Avioliitto

ApoWikistä
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Avioliitto on yleismaailmallinen instituutio, joka on jo vuosituhansien ajan muodostanut osan kaikkia inhimillisiä kulttuureja. Avioliittoinstituution yleismaailmallisuus antaa meille syyn uskoa, ettei avioliitto ole mielivaltainen keksintö vaan luonnollinen instituutio, jonka rakenne perustuu ihmisluonnon yleisiin ja väistämättömiin piirteisiin. Se ei ole pelkkä yhteisöllinen sopimus, jota voidaan ilman kielteisiä seurauksia vapaasti muokata ”muuttuneiden olosuhteiden myötä”.

Länsimaissa avioliiton solmimiseen liittyy loppumattomuuden ja ikuisuuden vertauskuvana1 käytettävät sormukset.

Mitä avioliitolla tarkoitetaan?

Pysyvät, ruumiilliseen yhteyteen perustuvat ja lasten hankkimiseen ja kasvattamiseen tähtäävät liitot on yleismaailmallisesti erotettu muista erilaisista ystävyys- ja kumppanuussuhteista omanlaisikseen perusinstituutioiksi. Avioliitto merkitsee instituutiota, jossa mies ja nainen solmivat pysyvän ja toiset poissulkevan julkisen liiton, jonka keskeinen päämäärä on puolisoiden julkinen sitoutuminen elinikäiseen yhteyteen ja liitosta syntyvien yhteisten lasten kasvattaminen.

Avioliitto on arvokas itsessään, mutta siihen sisältyvä suuntautuneisuus lasten saamiseen ja kasvattamiseen vaikuttaa avioliiton ominaispiirteisiin, mukaan lukien yksiavioisuuden ja uskollisuuden normeihin.2

Valtion erityiskiinnostus avioliittoon ja sen suojelemiseen johtuu siitä, että avioliitossa on erityissuojelua tarvitseva hauras osapuoli, nimittäin avioliitosta syntyvä lapsi, jonka terveestä kehityksestä puolestaan riippuu koko yhteiskunnan tulevaisuus.

Perinteisen käsityksen mukaan avioliiton pysyvyyden perustana on moraalinen sitoumus kohdella puolisoa itseisarvoisena olentona yhdistettynä siihen luonnolliseen tosiasiaan, että naisen ja miehen seksuaaliyhdyntä luo heistä uuden organismin, josta voi syntyä uutta elämää. Tämän uuden yhteyden varaan rakentuva liitto sisältää tietysti paljon romanttisia tunteita, mutta liitto ei perustu näihin tunteisiin vaan siihen, että puolisoista on tullut ”yksi liha”, kuten Raamattu asian ilmaisee, ja että he näin voivat luoda uutta elämää.

Onko kristillinen avioliittomoraali luonnotonta ihmiselle?

Tiedämme, että eliölajien ruuminrakenteet vastaavat hyvin sitä, miten eliöt käyttäytyvät. Kun vertaillaan eri lajien rakenteita keskenään, voidaan päätellä lajin käyttäytymistä vertailemalla sen rakenteita muiden vastaavien eliöiden rakenteisiin. Evoluutioteorian perusteella tässä on kyse siitä, että rakenteet ovat luonnonvalinnan myötä kehittyneet vastaamaan eliön käyttäytymistä.

Avioliittoon liittyen olennaisinta on lisääntymiselimistön rakenne, ja tässä esimerkiksi kivesten koko. Kivesten tehtävä on tuottaa siittiöitä, ja eri lajeilla voidaan verrata kivesten kokoa ruumiin kokoon nähden, ja vastaavasti vertailla lajin lisääntymiskäyttäytymistä.

Ihmisen kivesten koosta yksinään ei siis voi päätellä paljoa mitään, mutta kun verrataan sitä simpanssien ja gorillojen kivesten kokoon suhteessa ruumiin kokoon, voidaan tämän perusteella tehdä jo päätelmiä.

Simpanssilla naaras parittelee hedelmällisenä aikanaan usean koiraan kanssa. Näin ollen se koiras, joka asettaa eniten siittiöitä naaraan sisälle, hedelmöittää todennäköisimmin jälkeläisen. Vastaavalla tavalla kuin se, joka pelaa eniten lottorivejä, voittaa todennäköisimmin. Simpanssiuroksella onkin kookkaat kivekset ruumiin kokoon nähden, sillä iso koko auttaa lisäämään siittiöiden lukumäärää ja näin hedelmöittämistodennäköisyys nousee.

Gorillaurokset taas muodostavat haaremin, jossa naaras normaalisti parittelee yhden uroksen kanssa. Näin ollen urosgorillojen väillä ei ole simpanssien tapaista kilpailua siitä, kuka saa hedelmöittää naaraan. Gorillauroksella onkin suhteellisen pienet kivekset ruumiin kokoon nähden.

Ihmisellä miehen kivekset ovat ruumiin kokoon suhteutettuna merkittävästi pienemmät kuin simpanssilla. Gorillaan nähden ne taas ovat isommat. Näin ollen ihmisen evoluutiohistoriassa avioelämä on ollut hyvin rauhaisaa. Siihen ei ole kuulunut kova kilpailu naisen hedelmöittämisestä niin kuin simpansseilla naaraiden hedelmöittämisestä on, eikä toisaalta myöskään kovaa kilpailua haaremin herruudesta gorillojen tapaan.

Kristillisen näkemyksen perusteella ihminen on tarkoitettu elämään rauhaisaa avioelämää, eli käytännössä puolisouskollisessa avioliitossa. Miehen kivesten koko onkin tämän kanssa yhteensopiva. Vastaava kivesten koon ja hedelmöittämiskilpailun välinen yhteys löytyy myös linnuilta.

Yhden ominaisuuden vertaaminen ei kuitenkaan vielä kanna kovin pitkälle, sillä eihän lisääntymiselimistö ihmiselläkään koostu pelkästään kiveksistä. Toinen merkittävä elin lisääntymiselimistössä on siitin, ja sen rakenteesta voidaan tehdä myös päätelmiä sen luonnollisesta käyttötavasta.

Simpansseilla ja bonoboilla on peniksessään luu, ”baculum”, joka tukee erektiota. Kun vertaillaan tämän penisluun pituutta ruumiin kokoon nähden eri lajeilla, havaitaan, että penisluu on sitä pidempi, mitä vapaammin naaras parittelee eri urosten kanssa. Penisluuta pidentää myös se, jos lajilla on selkeä parittelukausi, ja lisäksi mitä pidempi parittelun kesto on, sitä pidempi penisluu on lajin yksilön kokoon nähden.

Penisluun pituus kertookin siis siitä, miten suurta on urosten välinen siittämiskilpailu. Ilman jäykkää siitintä, ei siittäminen normaalisti onnistu, ja mikäli naaras parittelee useamman koiraan kanssa, on riski, että jonkin muun koiraan siittiöt hedelmöittävät naaraan. Vieläpä jos parittelukausi on ajallisesti lyhyt, rajoittuu kilpailu ajallisestikin. Lisäksi mitä pidempään pystyy itse parittelemaan, sitä vähemmän todennäköisesti muut koiraat ehtivät naaraan kanssa paritteluaikana parittelemaan.

Ihmiseltä tämä penisluu kuitenkin puuttuu kokonaan. Evoluutioteoreettisen tutkimuksen perusteella se on kadonnut 1,9 miljoonaa vuotta sitten, mikä kertoo, että esiäitimme ei enää paritellut useamman kuin yhden kanssa ovulaatiosykliä kohden. Näin ollen urosten välillä ei ollut siittämiskilpailua, eikä näin ollen tarvetta penisluullekaan.

Naisella yksi kiinteästi lisääntymiseen liittyvä elin on rinnat, ja niistä eritoten muoto ja koko. Miehet ovat maailmanlaajuisesti seksuaalisesti kiinnostuneita naisen nuoruudesta kertoviin merkkeihin, kun taas simpanssilla tällaista erottelua naaraan iän perusteella ei olla havaittu. Simpanssilla koiras ei poikasista huolehdi, eikä sitoudu elämään yhden naaraan kanssa, eikä todennäköisesti edes saa useampaa jälkeläistä yhden naaraan kanssa, joten iän suhteen kannata olla liian rajautunut.

Nuoret naiset ovat vanhoja hedelmällisempiä, mutta lisäksi kun lapsien kasvatus on ihmisellä pitkällistä, saa lapsi todennäköisemmin pidempään huolenpitoa nuorelta kuin vanhalta äidiltä. Lisäksi nuoren naisen vanhemmatkin ovat hyvin todennäköisesti käytettävissä lastenhoitoapuna. Miesten kiinnostus nuoriin naisiin onkin ymmärrettävää siitä näkökulmasta, että miehet pyrkivät luomaan pitkiä parisuhteita, joissa kasvattaa jälkipolvea.3

Ehdollinen sopimus vai valaehtoinen sitoutuminen

Avioliitto on kulttuurien historiassa ilmennyt kahdessa erilaisessa arvoviitekehyksessä sen mukaan, miten avioliittolupauksen sisältämä velvoite ymmärretään:

(a) Avioliittolupaus asettaa ehdottoman ja elinikäisen velvoitteen, johon sisältyy kokonaisvaltainen itsensä antaminen.
(b) Avioliittolupauksen sisältämä velvoite on ehdollinen ja purettavissa kumman tahansa aloitteesta ilman erityisperusteluja.

Valaehtoisen sitoutumisen näkökulma edellyttää puolison ja lasten kohtelemista itseisarvoisina olentoina. Avioliiton moraalinen ydin voidaan jakaa kahteen osaan:

  • rakkaussuhde puolisoon ja
  • rakkaus avioliiton hedelmänä syntyviin lapsiin: ”Rakkaus on avioliiton ensisijainen tarkoitus ja merkitys, aivan kuten uuden ihmisen syntymä on sen ensisijainen seuraus ja päämäärä.”4

1. Avioliitto on läheisin ja intiimein ihmisten välinen liitto, jonka ytimenä on keskinäinen rakkaus: puolisot antautuvat toisilleen ehdoitta niin, että puolison koko persoonallisuus on rakkauden kohteena. Puolisoiden tulisi kohdella toisiaan itseisarvoisina persoonina. Tästä moraalisesta peruslähtökohdasta seuraa useita yksityiskohtaisempia perhenormeja:

  • Kokonaisvaltaisuuden normi: Avioliitto on kokonaisvaltainen suhde: vain silloin kun kaksi ihmistä antautuu toisilleen kokonaan niin, että puolisot jakavat ”ihmisyytensä, ruumiinsa ja sielunsa niin myötä kuin vastoin käymisissä ja kaikessa mielessä”, heidän seksuaalisuutensa voi johtaa ”ihmisolentojen liittoon”5. Irralliset seksuaalisuhteet loukkaavat ihmisyyttä, koska niissä toista käytetään seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen välineenä.
  • Pysyvyyden normi: Aviopuolison kohteleminen itseisarvoisena olentona edellyttää sitoutumista elinikäiseen suhteeseen. Muussa tapauksessa ihminen altistuu hylkäämiselle kaikkein kokonaisvaltaisimmassa ja ihmisyyttään syvimmin koskettavassa rakkaussuhteessaan.
  • Puolisouskollisuuden normi: Puolison kohteleminen itseisarvoisena olentona merkitsee pidättymistä avioliiton ulkopuolisista seksuaalisuhteista. Tällä on myös yhteiskunnallista merkitystä, koska muussa tapauksessa lapsia syntyy tilanteeseen, jossa he eivät kasva biologisen isänsä ja äitinsä kanssa.
  • Sukupuolten toisiaan täydentävyyden normi: Avioliiton perustana on sukupuolieron ja sen tarjoaman erilaisuuden tunnustaminen. Avioliiton ei ole tarkoitus samanlaistaa puolisoita vaan auttaa heitä löytämään oma ainutlaatuisuutensa.
  • Vastuullisen lisääntymisen eli seksuaalisuuden kanavoimisen normi: Miesten ja naisten tulisi lykätä jälkeläisten hankkimista siihen asti, että he ovat sitoutuneet elinikäiseen parisuhteeseen.

2. Vanhempien tulisi kohdella lapsiaan itseisarvoisina olentoina, ei välineinä omien tarpeidensa tyydyttämiseksi. Lapsikeskeisyyden laajan kategorian sisällä avioliitto sisältää useita täsmällisempiä normeja.

Ensinnäkin avioliiton avulla lapsi liitetään biologiseen isäänsä ja äitiinsä koko kehityskautensa ajaksi (biologisen liittämisen normi). Tähän sisältyy arkipäiväisempi mutta tärkeä normi, jonka mukaan lapsella on oikeus saada toimeentulonsa ja elämisensä aineelliset edellytykset biologiselta isältään ja äidiltään.

Lapsen ainutlaatuisen identiteetin kunnioittamisen normi perustuu siihen, että lapsi on persoonallinen olento, jonka identiteetti- ja suhdeoikeuksiin kuuluu oikeus tuntea alkuperänsä. Lapsella on oikeus kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa mikäli mahdollista.

Sukupuolten toisiaan täydentävyyden normin mukaan sukupuolierolla ja sukupuolten toisiaan täydentävyydellä on tärkeä merkitys lapsen kehitykselle, koska lapsi on sukupuolinen olento, joka tarvitsee sekä omaa sukupuolta olevan samaistumiskohteen että vastakkaista sukupuolta olevan vastapoolin. Jos lapsen ei ole mahdollista kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa, hänelle pitäisi tarjota koti, jossa hän saa korvaavan kokemuksen isästä ja äidistä. Sukupuolten erilaisuus rikastuttaa lapsen elämää.

Perustavat perhemallit

Sekä antiikin Kreikan, Rooman että modernien länsimaiden kulttuureissa voidaan Carle C. Zimmermanin mukaan havaita neljä perustavaa perhemallia, jotka vuorottelevat keskenään ja johtavat kulttuuria edistyksen tai taantumuksen kausiin. Nämä neljä perhemallia voidaan jakaa kahteen perusmuotoon niitä hallitsevan arvoviitekehyksen mukaan.

  1. Ensinnäkin on olemassa ehdottomiin perhearvoihin ja valaehtoiseen sitoumukseen perustuva perhemuoto, joka voi ilmetä joko
    1. suvun hallitsemana perheenä tai
    2. itsenäisenä perheyksikkönä riippuen yhteiskunnan eriytymisen asteesta.
  2. Toiseksi on olemassa ehdollisiin arvoihin ja sopimuksiin perustuva atomistinen perhe, joka voi ilmetä kahdessa eri ilmenemismuodossa riippuen siitä
    1. pidetäänkö perhettä edes muodollisesti yhtenäisenä kokonaisuutena vai
    2. pelkästään yksilöiden sopimuksenvaraisena yhteenliittymänä, jossa perheen ulkoinen muotokin voi vaihdella.

Voidaksemme kuvata perheen merkitystä korkeakulttuurin jatkuvuudelle ja kehitykselle on moraalisen viitekehyksen lisäksi analysoitava perheen käyttämää valtaa ja vaikutusta yhteiskunnan kehitykseen. Vallan näkökulmasta perheellä on länsimaisessa kulttuurissa ollut neljä erilaista olomuotoa:

  1. Edustusperhe: heimon ja suvun hallitsema ”edustusperhe” toimii vain suvun tai heimon edustajana, joten sillä on vain vähän itsenäistä päätösvaltaa.
  2. Perheyksikkömalli: perhe on vahvimmillaan perheyksikön itsenäisyyttä korostavassa ja ehdottomiin perhearvoihin perustuvassa perheyksikkömallissa.
  3. Atomismin ensimmäinen vaihe: perheen jäsenten yksilöllisyydelle tehdään enemmän oikeutta, mikä lisää kulttuurin luovuutta; arvomaailman muuttuessa relativistiseksi yksilöllisyys kuitenkin rappeutuu itsekeskeisyydeksi, mikä heikentää perheen yhtenäisyyttä ja murentaa yhteiskuntaelämän perusteita.
  4. Atomismin toinen vaihe: perheen heikoin muoto on atomismin toinen vaihe, jossa perheen hajoaminen ulottuu myös perheen ulkoisiin rakenteisiin: moninaisia perhemuotoja pidetään yhdenvertaisina.

Suvun hallitseman edustusperheen vallitessa avioliitto tarkoittaa kahden perheen yhdistymistä, kahden perheen välistä liittoa. Perheyksikkömallin vallitessa avioliitto tarkoittaa sitä, että mies ja nainen luopuvat kumpikin omasta perheestään ja suvustaan ja solmivat itsenäisen perheyksikön. Kummassakin näistä avioliittomalleista avioliiton ymmärretään olevan elinikäinen liitto, johon sitoudutaan ”valaehtoisesti”. Näissä malleissa avioliiton purkaminen ymmärretään rikokseksi avioliiton pyhyyttä vastaan.

Atomismin toisessa vaiheessa avioliitto ymmärretään sopimuksenvaraiseksi liitoksi, johon puolisot sitoutuvat niin kauan kuin se tyydyttää molempia osapuolia. Avioero on luonnollinen seuraus siitä, että ihmiset kasvavat erilleen ja alkavat etsiä itselleen tyydyttävämpää parisuhdetta.

Jos perheyhteisö on liian kahlitseva, kuten on asianlaita sukujen hallitsemassa ”edustusperheessä”, yksilöllinen kehitys ei saa riittävästi tukea. Jos taas perheen yhtenäisyys heikkenee niin, että perhesuhteet tulevat irrallisiksi eli perhe atomisoituu, lapset eivät saa riittävästi turvaa ja vakautta kehityksensä tueksi. Yksilön kehitysmahdollisuudet toteutuvat parhaiten itsenäisessä perheyksikkömallissa, joka tukee perheen jäsenten yksilöllistä kehitystä ja ilmaisun vapautta samalla kun perheyhteisö on riittävän vahva ja yhtenäinen tukeakseen lapsen kehitystä koko hänen kasvukautensa ajan.

Kiista avioliiton tarkoituksesta

Harvardin yliopiston professorin Michael Sandelin6 mukaan kysymys avioliiton tarkoituksesta liittyy kysymykseen siitä,

mikä avioliiton tulkinta suo kunniaa sitä ansaitseville hyveille. Se, mikä voidaan katsoa avioliiton tarkoitukseksi, riippuu osittain siitä, mitä ominaisuuksia avioliiton pitäisi meidän mielestämme kunnioittaa ja vahvistaa. – – Tämä taas vie meidät kiistanalaiselle moraalin alueelle, jolla emme voi pysyä riippumattomina kilpailevien hyvän elämän käsitysten suhteen.

Michael Sandel

Käsitys avioliiton merkityksestä riippuu laajemmasta hyvän elämän käsityksestä. Oikeudenmukaisuus ei tarkoita valinnanvapauden kunnioittamista kokonaan riippumatta ihmisten mieltymysten ja valintojen arvosta. Oikeudenmukaista yhteiskuntaa ei voida saavuttaa yksinkertaisesti turvaamalla ihmisten valinnanvapaus, koska ihmiset voivat käyttää valinnanvapauttaan väärin ja ihmisten mieltymykset voivat olla vinoutuneita ja toisten oikeuksia loukkaavia. Tämä pätee erityisesti avioliiton kaltaiseen instituutioon, jossa luontaisesti syntyy lapsia, jotka ovat täysin riippuvaisia aikuisten tarjoamasta hoidosta ja ohjauksesta.

Oikeudenmukaisuudessa on kyse myös ja ensisijaisesti hyveen ja yhteisen hyvän edistämisestä. Onko avioliiton ensisijainen tarkoitus kunnioittaa aikuisten vapautta ja heidän erilaisia valintojaan? Vai onko avioliiton tarkoituksena kunnioittaa sellaisia hyveitä, joissa korostuu solidaarisuus kaikkein heikoimpia ja hauraimpia yhteiskunnan jäseniä kohtaan ja heidän perusoikeuksiensa kunnioittaminen? Tämä on keskeinen kysymys avioliiton tarkoituksen ja siinä toteutuvien hyveiden näkökulmasta.

Kysymys lapsen oikeudesta isään ja äitiin liittyy kysymykseen avioliiton tarkoituksesta yhteiskunnallisena instituutiona. Onko avioliiton ensisijaisena tarkoituksena suojella puolisoiden rakastavaa sitoutumista toisiinsa, jotta heidän liittonsa puolestaan suojelisi avioliitosta syntyvää lasta? Vai tulisiko lapsen oikeus isään ja äitiin poistaa avioliiton merkityksestä? Tarvitsevatko aikuiset valtion suojelua enemmän kuin lapset?

Avioliiton luonteen takia näihin kysymyksiin ei voida vastata pelkästään vetoamalla avioliiton solmivien aikuisten näkökulmaan ja takaamalla, ettei ketään aikuista syrjitä tai hänen valinnanvapauttaan rajoiteta. Koska avioliitto koskettaa tulevia sukupolvia, heidän oikeutensa, vapautensa ja syrjimättömyytensä on ensisijaisesti turvattava, koska he eivät pysty elämänsä alkuvuosina ollenkaan huolehtimaan itsestään. Syrjimättömyyden ja valinnanvapauden periaatteita on sovellettava ennen kaikkea avioliitosta syntyviin lapsiin. Pyrkimys muuttaa avioliiton määritelmää aikuiskeskeiseksi vetoamalla yksilön vapauteen valita aviopuolisonsa sukupuolesta riippumatta, ei ole neutraalia ihmisten valinnanvapauden kunnioittamista.

Avioliiton luonnollinen rakenne ja yhteiskunnallinen lainsäädäntö

Avioliiton luonnollinen rakenne on verrannollinen terveyden luonnolliseen rakenteeseen. Ihmisten terveys perustuu tiettyihin luonnon tosiasioihin ja lainalaisuuksiin. Terveyden edellytyksenä on esimerkiksi monipuolinen ja riittävä ravinto, lepo ja liikunta. Sosiaali- ja terveysministeriö vaarantaa ihmisten terveyden, jos se rakentaa tarjoamansa terveysinformaation enemmän ruuantuottajien tai lääkefirmojen taloudellisten etunäkökohtien kuin ihmisten terveyden objektiivisten lainalaisuuksien mukaan. Sosiaali- ja terveysministeriön lausunnot eivät voi muuttaa terveyden luonnollista rakennetta, ne voivat korkeintaan hämärtää ihmisten tietoisuuden siitä.7

Sama pätee avioliittoon. Avioliitto on luonnollinen instituutio, jonka tarkoituksena on turvata äidin, isän ja lapsen kolmoissidos. Kun viemme tältä kolmoissidokselta lainsäädännön turvan, vaarannamme puolisoiden hyvinvoinnin ja lapsen terveen kehityksen. Eduskunnan säätämät lait eivät voi muuttaa avioliiton ja perheen luonnollisia tosiasioita. Ne voivat korkeintaan hämärtää ihmisten tietoisuuden niistä. Kun elintärkeät tosiasiat avioliiton luonnollisesta rakenteesta hämärretään yleiseltä tietoisuudelta etupyyteiden säätelemän lainsäädännön takia, vaarannetaan sekä aikuisten että lasten hyvinvointi ja moraalinen eheys.

Henkisellä tasolla avioliitto merkitsee puolisoiden rakkaudentäyteistä, pysyvää ja puolisouskollista sitoutumista. Fyysisellä tasolla se merkitsee sitä, että nainen ja mies yhtyvät seksuaalisesti niin, että heistä tulee ”sananmukaisesti, ei vertauskuvallisesti yksi organismi”, joka on periaatteessa kykenevä synnyttämään uutta elämää.8 Näin avioliiton kokonaisvaltainen yhteys sitoo äidin, isän ja lapsen toisiinsa tavalla, joka takaa lapsille parhaimman turvan heidän kehityskautensa ajaksi.

Koska oikea käsitys avioliitosta on edellytys ihmisten hyvinvoinnille, valtiolla on velvollisuus tehdä voitavansa edistääkseen ja suojellakseen tietoa avioliiton luonnollisesta rakenteesta. Avioliittokulttuuri joko auttaa ihmistä saamaan selkeän käsityksen avioliiton luonnollisesta rakenteesta tai se luo yhteiskuntaan sekaannusta avioliiton merkityksestä. Valtion lait ja toimintatavat muovaavat omalta osaltaan yleistä kulttuuria. Jos valtion lait antavat vääristyneen kuvan avioliitosta, ne heikentävät yhteiskunnan jäsenten kykyä hyötyä avioliittoinstituution tarjoamasta inhimillisestä ja yhteisöllisestä hyvästä.9

Katso myös

Kirjallisuus

  • George, Robert P.: In Defence of Natural Law. Oxford: Oxford University Press, 1999.
  • Girgis, Sherif & George, Robert P. & Anderson, Ryan T.: What is Marriage? Man and Woman: A Defence. New York: Encounter Books, 2012.
  • Hildebrand, Dietrich von: Marriage: The Mystery of Faithful Love. Sophia Institute Press, 1997.
  • Lee, Patrick & George, Robert P.: Conjugal Union: What Marriage is and Why It Matters. Cambridge: Cambridge University Press, 2014.
  • Puolimatka, Tapio: Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Suunta-kirjat, 2014.
  • Puolimatka, Tapio: Seksuaalivallankumous - perheen ja kulttuurin romahdus. Kauniainen: Perussanoma, 2017.
  • Zimmerman, Carle C.: Family and Civilization. Harper & Brothers, 1947.

ApologetiikkaWiki

Viitteet

  1. ^ Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, s. 349–350. Suom. Pertti Lempiäinen. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X.
  2. ^ Girgis, Sherif & George, Robert P. & Anderson, Ryan T.: What is Marriage?. Harvard Journal of Law & Public Policy, 2010, 34. vsk, nro 1, s. 246. Artikkelin verkkoversio.
  3. ^ Tammisalo, O.: Perhe evoluution kourissa. Tieteessä Tapahtuu, 2021, nro 39(4), s. 87-90. Artikkelin verkkoversio (viitattu 21.2.2023).
  4. ^ Hildebrand, Dietrich von: Marriage: The Mystery of Faithful Love, s. 7. Sophia Institute Press, 1997.
  5. ^ Kant, Immanuel (1981) ”Duties Toward the Body in Respect of Sexual Impulse” (1784-1785), käänt. Louis Infield, teoksessa Kant, Immanuel: Immanuel Kant: Lectures on Ethics, s. 167. Cambridge, Mass.: Hackett Publishing, 1981.
  6. ^ Sandel, Michael J., Suom. Anni Lassila, Janne Luotola, Petja Pelli ja Juha Sainio: Oikeudenmukaisuus, s. 293. Helsinki: HS kirjat, 2012.
  7. ^ Lee, Patrick & George, Robert P.: Conjugal Union: What Marriage is and Why It Matters. Cambridge: Cambridge University Press, 2014.
  8. ^ George, Robert P.: In Defence of Natural Law, s. 183, viite 23. Oxford: Oxford University Press, 1999.
  9. ^ Lee, Patrick & George, Robert P.: Conjugal Union: What Marriage is and Why It Matters, s. 104−105. Cambridge: Cambridge University Press., 2014.