Aitouskriteerit

ApoWikistä
Versio hetkellä 24. tammikuuta 2009 kello 01.25 – tehnyt Darter (keskustelu | muokkaukset) (viestipohjan viitteen kursivointi)


Historialliskriittisen tutkimuksen periaatteiden ymmärtäminen on välttämätöntä mielekkäälle Ut:n historiallisuuden pohtimiselle. On yleisesti tunnettu tosiasia, että tutkijat päätyvät erilaisiin tuloksiin Ut:n historiallisuutta pohtiessaan. Esimerkiksi radikaalikriitikko John Dominic Crossan vertailee omaa suhtautumistaan pääsiäiskertomusten historiallisuuteen viime vuosisadan (1900-luvun) arvostetuimpiin Ut:n tutkijoihin lukeutuvan Raymond Brownin suhtautumistapaan. Kun Brown pitää hänen mukaansa niitä ”80%:sti muistettuna historiana” Crossan pitää niitä ”80%:sti historioituna profetiana”.(1)

Yksi olennaisimpia tutkimusten perusteella luotujen Jeesus-kuvien ääriviivoihin vaikuttavista tekijöistä on oletus aidosta aineksesta. Mitkä osat evankeliumeissa kertovat luotettavasti historiallisesta Jeesuksesta ja mitkä ovat seurakunnan myöhemmin luomaa myyttiä? Kuten Crossan korostaa, tämä päättely on aina jossakin määrin spekulatiivista. Uuden testamentin tutkijoiden käsitykset vaihtelevat konservatiivisista radikaaleihin ja välillä on asemia tiheässä. Usein väitteisiin ”tutkijat ovat yksimielisiä…” voidaan luetella vastineeksi leegio merkittäviä tutkijoita, jotka ovat eri mieltä. Tämän vuoksi kriittinen suhtautuminen retorisiin oikoteihin on paikallaan teologista kirjallisuutta luettaessa. Toisaalta ääretön skeptismikään ei ole oikeutettua. Monissa kohdin voidaan puhua konsensuksesta, jota horjuttaa korkeintaan muutama kyseenalaisilla motiiveilla julkisuutta etsivä harrastelija.(2)

Aidon ja epäaidon erottamiseksi on kehitelty lukuisia aitouskriteerejä, joiden valossa erilaisia traditioita ja tekstejä on arvioitu. Usein Jeesuksen elämästä uutta rekonstruktiota luovat teokset sijoittavat teostensa alkupäähän aitouskriteerien käsittelyn. Suhtautuminen näihin kriteereihinkin vaihtelee, joten niiden tarkka määrittäminen on hankalaa. Tässä artikkelissa tutustutaan yleisluonteisesti tavallisimpiin aitouskriteereihin.

1.1 Moninkertaisen todistuksen kriteeri

Syreeni määrittelee tämän siten, että ”aitouden todennäköisyys kasvaa, kun sama lauselma esiintyy useissa toisistaan riippumattomissa lähteissä”.(3) Tähän liittyy läheisesti brittiläisen muotokriitikko C. H. Doddin korostama ”moninkertaisen muodon kriteeri”. Jos jokin Jeesuksen opetuksen teema esiintyy erilaisissa traditionmuodoissa, sitä on syytä pitää aitona ja alkuperäisenä. Esimerkiksi Jumalan valtakunta esiintyy teemana hyvin erilaisissa traditioissa ja tekstikatkelmissa. Tämän vuoksi on loogista olettaa, että teema juontaa juurensa Jeesukselta itseltään. Samalla tavoin Jeesuksen eksorkistinen toiminta ja ihmeet näkyvät monissa lähteissä ja monenlaisissa muodoissa.

Usein nämä lähteet erotellaan kaksilähde-teorian tai sitä lähellä olevan nelilähdeteorian puitteissa. Melko merkittävä konsensus pitää Markusta ensimmäisenä evankeliumina, josta Matteus ja Luukas kokosivat omat evankeliuminsa. Markuksen lisäksi Matteus ja Luukas käyttivät apunaan Q-lähdettä, jonka tarkasta luonteesta keskustellaan ja kiistellään jatkuvasti.(4) Nelilähdehypoteesi lisää tähän vielä erillisen M-lähteen (Matteuksen erityinen lähde) ja L-lähteen (Luukkaan erityinen lähde). Johanneksen evankeliumia pidetään omana lähteenään kuten myös Paavalin kirjeitä. Viime aikoina myös Tuomaan evankeliumia ja Pietarin evankeliumia(5) on pyritty nostamaan tärkeäksi lähteeksi historiallista Jeesusta tutkittaessa.

Lähteiden keskinäinen suhde ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Kaksi eri traditiota voi periaatteessa juontua samastakin lähteestä, vaikka matkalla ne olisivat olennaisesti muuttuneet. Tosin esimerkiksi ylösnousemuskertomuksissa on siinä määrin eroa, että niiden juontaminen yhdestä ja samasta traditiosta ei ole kovin todennäköistä. On myös huomautettu, että samankaltaiset sosiologiset tilanteet voivat synnyttää samantapaisia ”keksintöjä”.(6)

Siinä missä monikertaista todistusta ei voida pitää ehdottomana todisteena aitoudesta, ei ”yksinkertaista” todistusta voida pitää osoituksena epähistoriallisuudesta. Tyyppiesimerkki yksittäistapahtumasta on Lasaruksen herättäminen kuolleista. (Joh) Koska kertomusta ei ole missään muussa lähteessä, monet ovat päätyneet pitämään kertomusta evankelistan luomana fiktiona. Kertomuksessa on kuitenkin aidon historiallisen ytimen puolesta puhuvia seikkoja ja suhtautuminen siihen palautuukin maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin.(7)

Joka tapauksessa monikertaisuus kriteerin pohjalta vahvistettuja seikkoja voidaan hyvällä syyllä pitää historiallisina. Meier lainaa McArthuria, joka katsoo kaikkien synoptisten lähteiden (Markus, Q, M ja L) vahvistavan seuraavat seikat Jeesuksen elämästä: (8)

   a) Jeesuksen julistus Jumalan valtakunnasta
   b) Opetuslasten läsnäolo Jeesuksen ympärillä
   c) Parantamisihmeet
   d) Yhteys Johannes Kastajaan
   e) Vertausten käyttö
   f) Huoli yhteiskunnan hylkäämistä, erityisesti publikaaneista ja syntisistä
   g) Radikaali etiikka ja korostus rakkauskäskyllä
   h) Vaatimus opetuslapsille harjoittaa anteeksiantamusta.
   i) Kiistat aikalaistensa kanssa sapatin vietosta.
   j) Termin ”Ihmisen poika” käyttö
   k) Hepreankielisen sanan ”amen” käyttö Jeesuksen sanontojen aloituksessa.

1.2 Erilaisuuden kriteeri

Jos jokin sanonta poikkeaa sekä juutalaisuudesta että varhaiskristillisestä ajattelusta, sitä on syytä pitää aitona. Jotkut tutkijat pitävät tätä kriteeriä kaikkein käyttökelpoisimpana.(9) Tällä todistuksella on vahvistettu mm. opetuslasten vapaaehtoisen paastoamisen hylkääminen ( Mark 2:18-22) ja vannomisen kieltäminen (Matt 5:34,37). Yhtenä ongelmana on ensimmäisen vuosisadan juutalaisuuden puutteellinen tunteminen, jolloin jonkin piirteen ”epäjuutalaisuuden” toteaminen voi perustua vain tietämättömyyteen. Mm. Meier pitää tätä kuitenkin kyseenalaisena kritiikkinä ja korostaa ensimmäisen vuosisadan juutalaisuuden tuntemisen olevan kuitenkin melko hyvää nykyisin.(10) Merkittävämpää kritiikkiä tätä kriteeriä kohtaan on viittaus Jeesuksen juutalaiseen taustaan. Juutalaisessa ympäristössä ja kulttuurissa kasvanut Jeesus oli ”umpijuutalainen” joten on mielekästä pitää monia juutalaisia piirteitä hänessä ja hänen opetuksessaan aitoina. Toisaalta on myös otettava huomioon, että alkukirkko piti Jeesusta Jumalana ja luonnollisesti omaksui tältä monia teologisia kokonaisuuksia. Kyseistä kriteeriä ei voidakaan mielekkäästi käyttää ns. negatiivisena (jos nyt ylipäätään mitään kriteeriä voidaan!) todisteena.

1.3 Vaikutushistorian kriteeri

”Lauselman aitoutta tai epäaitoutta arvioitaessa on kysyttävä, kumpi oletus auttaa paremmin ymmärtämään myöhempää kehitystä. Jos jokin Jeesuksen sanan välitetty painokas lausuma on herättänyt runsaasti keskustelua ja tulkintoja varhaisessa kirkossa, sana saattaa hyvinkin olla aito.(11)” Tähän liittyy läheisesti Robert Steinin mainitsema ”juutalaiskristillisyyden modifikaation” kriteeri. Jos juutalaiskristityt ovat muokanneet ”liian rohkean” sanonnan paremmin juutalaisuuteen istuvaksi, tämä puhuu aitouden puolesta. Esimerkkinä tästä pidetään jännitettä Jeesuksen avioero-opetusten välillä (Matteus 5:32 vs. Markus 10:11-12).(12) Tähän liittyy läheisesti ”Redaktion vastaisuus” -kriteeri, jolla tarkoitetaan sellaisen materiaalin mukaanottamista, joka sotii kirjoittajan teologisia motiiveja vastaan tai on niiden kannalta merkityksetöntä. Stein toteaa: ”Jos lauselma ei palvele evankelistan redaktiivisia tarkoitusperiä tai jos se on suorastaa vahingollinen tämän suhteen, sitä voidaan hyvällä syyllä pitää aitona.” Tästä kutsutaan myös ”hämmennyskriteeriksi”. Meier mainitsee tyyppiesimerkiksi Jeesuksen kastamisen Johanneksen kasteella, joka oli tarkoitettu syntisille parannuksen kasteeksi. Toinen esimerkki on Markuksen tallettamat Jeesuksen sanat (Mark 13:32).(13) Tämänkin kriteerin käyttöön sisältyy ongelmia. Joidenkin sanojen hämmentävyys ei välttämättä olekaan niin ilmeistä kuin ensilukemalta saattaa vaikuttaa. Esimerkiksi Jeesuksen sanat ristillä ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit” tuntuvat varsin hämmentäviltä, ellei niitä tulkita psalmin 22 alkusanojen resitoinniksi.(14) Joka tapauksessa monissa kohtaa ”hämmentävyys” vaikuttaa ilmeiseltä ja kohtia on tämänkin kriteerin valossa syytä pitää aitoina.

1.4 Kielellisen tarkkuuden periaate

Syreeni määrittelee tämän periaatteen seuraavasti: ” Jos jokin lauselma oletetaan aidoksi, se on periaatteessa voitava kääntää takaisin aramean kielelle, jota Jeesus puhui.(15) ” Tämä periaate perustuu täysin oletukselle, että Jeesus opetti arameaksi. Vaikka tällä käsityksellä on laaja tuki, myös Jeesuksen kreikankielen taidosta on esitetty myönteisiä arvioita. Jotkut taas ovat epäilleet Jeesuksen käyttäneen hepreaa opettaessaan.(16) Ottaen huomioon sen, että antiikin kirjoittajat saattoivat välittää pikemminkin ”puhujan äänen” (ipsissima vox) kuin ”puhujan sanoja” (ipsissima verba) tämän kriteerin käyttökelpoisuus heikkenee.(17) Lisäksi arameankielinen sanonta voi olla peräisin arameaa puhuvalta seurakunnalta. Myös ns. palestiinalaisen ympäristön kriteeriin pätee samantapainen kritiikki.(18)

1.5 Koherenssiperiaate

”Koherenssin eli yhteensopivuuden vaatimus merkitsee, että aidoiksi oletettujen lauselmien tulisi sopia ajatuksellisesti yhteen.(19)” Tätä kriteeriä voi hyvällä syyllä pitää kehäpäättelyyn taipuvaisena. Saarnaajan esittämät teologiset kannanotot voivat eri konteksteihin sijoitettuna hyvinkin muodostaa ristiriitaisia ja jännitteisiä kokonaisuuksia. Jeesuksen liioittelua, sanaleikkejä ja muita opetuksellisia tekniikoita soveltava opetustyyli luo kärjistyksiä, joiden systematisoiminen siistiksi teologiseksi kokonaisuudeksi voi olla vaikeaa.

1.6 Lopuksi

Historiaa tutkittaessa lähteiden aitoutta historiallisen totuuden kuvaajana pyritään aina arvioimaan. Uuden testamentin tutkimuksessa on tätä arviointiprosessia pyritty jäsentämään luomalla erilaisia aitouskriteerejä. Vaikka näihin kriteereihin sisältyy ongelmia, niitä voidaan käyttää monien Uuden testamentin tapahtumien historiallisuuden vahvistamiseen.

Katso myös

Internet

Viitteet