A New Critique of Theoretical Thought (kirja)

Herman Dooyeweerd oli viime vuosisadan ehkä omaperäisin hollantilainen filosofi. Dooyeweerd on teoksissaan De Wijsbegeerte der Wetsidee (1935–1936) ja sen englanninkielisessä laitoksessa A New Critique of Theoretical Thought I - IV (1954–56) pyrkinyt osoittamaan, että tieteellinen ajattelu kaikkein täsmällisimmissäkin muodoissaan edellyttää aina ideaa maailmankaikkeuden alkuperästä, sen kokonaismerkityksestä ja sen perimmäisestä yhteydestä. Näitä kokonaisvaltaisia ideoita ei ole mahdollista saavuttaa tieteellisen tutkimuksen avulla, vaan ne ovat tieteellisen tutkimuksen edellytyksiä.

Dooyeweerdin filosofinen tutkimus lähtee liikkeelle länsimaisen ajattelun perusteiden kritiikistä. Hän päättelee länsimaisen filosofian olevan epäkriittinen olettaessaan ajattelun perustan olevan ennakkoluulottomassa järjessä. Länsimainen filosofia on sokea omille uskonnollisille sitoumuksilleen. Sen on ollut vaikea suhtautua itsekriittisesti omaan perusvakaumukseensa, jonka mukaan järki pystyy toimimaan itseriittoisesti ilman Jumalan ilmoituksen apua. Tämä perusvakaumus on johtanut länsimaista ajattelua tietynlaiseen suuruudenhulluuteen, jossa se ei ole valmis tiedostamaan ajattelunsa tosiasiallisia rajoituksia.

Yksi Dooyeweerdin filosofisen tutkimustyön pääkohteista oli tieteellisen ajattelun transsendentaalinen kritiikki. Siinä Dooyeweerd pyrkii hahmottamaan niitä edellytyksiä, jotka ovat välttämättömiä, jotta tieteellinen tutkimus ja tieteellinen ajattelu yleensä olisivat mahdollisia. Transsendentaalinen kritiikki eroaa transsendenttisesta kritiikistä. Viimemainittu on kritiikkiä, joka lähtee kritisoitavan ajattelusysteemin ulkopuolelta ja kritisoi sitä joidenkin sille vieraiden ennakko-oletusten pohjalta. Transsendentaalinen kritiikki sen sijaan pyrkii vastaamaan seuraavanlaisiin kysymyksiin: Mikä tekee tieteen mahdolliseksi? Kuinka usko (uskonnollinen lähtökohta) ohjaa tiedettä ja filosofiaa? Kuinka usko voi myös johtaa tieteellistä ajattelua harhaan? Dooyeweerdin transsendentaalinen kritiikki ”kohdistaa huomionsa itse tieteen ilmiöihin, seuraten tieteellisen ajattelun kulkua sisältä käsin päästäkseen käsiksi sen lähtökohtaan: kaiken tieteellisen tutkimustyön salattuun uskonnolliseen lähtökohtaan” (Klapwijk 1980: 22.)

Transsendentaalinen kritiikki pyrkii paljastamaan eri ajattelusysteemien välillä olevan perimmäisen vastakkainasettelun. Dooyeweerd piti ”inhimillisen tiedonhankinnan perustavana sääntönä sitä, että totuus saavutetaan vain erilaisten mielipiteiden välisen avoimen konfliktin kautta” (Dooyeweerd 1953: ix). Kun kunkin ajattelusysteemin perimmäinen lähtökohta paljastetaan transsendentaalisen kritiikin kautta, tulee helpommaksi käydä avointa kriittistä keskustelua eri lähtökohtaoletusten pohjalta muodostettujen tieteellisten ja filosofisten järjestelmien kyvystä tehdä oikeutta todellisuuden asiaintiloille.

Dooyeweerdin mukaan tieteellisen ajattelun varsinainen lähtökohta ei ole ihmisen järki vaan ihmisen syvä minuus. Minuudessaan ihminen ottaa aina kantaa Jumalan ilmoitukseen, jonka jokainen ihminen kohtaa luomakunnassa ja omassatunnossaan. Ihminen joko omaksuu ilmoituksen kautta välittyvän tiedon Jumalasta tai torjuu sen. Jumalan tuntemisella on ratkaiseva merkitys kaiken luomakuntaa koskevan tiedon tulkinnassa, koska todellisuuden oikea merkitys avautuu vain sen alkuperän tuntemisen kautta. Samalla Dooyeweerd puolustaa realistista näkemystä, jonka mukaan ihminen on kosketuksissa todellisuuteen välittömän kokemuksen kautta.

Dooyeweerd halusi osoittaa, että jokainen filosofia, jopa filosofia, joka on kirjoitettu ”järjen kritiikin” muotoon, on sidottu omiin perusoletuksiinsa. Jos filosofia ei tee kriittisesti selkoa näistä perusoletuksistaan ja luulee toimivansa täysin neutraalilla pohjalla, se erehtyy epäkriittisellä tavalla liioittelemaan omia mahdollisuuksiaan. Dooyeweerd haastaa ”järjen filosofian” niin kutsutun neutraalisuuden tuomalla esille sen sisäisiä ristiriitaisuuksia ja paljastamalla sen uskonnolliset perusolettamukset. Dooyeweerdille uskonto ei ole erillinen elämänalue, vaan koko elämä on pohjimmiltaan uskonnollista. Uskonto on Jumalan tai jonkin itseriittoisena perustana pidetyn asian palvelemista ja se ilmenee kaikilla inhimillisen toiminnan alueilla, myös ajattelussa ja tieteessä. Marcel Gauchet (1997: 6) sanoo saman asian toisin sanoin: ”Olemme luopuneet uskonnosta vain löytämällä sille korvikkeita kaikilla tasoilla.” Uskonto on ihmisen minuuden tai sydämen asia, joka ohjaa kaikkea ihmisen toimintaa.

Dooyeweerd määrittelee filosofian teoreettiseksi ajatteluksi, joka pyrkii antamaan kokonaisvaltaisen selityksen kosmokselle. Filosofian varsinainen tehtävä on teoreettinen tutkimus erityistieteiden ja niiden tutkimusalojen yleisestä systemaattisesta yhteydestä. Termi ’filosofinen’ tarkoittaa siten kaikkikäsittävää teoreettista ymmärrystä todellisuudesta. Koska filosofia on luonteeltaan kokonaisvaltaista, sitä ei voida jakaa erillisiin osiin. Voidaan ainoastaan puhua filosofisen tutkimuksen eri suunnista. Dooyeweerdin mielestä filosofisen tutkimuksen kolme pääsuuntaa ovat ontologia, epistemologia ja filosofinen antropologia. Filosofinen antropologia saa Dooyeweerdin ajattelussa niin korostetun aseman, että hänen mielestään filosofian peruskysymys voidaan esittää muodossa: ”Mikä on ihmisen asema kosmoksessa?”

A New Critique of Theoretical Thought on Herman Dooyeweerdin kirjoittama neliosainen länsimaisen filosofian kritiikki.

Volume I: The Necessary Presuppositions of Philosophy

Kirjansa ensimmäisessä osassa Dooyeweerd käsittelee teoreettisen käsitteenmuodostuksen välttämättömiä ehtoja. Teoreettisella hän tarkoittaa filosofista ja yleensä tieteellistä lähestymistapaa. Dooyeweerdin mukaan tieteellinen käsitteenmuodostus perimmältään nojautuu välittömään kokemukseen tutkimuksen kohteesta. Tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa on kolme vaihetta: (1) Tutkimuskohde otetaan abstraktion avulla erilleen muun todellisuuden yhteydestä. Tästä seuraa, että tutkimustulokset eivät ole ongelmattomasti sovellettavissa koko todellisuuteen, vaan niiden sovellus edellyttää alkuperäisen abstraktion asettamien rajojen huomioimista. (2) Koska käsitteet ovat loogisia konstruktioita, joiden avulla pyritään tekemään selkoa todellisuuden rakenteesta, on johdonmukaisesti voitava oikeuttaa väite, että käsitteet vastaavat todellisuutta. (3) Erityistieteellisen tutkimuksen rajoitetun näkökulman pohjalta saavutetut tutkimustulokset on onnistuttava sijoittamaan oikeaan paikkaansa todellisuudessa. Tämä edellyttää kokonaisnäkemystä, jonka tutkija voi saavuttaa vain suhteessa oman välittömän kokemuksensa kokonaisvaltaisiin perususkomuksiin. Niinpä käsitteenmuodostus on riippuvaista tutkijan itsekriittisestä pohdinnasta ja itsetuntemuksesta.

Dooyeweerdin argumentin mukaan tieteellisiä käsitteitä ei pystytä muodostamaan itsekriittisellä ja älyllisesti perustellulla tavalla ilman sellaista tiedollista kiintopistettä, joka yhdistää käsitteellisessä abstraktiossa erilleen otetut tekijät.

Tieteellisen ajattelun edellytyksiä tarkasteleva kriittinen analyysini osoittaa, että tieteellinen käsitteenmuodostus voidaan toteuttaa aidolla ja asiaankuuluvalla tavalla ainoastaan, kun ajattelu ottaa lähtökohdakseen todellisen uskonnollisen yhteyden niiden tekijöiden välillä, jotka on tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteessa otettu abstraktion avulla erilleen toisistaan. (Dooyeweerd 2004: 28.)

Oikea käsitys yhteydestä loogisen käsitteen ja sen kohteen välillä on edellytys asiaankuuluvalle käsitteenmuodostukselle.

Käsitteiden suhde todellisuuteen ei ole ongelmaton. Tutkijan on osoitettava, että käsitteet tekevät oikeutta todellisuudelle. Koska yksityiskohdat saavat merkityksensä vasta osana kokonaisuutta, käsitteiden selventäminen edellyttää sitä, että tehdään selkoa myös niistä laaja-alaisista oletuksista, jotka ovat täsmällisten käsitteiden taustalla. Muodostaessaan käsitettä tutkimuskohteestaan tutkija joutuu suhteuttamaan kyseisen kohteen muuhun todellisuuteen, koska se saa merkityksensä osittain siitä paikasta, mikä sillä on kokonaisuudessa. Jokaista tosiasiaa käsitteellistäessämme joudumme tekemään oletuksen koko todellisuuden perimmäisestä luonteesta, järjestyksestä ja yhtenäisyydestä. Näitä käsitteenmuodostuksen perustana olevia oletuksia ei voida koskaan muodostaa pelkästään tieteellisen tiedon varassa, koska tieteellinen tieto ei ole sitä varten riittävän kattava.

Käsitteiden selvyys ja tarkkuus on erityisen tärkeää tutkimusaloilla, joilla on useita rinnakkaisia koulukuntia, jotka käyttävät samoja sanoja eri merkityksissä tai eri sanoja toisiaan lähellä olevissa merkityksissä. Koulukuntaerojen taustalla on erilaisia perusoletuksia maailmankaikkeuden ja tiedon luonteesta. Käyttäytymistieteissä ongelmia syntyy lisäksi siitä, että tutkimuskäsitteistö nojaa arkikieleen, jossa sanojen merkitykset vaihtelevat. Tutkijan on osoitettava, miten oma käsitteiden käyttö liittyy arkikäyttöön ja mikä on omien määritelmien yhteys muiden tutkijoiden määritelmiin. Melkein kaikki tieteessä käytetyt käsitteet ovat monimielisiä ja monikäsitteisiä, koska eri teoreettiset koulukunnat käyttävät käsitteitä erilaisissa teoreettisissa viitekehyksissä, joissa ne saavat eri merkityksiä. Erilaisten teoreettisten viitekehysten taustalla on erilaisia perususkomuksia todellisuuden luonteesta, järjestyksestä ja sen yhteyden perustasta.

Tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteen analyysi osoittaa, että tieteellisten käsitteiden muodostaminen ja soveltaminen todellisuuteen edellyttää kokonaisnäkemystä. Koska tutkija on rajallinen olento, jolla ei ole kaikkitietävän olennon välitöntä tietoa kosmoksesta kokonaisuutena, hän joutuu perustamaan kokonaisnäkemyksensä intuitiiviseen vakaumukseen siitä, mikä on todellisuuden alkuperä, kokonaistarkoitus ja perimmäinen järjestys. Dooyeweerd on kiinnittänyt huomiota tähän puoleen tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteellisista ehdoista.

Dooyeweerdin koko filosofisen ajattelun käännekohtaa merkitsi sen tiedostaminen, että tieteellisellä ajattelulla on aina uskonnollinen lähtökohta. Tämä löytö oli hänelle pitkäaikaisen älyllisen työskentelyn seurausta, koska hän oli aluksi uuskantilaisen filosofian ja myöhemmin husserlilaisen fenomenologian kannattaja. Niinpä Dooyeweerd korostaa sitä, että hänen kritiikkinsä naturalistisia lähtökohtia vastaan on seurausta itsekriittisestä pohdinnasta, jossa hän itse asteittain havaitsi omien aikaisempien käsitystensä älyllisen perustan riittämättömäksi. Dooyeweerd päätyi näkemykseen, että tieteellisen käsitteenmuodostuksen perustana on aina käsitys todellisuuden perimmäisestä yhteydestä ja sen alkuperästä.

Dooyeweerd korostaa sitä, että tieteellisen keskustelun itsekriittisyyden yksi perusedellytys on, että erilaisten maailmankatsomusten ja uskonnollisten näkemysten edustajat voivat avoimesti tehdä tutkimustaan omista lähtökohdistaan. Tieteellisen keskustelun avoimuudesta ei kuitenkaan seuraa relativistista johtopäätöstä, jonka mukaan kaikki näkemykset olisivat yhtä hyviä. Päinvastoin, juuri keskustelun avoimuus tekee mahdolliseksi vertailla erilaisia näkemyksiä niiden johdonmukaisuuden ja selitysvoiman osalta.

Dooyeweerdin filosofinen työ johti hänet vakaumukseen, ettei mikä tahansa uskonnollinen tai maailmankatsomuksellinen lähtökohta pysty kriittisesti tekemään oikeutta tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteelle. Dooyeweerd perustelee yksityiskohtaisesti väitettään, että itsekriittinen tieteellinen tutkimus tarvitsee perustakseen Jeesuksen Kristuksen välityksellä tulleen Jumalan ilmoituksen luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta:

Ajatteluni suurta käännekohtaa merkitsi ajattelun uskonnollisen juuren löytäminen. – – Tulin ymmärtämään sen keskeisen merkityksen, mikä on ”sydämellä”, jota Raamattu toistuvasti nimittää inhimillisen olemassaolon uskonnolliseksi juureksi. Tämän keskeisen kristillisen näkökulman pohjalta ymmärsin, että filosofinen ajattelu tarvitsee perusteellista vallankumousta. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin koko ajallisen kosmoksen – – suhteuttaminen luomakunnan uskonnolliseen juureen. – – Kristillisestä näkökulmasta on mahdotonta hyväksyä filosofisen ajattelun asennetta, jossa filosofisen ajattelun julistetaan olevan itseriittoinen ja riippumaton Jeesuksessa Kristuksessa tulleesta Jumalan ilmoituksesta. (Dooyeweerd 1953: v).

Dooyeweerdin oma filosofinen ajattelu rakentuu sen vakaumuksen varaan, että todellisuuden perimmäinen alkuperä, yhteys ja kokonaistarkoitus ovat löydettävissä Jeesuksessa Kristuksessa. ”Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki” (Room. 11:36). Kristus on vastaus kolmeen perimmäiseen kysymykseen todellisuuden alkuperästä, yhteyden perustasta ja kokonaistarkoituksesta.: ”Hänestä [alkuperä], hänen kauttaan [yhteyden perusta] ja häneen [kokonaistarkoitus] on kaikki.” Todisteet sen puolesta, että Kristus on todellisuuden alkuperä ja perimmäinen yhteys, ilmenevät Dooyeweerdin mukaan kolmella tasolla: (a) Sanailmoituksen välittämä todistus Kristuksesta todellisuuden alkuperänä ja yhteyden perustana on itse itsensä todistava: se sisältää itse vakuuden omasta totuudestaan. Koska on olemassa tiedolliset perusteet uskoa, että meillä on käytettävissämme kaikkitietävän olennon itseilmoitus, tämä ilmoitus tarjoaa tiedollisesti oikeutetun lähtökohdan tieteelliselle tutkimukselle. (b) Filosofisen analyysin kautta on mahdollista osoittaa, että muut lähtökohdat johtavat sisäisiin ristiriitaisuuksiin. Suuri osa Dooyeweerdin elämäntyöstä keskittyy tämän analyysin kehittämiseen. (c) Tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteen analyysi osoittaa, että käsitteenmuodostuksen tiedollinen kiintopiste on tieteellisen ajattelun alueen ulkopuolella. Dooyeweerdin mukaan tieteellinen käsitteenmuodostus onnistuu tekemään todellisuuden rakenteelle oikeutta ainoastaan, jos se tukeutuu Kristukseen ja näin välttää myyttiset konstruktiot.

Dooyeweerdin filosofisen analyysin yksi painopistealueista on sen tutkiminen, mitä tieteellisen käsitteenmuodostuksen kannalta merkitsee, että tutkimuksen lähtökohdaksi otetaan Kristuksen välityksellä tullut Jumalan ilmoitus. Dooyeweerdin filosofinen tuotanto on laaja ja yksityiskohtainen perustelu väitteelle, jonka mukaan kristillisen ilmoituksen lähtökohdasta on mahdollista tehdä oikeutta todellisuuden moninaisuudelle ilman sisäisiä ristiriitaisuuksia. Dooyeweerdin tieteellinen uskontunnustus kiteytyy hänen pääteoksensa A New Critique of Theoretical Thought (1953) esipuheen viimeisissä lauseissa: ”Niiden, jotka ovat kiinnostuneet tieteellisen ajattelun kristillisestä perustasta, ei tulisi ajatella henkilökohtaista menestystä. – – Ihmisten horjuvia ja vaihtelevia mielipiteitä ei voi edes verrata siihen sisäiseen onnellisuuteen ja rauhaan, joka liittyy tieteelliseen tutkimustyöhön, kun se perustuu Kristukseen, joka on Tie, Totuus ja Elämä.” (Dooyeweerd 1953: ix.) Vallitsevien muotifilosofioiden seuraaminen on suuri houkutus tutkijalle, joka pyrkii luomaan menestyksekästä uraa. Jos tutkija kuitenkin pystyy vastustamaan tätä houkutusta ja seuraamaan todistusaineistoa sinne, mihin se itse asiassa johtaa, hän voi kokea itsekriittisen tutkimuksen tarjoamaa sisäistä tyydytystä.