lähtökohdat saattoi aikaansa seuraava maallikkokin helposti ymmärtää ja hyväksyä: kaikkihan perustui havaintoihin ja järkeen, mittauksiin ja sovellettuun matematiikkaan.

Aivan perustellusti voitiin siis sanoa, että ptolemaiolaisen perusteorian totuus oli aivan ilmeinen, että asiantuntijat kävivät keskustelua enää vain yksityiskohdista, että niiden suhteen oli montakin tapaa ratkaista ongelmat perusteorian puitteissa ja että asiantuntijoiden teksteissä mahdollisesti esiintyvät kriittisiksi tulkittavat toteamukset mallien monimutkaistumisen ongelmallisuudesta olivat pelkkää normaalia tieteellistä keskustelua, jota ei millään muotoa pitänyt väittää osoitukseksi siitä, että uusptolemaiolaisuus, siis tähti'''tiede''', olisi ollut minkäänlaisessa kriisissä. Kaikki tieteellinen keskustelu käytiin Ptolemaioksen antamista lähtökohdista, ja kaikki keskustelijat olivat saaneet ptolemaiolaisen koulutuksen, johon heidän tieteellinen uskottavuutensa nimenomaan perustui. Kukaan pätevä, mieleltään tasapainoinen ja henkilökohtaisesti hyvämaineinen tiedemies ei voinut vakavissaan epäillä itse perusteoriaa, eikä mitään perin pohjin erilaista selitysmallia tosiaankaan tarvittu eikä kaivattu.

Kun eliöissä havaittu muuntelu nykyään tulkitaan "selkäydintasolle" asti sisäistetyn evoluutioteoreettisen tulkintakehikon puitteissa, päästään samoin aivan vilpittömässäkin mielessä väittämään uusdarvinistista evoluutioteoriaa varmuusasteeltaan painovoimaan vertautuvaksi tieteelliseksi tosiasiaksi. Jos ptolemaiolaisuus olisi yhä vallitseva tieteellinen näkemys, sanottaisiin ehkä evoluution olevan yhtä ilmeistä kuin auringon kiertoliike maapallon ympäri!

===Fossiiliaineisto===

====Fossiiliaineisto evoluution todisteena====

Fossiiliaineistosta väitetään saatavan ratkaisevaa tukea evoluutioteorialle. Tietyssä merkityksessä tämä väite pitääkin paikkansa: evoluutioteoria edellyttää elämän historian aikana tapahtuneen paljon suuria muutoksia, ja fossiiliaineistosta paljastuva nykybiosfääristä puuttuvien elämänmuotojen runsaus tuntuu antavan tälle väitteelle olennaisen tärkeää empiiristä tukea. Fossiiliaineiston valossa on täysin ilmeistä, että elävä luonto on joskus menneisyydessä ollut kovin erilainen kuin nykyään, juuri niin kuin evoluutioteoria edellyttää.

Tällaisia eroja voidaan kuitenkin odottaa muutenkin kuin evoluutioteorian pohjalta. Toisaalta fossiiliaineisto ei lähemmässä tarkastelussa juurikaan tue evoluutioteorian ennustetta, sillä tilanne on kuluneen 150 vuoden aikana käynyt evoluutioteorialle pikemminkin entistä tukalammaksi kuin helpommaksi.

Tutustuminen fossiiliaineiston antamaan todistukseen paljastaa siinä olevan evolutionismin kannalta huutavia ongelmia. Yleensä nämä anomaliat tyydytään ohittamaan olankohautuksella, viittaamalla vain edellämainittuun fossiiliaineiston evoluutioteorialle antamaan yleisluontoiseen tukeen sekä tarkastelemalla jotain tiettyä fossiilia tai fossiilityyppiä kerrallaan jo valmiiksi evoluutioteoreettisen selityskehikon puitteissa, jolloin fossiiliaineiston kokonaisluonteen selityshaaste ei tietenkään tule esille.  

On ironista, että jo Darwin itse tiesi fossiiliaineiston olevan teoriansa kannalta suuri ongelma eikä suinkaan mikään mainio tukipilari. Hän joutuikin väittämään aineistoa kovin puutteelliseksi ja ennustamaan, että teorian ennusteiden mukaiset todisteet löytyisivät jatkokaivauksissa. Ennusteelle ei saatu tukea, mutta evoluutioteoria oli jo vallannut asemansa vallitsevana [[AW:S#paradigma|paradigmana]], eikä tätä puutetta nähty heikkoutena. Sen sijaan fossiiliaineiston puuttumiselle keksittiin [[wp:ad hoc|ad hoc]] -selityksenä niin sanottu jaksoittaisten tasapainojen malli, eli [[wp:punktualismi|punktualismi]].

Ilman inhimillisesti katsoen erittäin pitkiä menneisyyden aikajaksoja evoluutioteoria ei ole kenenkään mielestä mahdollinen, saati uskottava selitys nykyisen [[wp:biodiversiteetti|biodiversiteetin]] synnylle. Evoluutioteorian tueksi tulee tässä kohden geologinen uniformitarianismi, jonka mukaan nykyään havaittavat geologiset ilmiöt ovat avain menneisyydenkin tapahtumahistorian selittämiseen. Niinpä esimerkiksi geologisten kerrostumien syntyselitystä haetaan nykyäänkin havaittavista hitaista ilmiöistä, joissa maa-aines kerrostuu esimerkiksi veden, tuulen tai jäätikön vaikutuksesta. Nykytahdilla tällainen kasautuminen olisikin ilman muuta vaatinut "tähtitieteellisen pitkiä" aikajaksoja: kerrostumat ovat enimmillään kilometrien paksuisia.

Näin ei kuitenkaan voi järkevästi selittää fossiiliaineiston syntyä. Kun jokin eliö nykyään kuolee, se ei suinkaan jää odottelemaan vähittäistä syvälle maan alle hautautumistaan vaan päätyy saman tien muiden organismien ravinnoksi. Fossiilien synty ja säilyminen vaatii selvästikin poikkeusolosuhteita; näissä tilanteissa taas kerrostumisnopeutta ei voi uniformitarianistisesti määrittää. Tämä seikka kuitenkin otetaan esille vain hyvin harvoin.<ref>http://www.uncommondescent.com/creationism/cocktail-falsifying-darwinism-via-falsifying-the-geological-column/</ref>

Uniformitarianismin puitteissa fossiilien tulkinnan lähtökohtana on ajatus, että yleensä syvimmälle maan alle jääneet fossiilit ovat ajallisesti kaikkein vanhimpia, kun taas uudemmat kerrostumat ovat hiljalleen vähin erin satojen vuosimiljoonien kuluessa kerääntyneet niiden peitoksi. Evoluutioteorian ennusteen mukaan tämän pitäisi ilmetä myös siten, että alimmat fossiilit olisivat suhteellisen harvalukuisia, yksinkertaisia, keskenään melko samanlaisia ja lisäksi sellaisia, joista ylempien kerrosten fossiilien voisi luontevasti katsoa vähitellen kehittyneen. "Elämän puu" siis ikään kuin kasvaisi maakerrostumien läpi niin, että alimpana olisi "yhteinen runko" ja sen päällä yhä useammat, runkoa kehittyneemmät "haarat" ja "oksat".

Empiirinen havainnointi on räikeästi ristiriidassa tämän oletuksen kanssa. '''Kambrikauden räjähdys''' -ilmaisu heijastaa fossiiliaineiston todellisuutta: keskenään ratkaisevan erilaiset elämänmuodot tulevat vastaan jo alimmissa monisoluisia fossiileja sisältävissä kerrostumissa. Elämän puun mukaista yhteistä runkoa ei kerta kaikkiaan löydy.<ref>Fossiiliaineiston ongelmallisuus evoluutioteorian näkökulmasta on niin ilmeinen, että sen on julkisesti joutunut myöntämään jopa [[Richard Dawkins]]; tosin tyypillisellä retorisella kikkailulinjallaan hän on nyttemmin pyrkinyt kääntämään asetelmaa päälaelleen [[Maailman_hienoin_esitys_(kirja)#Fossiiliaineisto|selittelemällä]], että "aito uusdarvinismi" jotenkin antaisi aihetta olettaakin, että ''jos se on totta, fossiiliaineisto ei näytä tukevan sitä''.</ref>

====Lajien pysyvyys ja välimuotojen tarve====

'''Lajien pysyvyys fossiiliaineistossa''' pienin muutoksin samanlaisina on aineiston silmiinpistävimpiä piirteitä: vähittäisiä muutoksia lajista toisiksi lajeiksi ei löydy, vaan lajit säilyvät tunnistettavina kaikkialla, missä niiden yksilöitä ylipäänsä esiintyy &ndash; ja eräiden lajien fossiileja on löytynyt todella paljon. Fossiiliaineisto ei siis noudata Darwinin ennustamaa "elämän puun" mukaista jatkuvuutta, ja väitetyt välimuotofossiilit<ref>esim. ''Tiktaalik'' : [http://creationwiki.org/Tiktaalik].</ref> ovat sekä harvinaisia että spekulatiivisia &ndash; jos evoluutioteoria on väärässä, niin vähistä jäänteistä on helpompi [[AW:S#rekonstruoida|"re"konstruoida]] toivotunlaisia tuloksia kuin paljoista olisi ollut. Valaan evoluution rekonstruktioyritykset ovat hyvä esimerkki tästä ilmiöstä.<ref>http://www.taustaa.fi/taustaa2/25.htm: Taustaa 2, luku 25</ref>

Toisenlainen esimerkki välimuotojen metsästyksestä on ''Archaeopteryx'': fossiloitunut lintu, jolla [[wp:mosaiikkimuoto|mosaiikkimuotojen]] (esim. nokkasiili, vesinokkaeläin) tapaan on joitain matelijamaisia piirteitä. Se ei ominaisuuksiensa tai ajoituksensakaan puolesta sovi "evolutionistiseen elämän puuhun" nykylintujen esimuodoksi<ref>[http://creationwiki.org/Transition_from_diapsid_reptiles_to_birds_(Talk.Origins)],[http://creationwiki.org/Archaeopteryx]</ref>, mutta popularisointivaikutelman optimoinnin markkinahenkisillä ehdoilla toimittaessa on saatu syntymään yleinen mielikuva ylimenomuodosta, eli "puuttuvasta renkaasta" joka todistaa evoluutioteorian oikeaksi.<ref>Tämä perusteluhan menee yleensä seuraavaan tapaan: "Evoluutioteoria ennusti, että välimuoto löytyisi; sitten se löytyikin; siis teoria osoittautui paikkansapitäväksi." Tarkemmin ajatellen tällaiset ennustukset ovat kuitenkin helposti "itseään toteuttavia" seuraavaan tapaan: "Evoluutioteorian uskottavuus edellyttää välimuotoja; löytyi mosaiikkimuoto; sitä kannattaa markkinoida 'välimuotona', sillä teorian mukaan se saattoi hyvin ollakin sellainen, eikä parempiakaan esimerkkejä ole saatavilla." Kriittisesti ajatellen uskottavien välimuotojen olisi muodostettava jatkuva sarja tietynlaisesta elämänmuodosta toisenlaiseksi; mosaiikkimuoto sen sijaan on aivan oma irrallinen muotonsa, joka ei todista evoluutioteorian puolesta, ellei se sovi yhteen muiden löytöjen kanssa palapelin palasten tavoin. Darwinhan ennusti, että lisälöydösten myötä ''fossiiliaineisto kokonaisuutena'' kertoisi puumaisesta vähittäisestä kehityksestä ja eriytymisestä, mitä se siis ei todellakaan tee.</ref>

Näiden väitettyjen välimuotojen käyttäminen "evoluutioteorian todisteina" perustuu olennaisesti suureen kysyntään eikä tarjontaan: oppimateriaali on päätetty kirjoittaa tietyn yhden paradigman ehdoilla ja fossiiliaineistoakin on tulkittu väkisin tästä näkökulmasta. Näin syntyneen tekstin tarkoituksena on "evoluutioteorian totuudellisuuden perusteleminen", siis '''ei''' fossiiliaineiston kokonaisluonteen kuvaaminen niin, että oppilaat voisivat '''itse''' päätellä, mihin johtopäätöksiin ja näkemyksiin tämä aineisto vaikuttaisi johtavan.

'''Sukupuuttoon kuolleiden lajien''' määrä on fossiiliaineiston perusteella suunnaton. Tämä siis toisaalta sopii evoluutioteorian yleiskuvaan: menneisyydessä oli toisenlaisia elämänmuotoja kuin nyt. Tarkemmin ajatellen asiaan kuitenkin liittyy iso ongelma: jokaisen esiintyneen elämänmuodon tarkoitukseton synty olisi pystyttävä selittämään erikseen – mitä enemmän eri eliölajeja maa on historiansa aikana päällään kantanut, sitä työläämpää on järkevästi ajatellen uskotella, että tarkoituksettomat prosessit olisivat kyenneet tuottamaan ne kaikki.

Tämä selityspohjan riittävyysongelma ei käytännössä ole heikentänyt evoluutioteoriaa niin kauan, kun näiden selitystarpeiden arvioimiseen ei ole ollut käytettävissä mitään [[AW:S#kvantitatiivinen|kvantitatiivisia]] menetelmiä. Esimerkiksi kosmologian ja toisaalta tietotekniikan kehitys kuitenkin antaa tällaisellekin tutkimukselle uusia välineitä, ja ainakin [[William Dembski]] on osoittanut, että satunnaisten<ref>ohjaamattomassa mielessä</ref> prosessien reaalisella selitysvoimalla on selvästi määrittyvät luonteenomaiset ylärajansa. Yhden maailmankaikkeuden mallissa perinnäiset tarkoituksettomuuteen vetoavat selitykset eivät siksi enää oikein toimi, ja [[Multiversumi|multiversumimallissa]] taas ei oikeastaan voi sanoa mitään varmaa juuri tästä "meidän universumistamme" &ndash; [[wp:Occamin partaveitsi|Occamin partaveitsen]] hukkaamisesta nyt puhumattakaan.

Sukupuuttojen "vastapainoksi" tunnetaan myös päinvastaisia yllätyksiä: ensin vain fossiloituneina tunnettuja lajeja on sittemmin löydetty myös ilmielävinä.<ref>Uusia tällaisia löytöjä on tehty aivan viime aikonakin: <nowiki>http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tyynelt%C3%A4+merelt%C3%A4+l%C3%B6ytyi+el%C3%A4v%C3%A4+fossiiliankerias/1135268591879</nowiki>, linkki todettu toimimattomaksi 15.7.2020</ref> Tunnettuja esimerkkejä tästä ovat [[wp:tuatara|tuatara]]-lisko ja [[wp:varsieväkala|varsieväkala]]. Evoluutioteorian ongelmana on se, että nämä lajit ovat todella säilyneet miljoonien vuosien myrskyisen historiansa läpi tunnistettavasti samoina kuin millaisia ovat olleetkin. Tilanne on epäsuhtainen, eivätkä "se nyt vain sattui sopimaan eri aikakausien elinympäristöihinsä ilman valintapaineita" -tyyppiset rutiiniselitykset luo mitään valoa näihin havaintoihin.

Eräiden evoluutioteorian mukaisen aikaskaalan mukaan kymmeniä miljoonia vuosia sitten sukupuuttoon kuolleiksi ajoitettujen eliöiden jäänteistä on viime vuosina tehdyssä tutkimuksessa paljastunut ehjää pehmytkudosta, jopa verisoluja; tunnetuin esimerkki tällaisesta eliöstä lienee ''Tyrannosaurus rex''. Havainnot ovat varmistettuja ja tutkimustulokset vertaisarvioidusti julkaistuja, joskin evoluutioteoreettisen paradigman puitteissa täysin käsittämättömiä. Miten mikään pehmytkudos voisi säilyä missään kanjonissa kymmeniä miljoonia vuosia?  &ndash; Uskottavuuspaineet kasautuvat kasautumistaan evoluutioteorian tieteellisen ja kulttuurisen uskottavuuden alla kuin maankuoren jännitteet ennen todella suurta järistystä.

Erityisen selvänä tämä ajatuskehä ilmenee '''biomolekyylitason vertailujen''' logiikassa: molekyylien samankaltaisuus muka "osoittaa suoraan" eliöiden sukulaisuussuhteet ja siten evoluution, vaikka on matemaattinen tosiasia, että mitkä hyvänsä yhteisen aakkoston merkkijonot (jollaisiksi molekyylit koodataan) ovat syntytavastaan riippumatta keskenään vertailtavissa ja että vertailun tulokset riippuvat merkkijonojen lisäksi myös käytetystä vertailutavasta, joten pelkät (esim. ihmisen ja simpanssin väliset) "prosentuaaliset samanlaisuusväittämät" ovat ilman käytetyn vertailutavan kuvausta (mitä vertailtiin ja miten, mikä siis toimi prosenttilaskujen lähtökohtana) lievästi sanoen epämääräisiä.<ref>Genomivertailujen taustaselvitystä, mittausongelman kuvausta ja täsmällisesti selitetyn, itse toteutetun tilastollisen vertailun mielenkiintoiset tulokset: http://www.uncommondescent.com/intelligent-design/a-simple-statistical-test-for-the-alleged-99-genetic-identity-between-humans-and-chimps</ref> Prosenttivertailuissa on sekin ongelma, että niitä käytettäessä (väitetty) suhteellisen eron pienuus peittää näkyvistä absoluuttisen eron valtavuuden. Näitä prosenttipäättelyitä voi verrata seuraavaan: "Helsingistä on helppo uida Tallinnaan, eihän etäisyys ole kuin n. 0,25 % maan ympärysmitasta &ndash; nämä kaupungit siis ovat 99,75 %:sti samassa paikassa."

Miten evolutionismi sitten yrittää ratkaista tämän ongelman? "Maton alle lakaisemisen" (ongelman "unohtamisen" tai vähättelyn) lisäksi keinona on lähinnä sellaisen väitteen esittäminen, että ennen nykyisenlaista elämää on täytynyt olla toisenlaista elämää, joka jotenkin on mahdollistanut nykyisenlaisen elämän synnyn. Tämä on kuitenkin täysin hypoteettista spekulointia, sillä tällaisesta "esielämästä" ei ole löytynyt jälkeäkään eikä liioin osata sanoa, millaista se olisi voinut olla. On kyllä esitetty "[[RNA-maailma]]n" tapaisia hypoteeseja, mutta ne eivät toimi periaatteessa eivätkä käytännössä. Umpikujaan johtaneita ehdotuksia siis riittää, mutta varsinainen vastaus tähän ongelmaan on jälleen kerran "tieteen pelisääntöjä noudattavan tulevan tutkimuksen tuloksiin" vetoaminen &ndash; viime kädessä tyydytään siis toistelemaan väitettä, että sokea naturalistinen usko on perustava tieteellinen hyve, jonka noudattaminen vielä kerran palkitaan; parempaakaan argumenttia ei näet kerta kaikkiaan ole käytettävissä.<ref>Evoargumentaation taso on tarkemmassa katsannossa ylipäänsäkin katastrofaalisen kehno. Tieteenfilosofisessa keskustelussa tämä on jo käynytkin niin ilmeiseksi, että yhä useammat ateistisetkin ammattifilosofit ovat myöntäneet asian julkisesti:

* '''[[Antony Flew]]''', [[wp:Antony Flew|entinen ateismin filosofinen esitaistelija]], on edennyt tähän suuntaan vielä pitemmälle: suunnitteluteoreettiseen argumentaatioon perehdyttyään hän sen vaikutuksesta julkisestikin [http://www.amazon.de/There-God-Notorious-Atheist-Changed/dp/0061335304/ref=sr_1_1?ie=UTF8&s=books-intl-de&qid=1284293477&sr=8-1 tykkänään hylkäsi] siihenastisen ateisminsa ja [[There is a God: How the World's Most Notorious Atheist Changed His Mind (kirja)|kääntyi]] vielä vanhoilla päivillään [[AW:S#deismi|deistiksi]].</ref>

Miten evolutionistit sitten tulevat toimeen tämän ongelman kanssa? Tyypilliseen tapaansa he ovat tässäkin kohden "siivilöineet hyttysen mutta nielleet kamelin" olettamalla geneettisen koodin alun perin vain jotenkin itsestään ilmaantuneen ja käyttämällä sen (oletettua) eliökunnanlaajuista universaalisuutta sitten [[polveutumisoppi|polveutumisopin]] perusteluna. Ideana siis on keskittyä siihen näkökohtaan, että geneettisen koodin universaalisuus sopii hyvin yhteen polveutumisopin kanssa, ja unohtaa sen syntyyn liittyvä kolossaalinen selittämättömyys. "Jotenkinhan sen täytyi tapahtua, emmekä vielä kaikkea tiedä, mutta evoluutio on joka tapauksessa ainoa tieteellinen ajattelutapa" jne.

Evolutionistisen ajattelutavan mukaan tällaisten kulkukelpoisten reittien olisi välttämättä oltava olemassa, suunnitteluhypoteesi taas ei sellaisia tarvitse eikä ennusta, joten siirtymäreittiselvitys tarjoaisi tilaisuuden evoluutioajatuksen todelliseen testaamiseen. Ennustan, että se saa reput tässäkin, samoin kun fossiilitestissä.<ref>Tämä ennuste on nyttemmin jo ehtinytkin saada kokeellista [http://bio-complexity.org/ojs/index.php/main/article/view/BIO-C.2011.1/BIO-C.2011.1 vahvistusta].</ref> Molekyyliyhtäläisyyksien olemassaolo sopii sinänsä myös suunnitteluhypoteesiin &ndash; yhden suunnittelijan hypoteesi nimenomaan ennustaakin sitä &ndash; eikä hypoteesien suhteellista paremmuutta voi testata tilanteessa, jossa niiden antamat ennusteet ovat samankaltaisia. Siksi nämä kysymykset ovat olennaisia.

Molekyylilöydöksissä on myös paljonkin '''yllätyksiä''', niin että eliökunnan oletettu evolutiivinen sukupuu saa erilaisia muotoja sen mukaan, mitä johtolankoja halutaan seurata. Evolutionismin popularisoinnissa näistä kuitenkin tyypillisesti vaietaan &ndash; tarkoitushan nimenomaan on saada yleisö uskomaan evolutionismiin eikä sitä epäilemään. Nämä "molekyyliyllätykset" ovat joka tapauksessa niin systemaattisia, että ne näyttävät pilkkovan koko "elämän puun" jonkinlaiseksi pensaikoksi: kaikki ei millään näytä sopivan yhteen kokonaisrakenteeseen.<ref>Yksi esimerkki on ihmisen oletettu sukupuu: tuoreiden tutkimusten mukaan peräti 23% ihmisen DNA:sta [http://www.evolutionnews.org/2011/06/study_reports_a_whopping_23_of047041.html ei] viittaa siihen, että simpanssi olisi "lähin sukulaisemme".</ref>

Edelläkuvatut solun ja perimämolekyylien sekä perimämolekyylien, informaation ja sen tulkintakoneiston väliset keskinäisriippuvuudet ovat vain jäävuoren huippu. Vastaavat keskinäisriippuvuudet ovat elämän biokemiallisella perustasolla pikemminkin sääntö kuin poikkeus.<ref>Biologisten "muna ja kana -ilmiöiden" suunnatonta määrää valaisee [http://www.evolutionnews.org/2011/06/life_purpose_mind_where_the_ma046991.html tämä] artikkeli, jonka on kirjoittanut biologian alan ammattitutkija (engl. ''Biologic research scientist''), PhD Ann Gauger.</ref> Soluissa tapahtuva toiminta on toteutettu nanotekniikalla, joka saa ihmiskunnan saavutukset kalpenemaan: molekyylejä rakennetaan kokoamisohjeiden perusteella, hajotetaan tilanteen vaatimusten mukaan osien kierrättämiseksi uusiin tarkoituksiin sekä siirretään solun sisällä ja solukalvon läpi kumpaankin suuntaan. Kaikki tämä tapahtuu käsittämättömän tarkoituksenmukaisesti, ja juuri tämä tarkoituksenmukaisuus viime kädessä mahdollistaa kaiken biologisen toiminnan: solut pystyvät sekä ylläpitämään aineenvaihduntaansa ja muita peruselintoimintojaan että sopeutumaan ympäristöönsä ja kulloiseenkin tilanteeseen, korjaamaan vaurioitaan, lisääntymään jakautumalla &ndash; ja kaiken tämän '''lisäksi''' toteuttamaan vielä joko yksisoluisuutensa mukaiset "eloonjäämistoiminnot" (esim. aktiivisen etsiytymisen suotuisimpaan suuntaan) tai monisoluisen elämän mukaisen erikoistuneisuutensa mukaisen toiminnallisuuden, kuten lihassolun supistumisen, hermosolun informaationvälityksen tai erilaisten verisolujen toiminnot.

Pahoja uskottavuusongelmia kohdatessaan evolutionistit vetoavat säännönmukaisesti siihen, että evoluutiolla on ollut '''miljardeja vuosia aikaa''', minkä sitten ajatellaan tekevän minkä tahansa itsessään epätodennäköisen asian jo hyvinkin mahdolliseksi. Inhimillisen kuvittelukyvyn riittämättömyys hahmottamaan väitettyjen vuosimiljardien pituutta ei sekään kuitenkaan ole mikään järkiperuste tarkoituksettomien prosessien kaikkivoipaisuuden puolesta.

Kysymys käytettävissä olleesta ajasta on sitä paitsi kiistanalainen: on olemassa luonnontieteellisiä perusteita väittää, että aikaa onkin ollut '''olennaisesti vähemmän''' kuin ''big bang'' -kosmologian mukaiset viitisentoista miljardia vuotta (joista vajaa kolmasosa maapallon olemassaoloaikaa). Tämä seikka ei kuitenkaan edes ole evoluution vastaisen argumentoinnin kannalta olennainen: evoluutiomalli ei toimi "jymypaukkuresurssoitunakaan".