Ero sivun ”Evoluutioteoria” versioiden välillä

ApoWikistä
p (fix)
(Pelin avauksen selkiyttämistä)
Rivi 2: Rivi 2:
{{tämä artikkeli|käsittelee eläinlajien mahdollista kehitystä nykyiselleen yhteisestä kantaisästä evoluution avulla. Eläinlajien muuttumisen mekanismeja käsittelee artikkeli [[evoluutio]].}}
{{tämä artikkeli|käsittelee eläinlajien mahdollista kehitystä nykyiselleen yhteisestä kantaisästä evoluution avulla. Eläinlajien muuttumisen mekanismeja käsittelee artikkeli [[evoluutio]].}}


'''Evoluutioteoria''' tarkoittaa teoriaa, jonka mukaan nykyiset lajit ovat kehittyneet yhteisestä kantaisästä mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla. Yleensä prosessin ajatellaan olevan satunnainen ja ohjaamaton, mutta tätä väittämää ei voida osoittaa tieteellisesti vaan kyseessä on ei-tieteellinen filosofinen oletus. (Jo satunnaisuus käsitteenä on kyseenalainen. Yleensä satunnaisuus tarkoittaa sitä, että emme tunne taustasyitä riittävän tarkasti. Mahdollisesti kvanttitason satunnaisuus on tästä poikkeavaa satunnaisuutta.)
'''Evoluutioteoria''' voidaan määritellä usealla tavalla. ApologetiikkaWikissä evoluutioteorialla tarkoitetaan [[teoria]]a, jonka mukaan lajit ovat kehittyneet yhteisestä kantaisästä ''[[evoluution]]'' kautta. ApologetiikkaWikissä evoluutio määritellään luonnollisten prosessien aikaansaamaksi muutokseksi [[wp:populaatio|populaation]] [[wp:geenipooli|geenipoolissa]].
 
Yleensä prosessin ajatellaan olevan satunnainen ja ohjaamaton, mutta tätä väittämää ei voida osoittaa tieteellisesti vaan kyseessä on ei-tieteellinen filosofinen oletus. (Jo satunnaisuus käsitteenä on kyseenalainen. Yleensä satunnaisuus tarkoittaa sitä, että emme tunne taustasyitä riittävän tarkasti. Mahdollisesti kvanttitason satunnaisuus on tästä poikkeavaa satunnaisuutta.)


==Määrittelyn sekavuus==
==Määrittelyn sekavuus==

Versio 27. kesäkuuta 2009 kello 00.52


Tämä artikkeli käsittelee eläinlajien mahdollista kehitystä nykyiselleen yhteisestä kantaisästä evoluution avulla. Eläinlajien muuttumisen mekanismeja käsittelee artikkeli evoluutio.

Evoluutioteoria voidaan määritellä usealla tavalla. ApologetiikkaWikissä evoluutioteorialla tarkoitetaan teoriaa, jonka mukaan lajit ovat kehittyneet yhteisestä kantaisästä evoluution kautta. ApologetiikkaWikissä evoluutio määritellään luonnollisten prosessien aikaansaamaksi muutokseksi populaation geenipoolissa.

Yleensä prosessin ajatellaan olevan satunnainen ja ohjaamaton, mutta tätä väittämää ei voida osoittaa tieteellisesti vaan kyseessä on ei-tieteellinen filosofinen oletus. (Jo satunnaisuus käsitteenä on kyseenalainen. Yleensä satunnaisuus tarkoittaa sitä, että emme tunne taustasyitä riittävän tarkasti. Mahdollisesti kvanttitason satunnaisuus on tästä poikkeavaa satunnaisuutta.)

Määrittelyn sekavuus

Usein evoluutioteoria nähdään kahden toisistaan riippumattoman ajatuksen yhdistelmänä. Ensimmäinen on ajatus muuntelusta, eli siitä että eliölajien geeniperimä voi ajan saatossa muuttua pääasiassa mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla. Ensimmäinen ajatus on siis melko yleisen tason toteamus. Eliölajien perimä toki muuttuu hieman ajan kuluessa. Se, riittääkö tämä muuntelu selittämään eliöiden polveutumisen, onkin aivan toinen asia. Toinen ajatus esittää, että kaikki eliöt ovat sukua keskenään, ja että ne polveutuvat yhteisestä kantamuodosta. Evoluutioteoria yhdistää nämä kaksi ajatusta niin, että siinä muuntelun oletetaan selittävän yhteisen polveutumisen edellyttämät muutokset. Evoluutioteoria siis olettaa, että eliöissä tapahtuvat muutokset, olisivat riittävä syy selittämään koko biologian monimuotoisuuden.

Termillä "evoluutio" voidaan viitata biologiassa ainakin kuuteen eri käsitteeseen1. Monet tunnetut evoluutioskeptikot, kuten Philip Johnson, Paul Nelson ja Jonathan Wells, kiinnittävät huomiota evoluutiokeskusteluissa termin määrittelyn sekavuuteen.

"Evoluutio" on konstikas sana. Jos sillä tarkoitetaan "pieniä muutoksia ajan saatossa", niin luupäisinkin fundamentalisti tietää, että Maapallon historiassa on tapahtunut muutoksia. Mikäli evoluutiolla tarkoitetaan oppia, jonka mukaan "Kaikki eliöt polveutuvat yhteisestä esi-isästä ohjaamattomien mutaatioden ja luonnonvalinnan kautta" (tämä on oppikirjan määritelmä evoluutiolle), niin 1. luokan biologeillakin on rankkoja kysymyksiä.

Paul Nelson, Expelled: No Intelligence Allowed

Saatavilla on hyviä todisteita pienestä muuntelusta kuten bakteerien antibioottiresistenssistä tai sirkkujen nokkien kokojen vaihtelusta. Tästä ei seuraa, että kaikki eliöt olisivat syntyneet saman prosessin kautta. Tälle valtavalle ekstrapolaatiolle ei ole esitetty näyttöä. Päinvastoin, on paljon todisteita2 jotka viittaavat siihen, että suuremmat muutokset eivät ole mahdollisia tällä mekanismilla.

Evoluutioteorian ennusteet

Siinä määrin missä evoluutio on satunnaisprosessi ja evoluutiolla ei ole suuntaa, se ei ennusta mitään hyvin. Toisaalta tarkan tiedon yleensä puuttuessa eri ratkaisujen elinkelpoisuudesta voidaan melko vapaasti keksiä tarinoita ja jälkikäteen havainnot on usein helppo selittää. Koska evoluutio ennustaa kaiken, se ei ennusta mitään hyvin.

Usein väitetään, että mikäli esimerkiksi kani löytyisi alemmista kivikerrostumista, evoluutio olisi todistettu vääräksi. Tosiasiassa mikäli kaneja olisi löydetty alemmista kerrostumista, kani olisi määritelty alkeellisemmaksi eliöksi ja sen paikka elämän oletetussa sukupuussa olisi lähempänä juurta eikä löytö aiheuttaisi ongelmia teorialle.

Voidaan kuitenkin todeta, että evoluutioteorian ennuste on alhaalla rakenteille, jotka vaativat useita muutoksia ennenkuin rakenne antaa valintaedun. Tätä periaatetta käytetään evoluutioteorian sisällä pohdittaessa mikä kehityspolku olisi uskottavin ja sitä pitäisi voida käyttää pohdittaessa onko itse evoluutioteoria uskottava. Suunnittelun ennuste on korkealla usean osan systeemeille koska suunnittelijat näkevät ennalta mitä osia tiettyyn toimintoon tarvitaan.

Voidaan myös todeta, että evoluutioteoria ennustaisi jatkuvaa fossiiliaineistoa, suunnittelu taas hyppäyksellistä. Fossiiliaineisto on hyppäyksellinen.

Evoluution pohjalta on tehty useita vääriä ennusteita, mutta teorian ennusteet ovat riittävästi muunneltavissa, että vääriä ennusteita ei nähdä ongelmallisiksi 3.

Tieteen ihanteiden mukaan malleja tulee testata yhä uudestaan uusia havaintoja vasten, jolloin alkuperäiset havainnot saavat vahvistusta tai ne kumoutuvat. Tieteen ihanteiden vastaisesti itse evoluutioteoriaa ei kuitenkaan juurikaan kyseenalaisteta, useimmat tutkijat ovat valmiita kyseenalaistamaan vain sen miten evoluutio on tapahtunut, ei sitä, onko (makro)evoluutio tapahtunut. Eli Darwinismin olennaisinta väitettä siitä että mutaatiot ja luonnonvalinta selittävät koko eliömaailman valtavan monimutkaisuuden ei siis olla valmiita kyseenalaistamaan. Menneisyyden evoluutiota ei voida tutkia kokeellisesti, mutta nykyistä voidaan, ja epäsuorien todisteiden avulla evoluutioteorian esittämien historiaa koskevien väitteiden uskottavuutta voidaan arvioida .

Evoluutioteorian asema tiedeyhteisössä

Valtaosa tiedemiehistä pitää evoluutioteoriaa hyvänä luonnontieteellisenä mallina. Toisaalta voidaan todeta, että useimmat heistä eivät ole tutustuneet teoriaa kritisoivaan aineistoon 4. Evoluutioteorialla on biologiassa monopoliasema, eikä sen kritiikkiä juurikaan sallita akateemisessa ympäristössä. Tilanne on harvinaisen epätieteellinen.

Biologiassa, kuten tieteessä yleensä, ei ole täysin varmaksi todistettuja asioita. Kuitenkin useat evoluutioteorian puolustajat käyttäytyvät kuten teoria olisi absoluuttisesti todistettu. Tosiasiassa on olemassa yllättävän vähän näyttöä siitä, että mutaatio ja luonnonvalinta saisivat aikaan väitettyjä ja olennaisia suuria muutoksia, esimerkiksi uusia rakenteita tai uusia biokemiallisia systeemejä.

Evoluutioteorian todisteet

Mikroevoluutio todisteet

Rajallisesta muuntelusta todistavia asioita ovat muun muassa eliöiden perimään syntyvät mutaatiot, lajiutumishavainnot, hyödyllisten mutaatioiden yleistyminen tai katoaminen ja bakteeripopulaatioiden nopea vastustuskyvyn ilmaantuminen. Näitä ilmiöitä ei kuitenkaan käsitellä tässä artikkelissa, koska nämä havainnot kertovat vain muuntelusta eivätkä todista darwinismin pääväittämää siitä miten eliöt ovat syntyneet.

Makroevoluution todisteet

Makroevoluution todisteena pidetään mm. eliöiden yhteinen DNA:lle perustuva koodausjärjestelmää, universaaliksi väitettyä geneettistä koodia, rakenteellisia ja geneettiset homologioita, surkastuneita elimiä, fossiiliaineiston johdonmukaista geologista kerroksellisuutta ja sen rakenteellista kehitystä.

Fossiiliset todisteet

Paleontologia tutkii fossiileja. Tiettynä ajanjaksona eläneiden eläinten ja kasvien jäännöksiä löytyy kivettyneinä hyvinkin vanhoiksi ajoitetuissa geologisissa kerrostumissa. Varhaisemman kerroksen tulisi teorian mukaan sisältää jatkuvalla tavalla aina seuraavasta kerroksesta löytyvien fossiilien yksinkertaisempia ja jopa puolivalmiita muotoja.

Fossiiliaineisto on tavallisesti ”töksähtelevää”, on yleensä harvinaista löytää katkeamaton fossiilien sarja, josta näkisi kantalajin muuttuvan vähittäin toiseksi lajiksi. Vain murto-osa kaikista maapallolla eläneistä eliöistä on fossiloitunut. Moni kerrostuma sijaitsi alueella, joka huuhtoutui tai tuhoutui mannerlaattojen liikkuessa. Kerrostumat taittuivat, litistyivät tai muuttivat muotoaan tuhoten fossiiliaineiston, lisäksi maan päälle ulottuu nykyisin vain murto-osa fossiileja sisältävistä kerrostumista. Aineiston katsotaan olevan riittävän laaja jotta voidaan todeta että aineiston yleiset piirteet ovat nopea ilmaantuminen ja lajien vakaus. Tämä ei vastaa evoluutioteorian ennustetta.

Esimerkiksi lintujen ja nisäkkäiden oletetaan kehittyneen matelijoista. Vuonna 1861 löydettiin Archaeopteryxin (höyhenpeitteinen lintulisko) fossiili, joka esitetään, varsinkin evoluutieorian popularisoitaessa, välimuotona lintujen kehityksessä. Kriittisen tarkastelun pohjalta voidaan kuitenkin todeta, ettei Archaeopteryxiä voida selkeästi nähdä välimuotona esim. dinosaurusten ja lintujen välillä, sillä achaopteryx on mosaiikkimuoto. Archaopteryxistä löytyy neljän eri matelijaryhmän (Kalaliskot, Crocodilia, Saurischia, Ornitischia) tuntomerkkejä, minkä vuoksi sitä ei voida pitää modernien lintujen esi-isänä5. Fossiileja jotka täyttävät tyhjän aukon kutsutaan puuttuviksi lenkeiksi. Täydellisimpinä fossiililinjoina pidetään kehityslinjaa nisäkäsliskoista nisäkkäiksi, valaiden evoluutiota ja hevosen heimon evoluutiota kantalajista (Eohippus) nykyiseen hevoseen (Equus). Ihmisen evoluutiosta on esitetty useita eri kehityssarjoja5

Merkittävä tapahtuma eläinkunnan historiassa on kambrikauden räjähdys. Geologisissa kerrotumista on tuolloin havaittavissa useimpien eläinkunnan pääjaksojen yhtäkkinen ilmestyminen suhteellisen lyhyessä ajassa (arviolta n. 5 milj.vuodessa). Tämä havainto on vaikeaa selittää evoluutioteorian avulla.

Molekyylibiologiset todisteet

Molekyylibiologia on biologian osa-alue, jonka avulla pyritään mm. päättelemään eri eliöiden sukulaissuhteita sekä kehityshistoriaa vertailemalla homologisia geenejä tai homologisia molekyylejä eliöiden välillä. Elollisten olentojen samankaltaisuudet ulottuvat molekyylitasolle asti. Kaikki eliöt käyttävät aineenvaihdunnassaan samoja kemiallisia perusrakenteita. Tämä mahdollistaa esim. proteinien- ja DNA/RNA sekvenssien analysoimisen, joiden pohjalta voidaan laatia molekyylisukupuita. Mitä enemmän eri proteiini- ja geenisekvenssejä on analysoitu, sitä vaikeammaksi on tullut rakentaa niiden pohjalta sukupuita. Eri molekyylejä vertailemalla päädytään erillaisiin päätelmiin. Lisäksi vertailtavien molekyylijen erojen kasvaessa tulkinnanvaraisuus kasvaa nopeasti.5

Molekyylikellomenetelmä ei ole ongelmaton: kellojen kalibrointi voi olla vaikeaa ja kellojen "tikitysnopeus" riippuu mm. siitä, kohdistuuko tiettyyn geenisekvenssiin ns. selektiivinen paine. Parhaat molekyylikellot ovat ns. tilke-DNA-alueet, jotka eivät koodaa mitään proteiinia eivätkä siis tule ilmentyneeksi fenotyypissä. DNA-alueet, jotka koodaavat toimivaa proteiinia (eli geenit), muuttuvat yleensä paljon hitaammin, koska mutaatiot toimivassa geenissä ovat suurilta osin vahingollisia ja siksi luonnonvalinta hoitaa ne pois populaatiosta.

Toinen menetelmä näiden sukulaissuhteiden selville saamiseksi geneettisistä sekvensseistä perustuu ns. plagioituihin virheisiin. Tilke-DNA alueissa on monien toimivien geenien kopioita, jotka ovat vahingoittuneet siten, että ne eivät enää toimi. Tällaisista lajeille yhteisistä virheistä voidaan päätellä, että virheet ovat olleet olemassa jo ennen lajien erkaantumista. Esimerkki tällaisesta tapauksesta on kädellisille yhteinen mutaatio, jonka takia ne eivät pysty valmistamaan C-vitamiinia toisin kuin lähes kaikki muut nisäkkäät. (Marsutkaan eivät pysty valmistamaan C-vitamiinia itse, mutta niillä mutaatio on erilainen.)

Sittemmin on huomattu, että useat väitetyt 'yhteiset virheet' johtuvat yleisesti usein tapahtuvista korreloiduista mutaatioista (hotspot) tai väitetyillä virheillä on hyödyllinen toiminto6 7.

Molekyylibiologian myötä huomattiin, että myös molekyylit kehittyvät samalla tavalla kuten somaattiset rakenteet. Mitä lähempänä kaksi lajia on toisiaan, sitä samankaltaisempia myös niiden molekyylit ovat. Monissa tapauksissa morfologisen aineiston epäselvyys on herättänyt epäilyksiä, mutta molekyylejä vertailemalla on saatu paljastettua lajien todellinen suhde. Molekyylibiologia on nykyisin yksi tärkein tietolähde tutkittaessa fylogeneettisiä suhteita.

Tosiasiassa molekyylien avulla tehdyt sukupuut eroavat merkittävästi morfologian avulla tehdyistä. 8 9 10 11 12

Vuonna 2006 Israelista löydettiin miljoonia vuosia eristyksissä ollut ekosysteemi. Kivilouhokselta löydetty luola oli ollut täysin eristyksissä muusta maailmasta, niin vedestä kuin ravinteistakin. Sieltä löydettiin kahdeksan uutta äyriäisiin ja selkärangattomiin kuuluvaa lajia. Millään tutkituista lajeista ei ollut silmiä, mikä tarkoittaam että ne ovat menettäneet näkökykynsä evoluution myötä. Luolasta löydetyt eliöt ovat skorpionin kaltaisia, ja DNA-testit osoittivat niiden olevan täysin ainutlaatuisia.[2] --->

On muistettava, että pelkkä samankaltaisuus ei ole todiste evoluutioteorialle, koska myös suunnittelijat suunnittelevat usein keskenään samankaltaisia rakenteita, esimerkiksi peräkkäiset automallit ovat usein samankaltaisia. Motiivina samankaltaisuuksille ovat tyypillisesti optimaaliset ratkaisut, osien vaihdettavuus, ratkaisujen ymmärrettävyys, tai vaikkapa oma tyyli tai kauneus.

Muita evoluution todisteita

Vertailemalla eliöiden anatomiaa, havaitaan niiden rakenteissa yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi hyönteisten ruumiissa on aina pää, takaosa ja keskiruumis, niillä on kolme jalkaparia ja yleensä kaksi paria siipiä. Samoin ovat myös nisäkkäiden, kuten esimerkiksi ihmisen käsivarsi, kissan tai hevosen etujalka, lepakon siipi ja hylkeen evä saman peruskaavan mukaisia, ja niiden luut voidaan tunnistaa luu luulta. Usein väitetään, että ominaisuudet ovat periytyneet yhteisistä kantamuodoista, sillä yhtäläisyydet ovat aivan liian suuria ollakseen sattumanvaraisia. Tämä ei kuitenkaan ole pätevä argumentti, koska myös yhteinen suunnittelija selittää samankaltaisuudet.

Yksilönkehityksen eri vaiheissa eliöissä on möys yhtäläisyyksiä, mutta nämä eivät ole olennaisesti suurempia kuin mitä valmiiden rakenteiden perusteella voisi olettaa. Samankaltaisuus voisi selittyä sillä, että eri selkärankaisryhmät ovat perineet yhteisiltä esivanhemmiltaan kehitystapansa, joka niissä edelleen toistuu. Toisaalta samankaltaisuudet voivat myös kertoa yhteisestä suunnittelijasta ja yhteisistää toiminnallisista vaatimuksista. Sikiöiden suurennellut samankaltaisuudet evoluutioteorian todistamiseksi on yksi tieteen suurimpia myönnettyjä huijauksia.



Surkastuneet elimet ovat toimintansa lopettaneita elimiä. Esimerkiksi lentotaidottoman strutsin siivet ja ihmisen häntäluu. Niiden esiintyminen voidaan ymmärtää, jos oletetaan strutsien kehittyneen lentävistä muodoista, jotka myöhemmin liian suuriksi ja painaviksi tultuaan ovat kadottaneet lentotaitonsa. Samoin myös ihmisen ja simpanssin voidaan olettaa joskus olleen hännällinen, mutta kadottaneen hännän tarpeettomana. Muita esimerkiksi ovat käärmeissä tavattavat jäänteet takajalan luista ja hetulavalaiden kidassa olevat hampaiden jäänteet.

Esimerkiksi ihmisen häntäluu on elintärkeä lantiolihasten kiinnityskohta. Sanonta ”surkastunut elin” usein vain peittää tietämättömyytemme elimen tarkoituksesta. Ihmisen umpilisäkkeen, jonka aikaisemmin ajateltiin olevan surkastunut, tiedetään nyt olevan immuunijärjestelmän toimiva komponentti. Strutsin tapauksessa on kyse vain muutenlusta ja rappeutumisesta, jota satunnaisten mutaatioiden tiedetään saavan aikaan.

Muuntuneet elimet vastaavat sijaintinsa ja anatomiansa puolesta sellaisia elimiä, jotka toisilla muodoilla suorittivat toisia toimintoja. Esimerkiksi kärpäsillä on vain yksi siipipari, mutta toisen siipiparin paikalla niillä on nuijanmuotoiset väristimet, jotka toimivat lennon aikana gyroskooppisena elimenä. Tämä esimerkki ja monet muut muutokset voidaan helposti selittää, jos oletetaan tällaisten eläinten polveutuvan sellaisista eläimistä, joilla kyseessä olevat elimet olivat alkuperäisessä tehtävässään.

Tällaiset selitykset ovat liiankin helppoja, sillä tällöin ei tarkastella tarkemmin, montako muutosta esimerkiksi väristinten syntyminen tarvitsisi ja kykeneekö evoluutiomekanismi tosiasiassa tuottamaan ne.

Etologia on biologian tieteenhaara, joka tutkii eläinten käyttäytymistä. Se paljastaa yhtäläisyyksiä eri muotojen, kuten sosiaalisten hyönteisten, muurahaisten, ampiaisten ja mehiläisten pesänrakennustavoissa. Kuten sanottu, samankaltaisuudet, vielä vähemmän käyttäytymiseen liittyvät, eivät todista yhteistä polveutumista. (Ovatko kaikki kahvia lautaselta ryystävät ihmiset läheistä sukua toisilleen?)


Biokemia Biokemia tutkii elävien organismien kemiallista rakennetta ja niiden osuutta organismeissa. Esimerkiksi eräs biokemian erikoisala, serologia, tutkii veren kemiallista koostumusta. Anti-ihmisseerumia saadaan kun ruiskuttamalla ihmisverta koe-eläimeen, ja kun seerumia sekoitetaan toisten verilaatujen kanssa, voidaan reaktioiden avulla mitata testattujen lajien eroja.

Eläinten maantieteellisestä levinneisyydestä voidaan tehdä johtopäätöksiä. Esimerkiksi Galapagossaarten eläimillä on samanlaisia piirteitä kuin Etelä-Amerikan eläimillä ja Kap Verde -saaren eläimillä Afrikan eläimistön piirteitä. Jos kumpaisenkin saaren eläimet olisivat syntyneet erikseen, ei sille olisi mitään järkevää selitystä, mutta jos molemmille saaristoille on levinnyt eläimiä läheisiltä mantereilta ja ne ovat sopeutuneet ajan myötä erilaisiin olosuhteisiin, voidaan ongelma ratkaista helposti evoluution avulla.

Rajallinen sopeutuminen ja muuntelu eivät todista makroevoluutiota. Todellisuudessa evoluutioselityksellä on eliömaantieteellisesti useita ongelmia.

Myös suoria todisteita evoluutiosta on saatu. Esimerkiksi koivumittari-niminen perhoslaji on Englannin teollisuusalueilla muuttanut väriään sadan vuoden aikana harmaasta mustaksi. Siinä paljastuvat evoluution selittämiseksi vaadittavat oleellisen tärkeät yksityiskohdat. Kahden vanhan perhoslajin on nähty risteytyvän ja siitä on syntynyt täysin uusi perhoslaji. 13

Koivumittari on esimerkki populaation pienestä ja rajallisesta muuntelusta, eikä todista makroevoluutioteoriaa.

Johtopäätökset evoluution todisteista

Populaarissa kontekstissa evoluutio esitetään ehdottoman varmana faktana, jota kaikki havaintomme biologiassa tukevat. Tosiasiassa makroevoluutioteorian puolesta esitetyt todisteet on vahvasti kyseenalaistettu tai ne todistavat vain pienestä muuntelusta. Tiedeyhteisön sisällä käydään paljon kriittistä keskustelua useista evoluutioteorian osa-alueista ja makroevoluutiolle onkin löydettävissä useita luonnontieteellisiä vastaväitteitä. Julkisuudessa tutkijoilla on kuitenkin harvoin varaa olla toisinajattelija. Kun tutkijat kilpailevat rahoituksesta, maineesta ja viroista, kynnys tunnustaa julkisuudessa epäilyksiä Darwinin teorian paikkansapitävyydestä nousee. Kirjassa Evoluutio – kriittinen analyysi todetaan oivaltavasti

Elämän alkuperä ja historia ovat ainutkertaisia menneisyyden tapahtumia. On ilmeistä, että maailmankatsomukselliset näkemykset vaikuttavat niitä koskevaan tutkimukseen. Jotta erilaisten alkua koskevien mallien merkitystä voisi arvioida, on välttämätöntä erottaa toisistaan objektiiviset tulokset, teoreettiset tulkinnat ja maailmankatsomukselliset ennakko-oletukset5.

Evoluutioteorian ongelmat

Konvergenssit

Ristiriitaiset sukupuiden aineistot

Fossiiliaineiston hyppäyksellisyys ja vakaus

Usean osan systeemit

Evoluutiomekanismin hitaus

DNA koodin optimaalisuus

Haitallisten mutaatioiden määrä

Yhteinen esi-isä

Pääartikkeli: Elämän synty
Geneettisen koodin universaaliuutta pidettiin pitkää vahvimpana todisteena eliöiden yhteisestä kantamuodosta. Sittemmin vastoin odotuksia universaaliksi oletusta koodista löydettiinkin poikkeavuuksia. Tänä päivänä tunnetaan kymmeniä eri koodeja14.

Tähtitieteellisten ja geofyysisten todisteiden valossa on arvioitu maapallon syntyneen noin 4,57 miljardia vuotta sitten. Arvioiden mukaan Maa kehittyi elinkelpoiseksi noin 3,8 miljardia vuotta sitten, jolloin nähtävästi elämä syntyi, mutta emme tiedä miltä se näytti. Elämä uskotaan alkaneen ensimmäisten replikoituvien molekyylien synnystä, jotka kykenivät ottamaan aineita ja energiaa ympäröivistä elottomista molekyyleistä sekä Auringon säteilystä. Siitä miten tämä tapahtui, on esitetty monia kilpailevia hypoteeseja, mutta huolimatta vuosikymmenien ponnisteluista elämän synty on edelleen mysteeri.

Darwin ehdotti, että kaikilla eliölajeilla on yhteinen esi-isä; jokainen eliö on kehittynyt samasta alkueliöstä, joka on elänyt ainakin 3,5 miljardia vuotta sitten. Tämän hypoteesin tueksi esitetään yleensä evoluution popularisoinnissa eliöiden aineenvaihdunnan samanlaisia kemiallisia perusrakenteita, kuten nukleotideja (DNA/RNA), aminohappoja, nukleotideja, sokereita ja rasvahappoja. Myös geneettisen koodin universaaliuutta pidettiin vahvana todisteena yhteisestä esi-isästä. Esimerkiksi Turun yliopiston perinnöllisyystieteen emeritusprofessori Petter Portin esittää tämän väitteen Charles Darwinin kaksinkertaista merkkivuotta juhlistavassa teoksessaan:

Solujen perusaineenvaihdunta ja rakenne ovat kaikilla eliöillä samanlaiset, ja evoluutioteorian vahvimpia todisteita onkin se, että geneettinen koodi on universaalinen eli sama kaikilla organismeilla olkoon sitten kysymyksessä virus, bakteeri, hiivasieni, kanttarelli, koivu, sinivalas tai ihminen. Ilmiötä on tieteellisesti hyvin vaikea ymmärtää muuten kuin evoluutioteorian valossa.

Petter Portin ja Timo Vuorisalo, Evoluutio NYT! (2008)15

Evoluutioteoreetikot pitivätkin koodin muuttumista pitkään mahdottomana. Sittemmin vastoin odotuksia koodista löydettiin (jo useita vuosia sitten) merkittäviä poikkeuksia (esim. mitokondrioilla Stop-kodonin muutos) ja nykyään tunnetaankin useita geneettisiä koodeja14.

Helposti syntyvä väärinkäsitys on, että tämä ”yhteinen kantaisä/-äiti” oli yksin maailmassa. Luultavammin se oli vain yksi yksilö jo elämäntäytteisessä valtameressä. Kaikki muut ovat kuitenkin epäonnistuneet jatkamaan sukuaan näihin päiviin saakka. Toinen väärinkäsitys on, että se olisi maapallon ensimmäinen eliö. Realistisempi kuva on, että se oli pitkän kehitysprosessin lopputulos, jonka varhaisimmat vaiheet eivät välttämättä olleet edes yksiselitteisesti "eläviä". Varhaisissa vaiheissa elämä on saattanut syntyä yhä uudestaan, mutta siitä emme tiedä nykytietämyksellä kovinkaan paljoa, koska esimerkiksi koskemattomia kerroskivilajeja 3,8–3,5 miljardin vuoden takaa Maan alkuajoilta on lähes mahdotonta löytää (ei tiedetä nykyisin) ja tarvittaisiin hapeton ilmakehä muiden epätavallisten olosuhteiden lisäksi. Ihmisillä ei ole nykyisin mitään tietoa elämän 300 ensimmäisen miljoonan vuoden ajalta, ja laboratorioissa ei olla vielä pystytty tuottamaan elämää, mutta täysin mahdotonta tekniikan ja tietämyksen kehittyessä se ei luultavasti ole. Jo 3,5 miljardin takaisista kivistä on löydetty rikasta bakteerilajistoa.

Kuitenkin kaikkien ensimmäisten elämän pioneerien oli ratkaistava monta ongelmaa, suurimpina miten hankkia energiaa ja kopioitua. DNA-molekyylejä pidetään välttämättöminä kopioitumiselle, mutta sen valikoitumiselle siihen tehtävään ei nykyisin tiedetä kunnollista teoriaa. Sen tehtävän uskotaan kuitenkin olleen aluksi toissijainen, ja sitä edeltäneen RNA-maailman, missä tapahtui proteiinisynteesiä, ja josta puuttui DNA-välitteisen proteiinisynteesin tehokkuus.

Yksilön kehitys ja elinten alkuperä

Kun monisoluinen eliö kehittyy munasolusta, alkaa ennen pitkää kehittyä erityyppisiä kudoksia ja muodostua elimiä. Prosessi on monivaiheinen ja peräkkäiset vaiheet ovat geenien ohjaamia.

Eri eläimillä voi olla hyvin samannäköisiä elimiä. Esimerkiksi hyönteisillä ja linnuilla on siivet, delfiineillä, pingviineillä ja kaloilla on evät, jne. Toisaalta eri eläinlajeilla voi olla hyvinkin erinäköiset elimet, kuten evät, siivet ja kädet, joilla voi erilaisuudesta huolimatta olla yhteinen alkuperä.

Samannäköisyys ja sama toiminnallinen funktio eivät välttämättä merkitse samaa evolutiivista historiaa. Jos samanlaisilla ja samaa toimintaa suorittavilla eläimillä ei ole samaa kehityksellistä (embryologista) taustaa, kyse on analogisista elimistä. Hyönteisten ja lintujen siivet tai nisäkkäiden ja mustekalojen silmät ovat analogisia elimiä.

Kenties populaarein räikeästi yksinkertaistettu väite evoluutionteorian puolesta on, että lajin vanha kehityspolku näyttäytyy ainakin osittain jokaisen yksilön alkionkehityksessä. Ks. pääartikkeli rekapitulaatioteoria.

Evoluutioteorian pohjalta otaksuttiin aikoinaan, että esim. eliön fenotyypin homologiasta seuraa myös homologia yksilökehityksessä sekä geenitasolla. Vastaavasti analogian tapauksessa homologiaa ei otaksuttu ilmenevän yksilönkehityksessä taikka geenitasolle. Sittemmin molemmat väitteet ovat joutuneet kyseenalaisiksi. Tarkempi anaalysi kuitenkin paljastaa että esim. homologiset elimet syntyvät yksilönkehityksessä eliöillä eri reittejä pitkin. Analogisten elinten tapauksessa taas on löydetty homologiaa geenitasolla. Esimerkiksi eri eliöiden silmiä on pidetty klassisena esimerkkinä analogisista elimistä. Myöhemmin on kuitenkin havaittu, että näiden analogisten elinten kehitystä ohjaavat samat säätelygeenit.

Ja näin on yleisesti havaittu: mitä enemmän todisteita, että lajit ovat lähellä toisiaan, sitä enemmän löytyy myös elinten homologioita. Evoluution edellyttämä sukulaisuussuhde eli ”yhteinen polveutuminen” on ainoa teoria joka vaatii tätä, ja sen puuttuminen olisi evoluutioteorian kohtalokas vastatodistus.

Mielenkiintoisia ovat myös ns. rudimentaariset eli surkastuneet elimet: ihmisillä muun muassa viisaudenhammas ja umpilisäke. Darwin itse mainitsi Boa-käärmeiden surkastuneet takatassut. Muilla käärmeillä sellaisia löytyy vain alkiovaiheessa eikä enää aikuisyksilössä. Myös linnuilla on alkiovaiheessa hampaiden alkuja (vrt. Archaeopteryx), jotka sitten häviävät.

Teorian synty

Charles Darwin, evoluutioteorian isä.

Ihmisten käsitys evoluutiosta perustuu 250 vuoden tieteelliseen tutkimukseen. Ihmisille ominaista on ollut aina halu selittää ja ymmärtää outoa ja tuntematonta. Alkujaan luonnontieteiden tason ollessa heikkoa heimojen myytit, uskonnolliset ja filosofiset vastaukset tarjosivat ratkaisun lukuisiin ihmisiä askarruttaneisiin kysymyksiin. 1600-luvulla tieteellisen vallankumouksen myötä evolutionismi nosti päätään. Tieteellisen ajattelun kannalta maailmaa ei voitu ajatella enää fyysisten lakien kenttänä, vaan sille piti lisätä historia - ja ennen kaikkea elollisessa maailmassa ajan mittaan tapahtuvat muutokset. Vähitellen evoluutio käsite valjastettiin edustamaan näitä muutoksia. Evolutiivinen ajattelu levisi 1750–1850 biologian lisäksi kielitieteeseen, filosofiaan, sosiologiaan, taloustieteeseen ja muille aloille. Charles Darwinin kirja Lajien synty julkaistiin 1859.

Charles Darwin oli jo opiskellut yliopistossa, mutta hänellä ei ollut vielä luonnontieteellistä koulutusta, joten vuonna 1831 hän lähti maailman ympäri purjehtivan HMS Beagle -aluksen mukaan. Koko matkan tärkein vaihe oli kuukausi Galápagossaarilla, yksinäisellä saariryhmällä Ecuadorista länteen. Siellä hän huomasi, että jokaisella saarella näytti olevan aivan oma peippotyyppinsä. Yhdenkin saaren eri lokeroissa elivät eri peippolajit. Kuitenkin ne olivat selvästi peräisin samasta kannasta.

Se, mitä Darwin matkalla näki, teki hänet vakuuttuneeksi siitä, etteivät lajit säily muuttumattomina, vaan että ne pystyvät mukautumaan uusiin oloihin. Jäljelle jäi vain kysymys, miten muutos tapahtuu.

Vuonna 1838, lokakuun 3. päivänä hän sai äkillisen oivalluksen lueskellessaan Thomas Malthusin teosta väestöjen kasvusta. Malthusin teoksessa väitettiin, että väestö lisääntyy räjähdysmäisesti, ellei mitään esteitä ole. Darwin ajatteli, että syntyvästä ylijäämästä menestyivät ne, joilla oli olosuhteiden kannalta suotuisia muutoksia, ja ne, joilla oli epäsuotuisia muutoksia, hävisivät. Tästä periaatteesta käytetään nimitystä luonnonvalinta. Olosuhteet eli ympäröivä luonto valitsee, mitkä yksilöt jäävät eloon. Olosuhteiden muuttuessa myös laji kehittyy uusien olosuhteiden mukaiseksi.

Juuri, kun Darwin oli saamaisillaan pääteoksensa valmiiksi, ilmeni, että Alfred Russell Wallace oli Malaijien saaristossa tullut samoihin johtopäätöksiin kuin Darwin.

Darwinin pääteos Lajien synty ilmestyi marraskuun 24. päivänä vuonna 1859. 1250 kappaleen painos myytiin loppuun seuraavana päivänä.

Evoluutioteorian historian vaiheita

Pilakuva Charles Darwinista apinana (1871).

Geologeja alkoi jo 1700-luvulla askarruttaa kysymys siitä, mistä sukupuuttoon kuolleiden eläinten jäännökset kallioperässä olivat peräisin. Aluksi tätä yritettiin selittää siten, että nämä eläimet olivat kuolleet vedenpaisumuksessa. Vedenpaisumuskertomukset ovat yleismaailmallisia, ja sellainen löytyy myös Raamatusta. Asiaa mutkisti se, että alemmista kerroksista löytyi ”vedenpaisumusta” edeltäneitä eläimiä, jotka näyttivät edustavan jotenkin alkukantaisempaa kehitysvaihetta.

Maapallon ikälaskelmaa jouduttiin kuitenkin tarkistamaan, siihen lisättiin 80 000 vuotta. Nykyaikaisen geologian isänä tunnettu Charles Lyell osoitti kuitenkin vuonna 1830, että ihminen asui hyvin iäkkäällä planeetalla.

Charles Darwinin teoriat herättivät runsaasti vastustusta heti julkaisunsa jälkeen pudottamalla ihmisen luomakunnan kruunun paikalta muiden eliölajien joukkoon. Ajatus ihmisestä eläimen sukulaisena herätti inhoa, ja lehdissä julkaistiin pilapiirroksia Darwinista apinaserkkujensa kanssa. Toinen ajatus oli, että ihmisistä tulisi julmia ja moraalittomia, koska he ovat periytyneet eläimistä.

Tärkeässä osassa kiistassa kehityksen kannattajien ja luomisen kannattajien välillä oli Charles Darwinin isoisä Erasmus Darwin, joka päätyi siihen lopputulokseen, että kaikki elolliset oliot ovat yhteisen esi-isän jälkeläisiä. Ihmisen hän sijoitti apinoiden sukulaiseksi. Jean-Baptiste Lamarck rakensi Erasmus Darwinin pohjalle ja yritti selittää, että esimerkiksi kirahvin pitkä kaula olisi syntynyt sukupolvia seuranneesta kaulan venyttämisestä. Lamarck oli sitä mieltä, että hankitut ominaisuudet periytyvät. Tämä väite osoitettiin myöhemmin paikkansapitämättömäksi.

Pian löydettiin ensimmäiset esi-ihmisten kallot. Aluksi niiden merkitystä ei kuitenkaan ymmärretty. Kun vuonna 1856 löydettiin ensimmäiset Neandertalin ihmisen luurangot, niiden väitettiin kuuluneen raakalaisille, ja suurin osa luista hävisi. Vuonna 1868 löydettiin Cro-Magnonin ihmisen jäännöksiä.

Johtopäätöksiä

Uuden ajan aatehistoriassa on tapana puhua kahdesta suuresta vallankumouksesta. Ensimmäinen vallankumous oli maakeskisen todellisuuskäsityksen sortuminen. Tähtitieteilijä Kopernikuksen mukaan tätä ensimmäistä vallankumousta, joka tapahtui noin neljäsataa vuotta sitten, kutsutaan kopernikaaniseksi vallankumoukseksi. Toinen mullistus alkoi, kun Darwin osoitti, että ihmiskuntakin on osa luontoa eikä siitä erillinen ilmiö.

Kehitysoppi on yleisesti hyväksytty tieteellinen teoria. Darwinistinen evoluutioteoria on tiedeyhteisön enemmistön näkemys lajien monimuotoisuuden synnystä, erimielisyyttä on lähinnä teorian yksityiskohdista.

Evoluutio ja ympäristö

Evoluutio mielletään monesti jopa miljoonien vuosien prosessiksi. Modernin ajan ilmiö kuitenkin on, että ihminen muokkaa elinympäristöään päivittäin esimerkiksi rakentamalla, puita hakkaamalla, patoammalla, myrkyttämällä, metsästämällä ja kalastamalla. 1900-luvun lopulta lähtien on herätty kysymään, pysyvätkö lajit mukana ihmisen aiheuttamassa nopeassa muutoksessa. Ympäristömuutosta ja eliöiden kykyä vastata siihen, evoluutiota ja luonnonsuojelua sekä ympäristömuutoksen haasteita tutkitaankin aina vain enemmän.

Lähteet

  1. ^ Stephen C. Meyer, Michael Newton Keas: The Meanings of Evolution Access Research Network. Viitattu 24.6.2009.
  2. ^ The_Edge_of_Evolution_(kirja), M. Behe
  3. ^ http://www.darwinspredictions.com/
  4. ^ Siegfried Scherer, Reinhard Junker:  Evoluutio – kriittinen analyysi. Datakirjat, 2000. 951-98558-0-7.
  5. > 5,0 5,1 5,2 5,3 Siegfried Scherer, Reinhard Junker: "VI.13",  Evoluutio – kriittinen analyysi, s. 220,257. Datakirjat, 2000. 951-98558-0-7.
  6. ^ John Woodmorappe: Are pseudogenes ‘shared mistakes’ between primate genomes? December 2000. Creation Ministries.
  7. ^ John Woodmorappe: Potentially decisive evidence against pseudogene ‘shared mistakes’ December 2004. Creation Ministries. Viitattu 24.6.2009.
  8. ^ What about the Molecular Evidence? Access Research Network. Viitattu 24.6.2009.
  9. ^ Casey Luskin: Peter Atkins Dramatically Overstates the Evidence for Evolutionary Phylogenies February 25, 2008. Evolution News & Views. Viitattu 24.6.2009.
  10. ^ Pierre Jerlström: Is the evolutionary tree turning into a creationist orchard? August 2000. Creation Ministries. Viitattu 24.6.2009.
  11. ^ Fazale ‘Fuz’ Rana: Birds Terrorize Evolutionary Biologists Reasons to Believe. Viitattu 24.6.2009.
  12. ^ Fazale ‘Fuz’ Rana: The Unreliability of Hominid Phylogenetic Analysis Challenges The Human Evolutionary Paradigm Viitattu 24.6.2009.
  13. ^ http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2597
  14. > 14,0 14,1 Andrzej (Anjay) Elzanowski and Jim Ostell: [1] Last update of the Genetic Codes: April 07, 2008. National Center for Biotechnology Information (NCBI). Viitattu 18.11.2009.
  15. ^ Petter Portin ja Timo Vuorisalo: "Evoluutio teorian todisteet", Evoluutio NYT!: Charles Darwinin juhlaa, s. 67. Kirja-Aurora, 2008. ISBN 978-951-29-3666-3.

Katso myös

Internet

Kirjallisuutta

Malline:Wikiaineisto

  • Dawkins, Richard: Geenin itsekkyys. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1993. (Alkuteos: The Selfish Gene, 1989. Suomennettu 2. laajennetusta laitoksesta.)
  • Dawkins, Richard: Sokea kelloseppä. (Alkuteos: The blind watchmaker, 1986.) Suomentanut Risto Varteva. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15863-1.
  • Gould, Stephen Jay: Ihmeellinen elämä: Burgessin esiintymä ja historian kulku. Helsinki: Art House, 1991.
  • Laihonen, Pasi & Jukka Salo & Timo Vuorisalo: Evoluutio: Miten elämä kehittyy. Helsinki: Otava, 1986.
  • Mayr, Ernst: Evoluutio. Porvoo: WSOY, 2003.

Aiheesta muualla