Abortti

ApoWikistä
Versio hetkellä 13. lokakuuta 2008 kello 00.36 – tehnyt Erkkimon (keskustelu | muokkaukset) (Lähinnä kielellistä viilailua)

Abortti eli raskaudenkeskeytys (indusoitu abortti, abortus arte provocatus eli aap) tarkoittaa raskauden keinotekoista päättämistä poistamalla alkio tai sikiön kohdusta joko mekaanisesti kirurgisin keinoin tai kemiallisesti lääkityksellisin keinoin. Suomessa on abortoitu hieman yli puoli miljoonaa lasta.

Suomessa abortilla tarkoitetaan lainsäädännössä raskauden keinotekoista päättämistä ennen 20. raskausviikkoa (~ 4,5 kk) sekä Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO:n) luvalla sikiön vaikean poikkeavuuden perusteella suoritettua raskaudenkeskeytystä ennen 24. raskausviikkoa (~ 5,5 kk).1 Lääketieteessä termi abortti viittaa myös tahattomasti keskeytyneeseen raskauteen (spontaani abortti).1

Tieteellisesti oikeastaan ainoa ei-mielivaltainen ja olennainen muutos sikiön tilassa on elämän alku, eli hedelmöityshetki. Tästä sikiö lähtee sitten kasvamaan eri tavoin. Uusi tutkimus on paljastanut sikiön tuntevan kivun tunteita ja hymyilevän yhä aikaisemmin.? Ja sikiö on tietysti elävä jo paljon ennen kivun tuntemista ja jopa tietoisuutta. Syntymähetki ei ole kovin olennainen muutos itse sikiön olemukselle. Lapsen ympäristö toki muuttuu olennaisesti syntymähetkellä ja aineenvaihduntakin osin, mutta sen kannalta, onko syntymätön lapsi elävä ihminen, ei syntymähetki ole mitenkään olennainen. Lapsi on toki riippuvainen äidistään ennen syntymää, mutta ei syntynytkään lapsi, varsinkaan vammainen, pärjää ilman vanhempiaan.

Olennainen kysymys abortin oikeutuksen kannalta on, onko syntymätön sikiö elävä ihminen. Mikäli syntymätön sikiö on elävä ihminen, häntä ei voida abortoida minkäänlaisen äidin tai isän sosiaalisen tilanteen perusteella.2 Toisen ihmisen elämän lopettaminen on oikeutettua vain niissä (harvinaisissa) tilanteissa joissa äidin henki on uhattuna. (Tässä mielessä aborttikeskustelu on analoginen juutalaisten kansanmurhan kanssa: natsit määrittelivät yhden kansaryhmän, juutalaiset, ei-ihmisiksi, jolloin heitä voitiin lopettaa. Meidän yhteiskuntamme määrittelee syntymättömän sikiön ei-ihmiseksi. Uhrien määräkin on samaa suuruusluokkaa. Samoin neekeriorjatkin määriteltiin ei- tai ali-ihmisiksi, jolloin heidän orjuuttamisessaan ei nähty moraalista ongelmaa.)

Mikäli emme osaa vastata aukottomasti kysymykseen, onko sikiö elävä ihminen, meidän on varmuuden vuoksi toimittava siten, että emme tapa elävää ihmistä. Puskaan ei pidä ampua jos on mahdollista että siellä kahistelee ihminen. Tämä on erittäin vahva argumentti aborttia vastaan.

Se, että abortoitujen sikiöiden kuvat herättävät vahvoja tunteita ja ahdistusta, näyttää viittaavan siihen, että intuitiivisesti tiedämme abortoidun sikiön olleen elävä ihminen ja kuvat tuovat sopimattoman totuuden esiin, totuuden, jonka haluamme kieltää ja piilottaa.

Suomen lainsäädäntö käsittelee syntymätöntä lasta ihmisenä muissa tapauksissa paitsi abortissa. Mikäli esimerkiksi ulkopuolinen hakkaa tai potkii sikiön kuoliaaksi äidin kohtuun ilman äidin suostumusta, kyseessä on tappo. (Jostain syystä kyseessä ei ole tappo mikäli äiti suostuu toimenpiteeseen.)

Vahvin peruste abortin puolesta lienee se, että spontaanit abortit ovat verrattain yleisiä, eli valitettavasti sikiöitä kuolee luonnollisestikin. Tämä perustelu on kuitenkin erittäin ongelmallinen, eihän jonkin väestön- tai ihmisryhmän suuri kuolleisuus tietenkään oikeuta tappamaan heitä lisää. Päinvastoin.

Kristillinen näkökulma aborttiin

Kristityillä on erilaisia näkemyksiä abortista, joka johtuu siitä, ettei Raamatussa suoraan puhuta abortista mitään. Raamattu puhuu kuitenkin syntymättömästä lapsesta elävänä ihmisenä (Luuk 1:15, Luuk 1:44; 1Moos 25:22; Psa 22:10), joka aborttikeskustelun kannalta on olennaisin kysymys.

Jumala antaa kuitenkin abortin tekijälle anteeksi mikäli tämä sitä Jeesukseen turvaten pyytää.

Kirkkoisät

Athenagoras Ateenalaisen mielestäni lääkkeillä raskautensa keskeyttäneet naiset syyllistyivät murhaan, ja olivat vastuullisia siitä Jumalan edessä; Sikiö ei kuulu toisen ruumiiseen, ja on siksi Jumalan huolenpidon kohde 3. Minucius Felix katsoo, että abortin suorittanut nainen syyllistyy lähisukulaisensa murhaan, sillä tällöin hävitetään tuleva ihminen 4.

Viitteet

  1. > 1,0 1,1 Suomen Gynekologiyhdistys ry:n hoitosuositustyöryhmä, Raskaudenkeskeytys [Käypä hoito -suositus]. Duodecim, 2001. 117: p. 2084–2094 http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=hoi27050
  2. ^ 'Gregory Koukl': Abortion and Human Rights
  3. ^ Athenagoras; Vetoomus kristittyjen puolesta, luku 35: (ks. New Advent -sivuston käännös)
  4. ^ Minucius Felix; Octavius, luku 30: (ks. New Advent -sivuston käännös)