Argumentum ad hominem

ApoWikistä
Versio hetkellä 23. helmikuuta 2012 kello 22.34 – tehnyt Samuli Koivisto (keskustelu | muokkaukset) (Kumottu muokkaus 9861, jonka teki Pelastettu (keskustelu) Perustelematon muutos, trollausta)

Ad hominem eli henkilöä vastaan hyökkääminen tarkoittaa hyökkäämistä väitteen sijaan väitteen esittäjää vastaan, esimerkiksi näin:

Koska Pecca näyttää kommunistilta tms., hänen puheistaan ei tarvitse välittää.

Huomaa kuitenkin ero edellisen ja seuraavan ominaisuuteen vetoamisen välillä:

Koska Pecca on ammatiltaan fyysikko, ei hänen väitteillään yhteiskuntatieteiden alalta ole suurta painoa.

Tämä ei ole henkilökohtaisuuksiin menemistä, vaan asiantuntevuuden arvioimista. Esimerkissä N. N. voi olla kaikesta huolimatta oikeassa. On joka tapauksessa hyvä muistaa, että 1 + 1 = 2, vaikka laskutoimituksen olisi tehnyt ekaluokkalainen.

Agentti ideologiansa indikaattorina

Usein kristinuskoa kuulee parjattavan esimerkiksi siitä, etteivät kristityt ole laupeita. Paljon muustakin valitetaan. Ristiretket jätetään hyvin harvoin mainitsematta, kun kristinuskoa innostutaan kritisoimaan. Kuitenkin on aivan älytöntä kritisoida kristinuskoa siitä, etteivät kristinuskoa tunnustavat ihmiset toteuta kristillisiä periaatteita. Tajuntamme laajenee jälleen noin kuutiometrin verran, kun hyppäämme Maurin matkaan. Mauri on moraalinen toimija (agentti), jonka ideologia on evankelis-luterilainen kristillisyys. Selvitämme, voimmeko vetää johtopäätöksiä kristinuskosta Maurin toimintaa havainnoimalla eli onko Mauri kelvollinen evankelis-luterilaisen kristinuskon indikaattori.

Mauri kuuluu ev. lut. -kirkkoon. Hän kävelee kaupungilla ja repii kaikilta vastaantulevilta lapsilta pään irti, raiskaa jokaisen näkemänsä naisen ja ampuu haulikolla jokaiselta mieheltä vasemman jalan irti. Voimmeko Maurin toiminnan perusteella tuomita ev. lut. -kristillisen ideologian sairaaksi? Emme. Miksi emme? Siksi, että Martti toimii ideologiansa vastaisesti, irrationaalisesti. On epäloogista tuomita kristinusko jonkun kristinuskoa tunnustavan, ideologiaansa nähden epäloogisesti toimivan agentin perusteella. Tuomittaessa ideologiaa kyseistä ideologiaa soveltavan agentin toiminnan perusteella, on välttämätöntä osoittaa agentin toiminnan rationaalisuus suhteessa ideologiaansa.

Jos nyt joku haluaisi kritisoida kristinuskoa Maurin tapauksella ratsastaen, hänen siis tulisi kyetä osoittamaan, että kristinusko sallii Maurin toiminnan. Jos taas ateismia kritisoidessa halutaan ratsastaa jonkun ateismia tunnustavan sekoiluilla, on kyettävä osoittamaan sekoilun rationaalisuus suhteessa ateismiin.

Esimerkiksi John Lennox totesi Richard Dawkinsille seuraavasti; "Oletan, että olisit aivan oikeutetusti loukkaantunut, jos väittäisin, että vain siksi koska sinä ja Stalin olette ateisteja, olisit hyväksynyt miljoonien säälimättömän surmaamisen. Odotat aivan oikeutetusti minun erottelevan ateistien välillä. Minä haluan, että sinä erottelet uskonnot toisistaan, sillä ne eivät ole yhdenmukaisia. Jotkin tukevat fanatismia, toiset eivät." 1

Ärsyttävät kristityt

Kristittyjä syytetään usein tyrkyttämisestä, tuputtamisesta ja jeesustelusta. Pallo voidaan kuitenkin heittää takaisin; millainen ihmishirviö kristitty olisikaan, jos hän ei tekisi mitään niiden lähimmäistensä eteen, joiden hän uskoo joutuvan helvettiin? Konstit ovat tietysti monet. Jotkut kristityt pidättäytyvät usein jeesustelusta siksi, että uskovat sen vain allergisoivan ihmisiä ja näin vain häiritsevän sanoman menoa perille.

Kristittyjä pidetään joskus ärsyttävinä. Se nyt kuitenkin lienee melko varmaa, etteivät kristityt ihmisryhmänä ole mitenkään erityisen ärsyttäviä. Yleensä kristityissä pidetään ärsyttävänä sitä, että he evankelioivat eli "jeesustelevat". Kuitenkin tämä kristittyjen jeesusteleva ryhmä on pieni vähemmistö, joka kuitenkin näyttelee kristikunnan näkyvintä roolia; onhan se täysin selvää, ettei kristitty juurikaan kiinnitä huomiota jos hän ei tyrkytä uskoaan muille. Niissäkin kristinuskon suuntauksissa, joissa jeesustelua pidetään hyveellisenä, kovin pieni osa harrastaa sitä mm. siitä syystä, että he kokevat näin nolaavansa itsensä. Kritiikki kristittyjen Jeesustelua kohtaan siis osuu vain pieneen osaan kristittyjä, joten näillä perustein kaikkien kristittyjen leimaaminen ärsyttäviksi on väärin.

Kristittyjen jäsenistö on siis sijoitettavissa kahden ääripään välille, joista ensimmäinen jeesustelee ja toinen ei. Kristityt, jotka eivät jeesustele, tuskin onnistuvat ärsyttämään ketään ei-kristittyä ja näin ollen heidän toimintansa ei tarvitse puolustelua muita kuin jeesustelevaa ryhmää vastaan, mutta kysymys on silloin kristikunnan sisäinen eli teologinen. Jeesustelevat kristityt voivat puolestaan ärsyttää ei-kristittyjä. Mutta jeesustelijoiden toiminta on heidän näkökulmastaan täysin ymmärrettävää, ellei jopa suotavaa.

Jeesustelevat kristityt ovat teologisesti, hyvin tai huonoin perustein päätyneet siihen tulokseen, että kristityn tehtävä on jeesustella. Suurin osa kristityistä uskoo, että ei-kristityt joutuvat kadotukseen.2 Tällöin he pyrkivät auttamaan jeesustelun kohteita välttämään kadotukseen joutumisen eli heidän tarkoitusperänsä ovat mitä vilpittömimmät ja hyveellisimmät. Jos esimerkiksi Mauri näkisi Saaran nukkuvan junanradalla ja uskoisi junan tulevan kohta, hän varmaankin kävisi tökkimässä Saaraa hereille. Saara saattaisi ärsyyntyä moisesta tökkimisestä, mutta Maurin toiminnalla olisi silti hyvät tarkoitusperät. Onko Saaran suuttumus oikeutettu ko. tilanteessa?

Suurin osa kristityistä siis uskoo ei-kristittyjen joutuvan kadotukseen. Tämä suuri ryhmä uskoo yleisesti ei-kristittyjen joutuvan kadotukseen ja pyrkivät auttamaan heitä eli "varoittamaan junan tulosta". Kristityillä on erilaisia näkemyksiä siitä, miten se tapahtuu parhaiten ja jotkut kokevat auttavansa parhaiten jeesustelemalla.

Katso myös

Internet

Aiheesta muualla

ApologetiikkaWiki

Internet

Viitteet

  1. ^ The God Delusion Debate. 2007. Väittelyn voi kuunnella osoitteesta: http://www.dawkinslennoxdebate.com/
  2. ^ Kristinuskon rajoista voidaan tietysti kiistellä, mutta jeesustelun perusteeksi riittääkin subjektiivinen uskomus siihen, että jeesustelun kohde on senhetkisessä tilassa joutumassa kadotukseen.