Muokataan osiota sivusta ApoWiki:Kahvihuone/Käytännöt

== Milloin jumala, milloin Jumala? ==

Jumala mielletään usein kristillisessä kontekstissa Jumalan nimeksi. Ehdottaisin, että Jumala kirjoitettaisiinkin isolla alkukirjaimella <b>vain></b> ja nimen omaan JHVH:sta eli kristinuskon jumalasta puhuttaessa. Muulloin aina pienellä jumala. Näkemyksiä? --<font size="1" style="font-family:Zapfino, sans-serif">[[Käyttäjä:Tom Himanen|Himanm`]][[Keskustelu:Tom Himanen|<sup>k</sup>]]</font> 25. elokuuta 2009 kello 19.59 (UTC)

:Hyväksyn periaatteen; asia on kuitenkin aika hienosyinen. On näet (ainakin) kaksi tapaa ymmärtää tuo "puhuttaessa": joko niin, että isoa kirjainta olisi käytettävä aina, kun ei puhuta jumala-käsitteestä yleensä vaan nimenomaan kristinuskon mukaisesti, tai sitten niin, että sitä käytetään vain silloin, kun asiayhteys edellyttää erisnimeä tai vähintäänkin mahdollistaa sen.

:Käsitän ehdotuksen niin, että se tarkoittaisi erisnimikriteerin soveltamista; tarkoitus olisi siis kirjoittaa tähän tapaan: "Silloin, kun ette vielä tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalina sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole. Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät." (Gal.4:8-9a, KR1992)

:Siis siinäkin tapauksessa, että puhutaan Jumalan jumalallisesta luonnosta tai olemuksesta, olisi oikeastaan puhuttava jumalasta eikä Jumalasta, ja vain siinä tapauksessa, että puhutaan tämän jumalallisen luonnon tai olemuksen "omistavasta" persoonasta nimeltä mainiten, puhutaan (normaalien erisnimisääntöjen mukaisesti) Jumalasta isolla J:llä. Tätä periaatetta noudatettaessa on siis oikein sanoa: "Kristittyjen Jumala on ainoa tosi jumala" (kristittyjen palvoma persoona on ainoa tosi jumala) '''tai''' "Kristittyjen jumala on ainoa tosi jumala" (kristittyjen palvoman jumalan lisäksi ei ole muita tosi jumalia) '''mutta ei''' "Kristittyjen jumala on ainoa tosi Jumala" (kristittyjen palvoma jumala tosin on ainoa, jonka nimenä on Jumala [siis isolla J:llä], mutta erisnimen yhteydessä ei tosi-epiteetti ole mielekäs, vrt. "Suomen entinen presidentti oli tosi Urho Kekkonen") '''eikä''' "Kristittyjen Jumala on ainoa tosi Jumala" (samasta syystä kuin edellä, vrt. "Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli ainoa tosi Urho Kekkonen").

:Edelleen jää ilmaisullisia hankaluuksia sikäli, että nyt on totta '''sekä'''
:# "Zeus oli muinaisten kreikkalaisten ylijumala." '''että'''
:# "Zeus ei ollut mikään jumala."
:Toisin sanoen:
:# "Muinaiset kreikkalaiset pitivät ylijumalanaan Zeusta." '''mutta'''
:# "Zeus ei todellisuudessa ollut jumala vaan pelkkä epäjumala."
:Siispä on totta, että
:# "Zeus oli muinaisten kreikkalaisten ylijumala."
:# '''siis''' "Zeus oli ylijumala."
:# '''toisaalta kuitenkaan''' "Zeus ei ollut mikään jumala."
:# '''siis''' "Ylijumala ei ollut mikään jumala."
:Aika kimuranttia siis tämäkin, mutta asiaa ei auttaisi se, että edellisvirkkeessä muuttaisi jumala-sanan isolla kirjoitetuksi, sehän ei enää tarkoittaisi samaa asiaa.  &ndash; Ongelman taustalla on jumala-käsitteen kahtalainen merkitys '''joko''' ontologis-metafyysisenä '''tai''' kulttuurisena käsitteenä. Kysymys on siis siitä, puhutaanko objektiivisesta vai intersubjektiivisesta maailmasta, siis todellisuudesta sellaisena kuin se todella on vaiko ihmisten käsitysten ja uskomusten sisällöstä.

:Lopuksi lienee syytä todeta, että ei hätää, vaikkei tämä selvältä tuntuisikaan: ApoWikiin voi joka tapauksessa kirjoittaa, miten parhaiten osaa ja luontevimmalta vaikuttaa, ja myöhemmin voi sitten joku joutessaan viilailla ilmaisuja "virallisten käytänteiden" mukaisiksi. Käytänteillä on kuitenkin oma merkityksensä kielenhuollon apuna ja "eestaas-mutu-korjausten" ehkäisemisessä.

:--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] 26. elokuuta 2009 kello 09.54 (UTC)

::Entäs "Muinaiset kreikkalaiset palvoivat Zeusta ylijumalanaan"? Tämä pätee tietysti siitä riippumatta, oliko Zeus olemassa myös todellisuudessa, vaiko vain ajatuksissa kulttuurisena käsitteenä. Toisaalta myös Raamattu käyttää termiä "jumala" hiukan epämääräisesti. Termi elohim viittaa monesti muihinkin jumalolentoihin kuin Jahveen.  --[[Käyttäjä:Otto Pellinen|Otto Pellinen]] 26. elokuuta 2009 kello 14.35 (UTC)

:::ApoWikin tarpeita ajatellen tuo muotoilu toimisi nähdäkseni hyvin, siinä kun tulee jo alun pitäen selväksi, että kyse on nimenomaan kulttuuris-uskonnollisen eikä ontologis-metafyysisen asian toteamisesta.

:::Vuoden 1992 Kirkkoraamatun kielenkäyttö ei muuten näköjään kaikin osin ole ylläkuvaamani erisnimiperiaatteen mukaista: "Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: 'Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä! &ndash; &ndash; Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.' " (1.Kun.18:21a,24b) Tässä siis isoa alkukirjainta on näköjään käytetty siihen tapaan, että se ei ilmaise normaalia erisnimeä eikä edes kristinuskon palvoman (tai Raamatun ilmoittaman) Jumalan olemusta, vaan todella olemassaolevan eroa pelkkään kuviteltuun ja/tai petokseen perustuvaan verrattuna eli juuri tuota kulttuuris-uskonnollisen ja ontologis-metafyysisen eroa, tosin jälkimmäisessä kohdassa tosi-määreellä merkittynä.

:::Tämä ilmaisutapa siis näköjään noudattaa seuraavia periaatteita:
:::# "jumala" tarkoittaa inhimillisen palvonnan kohdetta sinänsä;
:::# "Jumala" tai "tosi Jumala" tarkoittaa ontologis-metafyysisessä mielessä todellisesti jumalallista olentoa;
:::# "Herra" ja "Baal" ovat jumalien niminä käyttötapansa puolesta "tavallisia" erisnimiä.
:::Näin ilmaistessa on siis riidatonta ja kaikille ilmeistä, että sekä Herra että Baal ovat jumalia, mutta (enintään) toinen voi olla (tosi) Jumala. &ndash; Erisnimiperiaatetta noudatettaessa noista kolmesta kohdasta keskimmäinen olisi luontevaa muuttaa muotoon
::::2'. "tosi jumala" tarkoittaa ontologis-metafyysisessä mielessä todellisesti jumalallista olentoa;
:::minkä mukaan toimittaessa on vastaavasti riidatonta ja kaikille ilmeistä, että sekä Herra että Baal ovat jumalia, mutta (enintään) toinen voi olla tosi jumala. Tällöin edellä siteerattu Ensimmäisen kuningasten kirjan kohta ilmaistaisiin suomeksi: "Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: 'Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on tosi jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä! &ndash; &ndash; Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi jumala.' "
:::Tätä käytäntöä jatkaen Zeus-esimerkit saisivat muodon
:::# "Zeus oli muinaisten kreikkalaisten ylijumala."
:::# "Zeus ei ollut mikään tosi jumala."
:::Toisin sanoen:
:::# "Muinaiset kreikkalaiset pitivät ylijumalanaan Zeusta." '''mutta'''
:::# "Zeus ei todellisuudessa ollut jumala vaan pelkkä epäjumala."
:::Siispä on totta, että
:::# "Zeus oli muinaisten kreikkalaisten ylijumala."
:::# '''siis''' "Zeus oli ylijumala."
:::# '''toisaalta kuitenkaan''' "Zeus ei ollut mikään tosi jumala."
:::# '''siis''' "Ylijumala ei ollut mikään tosi jumala."
:::Edelleen voisi sanoa
:::# "Muinaiset kreikkalaiset palvoivat Zeusta ylijumalanaan."
:::# '''siis''' "Zeusta palvottiin ylijumalana."
:::# '''toisaalta kuitenkaan''' "Zeus ei ollut mikään tosi jumala."
:::# '''siis''' "Ylijumalana palvottu ei ollut mikään tosi jumala."
:::Tämä nyt ainakin vaikuttaisi selkeältä kielenkäytöltä.

:::--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] 27. elokuuta 2009 kello 07.09 (UTC)

::::Pakko vielä palata asiaan, vaikka tekstiä on jo aiheesta tullut suolletuksi mittavasti.  &ndash; Uusi Tie -lehden äärellä sattui silmään seuraava entisen Neuvostoliiton tilanteesta kertova maininta (haastateltavan toteamus): "Elämällemme laskettiin hyvin kyseenalainen ja väärä perustus jo lapsena. Meille opetettiin aina, ettei Jumalaa ole olemassa." (UT 35/2009, s. 11) Koska kyseessä ilmeisesti oli periaatteessa sama kysymyksenasettelu, vaikkakin eri vastausväittämä, kuin Karmel-vuorellakin, asia olisi ylläolevan ehdotuksen mukaan saanut muodon "... ettei tosi jumalaa ole olemassa" tai "... ettei mitään tosi jumalaa ole olemassa".

::::Näin siis olisi voitu kirjoittaa, mutta olisiko mikään lehti kirjoittanut näin? Toisin sanoen Uusi Tie lienee kirjoittanut vallitsevan kielitajun mukaisesti, eli Jumala on monoteistisen kysymyksenasettelun yhteydessä "paremman puutteessa" paitsi yleisnimi, myös erisnimi. Tämä muistuttaa tähtitieteen (astronomian) käytäntöä: aurinko on Aurinko ja maa on Maa, kuu eli maan kuu puolestaan on Maan kuu eli Kuu, kuu-sanalla siis on tähtitieteellinen merkitys sekä yleisnimenä että erisnimenä.

::::Mikään vaihtoehto ei näin ollen tunnu täysin ongelmattomalta. Kun sitä paitsi emme täällä kuitenkaan voine yleiseen kielitajuun ja oikeinkirjoituskäytänteisiin suuremmasti vaikuttaa, niin ehkä olisi sittenkin viisainta ottaa mallia 1.Kun.1992:sta ja Uudesta Tiestä ja toimia seuraavaan tapaan:

::::#Yksikkömuotoinen Jumala-sana kirjoitetaan isolla aina, kun se edes [[AW:S#ekstensio|ekstensionaalisesti]] ajatellen viittaa tai voisi viitata pelkästään Raamatun Jumalaan, siitä riippumatta, onko kyseessä erisnimikonteksti vai ei.
::::#Monikkomuodossa käytetään aina pientä alkukirjainta. Tämä koskee myös tilanteita, joissa viitataan samalla kertaa sekä Raamatun Jumalaan että johonkin muuhun ja tämä on syynä sanan monikkomuotoon, kuten Gal.1992:ssa.
::::#Muissa yhteyksissä (siis kun yksikkömuotoinen viittaus ei kohdistu eikä voisikaan kohdistua pelkästään Raamatun Jumalaan) käytetään pientä alkukirjainta. Tämä koskee myös tilanteita, joissa viitataan samalla kertaa sekä Raamatun Jumalaan että johonkin muuhun, kuten 1.Kun.1992:ssa: "Se jumala [siis joko Herra tai Baal, joihin molempiin tämä sana tässä kulttuuris-uskonnollisessa kontekstissa viittaa], joka vastaa tulella, on tosi Jumala."
::::#"Tosi Jumala" eli Jumala metafyysisessä merkityksessä viittaa tai voisi viitata pelkästään Raamatun Jumalaan &ndash; on siis mahdollista, että on olemassa yksi ja ainoa tosi Jumala, joka on ilmoittanut itsensä Raamatussa &ndash; ja siksi ontologis-metafyysisessä kontekstissa ei yksikkömuotoiseen Jumala-sanaan ykkössäännön nojalla tule koskaan pientä alkukirjainta.
::::#Jos puhutaan korostetusti nimenomaan Jumalan olemuksesta, on selvyyden vuoksi syytä kirjoittaa "tosi Jumala" (tai jotain vastaavaa, niin että tulee selväksi, ettei Jumala-sana tässä ole pelkkä erisnimi).

::::Näin menetellen siis ylläolevat kekkosesimerkit "jätettäisiin raukeamaan" eli erisnimianalogiaa ei pidettäisi riittävänä. Uuden ehdotuksen mukaan onkin siis '''väärin''' sanoa: "Kristittyjen Jumala on ainoa tosi jumala" ("tosi Jumala" aina isolla, koska pieni alkukirjain viittaisi kulttuuriseen eikä metafyysiseen merkitykseen [kulttuurisessa merkityksessä pientä alkukirjainta tosin olisi käytettävä, mutta silloin itse väite kaiketi ilmaisisi jotakin sentapaista ajatusta, ettei muiden kuin kristittyjen uskonnollisuus olisi todellista, mitä tuskin tarkoitetaan tai voitaisiin järkevästi perustella]) '''tai''' "Kristittyjen jumala on ainoa tosi jumala" (ensin ykkössäännön suora sovellus, toinen esiintymä kuten edellä) '''tai''' "Kristittyjen jumala on ainoa tosi Jumala" (ykkössäännön suora sovellus) '''vaan on sanottava''' "Kristittyjen Jumala on ainoa tosi Jumala".

::::Zeus-esimerkit taas saisivat seuraavan muodon:
::::# "Zeus oli muinaisten kreikkalaisten ylijumala."
::::# "Zeus ei ollut (mikään) tosi Jumala."
::::Toisin sanoen:
::::# "Muinaiset kreikkalaiset pitivät ylijumalanaan Zeusta." '''mutta'''
::::# "Zeus ei todellisuudessa ollut Jumala vaan pelkkä epäjumala."
::::Siispä on totta, että
::::# "Zeus oli muinaisten kreikkalaisten ylijumala."
::::# '''siis''' "Zeus oli ylijumala."
::::# '''toisaalta kuitenkaan''' "Zeus ei ollut (mikään) tosi Jumala."
::::# '''siis''' "Ylijumala ei ollut (mikään) tosi Jumala."
::::Edelleen voisi sanoa
::::# "Muinaiset kreikkalaiset palvoivat Zeusta ylijumalanaan."
::::# '''siis''' "Zeusta palvottiin ylijumalana."
::::# '''toisaalta kuitenkaan''' "Zeus ei ollut (mikään) tosi Jumala."
::::# '''siis''' "Ylijumalana palvottu ei ollut (mikään) tosi Jumala."
::::Yllä siis "mikään" on pelkkä tehostussana, jonka (mahdollinen) mukanaolo ei muuta ilmaisujen merkityssisältöä vaan ainoastaan korostaa sanottua.

::::--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] 28. elokuuta 2009 kello 10.18 (UTC)

:::::Mielestäni ensimmäinen ehdotuksesi on toimivampi. Yleinen kielitaju ei käsittääkseni ole yhteneväinen, tai jos onkin, niin yhteneväisyys on alakulttuurien sisäistä, jolloin ristiriitoja tulee niiden välillä. Kun sanotaan: "Meille opetettiin aina, ettei Jumalaa ole olemassa", minulle ainakin tulee mieleen että puhutaan kristinuskon Jumalasta. Minun kielikorvani mukaan kirjoittaja ei ole ottanut edes harkintaan sitä vaihtoehtoa, että lukija voisi virkkeen perusteella olettaa opetettavan muiden jumalien olemassaoloa. Kontekstista päätellenhän tämä on tietysti selvää, koska on yleisesti tunnettua että Neuvostoliitossa opetettiin ateismia. Jos tuossa haluaisi olla sekä täsmällinen, että ymmärrettävä, voisi kirjoittaa: "Meille opetettiin aina, ettei mitään jumalaa ole olemassa", tai: "ettei jumalia ole olemassa."
:::::Myös apologeettisessa mielessä ensimmäinen ehdotuksesi toimii mielestäni paremmin. Esimerkiksi jumalatodistuksissa ei yleensä voida todistaa, että kyseessä on Raamatun Jumala. Tämän takia esimerkiksi kosmologisen argumentin yhteydessä on hyvä puhua jumalasta yleisnimenä. Tällöin yleisö ei kuvittele, että artikkelissa vedetään mutkia suoriksi, vaan ymmärretään, myös artikkelin kirjoittajat tiedostavat argumenttien todistusvoiman rajallisuuden.
:::::Tässä vielä kielitoimiston linjaus: 

"Jumala kirjoitetaan isolla puhuttaessa kristinuskon, juutalaisten ja islamin jumalasta; islamintuntijoiden teksteissä arabian sana allah käännetään yleensä suomeksi sanalla Jumala. Eri uskontojen jumalilla on lisäksi mitä moninaisimpia nimiä."(http://www.kotus.fi/index.phtml?i=456&s=2607#faq_456) --[[Käyttäjä:Otto Pellinen|Otto Pellinen]] 28. elokuuta 2009 kello 12.21 (UTC)

::::::Perusero näiden ehdotusteni välillä kiteytynee siihen, että edellisehdotus lähtee yleisestä oikeinkirjoitusideasta (''erisnimiperiaate''), jota sitten pyrkii soveltamaan johdonmukaisesti jumala-sanaan. Näin menetellen Jumala ja Kekkonen ovat sanoina ikään kuin samalla viivalla ja vertailuun perustuva argumentointi on mielekästä. Jälkimmäinen ehdotukseni taas lähtee siitä [[Tuomas_Kangasniemi:_Lapset_keksivät_uskon_jumaliin_aikuisten_opetuksesta_riippumatta|tosiseikasta]], että jumalatietoisuus syntyy ihmisessä kulttuuriympäristön vaikutuksesta riippumatta ja että siksi jumala-sana (mahdollisine synonyymeineen) on vastaavasti erikoisasemassa: se on juuri se sana, joka antaa nimen tämän yleisinhimillisen jumalatietoisuuden kohteelle tai sisällölle. Tähän tosiseikkaan perustuvaa ideaa, että se, mikä tarkoittaa ainoaa tosi Jumalaa, on kirjoitettavissa isolla alkukirjaimella, voisi kutsua vaikkapa ''monoteismiperiaatteeksi''. (Tähän nähdäkseni liittyy Kielitoimiston ohjeen loppuosa Vapahtaja-esimerkkeineen, johon palaan tuonnempana tässä tekstissä.) 

::::::Ymmärtääkseni entisessä Neuvostoliitossakin oli jatkuva tarve Jumalan olemassaolon kiistämiseen suureksi osaksi juuri siitä syystä, että Marxin ennustus siitä, miten uskonto sosialismin oloissa kuihtuisi tarpeettomana itsestään pois, ei alkuunkaan osoittanut toteutumisen merkkejä. Siksi aktiivinen ateistinen propaganda vaikutti vuodesta toiseen välttämättömältä. Tätä näkökohtaa tukee mielestäni se, että japanilaislapsetkin siis luonnostaan ymmärtävät, että eläimet on tehnyt ihmisistä riippumaton Jumala. Tämä tieto jo sinänsä sisältää ajatuksen Jumalan persoonallisuudesta (sikäli kuin kyse todella on tekemisestä), eikä tälle kohteelle ole muutakaan nimeä kuin "jumala isolla J:llä", siis tarkemman tiedon puutteessa yleisnimi toimii myös erisnimenä. (Tämä ilmiö ei sinänsä ole ainutlaatuinen: Hämeen-Anttilan Koraanin suomennoksessa Faarao kirjoitetaan isolla F:llä, koska sana on Koraanin kontekstissa käsitettävä erisnimenä.) Jumala ei siis ainoastaan ole [[Anselmin jumalatodistus|välttämätön olento]] vaan myös ihmisajattelun välttämätön kohde, jota merkitsemään välttämättä tarvitaan oma sana, joka puolestaan on erisnimenluonteinen myös erityiseen uskontoon sitoutumattomassakin kontekstissa.  &ndash; Kyseinen Kielitoimiston ohjekaan ei nähdäkseni sisältänyt tämän ajattelutavan kanssa ristiriitaista ohjeistusta.

::::::Suomessa oli vanhastaan totuttu siihen, että Jumala-sana kirjoitetaan isolla alkukirjaimella; asia oli itsestäänselvä, kunnes 1960-luvun kapinalliset rupesivat mielenosoituksellisesti käyttämään pientä alkukirjainta. Erisnimiperiaate tavallaan muistuttaa siitä, että tämä kapina oli ja on normaalien oikeinkirjoitussääntöjen vastainen (Jumala-sanalla on selviä erisnimiesiintymiä), mutta '''pelkkään''' erisnimiperiaatteeseen näyttäisi kätkeytyvän syvällinen apologeettinen ongelma: koko ajatus uskontosidonnaisesta jumalakäsitteestä on viime kädessä relativistinen. Kun puhutaan elävästä Jumalasta, ei puhuta kulttuurisidonnaisesta olennosta. Kun puhutaan Zeuksesta, puhutaan kulttuurisidonnaisesta olennosta. Jumalan kirjoittaminen isolla J:llä on tavallaan [[wp:teistinen realismi|monoteistinen kannanotto]]: koska on vain yksi Jumala, pelkkä Jumala-sana riittää nimeämään Hänet. Jos tyydymme siihen, että apologetiikka pyrkii puolustamaan "kristinuskon Jumalan" olemassaoloa siksi, että olemme kristittyinä sitä mieltä, että meidän jumalamme on oikea jumala (näin erisnimiperiaatetta hetkellisesti kirjoitusasussa tietyllä tavalla soveltaen), on melko vaikea nähdä, miten voisimme välttyä syvätason fideismiltä. Monoteismiperiaatteesta luopuminen näyttäisi loogisesti sisältävän myös eksperientialistisen epistemologian mahdollisuuden turhentamisen: jos Jumala kirjoitetaan isolla vasta siinä vaiheessa, kun voidaan todistaa (evidentialistisen epistemologian merkityksessä), että kyse on nimenomaan Raamatun Jumalasta, kaikki armonjärjestykseen ja etsikkoaikoihin liittyvä Jumalan kutsun kokeminen olisikin vain "jumalan kutsun kokemista". Miksi tässä tapauksessa se ajatus Jumalasta, joka esim. japanilaislapsilla luonnostaan on, antaisi mitään uskottavuutta sille, että juuri kristinuskolla olisi "monopoli Jumalaan"? Jos se taas ei anna sille uskottavuutta, mitä se tekee apologia-aiheisessa Wikissä? Sama koskee useimpia klassisia jumalatodistuksia: jos ne todistavat vain "jumalasta pienellä j:llä", mitä merkitystä sillä on kristinuskon kannalta? Kristillinen apologetiikka tuntuu tällöin jäävän perustavasti kaksijakoiseksi: todistellaan evidentialistisesti, että on olemassa jumala, mutta vaaditaan uskomaan fideistisesti, että tämä olemassaoleva jumala on nimenomaan (juuri kristinuskon) Jumala. Kirjoitusasun erilaisuus merkitsee semanttista eroa: urho ei ole sama käsite kuin Urho.  &ndash; Mistä suunnasta tätä tilannetta sitten tarkasteleekin, se on nähdäkseni äärimmäisen epätyydyttävä.

::::::Apologetiikan kannalta parhaiten toimivalta vaikuttaisi ajatus apologeettisesta kutsumuksesta Jumalan itseilmoituksen palvelemisena: Jumala ("''the one and only''") on todella olemassa ja on ilmoittanut itsensä ihmiskunnalle sekä yleistä (ei-sanallista) että erityistä (sanallista) ilmoitusta käyttäen. Kristillisen apologetiikan tehtäväksi jää tämän yhden Jumalan ilmenemismuodoiltaan moninaisen mutta sisällöltään johdonmukaisen itseilmoituksen esillä pitäminen ja sitä vastaan suunnattujen hyökkäysten torjuminen sekä aihepiiriin liittyvien teoreettisten kysymysten selvittely. Näin ollen asia on nimenomaan niin päin, että '''Jumalalla on monopoli kristinuskoon'''; relativistinen kysymyksenasettelu siis korvautuu absolutistisella: kristinusko ei ole keksinyt vielä yhtä Jumalaa (isolla tai pienellä alkukirjaimella) kaikkien muiden lisäksi, vaan olemuksellisesti kaikista ihmisistä, uskonnoista ja kirjoista riippumaton ainoa tosi Jumala on oman hyväksinäkemisensä pohjalta antanut maailmalle ainoan oikean tavan saada synnit anteeksi ja iankaikkinen elämä; tähän tapaan on kuulunut ja kuuluu sekä ihmisiä, uskonnollinen ulottuvuus (systemaattinen käsitys siitä, mikä on todellisuudessa perustavinta ja miten se on käytännössä otettava huomioon) että Kirjoituksia, ja tästä tavasta osallisiksi tulleet ihmiset kutsuvat nykyään useimmiten itseään ja toisiaan kristityiksi ja pitävät Raamattua Jumalan antamien Kirjoitusten kokoelmana. Kristillinen apologetiikka tyytyy tuomaan näitä asioita esiin parhaansa mukaan, henkilökohtaisen uskon synty taas on Jumalan oma lahja ihmiselle.

::::::Näin ajatellen ei tarvitse pelätä sitäkään, että vastustajat voivat esittää syytöksiä siitä, että eri argumenttien todistusvoiman alaa ja rajoja ei olisi tuotu tarpeeksi selvästi esille: jos tällaisissa syytösissä havaitaan olevan perää, parannetaan sitten artikkeleita vastaavasti. Niinhän teemme muutakin huomioonottamisen arvoiseksi arvioimaamme kritiikkiä kohdatessamme.

::::::Jälkimmäinen ehdotukseni on minusta myös käytännössä paljon helpommin noudatettavissa kuin ensimmäinen. Konteksti ei nimittäin yksiselitteisesti määrää sitä, milloin on ajateltava olevan kyse erisnimestä, milloin ei: jo se, että erisnimiperiaatteen mukaan Jumalaa koskevan esimerkkivirkkeen voisi kirjoittaa oikein kahdella tavalla, joiden välillä olisi semanttinen ero, on tarkemmin arvioiden kovin hankalaa: helposti sorruttaisiin ylitulkintaan siitä, mitä kirjoitusasun valinta on mahdollisesti merkinnyt. Sen sijaan jälkimmäinen ehdotus antaa yksiselitteisen (tosin edellisestä poikkeavan) ohjeen. Muutenkin se on periaatteessa yksinkertainen ja kiteytyy kahteen helposti muistettavaan sääntöön:
::::::#Yksikössä "Jumala" kirjoitetaan pääsääntöisesti isolla J:llä. Pientä alkukirjainta käytetään vain erityisestä syystä harvinaisissa poikkeustapauksissa (joiden tunnistamisen voi jättää kielenhuoltajiston asiaksi).
::::::#Monikossa "jumalat" kirjoitetaan pienellä j:llä.
::::::Perusteluksi riittää se, että monikkomuoto liittyy polyteismiin ja kulttuurisiin, ihmistekoisiin jumaluuksiin. ApoWikissä ei liene erityistä tarvetta sanoa jotain epäjumalaa yksikössä jumalaksi; tarvittaessa voisi käyttää "ammattinimikkeitä" kuten "merenjumala", "metsänjumala" tai "sodanjumala". Jos taas jonkin artikkelin aihepiiri kuitenkin vaatisi yksinkertaisesta yleisperiaatteesta poikkeamista, asiasta kannattaisi huomauttaa itse artikkelissa. Kielitoimiston ohjetta voi nähdäkseni apologeettisissa yhteyksissä, kuten sanottu, soveltaa ekstensionaalisella monoteismiperiaatteella, jolloin ei tarvitse yrittää arvioida kulloisenkin puhujan teologisen valistuneisuuden astetta voidakseen sanoa hänen tarkoittavan Jumalaa eikä vain jumalaa.

::::::Voi lähteä siitä, että kristinusko on perusluonteeltaan ainoan tosi Jumalan lahja ihmisille, ihmisten kiitollisuutta Jumalaa kohtaan tästä lahjasta sekä tämän kiitollisuuden moninaista ilmituloa. Apologetiikkaa voisi rakentaa tältä pohjalta. Kielitoimiston esimerkki isolla alkukirjaimella kirjoitettavasta Vapahtaja-sanasta kuvaa myös mielestäni hyvin tämän aihepiirin erityislaatuisuutta: siinähän ei kyse ole varsinaisesta Jeesuksen erisnimestä vaan pikemminkin uskontunnustuksesta: Jeesus on viime kädessä ainoa tosi vapahtaja, siis Vapahtaja isolla V:llä. Tämä on samalla myös kiitollisuuden ilmausta. Sama periaate yleistyy Kielitoimiston mukaan kaikkiin sanoihin, jotka tarkoittavat Jumalaa ja Kristusta: ne voidaan kirjoittaa isolla alkukirjaimella &ndash; siis myös pronominit.

::::::Jälkimmäisen ehdotukseni puolesta puhuu mielestäni sekin, että se sopii yhteen KR1992:n molempien esimerkkikohtien kielenkäytön kanssa, edellisehdotukseni vain Galatalaiskirjeen kohdan tekstin kanssa: olisi lähtökohtaisesti parempi jatkaa olennaisissa lähteissä vallitsevaa käytäntöä, mikäli siinä noudatetut periaatteet vain voi ymmärtää ja hyväksyä. Voi silti olla, että muista kohdista ja/tai käännöksistä löytyy vielä erilaisia ja yhteensopimattomia esimerkkejä. Niistäkin voisi olla hyvä keskustella ennen "lopullista" päätöstä.

::::::Lisää KR1992:n esimerkkejä (viime sunnuntain VT:n lukukappaleesta, 2.Kun.5:1-15): "Naaman vihastui ja lähti pois. Hän sanoi: »Minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa jumalaansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois spitaalini. Eivätkö Damaskoksen joet Abana ja Parpar ole kaikkia Israelin vesiä paremmat! Yhtä hyvin minä voin peseytyä ja puhdistua niissä!» &ndash; &ndash; Naaman palasi saattueineen Jumalan miehen luo. Hän astui Elisan eteen ja sanoi: »Nyt minä tiedän, ettei Jumalaa ole missään muualla kuin Israelissa. Otathan siis kiitoslahjan palvelijaltasi.»" &ndash; Näissä esimerkeissä siis polyteistinen pakana-Naaman pitää Herraa, vaikkei tämän olemassaoloa sinänsä kiistäkään, vain yhtenä monista (mahdollisesti olemassaolevista) jumalista ja nimenomaan israelilaisten jonkinlaisena kansallisjumalana; uskon lahjan saatuaan hän sitten monoteismiperiaatteen mukaan puhuu "Jumalasta isolla J:llä". Erisnimiperiaatetta soveltaen tässä taas ei olisi juuri mitään sisältöä: kai hän jo alun perinkin oli ollut sitä mieltä, ettei Herra (israelilaisten heimojumala) ole missään muualla kuin Israelissa. Tämä raamatunkääntäjien alkukirjainratkaisu tuntuisi siis valottavan monoteismiperiaatteen merkittävyyttä: pelkkä erisnimiperiaate ei oikein antaisi ilmaisukeinoja Naamanin ajattelutapamuutoksen ytimekkäälle ilmaisemiselle. Polyteistisiä (epä)jumalia patsaineen ja palvontamenoineen toki oli yhä muuallakin kuin Israelissa, eikä Naaman ilmeisestikään sitä ollut unohtanut.

::::::--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] 31. elokuuta 2009 kello 12.32 (UTC)