Auguste Comte
Auguste Comte loi pohjan kulttuurissamme pitkään vallinneelle myytille tieteestä ja sen historiasta. Tätä myyttiä voidaan kutsua positivismin myytiksi ja se koostuu useista toisiinsa liittyvistä oletuksista ja uskomuksista. Siihen sisältyy (1) ensinnäkin tietty käsitys tieteen historiasta. Myytin mukaan tieteen kehitys edellyttää vapautumista laaja-alaisista olettamuksista, jotka koskevat maailmankaikkeuden alkuperää ja perimmäistä luonnetta. Comten mukaan tiede edistyy, kun se vapautuu teologisten ja metafyysisten oletusten vaikutuksesta. (2) Toiseksi myyttiin sisältyy uskon ja tiedon jyrkkä erottaminen toisistaan. Tämä erottaminen on mahdollista, koska (3) oletettavasti pystytään vetämään selvä rajaviiva tieteen ja ei-tieteen välille. Tätä pidetään mahdollisena, koska oletetaan (4) tieteentekijän pystyvän ottamaan etäisyyttä todellisuuden perimmäistä luonnetta koskeviin uskomuksiinsa ja pystyvän tekemään puolueettomia havaintoja ja päätelmiä. (5) Tähän liittyy hyvin optimistinen käsitys tieteentekijän tiedollisista mahdollisuuksista. Joissakin yhteyksissä puhutaan kaikkitietävän tutkijan oireyhtymästä. (6) Tällainen pyyteetön tutkija ei tarvitse tutkimuksensa lähtökohdaksi mitään sellaista kiintopistettä, minkä tiedollista pätevyyttä hän ei pystyisi todistamaan eikä hän tieteellisessä työssään nojaudu välittömän arkikokemuksensa varassa muodostettuihin uskomuksiin. (7) Yksi olennainen ulottuvuus myytissä on pitkälle viety todellisuuden pelkistäminen sen aineellisiin ja havaittaviin puoliin.
Positivismin tieteisuskoiseen myyttiin vedotaan edelleen julkisessa tiedekeskustelussa, vaikka se on kumottu useaan otteeseen sekä tieteenhistoriassa että tieteenfilosofiassa. Jacques Ellulin (1975: 95) määritelmän mukaan myytti on kokonaisvaltainen motivoiva mielikuva siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon ehdoton perusta. Myytti ohjaa käyttäytymistä ohi tietoisen harkinnan. Tältä pohjalta tulee ymmärrettäväksi, että myytti voi vaikuttaa ihmiseen, vaikka hänellä olisi periaatteessa käytettävissään tieto, joka osoittaa myyttisen kertomuksen epätotuuden. Kertomus tieteen kehityksestä ja tieteentekijöiden puolueettomuudesta on myytti, joka on saanut kulttuurimme valtaansa, koska se on helppotajuinen ja koska se sopii yhteen yleisen henkisen ilmapiirin kanssa.
Edellä kuvattu myyttinen kertomus vääristelee tieteen historiaa eikä tee oikeutta tieteellisen tutkimuksen luonteelle. Itse asiassa tieteellinen tutkimus ei voi toimia ilman laaja-alaisia olettamuksia. Tieteellistä tutkimusta tehtäessä joudutaan lausumattomasti vastaamaan seuraaviin perustaviin kysymyksiin: (1) Mikä on todellisuuden yhtenäisyyden perusta? Tähän kysymykseen annettava vastaus vaikuttaa näkemykseen tieteellisen ajattelun perimmäisestä kiintopisteestä. (2) Mikä on todellisuuden alkuperä? Tähän kysymykseen annettava vastaus vaikuttaa näkemykseen tieteellisen metodin lähtökohtaoletuksista. (3) Mikä on todellisuuden perimmäinen järjestys? Tähän kysymykseen annettava vastaus vaikuttaa näkemykseen teorioiden sovellusalueesta.
Menestyvät tutkijat toimivat tutkimuskohteelle oikeutta tekevien, oikeaan osuvien perusoletusten pohjalta. Tieteen vallankumous 1500–1700 -luvuilla ei tapahtunut irrallaan laaja-alaisista ennakko-olettamuksista vaan nimenomaan siksi, että kulttuurissa olivat uskonpuhdistuksen seurauksena päässeet vallalle oletukset, jotka avasivat tiedollisesti hedelmällisen näkymän todellisuuteen ja sen kokeelliseen tutkimiseen. Kulttuuria hallitsevat laaja-alaiset perusoletukset hallitsevat yleensä myös tiedeyhteisöä ja sen lähtökohtaoletuksia.
Tämän tosiasian kieltäminen ja tutkimuksen perustana olevien olettamusten salaaminen johtaa siihen, ettei tutkimuksen perusoletuksia alisteta kriittiselle tarkastelulle. Kun tutkija väittää olevansa ennakkoluuloton ja neutraali, hän näin tehdessään salaa tutkimuksensa lähtökohtaoletukset. Salaamisen seurauksena hän huomaamattaan määrittelee objektiivisiksi ja neutraaleiksi omat peitetyt maailmankatsomukselliset uskomuksensa.
Myyttisen tarinan mukaan tutkija pystyy tekemään tutkimustyötään puolueettomasti, joten hän voi ottaa etäisyyttä siihen, kuka hän on ihmisenä ja toimia riippumattomana omista perusvakaumuksistaan ja omasta paikastaan historiassa, luonnossa ja yhteiskunnassa. Minuus ei tämän käsityksen mukaan ole ”huokoinen” (porous) ja ”hengittävä”, kulttuurissa vallitsevien henkisten voimien vaikutuspiirissä toimiva ja niiden vaikutukselle jatkuvasti altistuva, vaan ”puskuroitu”, ”pinnoitettu” (buffered), eristetty ja suojattu, niin että se pystyy toimimaan itsenäisesti, objektiivisesti ja riippumattomasti ilman, että siihen ulkoapäin vaikuttavat henkiset tai hengelliset voimavirrat ohjaisivat sen näkökulmaa ja käsitysten muodostumista (Taylor 2007).
Koska minuus pystyy oletettavasti täysin objektiivisiin havaintoihin, tieteellisen tutkimuksen todistusaineistona käytettyjen tosiasioiden oletetaan olevan tulkitsemattomia. Tämän oletuksen varjolla tiettyä tosiasioille annettua tulkintaa käytetään perusteltaessa niitä oletuksia, joiden pohjalta tosiasiat on alun perin tulkittu. Tällä tavalla luodaan illuusio objektiivisesta tutkimuksesta, samalla kun ajattelu etenee kehässä. Kieltäessään laaja-alaisten oletusten käytön tieteessä myyttinen tiedekäsitys perustuu itse asiassa joihinkin laaja-alaisiin oletuksiin ja uskonvakaumuksiin, joita ei haluta altistaa kriittiselle tarkastelulle. Siksi näkemykset esitetään itsestään selvyyksinä ja neutraaleina toteamuksina.
Tieteentekijä nähdään pyyteettömänä totuuden etsijänä, joka pystyy tarkastelemaan todellisuutta puolueettomasti, ilman tulkintaa ja ennakko-oletuksia. Myytin mukaan tutkija ei sijoitu aikaan ja paikkaan edes oman elämänorientaationsa kautta, vaan hän pystyy neutraalisti tekemään havaintoja todellisuudesta. Oletuksen mukaan elämänorientaatio ei vaikuta tieteeseen eikä tutkija tarvitse kiintopistettä, jonka tiedollista oikeutusta hän ei voi todistaa. Tämä oletus ei itsekriittisellä tavalla tee selkoa tieteellisen tutkimuksen edellytyksistä.
Tämän objektiivisuuden illuusion varaan rakentuu peittelyn kulttuuri, jonka seurauksena tiedekeskustelussa pyritään legitimoimaan ainoaksi hyväksyttäväksi lähtökohdaksi tietty maailmankatsomuksellisesti värittynyt käsitys todellisuudesta ja tiedosta. Yleensä tässä yhteydessä vedotaan tieteenfilosofiseen rajanvetokriteeriin, jonka avulla tiede pyritään erottamaan kaikesta ei-tieteellisestä. Positivismin myytin varaan rakentuvassa muodossaan rajanvetokriteeri nojautuu uskoon, että tiede voidaan selvästi erottaa filosofiasta ja uskosta. Usko ja tieto sijoitetaan tiukasti erilleen toisistaan.
Tarinaan uskon ja tiedon vastakkainasettelusta ja tieteen ja uskon välisestä rajaviivasta vedotaan edelleen julkisessa tiedekeskustelussa siitä huolimatta, että tieteenfilosofiassa yleisesti myönnetään, ettei yhtään rajanvetokriteeriä ole onnistuttu täsmentämään niin, että se sisällyttäisi tieteen piiriin kaiken sen, mitä kiistattomasti pidetään tieteen piiriin kuuluvana ja sulkisi ulos kaiken sen, mikä kiistattomasti ei kuulu tieteen piiriin.
