Ero sivun ”Epätäydellinen suunnittelu (argumentti)” versioiden välillä

ApoWikistä
p (→‎Selkärankaisten silmä: tällänen ehdotusmuokkaus kännykällä. :P eli must tää on loogisempi näin.)
(→‎Internet: poistettu vanhentunut linkki)
 
(61 välissä olevaa versiota 6 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Useat biologit katsovat ettei [[suunnitteluteoria|suunnitteluteorian]] puolesta voida esittää empiiristä näyttöä, he kuitenkin samalla katsovat että biologiassa havaitut epätäydelliset rakenteet tarjoavat empiiristä näyttöä suunnittelua vastaan. Tämän näkökannan mukaan meidän ei tulisi havaita epätäydellisiä rakenteita mikäli ne olisivat älykkäästi suunnitteltuja. Suunnitteluteorian perusteella ei kuitenkaan pyritä todistamaan suunnittelijan älykkyyden tasoa. Voimme suunnitteluteorian perusteella todeta suunnittelijan olevan älyllinen. Argumentti on siinä mielessä kestämätön, että vaikka olettaisimme eliöiden olevan epätäydellisesti suunniteltuja, niin epätäydellisestikin suunnitellut asiat ovat suunniteltuja. Näkökantaa voidaan kuitenkin pitää merkittävänä, mikäli sitä sovelletaan täydellisen älyn omaavaan suunnittelijaan, kuten kristinuskon [[Jumala]]an. Ollakseen johdonmukainen, sen looginen seuraus on, että mikäli rakenteiden epäoptimaalisuus tarjoaa näyttöä täydellisen älykästä suunnittelijaa vastaan, vastaavasti optimaalisuus tarjoaa näyttöä täydellisen älykkään suunnittelijan puolesta. Tämä viitekehys siis itseasiassa tarjoaa empiirisen keinon [[AW:S#verifioida|verifioida]] [[teleologinen argumentti]].  
<div style="margin-left: auto;margin-right: auto;width:auto;height:auto;background-color: #faecc8; border:solid 1px #fad67d; padding-left:5px; padding-right:5px; padding-top:5px; padding-bottom:5px;"><div style="margin-left:1.5em">Useat biologit antavat ymmärtää, ettei [[suunnitteluteoria]]n ''puolesta'' voida esittää mitään [[AW:S#empiirinen|empiiristä]] näyttöä, mutta voivat jopa samaan hengenvetoon todeta, että biologiassa havaitut epätäydelliset rakenteet tarjoavat suoranaista empiiristä näyttöä suunnittelua ''vastaan''. Epätäydellisiksi havaitut rakenteet eivät tämän näkemyksen mukaan voi olla suunniteltuja.<br />Suunnitteluteoria ei kuitenkaan ennusta suunnittelijan älykkyyden vähimmäistasoa vaan tyytyy paljon vaatimattomampaan väitteeseen: kaikki nykyään tiedossa olevat seikat huomioon ottaen monien luonnontieteellisten tutkimuskohteiden parhaana alkuperäselityksenä on pidettävä ''todellisen'' (siis ''ylipäänsä'' älyllisen ja tarkoitushakuisen) suunnittelijan toimintaa.
</div></div>


Väite eliöissä havaitusta epätäydellisistä rakenteista on kyseenalaista. Monien epäoptimaalisiksi väitettyjen rakenteiden on kuitenkin tutkimuksen myötä havaittu olevan parempia kuin ehdotettujen vaihtoehtojen. Mikäli jokin biologinen kokonaisuus todellakin toimii huonosti, vähemmän optimaalisesti kuin ehdotettu vaihtoehto, olisi tietenkin loogista päätellä että joko (1) suunnittelija ei ilmeisesti ole järin fiksu, (2) suunnittelija ei ole jostain syystä tahtonut suunnitella optimaalista rakennetta, (3) kyseinen rakenne ei ole enää niin optimaalinen kuin se oli suunniteltaessa tai (4) kyseisellä rakenteella ei ole suunnittelijaa.
{{multiple image
| footer = Kaksi hyvin erilaista autoa: itäsaksalainen '''Trabant 601''' ja '''Mercedes-Benz C 250'''. Trabant on ominaisuuksiltaan paljon Mersua vaatimattomampi – siiskö pelkkä tarkoituksettomien luonnonprosessien satunnainen sivutuote?<br />Todelliset suunnittelijat toimivat aina erinäisten resurssireunaehtojen puitteissa ja joutuvat siksi tekemään optimointitavoitteidensa suhteen moniakin ''kompromisseja''. Siksi eri vaihtoehtoja ei pidäkään arvioida niiden "absoluuttisen parhaimmuuden" vaan ''tilannekohtaisen toteutuskelpoisuuden'' perusteella. – Vaikka loistoautoja olisi voitu suunnitella itäsaksalaisellakin insinööritaidolla, niille ei silti olisi ollut sen enempää laatuvaatimukset täyttäviä tuotantolaitoksia kuin ostovoimaisia kotimarkkinoitakaan. Kaikessa epätäydellisyydessäänkin Trabantin suunnittelu osoittaa siis omassa kontekstissaan itse asiassa paljon ''suurempaa tilanneälyä'' kuin epärealistista "optimaalisuutta" tavoitellut loistoautosuunnittelu olisi osoittanut.
| image1 = Trabant601.jpg
| width1    = {{#expr: (130 * 640 / 405) round 0}}
| alt1 = Trabant 601
| caption1 = Trabant 601
| image2 = Mercedes-Benz_C_250_CDI_BlueEFFICIENCY_Coupé_Edition_1_(C_204)_–_Frontansicht,_2._Juli_2011,_Düsseldorf.jpg
| width2    = {{#expr: (130 * 3600 / 2118 ) round 0}}
| alt2 = Red cartouche
| caption2 = Mercedes-Benz C 250 CDI
}}


Formaalista näkökulmasta epätäydellisen suunnittelun argumentti edellyttää kahta [[AW:S#premissi|premissiä]], joista seuraa johtopäätös.
'''Epätäydellinen suunnittelu''' on argumentti, jonka mukaan biologisten rakenteiden epätäydellisyys todistaa, ettei näillä rakenteilla ole suunnittelijaa, vaan ne ovat päämäärättömien prosessien seurausta.


#Premissi1: älyllinen suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita
Epätäydellinen suunnittelu on argumenttina siinä mielessä kestämätön, että vaikka olettaisimme eliöiden olevan epätäydellisesti suunniteltuja, niin epätäydellisestikin suunnitellut asiat ovat suunniteltuja (mm. [[wp:BMW M3|BMW M3]]). Epätäydellisiä rakenteita voidaan kuitenkin pitää jonkinlaisena argumenttina ''älykkyydeltään täydellisen'' suunnittelijan olemassaoloa vastaan; tällöinkin argumentti sisältää oletuksen, että suunnittelija käyttää kaiken [[AW:S#potentiaali|potentiaalinsa]] suunnitteluun. Mikäli rakenteiden epäoptimaalisuus tarjoaa näyttöä täydellisen älykästä suunnittelijaa vastaan, vastaavasti optimaalisuus tarjoaa näyttöä älykkyydeltään täydellisen suunnittelijan puolesta. Tämä viitekehys siis itse asiassa tarjoaa empiirisen keinon [[AW:S#verifioida|verifioida]] [[teleologinen argumentti]].  
#Premissi2: suunnittelijan suunnittelemiksi väitetyt kohteet ovat epätäydellisiä.
# Johtopäätös: suunnittelijaa ei ole.


== Argumentin kritiikki ==
= Argumentin looginen muoto =
Ensinnäkin logiikan perusteella voimme todeta, että johtopäätös on oikea suhteessa premisseihin, eli jos premissit ovat totta, myös johtopäätös on tosi. Molemmat premissit voidaan kuitenkin helposti kyseenalaistaa. Ensimmäinen premissi on aivan ilmeisesti väärä, sillä tiedetään lukemattomia tapauksia, joissa insinööri on suunnitellut epätäydellisen kohteen. Jos kohde on epätäydellinen, (1) suunnittelija ei ole taitava suunnittelija, (2) suunnittelija ei ole tehnyt täydellistä suoritusta, tai (3) suunnittelijaa ei ole. Tämä kolmas vaihtoehto ei ole siis ainoa mahdollinen johtopäätös. Argumentin johtopäätös on siis vedetty erittäin kyseenalaisesta premissistä. Ensimmäistä premissiä voidaan kuitenkin pitää jossain määrin perusteltuna, jos kyseessä ei ole mikä tahansa älyllinen suunnittelija, vaan täydellinen suunnittelija, kuten kristinuskon [[Jumala]].


#Premissi1: täydellisen älyn omaava suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita
Formaalista näkökulmasta epätäydellisen suunnittelun argumentti edellyttää kahta [[AW:S#premissi|premissiä]], joista seuraa johtopäätös:
#Premissi2: suunnittelijan suunnittelemiksi väitetyt kohteet ovat epätäydellisiä.
#Johtopäätös: täydellisen älykäs suunnittelija ei ole suunnitellut väitettyjä kohteita.


Kuitenkin ensimmäinen premissi on edelleen kyseenalaistettavissa. Ei ole loogisesti välttämätöntä, että edes täydellisen älykäs suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita. Jos olisi olemassa ainoastaan yhdenlainen täydellisyyden mittari, niin täydellinen suunnittelija ei voisi suunnitella muita kuin yhdenlaisen kokonaisuuden, koska kaikki muut vaihtoehdot olisivat epätäydellisiä. Suunnittelijoilla on kuitenkin [[vapaa tahto]], joten täydellinenkin suunnittelija voisi päättää suunnitella myös epätäydellisiä asioita. Täydellisen älykäs suunnittelija saattaisi esimerkiksi tuottaa eliöt [[polveutumisoppi|polveutumiopin]] mukaisen yhteisen polveutumisen kautta, jolloin hän vain tuottaisi välillä ohjattuja täsmämutaatioita, jotka olisivat sattumanvaraisten mutaatioiden kautta niin epätodennäköisiä, ettei sellaisia todennäköisesti tapahtuisi lainkaan.<ref>"Random variation doesn't explain the most basic features of biology. Ir doesn't explain the elegant, sophisticated molecular machinery that undergirds life. To account for that &ndash; and to account for the root and thick branches of the tree of common descent &ndash; multiple coherent genetic mutations are needed. Now that we know what sorts of mutations can happen to DNA, and what random changes can produce, we can begin to do the math to find the edge of evolution with some precision.
# Älyllinen suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita. (I [[AW:S#premissi|premissi]])
What we'll discover is something quite basic, yet heresy to Darwinists: Most mutations that built the great structures of life must have been nonrandom." {{Kirjaviite | Tekijä = Michael J. Behe | Nimeke = The Edge of Evolution | Julkaisija = Free Press | Vuosi = 2007 | Kappale = | Sivu = 83 | Selite = | Tunniste = 0-7432-9620-6 }} </ref> Tällaisella metodilla tapahtuvan suunnittelun lopputuloksella voisi olla monia pieniä "puutteita", joita ei syntyisi jos kaikki eliöt tuotettaisiin erikseen.
# Älyllisesti suunnitelluiksi väitetyt kohteet ovat epätäydellisiä. (II premissi)
# Suunnitelluiksi väitetyillä kohteilla ei ole älyllistä suunnittelijaa. (johtopäätös)


Lisäksi täydellisyys on erittäin vaikeasti määriteltävä termi. Näin ollen olisi hyvin vaikeaa todeta premissejä yksiselitteisesti oikeaksi. Toisen premissin mukaan jotkin rakenteet ovat epätäydellisesti suunniteltuja, mutta tämäkin voidaan helposti kyseenalaistaa.
Ensinnäkin logiikan perusteella voimme todeta, että johtopäätös on oikea suhteessa premisseihin, eli jos premissit ovat totta, myös johtopäätös on tosi.


=== Täydellisyyden määrittelemisen ongelma ===
Molemmat premissit voidaan kuitenkin helposti kyseenalaistaa. Sitä paitsi tämän argumentin lähtökohtana oleva (epä)täydellisyyskäsite on jo itsessään ongelmallinen.


Täydellisyyden määritteleminen on sikäli ongelmallista, että yleensä suunniteltavassa asiassa on useita toisiinsa vaikuttavia tekijöitä, joiden suhteen eliö voi olla täydellinen. Ydinasetta voitaisiin pitää täydellisenä massatuhovälineenä, mutta se ei silti olisi täydellinen instrumentti kirurgisiin tarkoituksiin. Täydellisyys määrittyy suhteessa tarkoitukseen. Jos taas kohteen pitäisi olla täydellinen kaikilla mahdollisilla mittareilla, tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että suunnittelija voisi suunnitella ainoastaan Jumalan. Jos siis kyseinen suunnittelija olisi Jumala, hän voisi tuottaa ainoastaan kopioita itsestään, mikä ei olisi mielekästä, vaan olisi selvästikin ristiriidassa vapaan tahdon ja [[Jumalan kaikkivaltius|kaikkivoipuuden]] kanssa. Jos taas kyseinen suunnittelija ei olisi Jumala, suunnittelija voisi olla riittävän älykäs keksimään ajatuksen Jumalasta, mutta ei olisi kykeneväinen tuottamaan Jumalaa, koska voidakseen syntyä, Jumalan olisi oltava ensin olematta, mikä taas olisi mahdollista ainoastaan jos Jumala olisi [[AW:S#kontingentti|kontingentti]]. Välttämättömyys on kuitenkin täydellisempää kuin kontingenssi, joten Jumala voisi olla olemassa ainoastaan välttämättömänä (ks. [[Ontologinen argumentti]]).
= Argumentin kritiikki =
 
== Täydellisyyden määrittelemisen ongelmallisuus ==
 
Täydellisyyden määritteleminen on sikäli ongelmallista, että yleensä suunniteltavassa asiassa on useita toisiinsa vaikuttavia tekijöitä, joiden suhteen eliö voi olla täydellinen. Ydinasetta voitaisiin pitää täydellisenä massatuhovälineenä, mutta se ei silti olisi täydellinen instrumentti kirurgisiin tarkoituksiin. Täydellisyys määrittyy suhteessa tarkoitukseen.<ref>Tätä mieltä on mm. Behe: {{Kirjaviite | Tekijä = Kojonen, Rope | Nimeke = Kertooko luonnon järjestys suunnittelusta? | Julkaisija = Helsingin Yliopisto | Vuosi = 2008 | Kappale = Paleyn kelloseppä ja Behen suunnittelija | Sivu = 47| Selite = Michael Behe älykkään suunnittelun ajatuksen puolustajana | Tunniste = }} (''Käsitys täydellisyydestä on hänen mukaansa aina riippuvainen siitä, mitä päämäärää varten jokin asia on suunniteltu.'')</ref> Jos taas kohteen pitäisi olla täydellinen kaikilla mahdollisilla mittareilla, tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että suunnittelija voisi suunnitella ainoastaan omnipotentin suunnittelijan. Jos siis kyseinen suunnittelija olisi omnipotentti, hän voisi tuottaa ainoastaan kopioita itsestään, mikä ei olisi mielekästä, vaan olisi selvästikin ristiriidassa vapaan tahdon ja [[Jumalan kaikkivaltius|kaikkivoipuuden]] kanssa. Jos taas kyseinen suunnittelija ei olisi omnipotentti, suunnittelija voisi olla riittävän älykäs keksimään ajatuksen omnipotentista suunnittelijasta, mutta ei olisi kykeneväinen tuottamaan omnipotenttia suunnittelijaa, koska voidakseen syntyä omnipotentin suunnittelijan olisi oltava ensin olematta, mikä taas olisi mahdollista ainoastaan jos omnipotentti suunnittelija olisi [[AW:S#kontingentti|kontingentti]]. Välttämättömyys on kuitenkin täydellisempää kuin kontingenssi, joten omnipotentti suunnittelija voisi olla olemassa ainoastaan välttämättömänä (ks. [[Ontologinen argumentti]]).


Jos esimerkiksi verrattaisiin kaikkia lentokykyisiä eliöitä lentonopeuden mukaan, insinööri voisi valita voittajan, ja väittää että suunnittelija on tehnyt kaikkien muiden kohdalla virheitä, koska ratkaisut eivät ole yhtä optimaalisia kuin voittajan kohdalla. Tällainen ajattelu yrittää rajoittaa suunnittelijan luovia ratkaisumahdollisuuksia perusteettomasti. Tämän mukaan suunnittelija ei saisi tehdä mitään muita lentäviä eliöitä kuin vaikkapa [[wp:piikkipyrstökiitäjä|piikkipyrstökiitäjiä]]. Perhoset olisivat tämän ajattelun mukaan virheellisesti suunniteltuja, koska niissä käytetyt ratkaisut eivät tarjoa niille samanlaista lentonopeutta kuin kiitäjille. Kuitenkin perhosissa on tiettyjä ominaisuuksia, kuten kauneus, joiden osalta ne ovat optimaalisempia kuin kiitäjät.
Jos esimerkiksi verrattaisiin kaikkia lentokykyisiä eliöitä lentonopeuden mukaan, insinööri voisi valita voittajan, ja väittää että suunnittelija on tehnyt kaikkien muiden kohdalla virheitä, koska ratkaisut eivät ole yhtä optimaalisia kuin voittajan kohdalla. Tällainen ajattelu yrittää rajoittaa suunnittelijan luovia ratkaisumahdollisuuksia perusteettomasti. Tämän mukaan suunnittelija ei saisi tehdä mitään muita lentäviä eliöitä kuin vaikkapa [[wp:piikkipyrstökiitäjä|piikkipyrstökiitäjiä]]. Perhoset olisivat tämän ajattelun mukaan virheellisesti suunniteltuja, koska niissä käytetyt ratkaisut eivät tarjoa niille samanlaista lentonopeutta kuin kiitäjille. Kuitenkin perhosissa on tiettyjä ominaisuuksia, kuten kauneus, joiden osalta ne ovat optimaalisempia kuin kiitäjät.
Rivi 29: Rivi 40:
Jos taas kohteen pitäisi olla kaikkien mitattavissa olevien tekijöiden osalta täydellinen, niin huomataan äkkiä, että osa tekijöistä on keskenään siinä mielessä ristiriitaisia, etteivät ne voi loogisesti olla yhtä aikaa optimaalisia. Ei ole järkevää odottaa suunnittelijan suunnittelevan esimerkiksi sutta, joka on yli 15 m pitkä, kaikkiruokainen, joka tuottaa uuden sukupolven 15 min välein, joka on varustettu titaanipanssarilla ja joka on mahdoton tappaa, sillä ekosysteemi ei kestäisi tällaista eliötä. Suunnittelijalla voi siis olla hyviä syitä jättää eliöt tietyltä osin "epätäydellisiksi".
Jos taas kohteen pitäisi olla kaikkien mitattavissa olevien tekijöiden osalta täydellinen, niin huomataan äkkiä, että osa tekijöistä on keskenään siinä mielessä ristiriitaisia, etteivät ne voi loogisesti olla yhtä aikaa optimaalisia. Ei ole järkevää odottaa suunnittelijan suunnittelevan esimerkiksi sutta, joka on yli 15 m pitkä, kaikkiruokainen, joka tuottaa uuden sukupolven 15 min välein, joka on varustettu titaanipanssarilla ja joka on mahdoton tappaa, sillä ekosysteemi ei kestäisi tällaista eliötä. Suunnittelijalla voi siis olla hyviä syitä jättää eliöt tietyltä osin "epätäydellisiksi".


=== Rappeutuminen ja surkastuneet elimet ===
== Ensimmäinen premissi: täydellisyystavoite ==


Surkastunut elin tarkoittaa elintä, joka on menettänyt polveutumishistoriansa aikana alkuperäisen toimintonsa, ja jolla ei ole muuta toimintoa, tai jonka toiminto on rakenteeseen nähden selkeästi liian vähäinen. Surkastuneet elimet ovat rappeutuneet koska ne ovat tarpeettomia ja jopa haitallisia. Surkastuneiden elinten käyttämistä rakenteiden yhteisen polveutumisen todisteena voidaan pitää [[Homologia-argumentti|homologia-argumentin]] loogisesti pätevänä muotona. Jos siis elimen toiminnan voidaan osoittaa olevan selkeästi liian vähäistä tai olematonta suhteessa elimen rakentamiseen ja ylläpitämiseen tarvittaviin uhrauksiin, ja samalla tunnetaan morfologisesti riittävän samankaltainen laji, jolla vastaava elin toimii "kustannuksiin" nähden riittävän hyvin, on perusteltua pitää näitä elimiä keskenään [[AW:S#homologia|homologisina]] ja olettaa että näillä eliöillä on polveutumishistoriallinen yhteinen kantamuoto. Surkastuneiden elinten kohdalla argumentin heikkous on kuitenkin siinä, ettei useinkaan ole yksiselitteistä tapaa osoittaa, ettei elimellä ole mitään toimintoa, tai että toiminto on selkeästi liian vähäinen. Joistakin rakenteista on kuitenkin selvästi nähtävissä, että ne ovat rappeutuneet alkuperäisestä muodostaan. Kiistattomia esimerkkejä surkastuneista elimistä ovat esimerkiksi sokeiden luolakalojen silmät ja tuulisten saarten hyönteisten siivet.
=== Yleinen tapaus ===


Rappeutuminen selittää joidenkin huonojen rakenteiden olemassaolon, sillä kyseiset rakenteet ovat voineet olla alunperin selvästi parempia. Joku voisi pitää rappeutumisen mahdollisuutta puutteena, ja väittää että täydellisen älykkään suunnittelijan olisi pitänyt tehdä eliöistä sellaisia, etteivät ne voi rapistua. Tämä tarkoittaisi käytännössä kuitenkin eliöiden muuttumattomuutta, mikä puolestaan aiheuttaisi sen etteivät eliöt voisi sopeutua erilaisiin ympäristöolosuhteisiin. Tällaiset eliöt kuolisivat hyvin helposti sukupuuttoon, mitä voi hyvällä syyllä pitää huonompana vaihtoehtona kuin pienen rappeutumisen mahdollisuutta.
Ensimmäinen premissi on aivan ilmeisesti väärä, sillä tiedetään lukemattomia tapauksia, joissa [http://fi.wikipedia.org/wiki/Citro%C3%ABn_C5 insinööri on suunnitellut epätäydellisen kohteen]. Jos kohde on epätäydellinen, (1) suunnittelija ei ole taitava suunnittelija, (2) suunnittelija ei ole tehnyt täydellistä suoritusta, tai (3) suunnittelijaa ei ole. Tämä kolmas vaihtoehto ei ole siis ainoa mahdollinen johtopäätös.


==== Surkastuneet elimet polveutumisopin todisteena ====
Argumentin johtopäätös on siis rakennettu erittäin kyseenalaisen premissin varaan.


Surkastuneet elimet eivät ole sellaisenaan todisteita [[evoluutioteoria]]n väitteelle, jonka mukaan tunnetut muuntelumekanismit voisivat synnyttää kaikki polveutumiopin edellyttämät muutokset eliöiden rakenteessa. Surkastuneet rakenteet voivat kuitenkin olla [[polveutumisoppi|polveutumisopin]] todisteita. Suunnitteluteoria ei ole ristiriidassa polveutumisopin kanssa, vaan molempien kannattaminen samanaikaisesti on täysin [[AW:S#koherentti|koherenttia]], ja esimerkiksi [[Michael Behe]] pitää surkastuneita pseudogeenejä polveutumisopin vakuuttavimpana todisteena.<ref>
=== Erikoistapaus: älykkyydeltään täydellinen suunnittelija ===
:"Over the next few sections I'll show some of the newest evidence from studies of DNA that convinces most scientists, including myself, that one leg of Darwin's theory &ndash; common descent &ndash; is correct. --


:When two lineages share what appears to be an arbitrary genetic accident, the case for common descent becomes compelling, just as the case for plagiarism becomes overpowering when one writer makes the same unusual misspellings of another, within a copy of the same words. That sort of evidence is seen in the genomes of humans and chimpanzees. For example, both humans and chimps have a broken copy of a gene that in other mammals helps make vitamin C. As a result, neither humans nor chimps can make their own vitamin C. If an ancestor of the two species originally sustained the mutation and then passed it to both descendant species, that would neatly explain the situation.  
Ensimmäistä premissiä voidaan kuitenkin pitää jossain määrin perusteltuna, jos kyseessä ei ole mikä tahansa älyllinen suunnittelija, vaan täydellinen suunnittelija, kuten [[Jumala]] useimpien kristillisten tulkintojen mukaan.


:More compelling evidence for the shared ancestry of humans and other primates comes from their hemoglobin &ndash; not just their working hemoglobin, but a broken hemoglobin gene, too.<sup>10</sup> In one region of our genomes humans have five genes for proteins that act at various stages of development (from embryo through adult) as the second (betalike) chain of hemoglobin. This includes the gene for the beta chain itself, two almost identical copies of a gamma chain (which occurs in fetal hemoglobin), and several others. Chimpanzees have the very same genes in the very same order. In the region between the two gamma genes and a gene that works after birth, human DNA contains a broken gene (called a "pseudogene") that closely resembles a working gene for a beta chain, but has features in its sequence that preclude it from coding successfully for a protein.
Tähän erikoistapaukseen rajattu argumentti on esitettävissä seuraavasti:


:Chimp DNA has a very similar pseudogene at the same position. The beginning of the human pseudogene has two particular changes in two nucleotide letters that seem to deactivate the gene. The chimp pseudogene has the exact same changes. A bit further down in the human pseudogene is a deletion mutation, where one particular gene is missing. For technical reasons, the deletion irrevocably messes up the gene's coding. The very same letter is missing in the chimp gene. Toward the end of the human pseudogene another letter is missing. The chimp pseudogene is missing it, too.
# Älykkyydeltään täydellinen suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita. (I premissi)
# Suunnitelluiksi väitetyt kohteet ovat epätäydellisiä. (II premissi)
# Älykkyydeltään täydellinen suunnittelija ei ole suunnitellut väitettyjä kohteita. (johtopäätös)


:The same mistakes in the same gene in the same positions of both human and chimp DNA. If a Common ancestor first sustained the mutational mistakes and subsequently gave rise to those two modern species, that would very readily account for why both species have them now. It's hard to emagine how there could be stronger evidence for common ancestry of chimps and humans.
Kuitenkin ensimmäinen premissi on edelleen kyseenalaistettavissa. Ei ole loogisesti välttämätöntä, että edes täydellisen älykäs suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita. Jos olisi olemassa ainoastaan yhdenlainen täydellisyyden mittari, niin täydellinen suunnittelija ei voisi suunnitella muita kuin yhdenlaisen kokonaisuuden, koska kaikki muut vaihtoehdot olisivat epätäydellisiä. Suunnittelijoilla on kuitenkin [[vapaa tahto]],<ref>Muutoin suunnittelija olisi deterministinen ja tarkoitukseton prosessi, ja suunnittelijan käsite olisi täysin merkityksetön.</ref> joten täydellinenkin suunnittelija voisi päättää suunnitella myös epätäydellisiä asioita.


:That strong evidence from the pseudogene points well beyond the ancestry of humans. Despite some remaining puzzles,<sup>11</sup> there's no reason to doubt that Darwin had this point right, that all creatures on earth are biological relatives."
Täydellisen älykäs suunnittelija saattaisi esimerkiksi tuottaa eliöt [[polveutumisoppi|polveutumisopin]] mukaisen yhteisen polveutumisen kautta, jolloin hän vain tuottaisi välillä ohjattuja täsmämutaatioita, jotka olisivat sattumanvaraisina niin epätodennäköisiä, ettei sellaisia todennäköisesti tapahtuisi lainkaan.<ref>"Random variation doesn't explain the most basic features of biology. It doesn't explain the elegant, sophisticated molecular machinery that undergirds life. To account for that &ndash; and to account for the root and thick branches of the tree of common descent &ndash; multiple coherent genetic mutations are needed. Now that we know what sorts of mutations can happen to DNA, and what random changes can produce, we can begin to do the math to find the edge of evolution with some precision.
What we'll discover is something quite basic, yet heresy to Darwinists: Most mutations that built the great structures of life must have been nonrandom." {{Kirjaviite | Tekijä = Michael J. Behe | Nimeke = The Edge of Evolution | Julkaisija = Free Press | Vuosi = 2007 | Kappale = | Sivu = 83 | Selite = | Tunniste = 0-7432-9620-6 }} </ref> Tällaisella metodilla tapahtuvan suunnittelun lopputuloksessa voisi olla monia pieniä "puutteita", jollaisia ei syntyisi, jos kaikki eliöt tuotettaisiin erikseen.


::{{Kirjaviite | Tekijä = Michael J. Behe | Nimeke = The Edge of Evolution | Julkaisija = Free Press | Vuosi = 2007 | Kappale = | Sivu = 65, 70-72 | Selite = | Tunniste = 0-7432-9620-6 }}</ref>
Lisäksi täydellisyys siis on erittäin vaikeasti määriteltävä termi. Näin ollen olisi hyvin vaikeaa todeta premissejä yksiselitteisesti oikeiksi.


Evoluutioteoreettisen tulkinnan mukaan elinten surkastuminen kompensoituu usein toisten rakenteiden syntymisellä. Esimerkiksi valaan pyrstön syntyminen korvaa takaraajojen menetyksen. Siten surkastuneita elimiä pidetään osittain myös polveutumisopin todisteina.<ref name="Eka surk">{{Kirjaviite | Tekijä = Siegfried Scherer, Reinhard Junker | Nimeke = [[Evoluutio – kriittinen analyysi]]| Julkaisija = Datakirjat | Vuosi = 2000 | Kappale = V.9 | Sivu = 169-173 | Selite = | Tunniste = ISBN 951-98558-0-7 }}</ref> Ihmisen umpilisäke on myös kuuluisa esimerkki polveutumisopin todisteena pidetystä surkastumasta.
Toisen premissin mukaan jotkin eliörakenteet ovat epätäydellisesti suunniteltuja, mutta tämäkin voidaan helposti kyseenalaistaa.


== Onko eliöissä epätäydellisesti suunniteltuja rakenteita? ==
[[Kuva:DawkinsSokeapiste.jpg|thumb|right|360px|Lääkäri Randolf Nesse demonstroi Dawkinsille sokeanpisteen olemassa olon. Nessen mukaan mm. sokeapiste on osoitus siitä, että silmä on huonosti suunniteltu ja siksi ohjaamattomien evoluutioprosessien tulos. Viimeisimmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että [[Selkärankaisten silmä|silmän rakenne on kokonaisuudessaan nerokas]], mikä avaa hedelmällisen tutkimuskentän esimerkiksi parempien kameroiden suunnitteluun.]]
[[wp:ekologia|Eläinekologian]] professori [[wp:Hanna Kokko|Hanna Kokko]] pitää kirjassaan Kutistuva turska ohjaamattoman evoluutioteorian todisteena sitä, että on olemassa epätarkkoja ja kehnoja sopeumia. Hänen mukaansa luonnossa olevia epätäydellisiä rakenteita voidaan käyttää todisteena siitä, ettei luonto ole älykkäästi suunniteltu.


===Siemenjohdin===
== Toinen premissi: toteutusepätäydellisyys ==
Katja Bargumin ja Hanna Kokon mukaan esimerkiksi tasalämpöisten eläinten naurettavan pitkät siemenjohtimet ovat ohjaamattoman evoluutioteorian todisteita. "''Tällä hetkellä esimerkiksi ihmisen siittiöjohtimet ovat ainakin kolme kertaa pitemmät kuin ne olisivat jos menisivät suoraan kivespusseista penikseen, kiertämättä kymmenen senttimetriä yläpuolella olevia virtsateitä.''"<ref name="Turska">{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2008 | Kappale = | Sivu = 172-173 | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-0-34020-2 }}</ref>
{{Quotation|Kivestiehyiden silmukka osoittaa evoluution ja kaukonäköisen suunnittelun välisen eron. Kun suunnittelija kykenee hahmottamaan halutun lopputuloksen ja rakentaa piirteen sen mukaan, luonnonvalinta toimii paljon sokeammin. Se valitsee parhaiten menestyvistä tämä hetkisistä ratkaisuista muutaman jatkoon, ja tämä taas rajoittaa tulevien sukupolvien perusratkaisuja. Näin ollen valintatilanteessa voittavat aina lyhyellä aikavälillä hyödylliset piirteet, vaikkeivät nämä olisikaan loppujen lopuksi parhaita ratkaisuja pitkällä tähtäimellä|Bargum & Kokko (2008) | Kutistuva Turska<ref name="Turska" />}}


[[Richard Dawkins]] sanoo saman asian värikkäämmin. Hänen mukaansa siemenjohdin "''tekee naurettavan mutkan virtsanjohtimen takaa''". Hän lisää: "''Jos tämä olisi suunniteltu, kukaan ei voisi vakavissaan kieltää, että suunnittelija on tehnyt vakavan virheen.''" Hän pitää tätä ongelmaa niin vakavana, että se antaa syyn epäillä Luojan olemassaoloa. "''Tällaiset esimerkit varmaan nakertavat niiden kantaa, jotka kaipaavat 'älykästä suunnittelua'''".<ref name="Maailman">{{Kirjaviite | Tekijä = [[Richard Dawkins]] | Nimeke = Maailman hienoin esitys | Julkaisija = Terra Cognita | Vuosi = 2010 | Kappale = | Sivu = 336-337 | Selite =  | Tunniste = ISBN 978-952-5697-27-8}}</ref>
Väitteet eliöissä havaituista epätäydellisistä rakenteista ovat kyseenalaisia. Monien epäoptimaalisiksi väitettyjen rakenteiden on kuitenkin tutkimuksen myötä havaittu olevan parempia kuin ehdotettujen vaihtoehtojen.


Lääkäri [[Pekka Reinikainen]] kyseenalaistaa väitteen, että siemenjohtimet olisivat liian pitkät.
Mikäli jokin biologinen kokonaisuus todellakin toimii huonosti, vähemmän optimaalisesti kuin ehdotettu vaihtoehto, olisi tietenkin loogista päätellä että joko (1) suunnittelija ei ilmeisesti ole järin fiksu, (2) suunnittelija ei ole jostain syystä tahtonut suunnitella optimaalista rakennetta, (3) kyseinen rakenne ei ole enää niin optimaalinen kuin se oli suunniteltaessa tai (4) kyseisellä rakenteella ei ole suunnittelijaa.
{{Quotation | Siemenjohtimet ja niiden päässä olevat kivekset vaeltavat sikiöaikaisesta paikastaan vatsaontelon takaseinän tuntumasta kivespusseihin ja näin menevät virtsanjohtimen yli. Ne eivät voisi kehittyä vatsaontelon etuseinässä sikiöaikana, sillä tämä edellyttäisi epäedullisia verenkierrollisia ratkaisuja. Jos kivekset kiertäisivät virtsatiet ulkokautta, seurauksena voisi olla kaksi yhden kiveksen pussia molempien reisien etupuolella, missä ne olisivat alttiina vammautumiselle ja kuumenemiselle. Kuumeneminen taas haittaisi siittiötuotantoa ja voisi johtaa syöpään. Lenkki virtsanjohtimen yli on välttämätön, koska siemenjohtimien on kuljettava [[wp:eturauhanen|eturauhasen]] kautta, sillä siellä tapahtuu myöhemmän hedelmöityksen kannalta välttämätön emäksisen prostatanesteen lisääminen happamaan [[wp:siemenneste|siemennesteeseen]]. Tämä neutraloi myös emättimen happamat nesteet. Näin siittiöiden liikkuvuus alkaa oikealla hetkellä siten, että niillä on riittävästi energiaa perille asti.|Pekka Reinikainen (2010)|Tiedekeskustelun avoimuuskoe<ref name="">{{Kirjaviite | Tekijä = [[Tapio Puolimatka]] | Nimeke = [http://www.nettikirjakauppa.com/index.php?id=33&selProduct=2736&selGroup=36 Tiedekeskustelun avoimuuskoe]  | Sivu = 40 | Vuosi = 2010 | Kappale = Luku 1. Tiedekeskustelun avoimuus koetteilla |  Selite = | Julkaisija = Uusitie | Tunniste = ISBN 978-951-6-19524-0 }}</ref>}}


Saatavissa olevan tiedon perusteella voimme siis päätellä kyseisen rakenteen olevan optimaalinen ainakin [[wp:ontogenia|ontogeneettisten]], [[wp:fysiologia|fysiologisten]] ja [[wp:hedelmöitys|hedelmöitys]]vaatimusten kannalta.
=== Epätäydellistyneisyys: rappeutuminen ja surkastuneet elimet ===


Koska evoluutioteoreettiset premissit<ref>päämäärättömät prosessit</ref> selittivät rakennetta sellaisilla oletuksilla, jotka osoittautuivat kestämättömäksi, evoluutiobiologisten selitysten uskottavuus heikkenee.<!-- (Vastaavaasti suunnittelun uskottavuus kasvaa.) Tarkempia perusteluja tällasille.-->
Surkastunut elin tarkoittaa elintä, joka on menettänyt polveutumishistoriansa aikana alkuperäisen toimintonsa ja jolla ei ole muuta toimintoa tai jonka toiminto on rakenteeseen nähden selkeästi liian vähäinen. Surkastuneet elimet ovat rappeutuneet, koska ne ovat tarpeettomia ja jopa haitallisia.


=== Selkärankaisten silmä ===
Surkastuneiden elinten käyttämistä rakenteiden yhteisen polveutumisen todisteena voidaan pitää [[homologia-argumentti|homologia-argumentin]] loogisesti pätevänä muotona. Jos siis elimen toiminnan voidaan osoittaa olevan selkeästi liian vähäistä tai olematonta suhteessa elimen rakentamiseen ja ylläpitämiseen tarvittaviin uhrauksiin ja jos samalla tunnetaan morfologisesti riittävän samankaltainen laji, jolla vastaava elin toimii "kustannuksiin" nähden riittävän hyvin, on perusteltua pitää näitä elimiä keskenään [[AW:S#homologia|homologisina]] ja olettaa, että näillä eliöillä on polveutumishistoriallinen yhteinen kantamuoto.


Richard Dawkinsin juontamassa ''[[Lajien synty -dokumenttitrilogia|Lajien synty]]'' -dokumenttitrilogiassa osoitetaan, että ihmissilmässä on sokea piste. Dokumentissa haastatellaan psykologi [http://en.wikipedia.org/wiki/Randolph_Nesse Randolph Nesseä], jonka mukaan ihmisen silmä on paras esimerkki siitä, ettei ihminen voi olla suunnittelun tulosta. Hän kehottaa Dawkinsia peittämään toisen silmänsä ja katsomaan nenäänsä. Hän pitää kädessään neulaa ja siirtää sitä nenänsä luota 15 astetta sivulle ja jossain vaiheessa Dawkins ilmoittaa neulan kadonneen. "Kurja juttu", toteaa Nesse.<ref>Lajien synty, osa 3. YLE Teema. 31.1.2010 klo 17.00</ref>
Surkastuneiden elinten kohdalla epätäydelliseen suunnitteluun vetoavan argumentin heikkous on kuitenkin siinä, ettei useinkaan ole yksiselitteistä tapaa osoittaa, ettei elimellä ole mitään toimintoa tai että toiminto on selkeästi liian vähäinen. Joistakin rakenteista on kuitenkin selvästi nähtävissä, että ne ovat rappeutuneet alkuperäisestä muodostaan. Kiistattomia esimerkkejä surkastuneista elimistä ovat esimerkiksi sokeiden luolakalojen silmät ja tuulisten saarten hyönteisten siivet.


Sokean pisteen olemassaolon voi jokainen demonstroida seuraavasti: Piirrä paperille piste ja sen oikealle puolelle 10 cm:n päähän risti. Peitä vasen silmä. Pidä paperi suorassa, jotta piste ja risti ovat vaakasuorassa toisiinsa nähden. Katso pistettä. Voit havainnoida ristin katsoessasi pistettä kaikilla muilla etäisyyksillä paitsi pitäessäsi paperia n. 40 cm:n päässä silmistäsi. Tältä etäisyydeltä (40 cm) risti katoaa näkyvistä, koska siitä muodostuva kuva muodostuu silmänpohjassa näköhermonpään kohdalle.
Rappeutuminen selittää joidenkin huonojen rakenteiden olemassaolon, sillä kyseiset rakenteet ovat voineet olla alun perin selvästi parempia. Joku tosin voisi pitää rappeutumisen mahdollisuutta itsessään puutteena ja väittää, että täydellisen älykkään suunnittelijan olisi pitänyt tehdä eliöistä sellaisia, etteivät ne voi rapistua. Tämä tarkoittaisi käytännössä kuitenkin eliöiden muuttumattomuutta, mikä puolestaan aiheuttaisi sen, etteivät eliöt voisi sopeutua erilaisiin ympäristöolosuhteisiin. Tällaiset eliöt kuolisivat hyvin helposti sukupuuttoon, mitä voi hyvällä syyllä pitää huonompana vaihtoehtona kuin pienen rappeutumisen mahdollisuutta. Sitä paitsi suunnittelun onnistuneisuuden astetta voi siis järkevästi verrata vain sen kulloisiinkin tavoitteisiin, jotka eivät ole samalla tavoin ilmeisiä kuin [[selityssuodatin|suunnittelun tuntomerkistö]] sinänsä.


Selkärankaisten silmän sokean pisteen olemassaoloa ei varmaan kukaan kiellä. On kuitenkin huomion arvoista, ettei sokean pisteen olemassaoloa voi demonstroida molemmilla silmillä katsottaessa. Ihmisellä on normaalisti kaksi silmää, eikä kahdella silmällä näkevä kärsi mitenkään havaittavasti sokean pisteen vuoksi.
==== Rappeutumat polveutumisopin todisteena ====


Suunnittelun kritisoimista sokean pisteen perusteella voidaan tämän takia verrata Pena-Erkkiin, joka kritisoi Yamahan moottoripyörien tuotesuunnittelua; hän boikotoi Yamahan tuotteita, koska hän on havainnut, että jos Yamahan moottoripyöristä ottaa toisen renkaan irti, niiden ajamisesta tulee hyvin hankalaa.
Rappeutuneet rakenteet eivät ole sellaisenaan todisteita [[evoluutioteoria]]n väitteelle, jonka mukaan tunnetut muuntelumekanismit voisivat synnyttää kaikki polveutumisopin edellyttämät muutokset eliöiden rakenteessa. Rappeumat voivat kuitenkin olla [[polveutumisoppi|polveutumisopin]] todisteita. Suunnitteluteoria ei ole ristiriidassa polveutumisopin kanssa, vaan molempien kannattaminen samanaikaisesti on täysin [[AW:S#koherentti|koherenttia]], ja esimerkiksi [[Michael Behe]] pitää surkastuneita pseudogeenejä polveutumisopin vakuuttavimpana todisteena.<ref>
"Over the next few sections I'll show some of the newest evidence from studies of DNA that convinces most scientists, including myself, that one leg of Darwin's theory &ndash; common descent &ndash; is correct. -- The same mistakes in the same gene in the same positions of both human and chimp DNA. If a Common ancestor first sustained the mutational mistakes and subsequently gave rise to those two modern species, that would very readily account for why both species have them now. It's hard to emagine how there could be stronger evidence for common ancestry of chimps and humans. That strong evidence from the pseudogene points well beyond the ancestry of humans. Despite some remaining puzzles,<sup>11</sup> there's no reason to doubt that Darwin had this point right, that all creatures on earth are biological relatives."


==== Müllerin gliasolut ====
:{{Kirjaviite | Tekijä = Michael J. Behe | Nimeke = The Edge of Evolution | Julkaisija = Free Press | Vuosi = 2007 | Kappale = | Sivu = 65, 71-72 | Selite = | Tunniste = 0-7432-9620-6 }}</ref>


Selkärankaisten näköhermosolujen “nurinkurinen” asento on ollut yksi olennainen evoluutioteoreetikoiden käyttämä esimerkki huonosta suunnittelusta. Toisin kuin esimerkiksi mustekaloilla, selkärankaisten silmissä valoa aistivat solut ovat verkkokalvolla poispäin valosta. Tämän takia valo kulkee koko solun läpi ennen kun hermosolu tunnistaa sen. Tällaisen kytkennän takia myös näköhermosolujen [[wp:aksoni|viejähaarakkeet]] kulkevat verkkokalvon etupuolelta, ja läpäistessään verkkokalvon ne yhtyvät ja muodostavat silmään sokean pisteen. Esimerkiksi Virginian yliopiston kemian emeritusprofessori Bruce Martin on esittänyt kyseisen epätäydellisyysargumentin:
Evoluutioteoreettisen tulkinnan mukaan elinten surkastuminen kompensoituu usein toisten rakenteiden syntymisellä. Esimerkiksi valaan pyrstön syntyminen korvaa takaraajojen menetyksen. Siten surkastuneita elimiä pidetään osittain myös polveutumisopin todisteina.<ref name="Eka surk">{{Kirjaviite | Tekijä = Siegfried Scherer, Reinhard Junker | Nimeke = [[Evoluutio – kriittinen analyysi]]| Julkaisija = Datakirjat | Vuosi = 2000 | Kappale = V.9 | Sivu = 169-173 | Selite = | Tunniste = ISBN 951-98558-0-7 }}</ref> Ihmisen umpilisäke on myös kuuluisa esimerkki polveutumisopin todisteena pidetystä surkastumasta.


{{Sitaatti|Eikä ihmisen silmä ole millään muotoa täydellinen. Kaikilla selkärankaisilla silmän jokaisesta kolmesta miljoonasta valoherkästä verkkokalvon solusta lähtevät ”johdot” kulkevat verkkokalvon poikki ja pakkautuvat näköhermoon synnyttäen sokean pisteen. Suunnittelija ehdottaisi täysin päinvastaista, johtoja jotka kulkevat valoherkkien solujen takaosasta eikä silmän valoisalta puolelta.<ref>Dawkins, R. 1987. The Blind Watchmaker. New York, New York: W.W. Norton.</ref> Toisaalta mustekaloilla ja muilla pääjalkaisilla samaiset johdot lähtevät eri lailla kehittyneiden silmien takaosasta. Miksi suunnittelija on ollut mustekaloille myötämielisempi kuin ihmisille?|Bruce Martin<ref>http://www.skepsis.fi/lehti/2004/2004-4mart.html</ref>}}
=== Onko eliöissä epätäydellisesti suunniteltuja rakenteita? ===


Vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että “nurinkurista” asentoa kompensoivat Müllerin [[wp:gliasolu|gliasolut]].<ref name="Franze Grosche">[http://www.pnas.org/content/104/20/8287.short Müller cells are living optical fibers in the vertebrate retina], PNAS, 2007, vol. 104, p. 8287</ref> Nämä hermosolut muodostavat eläviä [[wp:valokuitu|valokuituja]], joita pitkin valo etenee näköhermosoluille vähäisin vääristymin ja häviöin.
Biologisten rakenteiden suunnitteluun kohdistunutta kritiikkiä käsitellään erikseen seuraavissa artikkeleissa
* [[Epätäydellinen suunnittelu: Selkärankaisten silmä| Selkärankaisten silmä]]
* [[Epätäydellinen suunnittelu: Siemenjohdin ja munasarjat|Siemenjohdin ja munasarjat]]
* [[Epätäydellinen suunnittelu: Ihmisaivot|Ihmisaivot]]


Vuonna 2010 julkaistu tutkimus paljastaa, että gliasoluilla on useita muitakin tehtäviä.<ref name="Labin Ribak">A. M. Labin and E. N. Ribak, [http://physics.technion.ac.il/~eribak/LabinRibakGlialCells.pdf Retinal Glial Cells Enhance Human Vision Acuity], Physical Review Letters, 104, 158102 (April 2010)</ref> Tutkimuksesta käy ilmi, että ne terävöittävät näköämme suodattamalla “harhavaloa” ([http://en.wikipedia.org/wiki/Stray_light stray light]) ja vähentämällä värien [[wp:dispersio|dispersiota]]. Harhavalo on eräänlaista kohinaa, joka vähentää visuaalista tarkkuuta. Gliasolut parantavat signaali-kohina-suhdetta valon kulkiessa niiden läpi ja ehkäisevät värien poistumista näköhermosolujen ulottumattomiin. Tutkija Erez Ribak kertookin artikkelissa, että “verkkokalvon rakenne osoittautuu optimaalisesti suunnitelluksi kuvaterävyyden parantamiseen”.<ref name="Labin Ribak"/>
=== Ihmisen "epätäydellinen suunnittelu" ===


Jo ennen Müllerin gliasolujen funktion selvittämistä tiedettiin, että näköhermosolujen nurinkurinen asento on optimaalinen [[wp:melaniini|pigmenttimolekyylien]] nopealle [[wp:regeneraatio|regeneraatiolle]], näkösolujen ravinnosyötölle, lämmönsäätelylle sekä suojautumiselle [[wp:Ultraviolettisäteily|UV-valolta]] ja [[wp:Radikaali_(kemia)#Happiradikaali|happiradikaaleilta]].<ref name="IDfi-huonoa">[http://www.intelligentdesign.fi/sivut/laajat-artikkelit/huonoa-suunnittelua/ Huonoa suunnittelua?], IntelligentDesign.fi, 7.12.2005,</ref>
==== Selkä ====


Vuoden 2007 tutkimuksessa tutkijat toteavat:
Hyvin usein esimerkkinä ihmisen huonosta suunnittelusta mainitaan etenkin keski-ikäisillä yleiset selkävaivat. Selkävaivojen väitetään johtuvan siitä, että neljän raajan varassa kehittynyt vaakasuora selkäranka ei sovellu kovin hyvin nostettavaksi kahdelle jalalle. Harvardin yliopiston evoluutiobiologian professorina toimivan Daniel Liebermanin mukaan väite ei ole kuitenkaan perusteltu. Ihmisen selkäranka soveltuu kyllä mainiosti pystyssä kävelyyn ja juoksemiseen, mutta se ei sovellu jatkuvaan istumiseen.


{{Sitaatti|Müllerin gliasolut peittävät koko verkkokalvon sisäpinnan. Niiden matala taitekerroin mahdollistaa valon tehokkaan siirtymisen lasiaisesta Müllerin gliasoluihin. Samalla kasvava taitekerroin ja lähes vakiona säilyvä valon ohjailukyky tekevät niistä nerokkaasti suunniteltuja valon kerääjiä.|Kristian Franze, Jens Grosche et al.<ref name="Franze Grosche"/>}}
{{Sitaatti|K: ''Selkävaivoista kärsivät ihmiset syyttävät usein evoluutiota kivuistaan. He sanovat: "Selkääni sattuu, koska ihmistä ei tarkoitettu kävelemään kahdella jalalla." Ovatko he oikeassa?''
<br><br>
V: Jos tuo olisi totta, luonnonvalinta olisi vaatinut veronsa, ja olisimme kuolleet sukupuuttoon. Onkin luultavampaa että monet ihmiset istuvat kaiket päivät tuoleissa, eivätkä harrasta liikuntaa, ja siksi heidän selkänsä heikkenevät. Me emme kehittyneet kokopäiväisiksi tuoleilla istujiksi.|prof. Daniel Lieberman<ref>"Q. People with bad backs often blame evolution for their pain. They say, “My back aches because man was not meant to walk on two feet.” Are they right?
A. If that were true, natural selection would have its toll and we’d be extinct. What is more likely is that many people sit in chairs all day, get no exercise, and thus have weak backs. We did not evolve to sit in chairs all day. " http://www.nytimes.com/2011/08/23/science/23conversation.html?_r=1&src=recg</ref>}}


Eli vaikka solujen asento edustaisikin epäoptimaalista suunnittelua pelkästään [[wp:optiikka|optisen]] järjestelmän ominaisuuksia ajatellen, toimintaan liittyvien rajoitteiden vuoksi solujen asennolla ei ole vaihtoehtoja. Uudet tutkimukset ovat lisäksi paljastaneet, että Müllerin gliasolut kompensoivat tämän optisen haitan erittäin tehokkaasti.
==== "Häntäluusurkastuma" ====


New Scientist -lehden mukaan uusimmat tulokset avaavat hedelmällisen kentän [[AW:S#biomimetiikka|biomimetiikan]] tutkimukselle.<ref>Kate McAlpine, [http://www.newscientist.com/article/mg20627594.000-evolution-gave-flawed-eye-better-vision.html Evolution gave flawed eye better vision], New Scientist 06.5.2010,</ref> “Müllerin solujen roolin ymmärtäminen voi avata sovelluksia mm. tehokkaampien silmäsiirrännäisten ja parempien kameroiden rakentamiseen”, kertoo Ribak.
Ihmisen ''häntäluuta'' pidetään usein hännän surkastuneena jäänteenä. Se on kuitenkin lantionpojan ja lonkkanivelien eri lihasten kiinnittämiseksi välttämätön. Nämä lihakset puolestaan kannattavat pikkulantion sisäelimiä ja takaavat vakaan pystykäynnin. Häntäluun erityinen liikkuvuus hedelmällisessä iässä olevilla naisilla on ratkaiseva etu synnyttämisen aikana.<ref name="Eka surk" />


Populaariin darwinistiseen näkemykseen siitä, että selkärankaisten silmä on yksi evoluution suurimmista virheistä<ref>[http://www.newscientist.com/article/mg19526161.800-evolutions-greatest-mistakes.html Evolution’s greatest mistakes], New Scientist, 10.8.2007</ref>, Müllerin soluja koskevat merkittävät löydöt eivät näytä kuitenkaan vaikuttaneen. Tulokset kun eivät kuulemma loppujen lopuksi tue suunnitteluargumenttia, ja jos tukevatkin, niin suunnittelun kannattajat ovat silti väärässä.<ref name="NewScientist">[http://www.newscientist.com/article/mg20627592.400-the-eye-was-evolutions-great-invention.html The eye was evolution’s great invention], New Scientist, 6.5.2010</ref>
= Katso myös =


New Scientistin toimittaja myöntää toki gliasolujen lisäämisen verkkokalvolle parantavan näköamme. Tämä ei kuitenkaan ole hänen mukaansa mikään syy jättää näköhermosoluja nurinniskoin, sillä tämä synnyttää verkkokalvolle sokean täplän eli paikan, jossa näköhermosoluista lähtevät ja niitä peittävät hermot yhtyvät ja läpäisevät verkkokalvon.<ref name="NewScientist"/> Tämän vuoksi toimittaja katsoo, ettei uusi löydös ole todiste suunnittelusta, vaan evoluution häikäisevästä kyvystä luoda kiertoteitä vanhemmista virheistä aiheituneille ongelmille.
== Internet ==
 
* [http://www.uncommondescent.com/news/video-paul-nelson-discusses-origins/ Paul Nelsonin luento biologisten rakenteiden suunnitelmallisuudesta, viitattu 26.3.2013]
Näköhermosolujen kääntäminen “oikeaan” asentoon ei kuitenkaan tuottaisi optimaalista kokonaisuutta aiemmin mainituista syistä.<ref name="IDfi-huonoa"/>
* [http://www.intelligentdesign.fi/sivut/laajat-artikkelit/huonoa-suunnittelua/ IntelligentDesign.fi: Huonoa suunnittelua?]
 
* [http://creation.com/design-features-questions-and-answers#bad What about allegations of ‘badly designed’ features?] Creation Ministries International
Myös Richard Dawkins on jatkanut vanhalla linjallaan huolimatta siitä, että silmän rakenne oli paljastunut odotettua huomattavasti paremmaksi jo ennen Ribakin ryhmän tutkimusta. Kirjassaan Maailman hienoin esitys (2009) Dawkins sivuuttaa uuden tutkimustiedon kokonaan, ja sen sijaan toistaa parikymmentä vuotta vanhan väitteen, jonka mukaan selkärankaisten silmä on huonosti suunniteltu.
* [http://creation.com/mueller-cells-backwardly-wired-retina-v-dawkins Backwardly wired retina “an optimal structure”: New eye discovery further demolishes Dawkins], Jonathan Sarfati, Creation Ministries International
 
* [http://www.evolutionnews.org/2010/10/the_recurrent_laryngeal_nerve_039201.html The Recurrent Laryngeal Nerve Does Not Refute Intelligent Design], kurkunpäänhermo ja suunnittelu (Evolution News & Views)
{{Sitaatti|aivot korvaavat silmän optiset puutteet hienostuneella kuvan simulointiohjelmistollaan. En ole kuitenkaan vielä maininnut räikeintä esimerkkiä optiikan epätäydellisyydestä. Verkkokalvo on nurinpäin. — Valokennot aivoihin yhdistävät johtimet kulkevat verkkokalvon pinnalla, joten valonsäteet joutuvat kulkemaan ikään kuin johdinten maton lävitse ennen valokennoihin osumista. — …se ei ole vain rakenteeltaan huono vaan se on idiootin suunnittelema.|Richard Dawkins<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Richard Dawkins | Nimeke = Maailman hienoin esitys | Julkaisija = Terra Cognita | Vuosi = 2009 | Kappale = | Sivu = s. 325-326 | Selite = | Tunniste = 978-952-5697-27-8}}</ref>}}
* [http://www.weloennig.de/LaryngealNerve.pdf Wolf-Ekkehard Lönnig: The Laryngeal Nerve of the Giraffe: Does it Prove Evolution?] (PDF) Laajempi analyysi kurkunpäänhermosta
 
Dawkinsin logiikan mukaan verkkokalvon huono rakenne viittaa ei-suunniteltuun kokonaisuuteen. Jää arvailtavaksi, onko hän valmis muuttamaan mieltänsä ja pitämään silmää suunniteltuna nyt, kun verkkokalvon rakenne on osoittautunut erinomaiseksi — vaikkakaan ei välttämättä jokaisen yksityiskohtansa osalta optimaaliseksi.
 
Näissä argumenteissa on mielenkiintoista se, että niiden esittäjät eivät vaikuta ottavan vakavasti suunnitteluteorian pohjalta tehtyä ennustetta. Vaikka verkkokalvo vaikutti pitkään poikkeuksellisen huonosti suunnitellulta, voitiin suunnitteluargumentin pohjalta ennustaa, että yksittäisestä epäoptimaalisesta osasta huolimatta verkkokalvo olisi kokonaisuutena taitavasti rakennettu ja tehokas.
 
Empiirinen näyttö on nyt osoittanut suunnitteluargumentin pohjalta tehdyn ennusteen oikeaksi. Darwinistitutkijat ja -toimittajat pyrkivät siitä huolimatta sovittamaan uudet haivainnot jälkikäteen osaksi evoluutioteoriaa, aivan kuin tutkimuksilla ei olisi mitään merkitystä suunnitteluteorian uskottavuuden kannalta. Kuitenkin, loogisesti tarkasteltuna, evoluutioteorian uskottavuuden olisi pitänyt heiketä, koska biologisia rakenteita selitettiin evoluution pohjalta tavalla, joka on osoittautunut virheelliseksi. Vastaavaasti suunnittelun uskottavuuden pitäisi kasvaa.
 
===Ihmisen surkastuneet elimet===
Ihmisen häntäluuta pidetään usein hännän surkatuneena jäänteenä. Se on välttämätön lantionpojan ja lonkkanivelien eri lihasten kiinnittämiseksi. Nämä lihakset puolestaan kannattavat pikkulantion sisäelimiä ja takaavat vakaan pystykäynnin. Häntäluun erityinen liikkuvuus hedelmällisessä iässä olevilla naisilla on ratkaiseva etu synnyttämisen aikana.<ref name="Eka surk" />
 
== Katso myös ==
=== Internet ===
* [http://www.tkk.fi/Yksikot/Bioprosessitekniikka/matti/matinvideot/PN1IDGeneral.mpeg Paul Nelsonin luento "Can Intelligent Design Illuminate Homology?"]


=== ApologetiikkaWiki ===
=== ApologetiikkaWiki ===
Rivi 128: Rivi 131:


== Viitteet ==
== Viitteet ==
{{Viitteet}}
{{Viitteet|sarakkeet}}
 
[[Luokka:Suunnitteluteoria]][[Luokka:Lukusuositukset]]


[[Luokka:Suunnitteluteoria]]
{{ElamanKehitys}}
{{Uskonnonfilosofia}}

Nykyinen versio 10. tammikuuta 2017 kello 00.09

Useat biologit antavat ymmärtää, ettei suunnitteluteorian puolesta voida esittää mitään empiiristä näyttöä, mutta voivat jopa samaan hengenvetoon todeta, että biologiassa havaitut epätäydelliset rakenteet tarjoavat suoranaista empiiristä näyttöä suunnittelua vastaan. Epätäydellisiksi havaitut rakenteet eivät tämän näkemyksen mukaan voi olla suunniteltuja.
Suunnitteluteoria ei kuitenkaan ennusta suunnittelijan älykkyyden vähimmäistasoa vaan tyytyy paljon vaatimattomampaan väitteeseen: kaikki nykyään tiedossa olevat seikat huomioon ottaen monien luonnontieteellisten tutkimuskohteiden parhaana alkuperäselityksenä on pidettävä todellisen (siis ylipäänsä älyllisen ja tarkoitushakuisen) suunnittelijan toimintaa.
Trabant 601
Trabant 601
Red cartouche
Mercedes-Benz C 250 CDI
Kaksi hyvin erilaista autoa: itäsaksalainen Trabant 601 ja Mercedes-Benz C 250. Trabant on ominaisuuksiltaan paljon Mersua vaatimattomampi – siiskö pelkkä tarkoituksettomien luonnonprosessien satunnainen sivutuote?
Todelliset suunnittelijat toimivat aina erinäisten resurssireunaehtojen puitteissa ja joutuvat siksi tekemään optimointitavoitteidensa suhteen moniakin kompromisseja. Siksi eri vaihtoehtoja ei pidäkään arvioida niiden "absoluuttisen parhaimmuuden" vaan tilannekohtaisen toteutuskelpoisuuden perusteella. – Vaikka loistoautoja olisi voitu suunnitella itäsaksalaisellakin insinööritaidolla, niille ei silti olisi ollut sen enempää laatuvaatimukset täyttäviä tuotantolaitoksia kuin ostovoimaisia kotimarkkinoitakaan. Kaikessa epätäydellisyydessäänkin Trabantin suunnittelu osoittaa siis omassa kontekstissaan itse asiassa paljon suurempaa tilanneälyä kuin epärealistista "optimaalisuutta" tavoitellut loistoautosuunnittelu olisi osoittanut.

Epätäydellinen suunnittelu on argumentti, jonka mukaan biologisten rakenteiden epätäydellisyys todistaa, ettei näillä rakenteilla ole suunnittelijaa, vaan ne ovat päämäärättömien prosessien seurausta.

Epätäydellinen suunnittelu on argumenttina siinä mielessä kestämätön, että vaikka olettaisimme eliöiden olevan epätäydellisesti suunniteltuja, niin epätäydellisestikin suunnitellut asiat ovat suunniteltuja (mm. BMW M3). Epätäydellisiä rakenteita voidaan kuitenkin pitää jonkinlaisena argumenttina älykkyydeltään täydellisen suunnittelijan olemassaoloa vastaan; tällöinkin argumentti sisältää oletuksen, että suunnittelija käyttää kaiken potentiaalinsa suunnitteluun. Mikäli rakenteiden epäoptimaalisuus tarjoaa näyttöä täydellisen älykästä suunnittelijaa vastaan, vastaavasti optimaalisuus tarjoaa näyttöä älykkyydeltään täydellisen suunnittelijan puolesta. Tämä viitekehys siis itse asiassa tarjoaa empiirisen keinon verifioida teleologinen argumentti.

Argumentin looginen muoto[muokkaa]

Formaalista näkökulmasta epätäydellisen suunnittelun argumentti edellyttää kahta premissiä, joista seuraa johtopäätös:

  1. Älyllinen suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita. (I premissi)
  2. Älyllisesti suunnitelluiksi väitetyt kohteet ovat epätäydellisiä. (II premissi)
  3. Suunnitelluiksi väitetyillä kohteilla ei ole älyllistä suunnittelijaa. (johtopäätös)

Ensinnäkin logiikan perusteella voimme todeta, että johtopäätös on oikea suhteessa premisseihin, eli jos premissit ovat totta, myös johtopäätös on tosi.

Molemmat premissit voidaan kuitenkin helposti kyseenalaistaa. Sitä paitsi tämän argumentin lähtökohtana oleva (epä)täydellisyyskäsite on jo itsessään ongelmallinen.

Argumentin kritiikki[muokkaa]

Täydellisyyden määrittelemisen ongelmallisuus[muokkaa]

Täydellisyyden määritteleminen on sikäli ongelmallista, että yleensä suunniteltavassa asiassa on useita toisiinsa vaikuttavia tekijöitä, joiden suhteen eliö voi olla täydellinen. Ydinasetta voitaisiin pitää täydellisenä massatuhovälineenä, mutta se ei silti olisi täydellinen instrumentti kirurgisiin tarkoituksiin. Täydellisyys määrittyy suhteessa tarkoitukseen.1 Jos taas kohteen pitäisi olla täydellinen kaikilla mahdollisilla mittareilla, tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että suunnittelija voisi suunnitella ainoastaan omnipotentin suunnittelijan. Jos siis kyseinen suunnittelija olisi omnipotentti, hän voisi tuottaa ainoastaan kopioita itsestään, mikä ei olisi mielekästä, vaan olisi selvästikin ristiriidassa vapaan tahdon ja kaikkivoipuuden kanssa. Jos taas kyseinen suunnittelija ei olisi omnipotentti, suunnittelija voisi olla riittävän älykäs keksimään ajatuksen omnipotentista suunnittelijasta, mutta ei olisi kykeneväinen tuottamaan omnipotenttia suunnittelijaa, koska voidakseen syntyä omnipotentin suunnittelijan olisi oltava ensin olematta, mikä taas olisi mahdollista ainoastaan jos omnipotentti suunnittelija olisi kontingentti. Välttämättömyys on kuitenkin täydellisempää kuin kontingenssi, joten omnipotentti suunnittelija voisi olla olemassa ainoastaan välttämättömänä (ks. Ontologinen argumentti).

Jos esimerkiksi verrattaisiin kaikkia lentokykyisiä eliöitä lentonopeuden mukaan, insinööri voisi valita voittajan, ja väittää että suunnittelija on tehnyt kaikkien muiden kohdalla virheitä, koska ratkaisut eivät ole yhtä optimaalisia kuin voittajan kohdalla. Tällainen ajattelu yrittää rajoittaa suunnittelijan luovia ratkaisumahdollisuuksia perusteettomasti. Tämän mukaan suunnittelija ei saisi tehdä mitään muita lentäviä eliöitä kuin vaikkapa piikkipyrstökiitäjiä. Perhoset olisivat tämän ajattelun mukaan virheellisesti suunniteltuja, koska niissä käytetyt ratkaisut eivät tarjoa niille samanlaista lentonopeutta kuin kiitäjille. Kuitenkin perhosissa on tiettyjä ominaisuuksia, kuten kauneus, joiden osalta ne ovat optimaalisempia kuin kiitäjät.

Jos taas kohteen pitäisi olla kaikkien mitattavissa olevien tekijöiden osalta täydellinen, niin huomataan äkkiä, että osa tekijöistä on keskenään siinä mielessä ristiriitaisia, etteivät ne voi loogisesti olla yhtä aikaa optimaalisia. Ei ole järkevää odottaa suunnittelijan suunnittelevan esimerkiksi sutta, joka on yli 15 m pitkä, kaikkiruokainen, joka tuottaa uuden sukupolven 15 min välein, joka on varustettu titaanipanssarilla ja joka on mahdoton tappaa, sillä ekosysteemi ei kestäisi tällaista eliötä. Suunnittelijalla voi siis olla hyviä syitä jättää eliöt tietyltä osin "epätäydellisiksi".

Ensimmäinen premissi: täydellisyystavoite[muokkaa]

Yleinen tapaus[muokkaa]

Ensimmäinen premissi on aivan ilmeisesti väärä, sillä tiedetään lukemattomia tapauksia, joissa insinööri on suunnitellut epätäydellisen kohteen. Jos kohde on epätäydellinen, (1) suunnittelija ei ole taitava suunnittelija, (2) suunnittelija ei ole tehnyt täydellistä suoritusta, tai (3) suunnittelijaa ei ole. Tämä kolmas vaihtoehto ei ole siis ainoa mahdollinen johtopäätös.

Argumentin johtopäätös on siis rakennettu erittäin kyseenalaisen premissin varaan.

Erikoistapaus: älykkyydeltään täydellinen suunnittelija[muokkaa]

Ensimmäistä premissiä voidaan kuitenkin pitää jossain määrin perusteltuna, jos kyseessä ei ole mikä tahansa älyllinen suunnittelija, vaan täydellinen suunnittelija, kuten Jumala useimpien kristillisten tulkintojen mukaan.

Tähän erikoistapaukseen rajattu argumentti on esitettävissä seuraavasti:

  1. Älykkyydeltään täydellinen suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita. (I premissi)
  2. Suunnitelluiksi väitetyt kohteet ovat epätäydellisiä. (II premissi)
  3. Älykkyydeltään täydellinen suunnittelija ei ole suunnitellut väitettyjä kohteita. (johtopäätös)

Kuitenkin ensimmäinen premissi on edelleen kyseenalaistettavissa. Ei ole loogisesti välttämätöntä, että edes täydellisen älykäs suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita. Jos olisi olemassa ainoastaan yhdenlainen täydellisyyden mittari, niin täydellinen suunnittelija ei voisi suunnitella muita kuin yhdenlaisen kokonaisuuden, koska kaikki muut vaihtoehdot olisivat epätäydellisiä. Suunnittelijoilla on kuitenkin vapaa tahto,2 joten täydellinenkin suunnittelija voisi päättää suunnitella myös epätäydellisiä asioita.

Täydellisen älykäs suunnittelija saattaisi esimerkiksi tuottaa eliöt polveutumisopin mukaisen yhteisen polveutumisen kautta, jolloin hän vain tuottaisi välillä ohjattuja täsmämutaatioita, jotka olisivat sattumanvaraisina niin epätodennäköisiä, ettei sellaisia todennäköisesti tapahtuisi lainkaan.3 Tällaisella metodilla tapahtuvan suunnittelun lopputuloksessa voisi olla monia pieniä "puutteita", jollaisia ei syntyisi, jos kaikki eliöt tuotettaisiin erikseen.

Lisäksi täydellisyys siis on erittäin vaikeasti määriteltävä termi. Näin ollen olisi hyvin vaikeaa todeta premissejä yksiselitteisesti oikeiksi.

Toisen premissin mukaan jotkin eliörakenteet ovat epätäydellisesti suunniteltuja, mutta tämäkin voidaan helposti kyseenalaistaa.

Lääkäri Randolf Nesse demonstroi Dawkinsille sokeanpisteen olemassa olon. Nessen mukaan mm. sokeapiste on osoitus siitä, että silmä on huonosti suunniteltu ja siksi ohjaamattomien evoluutioprosessien tulos. Viimeisimmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että silmän rakenne on kokonaisuudessaan nerokas, mikä avaa hedelmällisen tutkimuskentän esimerkiksi parempien kameroiden suunnitteluun.

Toinen premissi: toteutusepätäydellisyys[muokkaa]

Väitteet eliöissä havaituista epätäydellisistä rakenteista ovat kyseenalaisia. Monien epäoptimaalisiksi väitettyjen rakenteiden on kuitenkin tutkimuksen myötä havaittu olevan parempia kuin ehdotettujen vaihtoehtojen.

Mikäli jokin biologinen kokonaisuus todellakin toimii huonosti, vähemmän optimaalisesti kuin ehdotettu vaihtoehto, olisi tietenkin loogista päätellä että joko (1) suunnittelija ei ilmeisesti ole järin fiksu, (2) suunnittelija ei ole jostain syystä tahtonut suunnitella optimaalista rakennetta, (3) kyseinen rakenne ei ole enää niin optimaalinen kuin se oli suunniteltaessa tai (4) kyseisellä rakenteella ei ole suunnittelijaa.

Epätäydellistyneisyys: rappeutuminen ja surkastuneet elimet[muokkaa]

Surkastunut elin tarkoittaa elintä, joka on menettänyt polveutumishistoriansa aikana alkuperäisen toimintonsa ja jolla ei ole muuta toimintoa tai jonka toiminto on rakenteeseen nähden selkeästi liian vähäinen. Surkastuneet elimet ovat rappeutuneet, koska ne ovat tarpeettomia ja jopa haitallisia.

Surkastuneiden elinten käyttämistä rakenteiden yhteisen polveutumisen todisteena voidaan pitää homologia-argumentin loogisesti pätevänä muotona. Jos siis elimen toiminnan voidaan osoittaa olevan selkeästi liian vähäistä tai olematonta suhteessa elimen rakentamiseen ja ylläpitämiseen tarvittaviin uhrauksiin ja jos samalla tunnetaan morfologisesti riittävän samankaltainen laji, jolla vastaava elin toimii "kustannuksiin" nähden riittävän hyvin, on perusteltua pitää näitä elimiä keskenään homologisina ja olettaa, että näillä eliöillä on polveutumishistoriallinen yhteinen kantamuoto.

Surkastuneiden elinten kohdalla epätäydelliseen suunnitteluun vetoavan argumentin heikkous on kuitenkin siinä, ettei useinkaan ole yksiselitteistä tapaa osoittaa, ettei elimellä ole mitään toimintoa tai että toiminto on selkeästi liian vähäinen. Joistakin rakenteista on kuitenkin selvästi nähtävissä, että ne ovat rappeutuneet alkuperäisestä muodostaan. Kiistattomia esimerkkejä surkastuneista elimistä ovat esimerkiksi sokeiden luolakalojen silmät ja tuulisten saarten hyönteisten siivet.

Rappeutuminen selittää joidenkin huonojen rakenteiden olemassaolon, sillä kyseiset rakenteet ovat voineet olla alun perin selvästi parempia. Joku tosin voisi pitää rappeutumisen mahdollisuutta itsessään puutteena ja väittää, että täydellisen älykkään suunnittelijan olisi pitänyt tehdä eliöistä sellaisia, etteivät ne voi rapistua. Tämä tarkoittaisi käytännössä kuitenkin eliöiden muuttumattomuutta, mikä puolestaan aiheuttaisi sen, etteivät eliöt voisi sopeutua erilaisiin ympäristöolosuhteisiin. Tällaiset eliöt kuolisivat hyvin helposti sukupuuttoon, mitä voi hyvällä syyllä pitää huonompana vaihtoehtona kuin pienen rappeutumisen mahdollisuutta. Sitä paitsi suunnittelun onnistuneisuuden astetta voi siis järkevästi verrata vain sen kulloisiinkin tavoitteisiin, jotka eivät ole samalla tavoin ilmeisiä kuin suunnittelun tuntomerkistö sinänsä.

Rappeutumat polveutumisopin todisteena[muokkaa]

Rappeutuneet rakenteet eivät ole sellaisenaan todisteita evoluutioteorian väitteelle, jonka mukaan tunnetut muuntelumekanismit voisivat synnyttää kaikki polveutumisopin edellyttämät muutokset eliöiden rakenteessa. Rappeumat voivat kuitenkin olla polveutumisopin todisteita. Suunnitteluteoria ei ole ristiriidassa polveutumisopin kanssa, vaan molempien kannattaminen samanaikaisesti on täysin koherenttia, ja esimerkiksi Michael Behe pitää surkastuneita pseudogeenejä polveutumisopin vakuuttavimpana todisteena.4

Evoluutioteoreettisen tulkinnan mukaan elinten surkastuminen kompensoituu usein toisten rakenteiden syntymisellä. Esimerkiksi valaan pyrstön syntyminen korvaa takaraajojen menetyksen. Siten surkastuneita elimiä pidetään osittain myös polveutumisopin todisteina.5 Ihmisen umpilisäke on myös kuuluisa esimerkki polveutumisopin todisteena pidetystä surkastumasta.

Onko eliöissä epätäydellisesti suunniteltuja rakenteita?[muokkaa]

Biologisten rakenteiden suunnitteluun kohdistunutta kritiikkiä käsitellään erikseen seuraavissa artikkeleissa

Ihmisen "epätäydellinen suunnittelu"[muokkaa]

Selkä[muokkaa]

Hyvin usein esimerkkinä ihmisen huonosta suunnittelusta mainitaan etenkin keski-ikäisillä yleiset selkävaivat. Selkävaivojen väitetään johtuvan siitä, että neljän raajan varassa kehittynyt vaakasuora selkäranka ei sovellu kovin hyvin nostettavaksi kahdelle jalalle. Harvardin yliopiston evoluutiobiologian professorina toimivan Daniel Liebermanin mukaan väite ei ole kuitenkaan perusteltu. Ihmisen selkäranka soveltuu kyllä mainiosti pystyssä kävelyyn ja juoksemiseen, mutta se ei sovellu jatkuvaan istumiseen.

K: Selkävaivoista kärsivät ihmiset syyttävät usein evoluutiota kivuistaan. He sanovat: "Selkääni sattuu, koska ihmistä ei tarkoitettu kävelemään kahdella jalalla." Ovatko he oikeassa?



V: Jos tuo olisi totta, luonnonvalinta olisi vaatinut veronsa, ja olisimme kuolleet sukupuuttoon. Onkin luultavampaa että monet ihmiset istuvat kaiket päivät tuoleissa, eivätkä harrasta liikuntaa, ja siksi heidän selkänsä heikkenevät. Me emme kehittyneet kokopäiväisiksi tuoleilla istujiksi.

prof. Daniel Lieberman6

"Häntäluusurkastuma"[muokkaa]

Ihmisen häntäluuta pidetään usein hännän surkastuneena jäänteenä. Se on kuitenkin lantionpojan ja lonkkanivelien eri lihasten kiinnittämiseksi välttämätön. Nämä lihakset puolestaan kannattavat pikkulantion sisäelimiä ja takaavat vakaan pystykäynnin. Häntäluun erityinen liikkuvuus hedelmällisessä iässä olevilla naisilla on ratkaiseva etu synnyttämisen aikana.5

Katso myös[muokkaa]

Internet[muokkaa]

ApologetiikkaWiki[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Tätä mieltä on mm. Behe: Kojonen, Rope: "Paleyn kelloseppä ja Behen suunnittelija", Kertooko luonnon järjestys suunnittelusta?, s. 47. Michael Behe älykkään suunnittelun ajatuksen puolustajana. Helsingin Yliopisto, 2008. (Käsitys täydellisyydestä on hänen mukaansa aina riippuvainen siitä, mitä päämäärää varten jokin asia on suunniteltu.)
  2. ^ Muutoin suunnittelija olisi deterministinen ja tarkoitukseton prosessi, ja suunnittelijan käsite olisi täysin merkityksetön.
  3. ^ "Random variation doesn't explain the most basic features of biology. It doesn't explain the elegant, sophisticated molecular machinery that undergirds life. To account for that – and to account for the root and thick branches of the tree of common descent – multiple coherent genetic mutations are needed. Now that we know what sorts of mutations can happen to DNA, and what random changes can produce, we can begin to do the math to find the edge of evolution with some precision. What we'll discover is something quite basic, yet heresy to Darwinists: Most mutations that built the great structures of life must have been nonrandom." Michael J. Behe: The Edge of Evolution, s. 83. Free Press, 2007. 0-7432-9620-6.
  4. ^ "Over the next few sections I'll show some of the newest evidence from studies of DNA that convinces most scientists, including myself, that one leg of Darwin's theory – common descent – is correct. -- The same mistakes in the same gene in the same positions of both human and chimp DNA. If a Common ancestor first sustained the mutational mistakes and subsequently gave rise to those two modern species, that would very readily account for why both species have them now. It's hard to emagine how there could be stronger evidence for common ancestry of chimps and humans. That strong evidence from the pseudogene points well beyond the ancestry of humans. Despite some remaining puzzles,11 there's no reason to doubt that Darwin had this point right, that all creatures on earth are biological relatives."
    Michael J. Behe: The Edge of Evolution, s. 65, 71-72. Free Press, 2007. 0-7432-9620-6.
  5. > 5,0 5,1 Siegfried Scherer, Reinhard Junker: "V.9", Evoluutio – kriittinen analyysi, s. 169-173. Datakirjat, 2000. ISBN 951-98558-0-7.
  6. ^ "Q. People with bad backs often blame evolution for their pain. They say, “My back aches because man was not meant to walk on two feet.” Are they right? A. If that were true, natural selection would have its toll and we’d be extinct. What is more likely is that many people sit in chairs all day, get no exercise, and thus have weak backs. We did not evolve to sit in chairs all day. " http://www.nytimes.com/2011/08/23/science/23conversation.html?_r=1&src=recg