Etusivu

ApoWikistä
Versio hetkellä 6. helmikuuta 2016 kello 19.38 – tehnyt Tieto (keskustelu | muokkaukset) (Yli-sanan poisto oikean ja tarkan artikkelien lukumäärän saamiseksi)
Kristinusko — parhaiten perusteltu maailmankatsomus
487 artikkelia

Suositeltu artikkeli

Arrow northeast.svg

Kullakin kulttuurilla on omat myyttinsä, jotka tarkoittavat Jacques Ellulin määrittelyn mukaan itsestäänselväksi koettua, kokonaisvaltaista ja motivoivaa mielikuva siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon ehdoton perusta.

Yksi oman aikamme myyteistä on usko jatkuvan kehityksen väistämättömyyteen. Myytin mukaan ihmiskunta täydellistyy, kunhan sille vain annetaan riittävästi aikaa. Näin ollen kaikki uusi on kehittyneempää ja siten parempaa. Myyttiin kuuluu myös usko siihen, että tieteen kautta tullaan ratkaisemaan kaikki ihmiskunnan ongelmat.

Näiden myyttien lisäksi on myös onnellisuuden myytti, jonka mukaan ihminen voi saavuttaa onnen helposti toteuttamalla halujaan vapaasti. Arvotajuisena olentona ihmisen onnellisuus on kuitenkin riippuvaista siitä, voiko hän kokea elämänsä arvokkaaksi ja mielekkääksi.

Ellulin mukaan moderni länsimainen ihminen ei saa pyhän kokemuksia niinkään perinteisten uskontojen välityksellä, vaan esimerkiksi ihaillessaan tekniikan ja tieteen uusimpia saavutuksia tai rikkoessaan perinteen asettamia rajoja ja kokiessaan siitä seuraavaa vapauden tunnetta.

Jatka lukemista...

Mikä ApologetiikkaWiki on?

ApologetiikkaWiki – tuttavallisemmin apowiki – on kristinuskon puolustukseen eli apologetiikkaan keskittyvä wiki-sivusto. Tavoitteena on kaikkien käytettävissä oleva tietopankki, josta löytyy helposti ja nopeasti, suomen kielellä, perusteltuja argumentteja, hyvin lähteistettyjä faktaväitteitä sekä tietoa eri alueiden perusteluista ja asiantuntijoista. Useat ApologetiikkaWikin artikkelit (ks. esimerkiksi lukusuositukset) edustavat jo nyt eturivin suomenkielistä sisältöä verkossa. Artikkeleihin on myös erittäin kätevää viitata netti- ja henkilökohtaisissa keskusteluissa. Lisäksi apowikin näkyvyys google-hauissa on hyvä. Tällä hetkellä artikkelisivuja on 487

Tiesitkö, että...

vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan ihmisen ja simpanssin DNA:n vastaavuusprosentti on 96.

Artikkelitoiveet

Sitaatti tälle hetkelle

Ja vaikka Darwin on tieteellisesti todistanut maailman synnyn evoluutioteoriallaan, pelottavan suuri osa ihmisistä luulee, että maailma syntyi, poks vaan, parrakkaan miehen taianomaisesta käskystä. Ootko koskaan tutkinut avaruutta? Tai opiskellut biologiaa? Tai vaan ajatellut omilla aivoillasi? Jep. Missään uskonnossa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä – eikä mitään perusteita sille, että ihmisen kannattaisi olla uskossa.

—[Maailman pahuus kumpuaa uskonnoista], Venla Kokkonen, Yle, 1.3.2016

Mitä apologetiikka on?

Apologetiikka on kristillisen uskon perustelua ja järkiperäistä puolustamista. Apologetiikka vastaa esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:

Kristinuskolla on hyviä järkiperusteluja. On myös olemassa hyviä vastauksia kristinuskoa vastaan esitettyyn kritiikkiin. Valitettavasti Suomessa nämä eivät ole esillä juuri missään. ApologetiikkaWiki on perustettu lisäämään tätä tietoutta.

Lisää suositeltavaa luettavaa sekä kirjallisuutta ja linkkejä.

Wikittämisen pikakurssi

Vasemmalla näkyy valikko, jonka linkkejä klikkaamalla pääset paikasta toiseen. Oikeassa yläreunassa on hakukenttä, jota voi käyttää artikkeliin siirtymiseen tai hakuun. Työkalupakissa näkyvät erikoistoiminnot, joita senhetkisellä sivulla on mahdollista suorittaa.

Jos et ole kirjautuneena sisään, oikealla ylhäällä on linkit, joita klikkaamalla voi joko kirjautua sisään tai rekisteröidä tunnuksen. Jos taas olet sisällä, yläkulmassa on henkilökohtaisiin asetuksiin liittyviä linkkejä, kuten asetukset ja tarkkailulista.

Varsinaisen pääkehikon päällä on välilehtiä. Välilehden nimi kertoo, mitä välilehdellä tehdään. Keskustelu tarkoittaa keskustelua kyseisestä sivusta. Muokkaaminen tapahtuu muokkaamalla tekstiä, kuten tekstieditorissa ja lopuksi painamalla Tallenna sivu. Monimutkaisempia asioita voi tehdä wikikoodilla.

Miten voit auttaa?

Jos tunnet jotain aihepiiriä, voit kirjoittaa ja korjailla siihen liittyvien artikkelien sisältöä. Katso myös, olisiko artikkelitoiveissa joku tekemätön sivu, josta haluaisit kirjoittaa. Voit myös tiivistää kirjallisuudessa esitettyjä perusteluja, jolloin ne saadaan nettikansan tietoon.

Jos taas olet kielellisesti taitava, voit huoltaa artikkelien kieltä. Jos taas et koe osaavasi auttaa sisällöntuotannossa, voit kertoa artikkelien keskustelusivuilla, mitä olennaista artikkelissa jäi kertomatta, tai mikä asia artikkelissa on turhan vaikeasti ilmaistu.

On myös syytä muistaa, että tämänkin projektin siunaaminen on mitä luultavimmin oikein ja arvollista. Jokaiselle auttamishaluiselle löytyy varmasti paikka, ja vain mielikuvitus on rajana!