A Secular Age (kirja)

ApoWikistä
Versio hetkellä 4. huhtikuuta 2017 kello 17.26 – tehnyt Samuli Koivisto (keskustelu | muokkaukset) (+ viite- ja listamuotoilut)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
A Secular Age
SecularAgeCover.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Charles Taylor
Genre Tietokirja
Kustantaja Harvard University Press
Julkaistu Syyskuu 2007
Sivumäärä 896
ISBN 978-0674026766


Charles Taylorin kirja A Secular Age analysoi aikamme vallitsevia myyttejä sekularisaatiosta.

Tieto Jumalasta[muokkaa]

Yhden vallitsevan käsityksen mukaan ihmisillä ei oletettavasti ole tietoa Jumalasta. Taylor kuitenkin argumentoi, että yksikään ihminen ei ole ”absoluuttisessa nollapisteessä”, täysin vailla tietoa Jumalasta, vaikka jokainen jossakin määrin torjuu tietoa Jumalan todellisuudesta pois tietoisuutensa ulottumattomiin:

”Ihmiskunta ei kestä paljoakaan todellisuutta” (Eliot). Me kaikki järkyttyisimme, menettäisimme tasapainomme ja joutuisimme suunniltamme, jos näkisimme Jumalan kasvoista kasvoihin. Meidän täytyy jossakin määrin torjua hänet pois säilyttääksemme perustavan tasapainomme. Ero on vain siinä, missä kunkin yksilön kohdalla tämä tasapainokohta sijaitsee. Jos olen oikeassa käsityksessäni, että ihmisen taju elämän täyteydestä (sense of fullness) on heijastusta tuonpuoleisesta (joka minulle on yhtä kuin Aabrahamin Jumala) ja että kaikilla ihmisillä on tämä taju täyteydestä, silloin ei ole olemassa absoluuttista nollapistettä. Mutta monet kulttuurimme jäsenet jäävät pisteeseen, jossa he kieltäytyvät tarkastelemasta mahdollisuutta, että tämän täyteyden merkitys on tuonpuoleisessa. Suljetun humanismin täytyy löytää täyteyden perusta ja sitä luonnehtivat piirteet tämänpuoleisen piiristä, jostakin ihmiselämän tilasta, tai tunteesta tai saavutuksesta. Uusien löytöjen ovi on suljettu.

Taylor1

Myytti puolueettomasta tieteentekijästä[muokkaa]

Myyttisen tarinan mukaan tutkija pystyy tekemään tutkimustyötään puolueettomasti, joten hän voi ottaa etäisyyttä siihen, kuka hän on ihmisenä ja toimia riippumattomana omista perusvakaumuksistaan ja omasta paikastaan historiassa, luonnossa ja yhteiskunnassa. Minuus ei tämän käsityksen mukaan ole ”huokoinen” (porous) ja ”hengittävä”, kulttuurissa vallitsevien henkisten voimien vaikutuspiirissä toimiva ja niiden vaikutukselle jatkuvasti altistuva, vaan ”puskuroitu”, ”pinnoitettu” (buffered), eristetty ja suojattu, niin että se pystyy toimimaan itsenäisesti, objektiivisesti ja riippumattomasti ilman, että siihen ulkoapäin vaikuttavat henkiset tai hengelliset voimavirrat ohjaisivat sen näkökulmaa ja käsitysten muodostumista2.

Koska minuus pystyy oletettavasti täysin objektiivisiin havaintoihin, tieteellisen tutkimuksen todistusaineistona käytettyjen tosiasioiden oletetaan olevan tulkitsemattomia. Tämän oletuksen varjolla tiettyä tosiasioille annettua tulkintaa käytetään perusteltaessa niitä oletuksia, joiden pohjalta tosiasiat on alun perin tulkittu. Tällä tavalla luodaan illuusio objektiivisesta tutkimuksesta, samalla kun ajattelu etenee kehässä. Kieltäessään laaja-alaisten oletusten käytön tieteessä myyttinen tiedekäsitys perustuu itse asiassa joihinkin laaja-alaisiin oletuksiin ja uskonvakaumuksiin, joita ei haluta altistaa kriittiselle tarkastelulle. Siksi näkemykset esitetään itsestään selvyyksinä ja neutraaleina toteamuksina.

Sulkeutuneen naturalismin dogmaattisuus[muokkaa]

Naturalismin suljettu maailmankuva luo dogmaattisen keskusteluavaruuden, jossa tietyt mahdollisuudet on suljettu pois: ”voimakas mielikuva estää näkemästä tärkeitä ulottuvuuksia todellisuudessa”3. Jumalan ilmoituksen sulkemista tieteellisen metodin ulkopuolelle on pidetty järjellisesti perusteltuna, mutta itse asiassa kyse on suljetun maailmankuvan tuottamasta illuusiosta. Maailmankuvan sulkeutuminen tuonpuoleiselta ei ole seurausta tietoisesta teoreettisesta päättelystä vaan osittain tiedostamattomalla tasolla vaikuttavien ”syvien mielikuvien” vaikutuksesta.4

Modernin tiedeyhteisön taipumusta sulkea keskusteluavaruus perimmäisten kysymysten osalta motivoi tietynlainen käsitys tiedosta. Tietokäsityksen perustana on näkemys siitä, minkälainen tieto saavutetaan ensiksi ja mitä voidaan tietää ensiksi tunnetun pohjalta.

  1. Oletuksen mukaan tiedon muodostajana on ensisijaisesti yksilö eikä yhteisö.
  2. Yksilö muodostaa tietoa sisäisten käsitysten ja tulkintojen pohjalta, joiden on tarkoitus kuvata ulkoista todellisuutta.
  3. Tunnemme maailman ensiksi tosiasioiden tasolla ennen kuin voimme muodostaa käsityksiä arvoista.
  4. Jos yleensä on mahdollista tietää jotakin Jumalasta, tämän tiedon tulee oletettavasti olla johdettavissa luonnollisista tosiasioista.

Nämä neljä oletusta voivat johtaa naturalistisesti suljettuun keskusteluavaruuteen, koska näiden oletusten valossa tieto Jumalasta näyttää kaikkein epävarmimmalta ja hauraimmalta. Tämä tietoteoreettinen kuva motivoi pyrkimystä sulkea Jumalaa koskeva tieto kokonaan tieteen ulkopuolelle.5

Taylorin mukaan jokainen näistä tietoteoreettisista oletuksista on harhaanjohtava.

  1. Tiedon hankkiminen on läpikotaisin yhteisöllinen prosessi.
  2. Tieto ei perustu ensisijaisesti sisäisiin tulkintoihin vaan käytännölliseen vuorovaikutukseen ympäröivän todellisuuden kanssa.
  3. Emme ole tekemisissä arvoista irrotettujen tosiasioiden kanssa, vaan tosiasioilla on meille aina jokin tietty merkitys ja arvo.
  4. Joillakin tosiasioiden ymmärtämistä ohjaavilla merkityksillä on korkeampi asema, niin että ne jäsentävät koko elämäntapaamme ja tapaamme ymmärtää todellisuutta. Kysymys Jumalan ja ihmisen suhteesta on yksi tällainen perusulottuvuus, jonka pohjalta maailmankuvamme jäsentyy. Kysymys Jumalasta ei ole tietoprosessin viimeinen askel vaan tietoprosessin lähtökohta, jonka pohjalta kaikki muu jäsentyy. Kysymys Jumalasta on inhimillisen toiminnan väistämätön viitekehys. Jos tämä kysymys siirretään syrjään, ei pystytä tekemään kriittisesti selkoa tietoprosessin kaikkein perustavimmista lähtökohdista.6

Naturalistinen käsitys tiedosta näyttää ongelmattomalta, kun sitä tarkastellaan naturalistisen maailmankuvan sisältä. Sen seuraajien mielestä se usein näyttää itsestään selvältä löydöltä. Mutta kriittisesti analysoituna tällaisen itsestään selvyyden antaminen tälle kiistanalaiselle tietokäsitykselle ”on kaikkein suurinta sokeutta”7.

Itse asiassa kävi niin, että kokemus veistettiin tietynlaiseen muotoon voimakkaan teorian avulla, joka asetti ensisijaiseksi yksilön, neutraaliuden, ja mielensisäisen ja piti niitä varmuuden lähteinä. Mikä ohjasi ja motivoi tätä teoriaa? Tietyt ”arvot”, hyveet, ansiot: itsenäinen, etäisyyttä ottava subjekti, joka vastuullisesti pohtimalla hallitsee omaa ajatteluprosessiaan, kuten Husserl sanoisi. Tätä lähestymistapaa ohjaa tietty eettinen näkemys, joka korostaa itsenäisyyttä, itsehallintaa, vastuullisuutta, etäisyyden ottamista hallinnan saavuttamiseksi. Kyseinen eettinen näkemys vaatii rohkeutta, luopumista auktoriteetin tottelemisen tuomasta mukavuudesta, lumotun maailman tuomasta lohdutuksesta, antautumista aistien todistukselle. Koko kuva on läpeensä ”arvojen” muokkaamaa, vaikka se esitetään tuloksena huolellisesta, objektiivisesta, ennakkoluulottomasta tutkimuksesta. Se esitetään ikään kuin sillä olisi aina ollut valta-asema ja ikään kuin se ohjaisi kaikkea ”tutkimusta”.

Taylor8

Naturalistinen lähestymistapa esitetään nykyisessä tiedekeskustelussa mielellään neutraaliin tietoon perustuvana lähtökohtana, jolle ei ole olemassa varteenotettavaa tiedollista vaihtoehtoa. Tämä arvoneutraalius ja itsestään selvyys on kuitenkin syvään juurtuneen mielikuvan tuottama kulttuurinen illuusio. Kun tiedostetaan, että naturalistinen mielikuvamaailma perustuu tietynlaiseen ihmiskäsitykseen ja tiettyihin arvoihin, sitä ei voida käyttää neutraalina perusteena sulkea älyllisen keskustelun ulkopuolelle näkemys, jonka mukaan ihminen elää aina suhteessa Jumalaan ja että ihmisellä on tietoa Jumalasta.

Jos tutkija ei ole tietoinen käyttämiensä tutkimusmenetelmien taustalla vaikuttavista oletuksista, hän ei pysty itsekriittisesti pohtimaan oman tutkimuksensa edellytyksiä. Tällöin hän saattaa rakentaa tutkimuksensa sellaisen uskon varaan, josta hän ei itsekään ole täysin tietoinen ja jonka perusteita hän ei ole koskaan pohtinut tai arvioinut. Hän saattaa käyttää käsitteitä, teorioita ja menetelmiä, joiden ennakko-oletuksia hän ei tiedosta ja joiden täyttä merkitystä hän ei siksi ymmärrä. Hän saattaa ajatella käyttämänsä tutkimusmenetelmän olevan yleispätevä ja neutraali avain tietoon.

Kokemus elämän täyteydestä todistaa Jumalasta[muokkaa]

Jumalan todellisuuden poissulkeva naturalismi haluaa uskotella ihmisten olevan ”absoluuttisessa nollapisteessä” Jumalaa koskevan tiedon osalta, niin että Jumala voidaan kokonaan sulkea tieteen ulkopuolelle. Tosiasiassa ihmisten taju elämän täyteydestä ja merkityksellisyyden kaipuu osoittavat Taylorin mukaan, ettei yksikään ihminen ole tällaisessa tiedollisessa nollapisteessä, kokonaan vailla tajua Jumalan todellisuudesta. Kaikilla ihmisillä oleva taju elämän merkityksellisyydestä ja kokonaistarkoituksesta on heijastusta Jumalan todellisuudesta, vaikka kaikki ihmiset eivät sitä aina sellaiseksi tiedostakaan. Taylor argumentoi yksityiskohtaisesti, että suljetun humanismin eli naturalismin pohjalta monet keskeiset ulottuvuudet tästä mielekkyyden ja täyteyden kokemuksesta jäävät vaille merkityksellistä sisältöä. Naturalismin halu sulkea teistinen vaihtoehto tieteen piiristä näyttää erityisen epäkriittiseltä sen asiaintilan valossa, että naturalismi ei pysty tekemään oikeutta inhimillisen kokemuksen koko moninaisuudelle ja rikkaudelle.

Mitä sitten on tällainen kokemus elämän täyteydestä, jonka välityksellä ihminen on kosketuksissa Jumalan todellisuuteen? Se voi olla aavistus tilasta, jossa elämä olisi täyttä, rikasta ja syvällistä: ehkä viisauden, mielenrauhan, eheyden ja kauneuden sävyttämä elämä, tai elämä jota luonnehtii anteliaisuus, rakkaus ja epäitsekkyys. Ihminen voi hetkellisesti elää täyttä elämää kokiessaan elämäniloa, rakkautta tai syviä merkityksellisyyden kokemuksia. Erilaisten maailmankatsomusten totuutta voidaan arvioida niiden kyvyllä tehdä oikeutta elämän täyteyden kokemukselle. Taylorin argumentoi, että ihmiselämän rikkaudelle ei ole mahdollista tehdä täyttä oikeutta suhteuttamatta sitä Jumalan todellisuuteen.9

Tutkija ei toimi irrallaan siitä, kuka hän on ihmisenä. Tutkija on aina jollakin tavalla sijoittunut historiallisesti ja kokemuksellisesti. Hän on ihminen, jolla on tietty elämänorientaatio, näkökulma asioihin ja tietyt perususkomukset. Elämänorientaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä niiden arvojen, eettisten mielikuvien ja perususkomusten kokonaisuutta, jotka suuntaavat ihmisen välitöntä arkikokemusta ja määrittelevät sen kiinnostuksen kohteet. Kokemus elämän täyteydestä ja kokonaistarkoituksesta luo pohjan elämänorientaatiolle, koska ihminen luonnostaan suuntautuu sitä kohti, missä hän ajattelee ja kokee löytävänsä elämän koko rikkaudessaan ja merkityksellisyydessään. Koska tällainen suuntautuminen ohjaa kaikkea ihmisen toimintaa, se määrää myös hänen tieteellisen ajattelunsa perimmäisen lähtökohdan ja näkökulman, koska kokemus elämän täyteydestä tarjoaa samalla kosketuspinnan Jumalan todellisuuteen. Näin ollen jokaisella ihmisellä on myös jokin suhde Jumalaan ja tämä suhde määrää olennaisella tavalla hänen tapaansa jäsentää todellisuutta. Siksi olisi rehellistä tuoda julki oma uskonnollinen lähtökohta ja sen vaikutus omiin tutkimustuloksiin.

Lähteet[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Taylor 2007: 769
  2. ^ Taylor 2007
  3. ^ Taylor 2007: 551
  4. ^ Taylor 2007: 556
  5. ^ Taylor 2007: 557–558
  6. ^ Taylor 2007: 558–559
  7. ^ Taylor 2007: 559
  8. ^ Taylor 2007: 559–560
  9. ^ Taylor 2007: 5