Aksiologinen argumentti

ApoWikistä
Versio hetkellä 8. heinäkuuta 2010 kello 20.02 – tehnyt Spectator (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: Aksiologia tarkoittaa oppia arvoista eli teoriaa siitä, mikä on arvokasta ja miten arvostuksia voidaan perustella. Nykyisin vallalla olevat aksiologiset argumentit Jumalan olemassao…)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Aksiologia tarkoittaa oppia arvoista eli teoriaa siitä, mikä on arvokasta ja miten arvostuksia voidaan perustella. Nykyisin vallalla olevat aksiologiset argumentit Jumalan olemassaolon puolesta lähtevät siitä, että moraalisessa elämässä vallitsee järjestys, joka on yhtä hienosyinen ja monimutkainen kuin luonnon järjestys. Aksiologisessa argumentissa lähdetään moraalisesta järjestyksestä ja pidetään älykkään kaikkivaltiaan Luojan olemassaoloa parhaana selityksenä tälle tosiasialle.

Aksiologisen argumentin modernit muunnelmat lähtevät siis siitä, että moraali on objektiivista. Mikään yhteiskunta ei voi sallia sitä, että yhteiskunnan jäsenet mielivaltaisesti vahingoittavat toisiaan. Moraali on edellytys läheisille ja pysyville ystävyyssuhteille ja elämä ilman ystäviä on köyhää. On tietysti monia filosofeja, jotka ovat moraalisia antirealisteja, eli väittävät, ettei moraalisilla arvoilla ja normeilla ole todellisuuspohjaa. Moraalinen antirealismi näyttää kuitenkin olevan lähinnä vain "nojatuolifilosofiaa" eli siihen on mahdollista pitäytyä vain teoriassa ja paperilla. Käytännössä ihmisten näyttää olevan lähes mahdotonta elää olettamatta, että ainakin jotkin perustavimmat moraaliset periaatteet ovat objektiivisia ja kaikkia ihmisiä sitovia. Inhimillinen elämä toimii käytännössä tämän oletuksen varassa.

Kun on ensin annettu perusteita pitää moraalisia arvoja ja normeja objektiivisina, moraalin objektiivisuus voidaan parhaiten selittää olettamalla täydellisen hyvä ja oikeudenmukainen Jumala koko todellisuuden alkuperäksi. Moraalisen järjestyksen selittäminen on helpompaa teistisestä kuin ateistisesta lähtökohdasta. Ateistisesta lähtökohdasta voidaan vedota evoluutioon ja ihmislajin säilymisen vaatimuksiin selityksinä moraalisen järjestyksen syntymiselle. Moraali on kuitenkin hienovarainen ja monipuolinen järjestelmä, joka sisältää paljon sellaista, mikä ei ole välttämätöntä lajin säilymisen näkökulmasta.

Paul Copan (2003: 154) ehdottaa kolmea kriteeriä, jonka pohjalta voidaan arvioida hypoteesin kykyä selittää tietty tosiasia. Meidän tulisi valita teoria, joka a) tarjoaa luonnollisemman siirtymän yleisestä teoriasta kyseiseen tosiasiaan, ja joka on b) yhtenäisempi ja c) perustavampi.

Copan argumentoi, että teismi sopii paremmin yhteen objektiivisen moraalin kanssa kuin ateismi. Jos on olemassa täydellisen hyvä Jumala, silloin on luonnollista, että hänen olemuksensa määrittelee sen, mikä on hyvää ja arvokasta. Jos taas oletetaan pelkän luonnonvalinnan ja sattuman pohjalta etenevä evoluutio, on kyseessä prosessi, joka toteutuu luonnontilassa ilman arvoja, merkitystä tai tarkoitusta. Kyse on vain eloonjäämisestä ja luonnonvalinnasta. Tästä käsin on vaikea perustella objektiivista moraalia ja ihmisen itseisarvoa. Evoluution pohjalta tulee myös vaikeaksi olettaa, että moraaliset intuitiomme antaisivat meille luotettavaa tietoa siitä, mikä on moraalisesti oikein tai väärin, hyvää tai pahaa, koska nämä intuitiot ovat oletettavasti kehittyneet vain siksi, että ne ovat auttaneet ihmislajia säilymään hengissä. Hengissä säilymisen kannalta tarkoituksenmukainen toiminta on eri asia kuin moraalinen toiminta.

Myös yhtenäisyyden osalta teistinen teoria selviää paremmin kuin ateistinen. Ajatus, että täydellisen hyvä Jumala luo ihmisen omaksi kuvakseen ja että ihmisellä sen tähden on itseisarvo sopii hyvin yhteen teistisen teorian kokonaisuuden kanssa. Sen sijaan ajatus, että tyhjästä syntyy aluksi alkuräjähdyksessä aineellinen todellisuus ja että tämä aineellinen todellisuus kehittyy vähitellen eläviksi organismeiksi jotka lopulta tulevat tajuisiksi ja että näiden tajuisten olentojen moraalisilla intuitioilla olisi totuusarvoa, tuntuu sopivan huonosti yhteen tämän teorian kokonaisuuden kanssa.

Kolmas arviointikriteeri on perustavuus. Hypoteesia on pidettävä sen kilpailijoita parempana, jos sen pohjalta voidaan antaa perustavampi asema todellisuuden tärkeille piirteille. Jättääkö maailmankatsomus meille joukon irrallisia tosiasioita, jotka täytyy vain hyväksyä, vai tarjoaako maailmankatsomus hyvän lähtökohdan selittää niiden olemassaolo? Ateistinen materialismi on suurissa vaikeuksissa selittää inhimillistä tietoisuutta, joka on moraalin perustana. Materialistinen filosofi Colin McGinn kirjoittaa:

Miten tietoisuuden tilojen on mahdollista riippua aivojen tiloista? Miten värillinen ilmiömaailma nousee harmaasta materiasta? - - Miten miljoonien ei-tajuisten hermosolujen kokoelma tuottaa subjektiivisen tietoisuuden? Tiedämme, että aivot ovat tosiasiassa tietoisuuden perusta, mutta näyttää siltä, ettei meillä ole mitään ymmärrystä siitä, kuinka tämä on mahdollista. Se näyttää meistä ihmeenomaiselta, aavemaiselta, jopa vähän koomiselta. (McGinn 1990: 10-11.)

Naturalistiset moraalirealistit kuten David Brink katsovat moraalin rakentuvan tietoisuuden varaan. Hän perustelee materialistista käsitystä, jonka mukaan tajunnan tilat riippuvat fysikaalisista tiloista. Hän olettaa, että vain harvat pitävät mentaalisia tiloja metafyysisesti kummallisina. (Brink 1989: 156-157). Näyttää kuitenkin siltä, että mielenfilosofien parissa tätä ei pidetä yhtä ongelmattomana kuin Brink olettaa. Colin McGinn kirjoittaa:

Ajattele maailmankaikkeutta ennen kuin tietoisia olentoja ilmaantui: todennäköisyys ei näyttänyt suurelta, että sellaisia olentoja syntyisi. Maailma koostui pelkistä fysikaalisista esineistä ja fysikaalisista voimista, ilman elämää - - Meillä on hyvä käsitys siitä, miten alkuräjähdys johti tähtien ja aurinkokuntien syntyyn, pääasiassa painovoiman vaikutuksesta. Mutta emme tunne mitään vastaavaa voimaa, joka voisi selittää sen, että yhä laajenevat aineelliset kappaleet kehittyisivät tietoiseksi elämäksi. (McGinn 1999.)


Sama ongelma, mikä pätee tietoisuuden osalta, pätee myös moraalisten arvojen ja normien osalta. On vaikea selittää objektiivisten moraalisten arvojen ja normien kehitystä pelkästä elottomasta aineesta. Teismin näkökulmasta sekä tietoisuuden että moraalin synty tulee ymmärrettäväksi, koska todellisuuden alkuperä on täydellisen hyvä ja kaikkitietävä persoona. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, niin että moraalin perusta on Jumalan olemuksessa.

Useat naturalistitkin tunnustavat, että moraaliset arvot ovat jotakin kummallista naturalistisesti ymmärretyssä maailmankaikkeudessa. J. L. Mackie kirjoittaa:

"Jos - - on olemassa - - moraalisia arvoja, ne tekevät jumalan olemassaolon todennäköisemmäksi kuin mikä olisi tilanne ilman niitä. Niinpä on olemassa - - puolustettavissa oleva argumentti moraalista jumalan olemassaoloon." (Mackie 1982: 115-116.)

Paul Draper on samaa mieltä Mackien kanssa ja toteaa: "Moraalinen maailma - - on hyvin todennäköinen teismin pohjalta." (lainattu Copan 2003: 157).

Moraalin näkökulmasta persoonan käsitteellä on keskeinen merkitys. Itsetietoisuus, arvo, tahdonvapaus, ihmisen itseisarvo, rationaalisuus ja syvät ihmissuhteet liittyvät kaikki persoonan käsitteeseen. Persoonan käsitettä on puolestaan vaikea selittää, jos kaiken alkuperä ymmärretään persoonattomaksi. Jos sen sijaan todellisuuden alkuperä on persoonallinen Jumala, persoonallisten olentojen olemassaolo tulee ymmärrettäväksi. Ajatus ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona antaa selityksen ihmisen itseisarvolle ja perustan moraalille.

Aksiologinen argumentti siis pyrkii tarjoamaan järkisyyn uskoa Jumalan olemassaoloon osoittamalla, että ilman täydellisen hyvää ja älykästä persoonaa koko moraalinen todellisuus lepäisi tyhjän varassa. Jos maailmankaikkeuden alkuperä on täysin persoonaton ja sattumanvarainen prosessi, moraalilla ei voi olla sitä merkitystä, minkä me sille ihmisinä annamme.