Muokataan sivua A New Critique of Theoretical Thought (kirja)

ApoWikistä
Varoitus: Et ole kirjautunut sisään. IP-osoitteesi näkyy julkisesti kaikille, jos muokkaat. Jos kirjaudut sisään tai luot tunnuksen, muokkauksesi yhdistetään käyttäjänimeesi ja saat paremman käyttökokemuksen.

Kumoaminen voidaan suorittaa. Varmista alla olevasta vertailusta, että haluat saada aikaan tämän lopputuloksen, ja sen jälkeen julkaise alla näkyvät muutokset.

Nykyinen versio Oma tekstisi
Rivi 5: Rivi 5:
Yksi Dooyeweerdin filosofisen tutkimustyön pääkohteista oli tieteellisen ajattelun transsendentaalinen kritiikki. Siinä Dooyeweerd pyrkii hahmottamaan niitä edellytyksiä, jotka ovat välttämättömiä, jotta tieteellinen tutkimus ja tieteellinen ajattelu yleensä olisivat mahdollisia. Transsendentaalinen kritiikki eroaa transsendenttisesta kritiikistä. Viimemainittu on kritiikkiä, joka lähtee kritisoitavan ajattelusysteemin ulkopuolelta ja kritisoi sitä joidenkin sille vieraiden ennakko-oletusten pohjalta. Transsendentaalinen kritiikki sen sijaan pyrkii vastaamaan seuraavanlaisiin kysymyksiin: Mikä tekee tieteen mahdolliseksi? Kuinka usko (uskonnollinen lähtökohta) ohjaa tiedettä ja filosofiaa? Kuinka usko voi myös johtaa tieteellistä ajattelua harhaan? Dooyeweerdin transsendentaalinen kritiikki ”kohdistaa huomionsa itse tieteen ilmiöihin, seuraten tieteellisen ajattelun kulkua sisältä käsin päästäkseen käsiksi sen lähtökohtaan: kaiken tieteellisen tutkimustyön salattuun uskonnolliseen lähtökohtaan”<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Klapwijk, Jacob | Otsikko = Dooyeweerd's Christian Philosophy: Antithesis and Critique | Julkaisu = Reformed Journal | Ajankohta = March 1980 | Numero = | Sivut = 22 }}</ref>
Yksi Dooyeweerdin filosofisen tutkimustyön pääkohteista oli tieteellisen ajattelun transsendentaalinen kritiikki. Siinä Dooyeweerd pyrkii hahmottamaan niitä edellytyksiä, jotka ovat välttämättömiä, jotta tieteellinen tutkimus ja tieteellinen ajattelu yleensä olisivat mahdollisia. Transsendentaalinen kritiikki eroaa transsendenttisesta kritiikistä. Viimemainittu on kritiikkiä, joka lähtee kritisoitavan ajattelusysteemin ulkopuolelta ja kritisoi sitä joidenkin sille vieraiden ennakko-oletusten pohjalta. Transsendentaalinen kritiikki sen sijaan pyrkii vastaamaan seuraavanlaisiin kysymyksiin: Mikä tekee tieteen mahdolliseksi? Kuinka usko (uskonnollinen lähtökohta) ohjaa tiedettä ja filosofiaa? Kuinka usko voi myös johtaa tieteellistä ajattelua harhaan? Dooyeweerdin transsendentaalinen kritiikki ”kohdistaa huomionsa itse tieteen ilmiöihin, seuraten tieteellisen ajattelun kulkua sisältä käsin päästäkseen käsiksi sen lähtökohtaan: kaiken tieteellisen tutkimustyön salattuun uskonnolliseen lähtökohtaan”<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Klapwijk, Jacob | Otsikko = Dooyeweerd's Christian Philosophy: Antithesis and Critique | Julkaisu = Reformed Journal | Ajankohta = March 1980 | Numero = | Sivut = 22 }}</ref>


Transsendentaalinen kritiikki pyrkii paljastamaan eri ajattelusysteemien välillä olevan perimmäisen vastakkainasettelun. Dooyeweerd piti ”inhimillisen tiedonhankinnan perustavana sääntönä sitä, että totuus saavutetaan vain erilaisten mielipiteiden välisen avoimen konfliktin kautta”<ref>Dooyeweerd 1953: ix</ref>. Kun kunkin ajattelusysteemin perimmäinen lähtökohta paljastetaan transsendentaalisen kritiikin kautta, tulee helpommaksi käydä avointa kriittistä keskustelua eri lähtökohtaoletusten pohjalta muodostettujen tieteellisten ja filosofisten järjestelmien kyvystä tehdä oikeutta todellisuuden asiaintiloille.   
Transsendentaalinen kritiikki pyrkii paljastamaan eri ajattelusysteemien välillä olevan perimmäisen vastakkainasettelun. Dooyeweerd piti ”inhimillisen tiedonhankinnan perustavana sääntönä sitä, että totuus saavutetaan vain erilaisten mielipiteiden välisen avoimen konfliktin kautta” (Dooyeweerd 1953: ix). Kun kunkin ajattelusysteemin perimmäinen lähtökohta paljastetaan transsendentaalisen kritiikin kautta, tulee helpommaksi käydä avointa kriittistä keskustelua eri lähtökohtaoletusten pohjalta muodostettujen tieteellisten ja filosofisten järjestelmien kyvystä tehdä oikeutta todellisuuden asiaintiloille.   


Dooyeweerdin mukaan tieteellisen ajattelun varsinainen lähtökohta ei ole ihmisen järki vaan ihmisen syvä minuus. Minuudessaan ihminen ottaa aina kantaa Jumalan ilmoitukseen, jonka jokainen ihminen kohtaa luomakunnassa ja omassatunnossaan. Ihminen joko omaksuu ilmoituksen kautta välittyvän tiedon Jumalasta tai torjuu sen. Jumalan tuntemisella on ratkaiseva merkitys kaiken luomakuntaa koskevan tiedon tulkinnassa, koska todellisuuden oikea merkitys avautuu vain sen alkuperän tuntemisen kautta. Samalla Dooyeweerd puolustaa realistista näkemystä, jonka mukaan ihminen on kosketuksissa todellisuuteen välittömän kokemuksen kautta.  
Dooyeweerdin mukaan tieteellisen ajattelun varsinainen lähtökohta ei ole ihmisen järki vaan ihmisen syvä minuus. Minuudessaan ihminen ottaa aina kantaa Jumalan ilmoitukseen, jonka jokainen ihminen kohtaa luomakunnassa ja omassatunnossaan. Ihminen joko omaksuu ilmoituksen kautta välittyvän tiedon Jumalasta tai torjuu sen. Jumalan tuntemisella on ratkaiseva merkitys kaiken luomakuntaa koskevan tiedon tulkinnassa, koska todellisuuden oikea merkitys avautuu vain sen alkuperän tuntemisen kautta. Samalla Dooyeweerd puolustaa realistista näkemystä, jonka mukaan ihminen on kosketuksissa todellisuuteen välittömän kokemuksen kautta.  
Rivi 35: Rivi 35:
Dooyeweerdin filosofinen työ johti hänet vakaumukseen, ettei mikä tahansa uskonnollinen tai maailmankatsomuksellinen lähtökohta pysty kriittisesti tekemään oikeutta tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteelle. Dooyeweerd perustelee yksityiskohtaisesti väitettään, että itsekriittinen tieteellinen tutkimus tarvitsee perustakseen Jeesuksen Kristuksen välityksellä tulleen Jumalan ilmoituksen luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta:
Dooyeweerdin filosofinen työ johti hänet vakaumukseen, ettei mikä tahansa uskonnollinen tai maailmankatsomuksellinen lähtökohta pysty kriittisesti tekemään oikeutta tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteelle. Dooyeweerd perustelee yksityiskohtaisesti väitettään, että itsekriittinen tieteellinen tutkimus tarvitsee perustakseen Jeesuksen Kristuksen välityksellä tulleen Jumalan ilmoituksen luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta:


{{sitaatti|Ajatteluni suurta käännekohtaa merkitsi ajattelun uskonnollisen juuren löytäminen. – – Tulin ymmärtämään sen keskeisen merkityksen, mikä on ”sydämellä”, jota Raamattu toistuvasti nimittää inhimillisen olemassaolon uskonnolliseksi juureksi. Tämän keskeisen kristillisen näkökulman pohjalta ymmärsin, että filosofinen ajattelu tarvitsee perusteellista vallankumousta. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin koko ajallisen kosmoksen – – suhteuttaminen luomakunnan uskonnolliseen juureen. – – Kristillisestä näkökulmasta on mahdotonta hyväksyä filosofisen ajattelun asennetta, jossa filosofisen ajattelun julistetaan olevan itseriittoinen ja riippumaton Jeesuksessa Kristuksessa tulleesta Jumalan ilmoituksesta.|Dooyeweerd<ref>Dooyeweerd 1953: v</ref>}}
{{sitaatti|Ajatteluni suurta käännekohtaa merkitsi ajattelun uskonnollisen juuren löytäminen. – – Tulin ymmärtämään sen keskeisen merkityksen, mikä on ”sydämellä”, jota Raamattu toistuvasti nimittää inhimillisen olemassaolon uskonnolliseksi juureksi. Tämän keskeisen kristillisen näkökulman pohjalta ymmärsin, että filosofinen ajattelu tarvitsee perusteellista vallankumousta. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin koko ajallisen kosmoksen – – suhteuttaminen luomakunnan uskonnolliseen juureen. – – Kristillisestä näkökulmasta on mahdotonta hyväksyä filosofisen ajattelun asennetta, jossa filosofisen ajattelun julistetaan olevan itseriittoinen ja riippumaton Jeesuksessa Kristuksessa tulleesta Jumalan ilmoituksesta.|Dooyeweerd 1953: v}}


Dooyeweerdin oma filosofinen ajattelu rakentuu sen vakaumuksen varaan, että todellisuuden perimmäinen alkuperä, yhteys ja kokonaistarkoitus ovat löydettävissä Jeesuksessa Kristuksessa. ”Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki” ({{rp|Room. 11:36}}). Kristus on vastaus kolmeen perimmäiseen kysymykseen todellisuuden alkuperästä, yhteyden perustasta ja kokonaistarkoituksesta: ”Hänestä [alkuperä], hänen kauttaan [yhteyden perusta] ja häneen [kokonaistarkoitus] on kaikki.” Todisteet sen puolesta, että Kristus on todellisuuden alkuperä ja perimmäinen yhteys, ilmenevät Dooyeweerdin mukaan kolmella tasolla: (a) Sanailmoituksen välittämä todistus Kristuksesta todellisuuden alkuperänä ja yhteyden perustana on itse itsensä todistava: se sisältää itse vakuuden omasta totuudestaan. Koska on olemassa tiedolliset perusteet uskoa, että meillä on käytettävissämme kaikkitietävän olennon itseilmoitus, tämä ilmoitus tarjoaa tiedollisesti oikeutetun lähtökohdan tieteelliselle tutkimukselle. (b) Filosofisen analyysin kautta on mahdollista osoittaa, että muut lähtökohdat johtavat sisäisiin ristiriitaisuuksiin. Suuri osa Dooyeweerdin elämäntyöstä keskittyy tämän analyysin kehittämiseen. (c) Tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteen analyysi osoittaa, että käsitteenmuodostuksen tiedollinen kiintopiste on tieteellisen ajattelun alueen ulkopuolella. Dooyeweerdin mukaan tieteellinen käsitteenmuodostus onnistuu tekemään todellisuuden rakenteelle oikeutta ainoastaan, jos se tukeutuu Kristukseen ja näin välttää myyttiset konstruktiot.
Dooyeweerdin oma filosofinen ajattelu rakentuu sen vakaumuksen varaan, että todellisuuden perimmäinen alkuperä, yhteys ja kokonaistarkoitus ovat löydettävissä Jeesuksessa Kristuksessa. ”Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki” ({{rp|Room. 11:36}}). Kristus on vastaus kolmeen perimmäiseen kysymykseen todellisuuden alkuperästä, yhteyden perustasta ja kokonaistarkoituksesta: ”Hänestä [alkuperä], hänen kauttaan [yhteyden perusta] ja häneen [kokonaistarkoitus] on kaikki.” Todisteet sen puolesta, että Kristus on todellisuuden alkuperä ja perimmäinen yhteys, ilmenevät Dooyeweerdin mukaan kolmella tasolla: (a) Sanailmoituksen välittämä todistus Kristuksesta todellisuuden alkuperänä ja yhteyden perustana on itse itsensä todistava: se sisältää itse vakuuden omasta totuudestaan. Koska on olemassa tiedolliset perusteet uskoa, että meillä on käytettävissämme kaikkitietävän olennon itseilmoitus, tämä ilmoitus tarjoaa tiedollisesti oikeutetun lähtökohdan tieteelliselle tutkimukselle. (b) Filosofisen analyysin kautta on mahdollista osoittaa, että muut lähtökohdat johtavat sisäisiin ristiriitaisuuksiin. Suuri osa Dooyeweerdin elämäntyöstä keskittyy tämän analyysin kehittämiseen. (c) Tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteen analyysi osoittaa, että käsitteenmuodostuksen tiedollinen kiintopiste on tieteellisen ajattelun alueen ulkopuolella. Dooyeweerdin mukaan tieteellinen käsitteenmuodostus onnistuu tekemään todellisuuden rakenteelle oikeutta ainoastaan, jos se tukeutuu Kristukseen ja näin välttää myyttiset konstruktiot.


Dooyeweerdin filosofisen analyysin yksi painopistealueista on sen tutkiminen, mitä tieteellisen käsitteenmuodostuksen kannalta merkitsee, että tutkimuksen lähtökohdaksi otetaan Kristuksen välityksellä tullut Jumalan ilmoitus. Dooyeweerdin filosofinen tuotanto on laaja ja yksityiskohtainen perustelu väitteelle, jonka mukaan kristillisen ilmoituksen lähtökohdasta on mahdollista tehdä oikeutta todellisuuden moninaisuudelle ilman sisäisiä ristiriitaisuuksia. Dooyeweerdin tieteellinen uskontunnustus kiteytyy hänen pääteoksensa A New Critique of Theoretical Thought (1953) esipuheen viimeisissä lauseissa: ”Niiden, jotka ovat kiinnostuneet tieteellisen ajattelun kristillisestä perustasta, ei tulisi ajatella henkilökohtaista menestystä. – – Ihmisten horjuvia ja vaihtelevia mielipiteitä ei voi edes verrata siihen sisäiseen onnellisuuteen ja rauhaan, joka liittyy tieteelliseen tutkimustyöhön, kun se perustuu Kristukseen, joka on Tie, Totuus ja Elämä.”<ref>Dooyeweerd 1953: ix</ref> Vallitsevien muotifilosofioiden seuraaminen on suuri houkutus tutkijalle, joka pyrkii luomaan menestyksekästä uraa. Jos tutkija kuitenkin pystyy vastustamaan tätä houkutusta ja seuraamaan todistusaineistoa sinne, mihin se itse asiassa johtaa, hän voi kokea itsekriittisen tutkimuksen tarjoamaa sisäistä tyydytystä.
Dooyeweerdin filosofisen analyysin yksi painopistealueista on sen tutkiminen, mitä tieteellisen käsitteenmuodostuksen kannalta merkitsee, että tutkimuksen lähtökohdaksi otetaan Kristuksen välityksellä tullut Jumalan ilmoitus. Dooyeweerdin filosofinen tuotanto on laaja ja yksityiskohtainen perustelu väitteelle, jonka mukaan kristillisen ilmoituksen lähtökohdasta on mahdollista tehdä oikeutta todellisuuden moninaisuudelle ilman sisäisiä ristiriitaisuuksia. Dooyeweerdin tieteellinen uskontunnustus kiteytyy hänen pääteoksensa A New Critique of Theoretical Thought (1953) esipuheen viimeisissä lauseissa: ”Niiden, jotka ovat kiinnostuneet tieteellisen ajattelun kristillisestä perustasta, ei tulisi ajatella henkilökohtaista menestystä. – – Ihmisten horjuvia ja vaihtelevia mielipiteitä ei voi edes verrata siihen sisäiseen onnellisuuteen ja rauhaan, joka liittyy tieteelliseen tutkimustyöhön, kun se perustuu Kristukseen, joka on Tie, Totuus ja Elämä.” (Dooyeweerd 1953: ix.) Vallitsevien muotifilosofioiden seuraaminen on suuri houkutus tutkijalle, joka pyrkii luomaan menestyksekästä uraa. Jos tutkija kuitenkin pystyy vastustamaan tätä houkutusta ja seuraamaan todistusaineistoa sinne, mihin se itse asiassa johtaa, hän voi kokea itsekriittisen tutkimuksen tarjoamaa sisäistä tyydytystä.


== Käsitteenmuodostuksen ehtoja ==
== Käsitteenmuodostuksen ehtoja ==
Rivi 108: Rivi 108:
Miten sitten tällainen abstraktio on mahdollista? Tavallisessa kokemuksessa analyyttinen ajattelu on sidoksissa havaintoihin. Ajattelu erittelee kokemuksessa ilmeneviä esineitä ja olioita niiden aistein havaittavien ominaisuuksien perusteella. Olemme esimerkiksi tietoisia pihallamme olevien pensaiden väristä, koosta ja lukumäärästä. Tieteellisessä ajattelussa analyyttinen ajattelu syventyy ja avautuu.  Syventyessään analyysi saavuttaa lopulta niin korkean abstraktion tason, ettei se enää ole sidoksissa välittömiin havaintoaistimuksiin, vaan tarkastelee konkreettisia kohteita jonkin aspektin kuten biologisen, fysikaalisen ja matemaattisten aspektien pohjalta. Tällainen abstraktion syveneminen tapahtuu siten, että tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa otetaan abstraktion kautta etäisyyttä välittömiin havaintoihin. Tällainen etäisyyden ottaminen on mahdollista, koska ihminen ei ole kokonaisuudessaan ajalliseen todellisuuteen sulautunut olento, vaan hän pystyy minuutensa keskuksessa ottamaan etäisyyttä aikaan ja sen ilmiöihin.  
Miten sitten tällainen abstraktio on mahdollista? Tavallisessa kokemuksessa analyyttinen ajattelu on sidoksissa havaintoihin. Ajattelu erittelee kokemuksessa ilmeneviä esineitä ja olioita niiden aistein havaittavien ominaisuuksien perusteella. Olemme esimerkiksi tietoisia pihallamme olevien pensaiden väristä, koosta ja lukumäärästä. Tieteellisessä ajattelussa analyyttinen ajattelu syventyy ja avautuu.  Syventyessään analyysi saavuttaa lopulta niin korkean abstraktion tason, ettei se enää ole sidoksissa välittömiin havaintoaistimuksiin, vaan tarkastelee konkreettisia kohteita jonkin aspektin kuten biologisen, fysikaalisen ja matemaattisten aspektien pohjalta. Tällainen abstraktion syveneminen tapahtuu siten, että tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa otetaan abstraktion kautta etäisyyttä välittömiin havaintoihin. Tällainen etäisyyden ottaminen on mahdollista, koska ihminen ei ole kokonaisuudessaan ajalliseen todellisuuteen sulautunut olento, vaan hän pystyy minuutensa keskuksessa ottamaan etäisyyttä aikaan ja sen ilmiöihin.  


Kristillisen luomisnäkemyksen valossa on ymmärrettävää, että tällaisen abstraktin lähestymistavan pohjalta on mahdollista luoda hyvin tarkka analyyttinen kuvaus luonnollisen todellisuuden niistä aspekteista, jotka toimivat syyn ja seurauksen lakien pohjalta. Näitä todellisuuden aspekteja voidaan kutsua yhteisellä nimellä esiloogisiksi aspekteiksi ja niitä ovat lukumäärän, tilan, liikkeen, energian, elämän, havaintojen ja tunteen alueet. Se, että näiden alueiden looginen analyysi on yleensä mahdollista, kertoo siitä, että niillä on luomisen perusteella järjestynyt rakenne, joka voidaan ilmaista loogisen systematiikan avulla. Se, että luonnontieteellinen käsitteenmuodostus pystyy ilmaisemaan luonnon järjestyksen elegantilla ja systemaattisella tavalla, kertoo siitä, että fysikaaliset ja biologiset ilmiöt on luomisessa järjestetty tavalla, joka tekee mahdolliseksi pitkälle viedyn teoreettisen systematiikan niiden kuvauksessa. Todellisuus voi olla loogisen analyysin kohteena ja looginen analyysi voi paljastaa todellisuuden osa-alueiden rakenteen, koska itse todellisuus on rakennettu loogiselle analyysille läpinäkyväksi.<ref>Dooyeweerd 1955: 470–471</ref>
Kristillisen luomisnäkemyksen valossa on ymmärrettävää, että tällaisen abstraktin lähestymistavan pohjalta on mahdollista luoda hyvin tarkka analyyttinen kuvaus luonnollisen todellisuuden niistä aspekteista, jotka toimivat syyn ja seurauksen lakien pohjalta. Näitä todellisuuden aspekteja voidaan kutsua yhteisellä nimellä esiloogisiksi aspekteiksi ja niitä ovat lukumäärän, tilan, liikkeen, energian, elämän, havaintojen ja tunteen alueet. Se, että näiden alueiden looginen analyysi on yleensä mahdollista, kertoo siitä, että niillä on luomisen perusteella järjestynyt rakenne, joka voidaan ilmaista loogisen systematiikan avulla. Se, että luonnontieteellinen käsitteenmuodostus pystyy ilmaisemaan luonnon järjestyksen elegantilla ja systemaattisella tavalla, kertoo siitä, että fysikaaliset ja biologiset ilmiöt on luomisessa järjestetty tavalla, joka tekee mahdolliseksi pitkälle viedyn teoreettisen systematiikan niiden kuvauksessa. Todellisuus voi olla loogisen analyysin kohteena ja looginen analyysi voi paljastaa todellisuuden osa-alueiden rakenteen, koska itse todellisuus on rakennettu loogiselle analyysille läpinäkyväksi. (Dooyeweerd 1955: 470–471.)


Ihmistieteissä looginen analyysi erottaa toisistaan myös loogisen alueen varaan rakentuvat ihmiselämän alueet (historiallisen, kielellisen, sosiaalisen, taloudellisen, esteettisen, juridisen, moraalisen ja uskon alueen). Näiden alueiden analyysi ei kuitenkaan voi koskaan saavuttaa samanlaista analyyttisyyden astetta kuin esiloogisten alueiden analyysi, koska Jumalan kuvaksi luodun ihmisen yhtenä ominaisluonteena on itseohjautuvuus. Tämä määrää eron ns. ihmistieteiden ja luonnontieteiden välillä.<ref>Dooyeweerd 1955: 391</ref>
Ihmistieteissä looginen analyysi erottaa toisistaan myös loogisen alueen varaan rakentuvat ihmiselämän alueet (historiallisen, kielellisen, sosiaalisen, taloudellisen, esteettisen, juridisen, moraalisen ja uskon alueen). Näiden alueiden analyysi ei kuitenkaan voi koskaan saavuttaa samanlaista analyyttisyyden astetta kuin esiloogisten alueiden analyysi, koska Jumalan kuvaksi luodun ihmisen yhtenä ominaisluonteena on itseohjautuvuus. Tämä määrää eron ns. ihmistieteiden ja luonnontieteiden välillä. (Dooyeweerd 1955: 391.)


Näin siis tieteellisen käsitteenmuodostuksen lähtökohtana on abstraktio, joka mahdollistaa tutkimuskohteen tarkan rajaamisen ja tutkimusongelmien täsmentämisen. Abstraktion hintana on kuitenkin se, että todellisuuden yhteys hajotetaan, jolloin ongelmaksi nousee tämän yhteyden teoreettinen määritteleminen. Lisäksi tieteellisen ajattelun täsmällisyyden hintana on, että kukin sen tutkimustuloksista tarjoaa tietoa vain hyvin tarkasti rajatusta todellisuuden osasta ja tutkimustulosten tulkinta edellyttää laaja-alaisia oletuksia tutkimuskohteen paikasta todellisuudessa kokonaisuutena.  
Näin siis tieteellisen käsitteenmuodostuksen lähtökohtana on abstraktio, joka mahdollistaa tutkimuskohteen tarkan rajaamisen ja tutkimusongelmien täsmentämisen. Abstraktion hintana on kuitenkin se, että todellisuuden yhteys hajotetaan, jolloin ongelmaksi nousee tämän yhteyden teoreettinen määritteleminen. Lisäksi tieteellisen ajattelun täsmällisyyden hintana on, että kukin sen tutkimustuloksista tarjoaa tietoa vain hyvin tarkasti rajatusta todellisuuden osasta ja tutkimustulosten tulkinta edellyttää laaja-alaisia oletuksia tutkimuskohteen paikasta todellisuudessa kokonaisuutena.  


== Voiko looginen käsite antaa tietoa maailmasta? ==
== Voiko looginen käsite antaa tietoa maailmasta? ==
Edellä määriteltiin ensimmäinen tieteellistä käsitteenmuodostusta kohtaava ongelma: Miten käsitteellinen abstraktio on mahdollista? Tieteellisen käsitteenmuodostuksen kohde erotetaan erilleen muusta todellisuudesta: looginen analyysi kohoaa tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa korkealle abstraktion tasolle ja erottaa tutkimuksen kohteena olevan todellisuuden aspektin muista aspekteista. Tämä on mahdollista, koska ihminen pystyy ottamaan etäisyyttä ajalliseen todellisuuteen ja sen ilmiöihin. Tieteellinen ajattelu ei kuitenkaan voi pysähtyä tähän aspektien toisistaan erottamiseen, vaan sen tulee pystyä loogisessa käsitteessä yhdistämään looginen aspekti tutkimuksen kohteeseen. Tieteellinen tieto on käsitteellistä ja looginen käsite tutkimuskohteesta hyödyttää todellisuuden ymmärtämisessä ainoastaan, jos looginen käsite välittää tietoa kohteestaan. Käsitteen on tarkoitus tavoittaa olennaisia piirteitä käsitteenmuodostuksen kohteena olevasta todellisuuden osasta. Jos käsite jää puhtaaksi loogiseksi konstruktioksi ilman yhteyttä muuhun todellisuuteen, se ei anna tietoa todellisuudesta eikä auta todellisuuden hahmottamisessa.<ref>Dooyeweerd 1953: 44</ref>
Edellä määriteltiin ensimmäinen tieteellistä käsitteenmuodostusta kohtaava ongelma: Miten käsitteellinen abstraktio on mahdollista? Tieteellisen käsitteenmuodostuksen kohde erotetaan erilleen muusta todellisuudesta: looginen analyysi kohoaa tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa korkealle abstraktion tasolle ja erottaa tutkimuksen kohteena olevan todellisuuden aspektin muista aspekteista. Tämä on mahdollista, koska ihminen pystyy ottamaan etäisyyttä ajalliseen todellisuuteen ja sen ilmiöihin. Tieteellinen ajattelu ei kuitenkaan voi pysähtyä tähän aspektien toisistaan erottamiseen, vaan sen tulee pystyä loogisessa käsitteessä yhdistämään looginen aspekti tutkimuksen kohteeseen. Tieteellinen tieto on käsitteellistä ja looginen käsite tutkimuskohteesta hyödyttää todellisuuden ymmärtämisessä ainoastaan, jos looginen käsite välittää tietoa kohteestaan. Käsitteen on tarkoitus tavoittaa olennaisia piirteitä käsitteenmuodostuksen kohteena olevasta todellisuuden osasta. Jos käsite jää puhtaaksi loogiseksi konstruktioksi ilman yhteyttä muuhun todellisuuteen, se ei anna tietoa todellisuudesta eikä auta todellisuuden hahmottamisessa. (Dooyeweerd 1953: 44.)


Tästä seuraa toinen perustava ongelma tieteellisen käsitteenmuodostuksen ehdoista: Mistä lähtökohdasta voimme uudelleen yhdistää loogisen aspektin muiden aspektien kanssa, kun ne on tieteellisen ajattelun rakenteen mukaisesti asetettu toisilleen vastakkaisiksi abstraktiossa? Mikä tekee mahdolliseksi saada tieteellistä tietoa todellisuuden rakenteista, kun tieteellinen tieto edellyttää sitä, että loogiset käsitteet ovat yhdistettävissä todellisuuteen?
Tästä seuraa toinen perustava ongelma tieteellisen käsitteenmuodostuksen ehdoista: Mistä lähtökohdasta voimme uudelleen yhdistää loogisen aspektin muiden aspektien kanssa, kun ne on tieteellisen ajattelun rakenteen mukaisesti asetettu toisilleen vastakkaisiksi abstraktiossa? Mikä tekee mahdolliseksi saada tieteellistä tietoa todellisuuden rakenteista, kun tieteellinen tieto edellyttää sitä, että loogiset käsitteet ovat yhdistettävissä todellisuuteen?
Rivi 127: Rivi 127:
Arkhimedeen pisteestään lähtien tutkija luo oman tutkimuksensa viitekehyksenä olevan kokonaisnäkemyksen. Tutkijan on suhteutettava yksityiskohtaiset löytönsä ja havaintonsa kokonaisuuteen, koska irrallisina yksityiskohdat jäävät merkityksettömiksi. Hän ei voi rakentaa kokonaisnäkemystään yksityiskohtaisen tieteellisen tiedon varaan, koska hän ei ole kaikkitietävä olento – hän on sidottu omaan rajalliseen näkökulmaansa. Niinpä tieteen Arkhimedeen pisteellä tarkoitetaan tutkijan eksistentiaalista lähtökohtaa eli sitä lähtökohtaa, joka hänellä on ajattelevana, kokevana ja tuntevana ihmisenä maailmassa. Jokainen tutkija on jollakin tavalla eksistentiaalisesti sijoittunut ihmisenä eikä hän voi paeta perustavaa inhimillistä kokemistapaansa myöskään tutkijana: se kuka hän on ihmisenä, ohjaa hänen tapaansa tarkastella todellisuutta.
Arkhimedeen pisteestään lähtien tutkija luo oman tutkimuksensa viitekehyksenä olevan kokonaisnäkemyksen. Tutkijan on suhteutettava yksityiskohtaiset löytönsä ja havaintonsa kokonaisuuteen, koska irrallisina yksityiskohdat jäävät merkityksettömiksi. Hän ei voi rakentaa kokonaisnäkemystään yksityiskohtaisen tieteellisen tiedon varaan, koska hän ei ole kaikkitietävä olento – hän on sidottu omaan rajalliseen näkökulmaansa. Niinpä tieteen Arkhimedeen pisteellä tarkoitetaan tutkijan eksistentiaalista lähtökohtaa eli sitä lähtökohtaa, joka hänellä on ajattelevana, kokevana ja tuntevana ihmisenä maailmassa. Jokainen tutkija on jollakin tavalla eksistentiaalisesti sijoittunut ihmisenä eikä hän voi paeta perustavaa inhimillistä kokemistapaansa myöskään tutkijana: se kuka hän on ihmisenä, ohjaa hänen tapaansa tarkastella todellisuutta.


Arkhimedeen pistettä voidaan verrata näkötorniin, josta ihminen luo käsityksen maailmasta kokonaisuutena ja osa-alueiden keskinäisistä suhteista tämän kokonaisuuden sisällä. Miten on mahdollista perustella loogisen systematiikan käyttö todellisuuden kuvaamisessa? Arkhimedeen pisteellä ymmärretään lähtökohtaa, josta voidaan ymmärtää todellisuuden laadullisesti erilaisten tekijöiden välinen yhteys. Tieteellinen ajattelu joutuu tarkastelemaan todellisuutta jostakin perimmäisestä lähtökohdasta, jota ei enää voida perustella millään muulla. Ajattelu joutuu palaamaan tähän perimmäiseen lähtökohtaan aina uudestaan pyrkiessään suhteuttamaan todellisuuden eri osatekijät keskinäiseen yhteyteensä.<ref>Dooyeweerd 1953: 10</ref>
Arkhimedeen pistettä voidaan verrata näkötorniin, josta ihminen luo käsityksen maailmasta kokonaisuutena ja osa-alueiden keskinäisistä suhteista tämän kokonaisuuden sisällä. Miten on mahdollista perustella loogisen systematiikan käyttö todellisuuden kuvaamisessa? Arkhimedeen pisteellä ymmärretään lähtökohtaa, josta voidaan ymmärtää todellisuuden laadullisesti erilaisten tekijöiden välinen yhteys. Tieteellinen ajattelu joutuu tarkastelemaan todellisuutta jostakin perimmäisestä lähtökohdasta, jota ei enää voida perustella millään muulla. Ajattelu joutuu palaamaan tähän perimmäiseen lähtökohtaan aina uudestaan pyrkiessään suhteuttamaan todellisuuden eri osatekijät keskinäiseen yhteyteensä. (Dooyeweerd 1953: 10.)


Dooyeweerdin mukaan tieteellisen tutkimuksen Arkhimedeen piste ei voi olla sen enempää itse tieteellisessä ajattelussa kuin sen kohteessa, koska ongelmana on näiden kahden yhdistäminen. Positivismi pyrkii löytämään tieteellisen ajattelun tiedollisen kiintopisteen havainnoista, joiden se katsoo ongelmattomasti tarjoavan tietoa todellisuudesta. Mutta tällöin se joutuu epäkriittisesti olettamaan, että myös käsitteellisessä muodossa ilmaistut havaintolauseet heijastavat tällä tavalla ongelmattomasti todellisuuden rakennetta. Näin olettaessaan se kokonaan sivuuttaa varsinaisen ongelman: Miten voimme tietää käsitteidemme kuvaavan todellisuutta oikein? Positivismi perustuu ”annetun myyttiin”, joka johtaa tutkijan epäkriittisesti pitämään omia havaintoväitteitään tulkitsemattomina tosiasioina, vaikka ne aina todellisuudessa sisältävät tulkintaa ja vaativat oikeutusta.
Dooyeweerdin mukaan tieteellisen tutkimuksen Arkhimedeen piste ei voi olla sen enempää itse tieteellisessä ajattelussa kuin sen kohteessa, koska ongelmana on näiden kahden yhdistäminen. Positivismi pyrkii löytämään tieteellisen ajattelun tiedollisen kiintopisteen havainnoista, joiden se katsoo ongelmattomasti tarjoavan tietoa todellisuudesta. Mutta tällöin se joutuu epäkriittisesti olettamaan, että myös käsitteellisessä muodossa ilmaistut havaintolauseet heijastavat tällä tavalla ongelmattomasti todellisuuden rakennetta. Näin olettaessaan se kokonaan sivuuttaa varsinaisen ongelman: Miten voimme tietää käsitteidemme kuvaavan todellisuutta oikein? Positivismi perustuu ”annetun myyttiin”, joka johtaa tutkijan epäkriittisesti pitämään omia havaintoväitteitään tulkitsemattomina tosiasioina, vaikka ne aina todellisuudessa sisältävät tulkintaa ja vaativat oikeutusta.
Rivi 169: Rivi 169:
Jokainen tieteentekijä on eksistentiaalisesti jossakin tilanteessa. Hän katsoo todellisuutta joidenkin perustavien intuitioiden pohjalta ja pyrkii ymmärtämään todellisuutta niiden valossa. Tutkija rakentaa tiedolliset käsityksensä kokonaisvaltaisten intuitioiden varaan ja nojaa niihin tulkitessaan kokemuksessaan ilmenevää maailmaa. Jokaisen tieteentekijän perustava ongelma on pystyä määrittelemään oman ajattelunsa tukipisteet suhteessa todellisuuteen, ilman että määrittely tapahtuu täysin hänen subjektiivisen näkökulmansa ehdoilla.
Jokainen tieteentekijä on eksistentiaalisesti jossakin tilanteessa. Hän katsoo todellisuutta joidenkin perustavien intuitioiden pohjalta ja pyrkii ymmärtämään todellisuutta niiden valossa. Tutkija rakentaa tiedolliset käsityksensä kokonaisvaltaisten intuitioiden varaan ja nojaa niihin tulkitessaan kokemuksessaan ilmenevää maailmaa. Jokaisen tieteentekijän perustava ongelma on pystyä määrittelemään oman ajattelunsa tukipisteet suhteessa todellisuuteen, ilman että määrittely tapahtuu täysin hänen subjektiivisen näkökulmansa ehdoilla.


Dooyeweerdin mielestä ihminen voi ymmärtää osa-alueiden välisen yhteyden vain intuition kautta. Intuitio puolestaan on sidottu analyyttiseen ajatteluun: ”Meidän täytyy hylätä jokainen yritys erottaa intuitio analyyttisesta aspektista ja asettaa se vastakohdaksi analyyttiselle ajattelulle salaperäisenä metafyysisenä kykynä.”<ref>Dooyeweerd 1955: 480</ref> Intuitio on se analyyttisen ajattelun pohjakerros, jonka kautta analyyttinen ajattelu on yhteydessä muihin osa-alueisiin.
Dooyeweerdin mielestä ihminen voi ymmärtää osa-alueiden välisen yhteyden vain intuition kautta. Intuitio puolestaan on sidottu analyyttiseen ajatteluun: ”Meidän täytyy hylätä jokainen yritys erottaa intuitio analyyttisesta aspektista ja asettaa se vastakohdaksi analyyttiselle ajattelulle salaperäisenä metafyysisenä kykynä.” (Dooyeweerd 1955: 480.) Intuitio on se analyyttisen ajattelun pohjakerros, jonka kautta analyyttinen ajattelu on yhteydessä muihin osa-alueisiin.


Dooyeweerdin mukaan on olemassa kaksi intuition muotoa: välittömän kokemuksen intuitio, josta kaikki ihmiset ovat riippuvaisia tavallisessa elämässään, ja teoreettinen intuitio, jonka varassa tieteellinen käsitteenmuodostus tulee mahdolliseksi. Välittömän kokemuksen intuition kautta koemme yhteyden muuhun todellisuuteen. Teoreettinen intuitio puolestaan auttaa meitä analysoimaan osa-alueet ja muodostamaan tieteellisiä käsitteitä. Molempien intuitiivisten kokonaisnäkemysten totuus riippuu siitä, onko ihminen aidosti kosketuksissa todellisuuden yhtenäisyyden perustaan vai rakentuuko intuitio jonkin mytologisen kuvitelman varaan. Tämän arvioiminen on itsetuntemuksen asia.
Dooyeweerdin mukaan on olemassa kaksi intuition muotoa: välittömän kokemuksen intuitio, josta kaikki ihmiset ovat riippuvaisia tavallisessa elämässään, ja teoreettinen intuitio, jonka varassa tieteellinen käsitteenmuodostus tulee mahdolliseksi. Välittömän kokemuksen intuition kautta koemme yhteyden muuhun todellisuuteen. Teoreettinen intuitio puolestaan auttaa meitä analysoimaan osa-alueet ja muodostamaan tieteellisiä käsitteitä. Molempien intuitiivisten kokonaisnäkemysten totuus riippuu siitä, onko ihminen aidosti kosketuksissa todellisuuden yhtenäisyyden perustaan vai rakentuuko intuitio jonkin mytologisen kuvitelman varaan. Tämän arvioiminen on itsetuntemuksen asia.
Rivi 183: Rivi 183:
{{sitaatti|Ne jotka puolustavat dogmia teoreettisen ajattelun itseriittoisuudesta, joutuvat etsimään omaa lähtökohtaansa itse teoreettisesta järjestä. Mutta teoreettinen järki joutuu etenemään synteettisellä tavalla johtuen rakenteeseensa kuuluvasta vastakkainasettelusta. On kuitenkin olemassa yhtä monta muotoa mahdollisia teoreettisia synteesejä kuin ajallisessa kokemuksessamme on ei-loogisia osa-alueita.
{{sitaatti|Ne jotka puolustavat dogmia teoreettisen ajattelun itseriittoisuudesta, joutuvat etsimään omaa lähtökohtaansa itse teoreettisesta järjestä. Mutta teoreettinen järki joutuu etenemään synteettisellä tavalla johtuen rakenteeseensa kuuluvasta vastakkainasettelusta. On kuitenkin olemassa yhtä monta muotoa mahdollisia teoreettisia synteesejä kuin ajallisessa kokemuksessamme on ei-loogisia osa-alueita.


On olemassa käsitteellistä synteesiä, joka on luonteeltaan matemaattista, fysikaalista, biologista, psykologista, historiallista jne. Mistä näistä mahdollisista teoreettisista näkökulmista voi teoreettinen näkemys kokemustodellisuudesta etsiä lähtökohtaansa? Riippumatta siitä, miten valinta tehdään, se väistämättä merkitsee erityisen synteettisesti käsitetyn osa-alueen absolutisoimista.|Dooyeweerd<ref>Dooyeweerd 1953: 45–46</ref>}}
On olemassa käsitteellistä synteesiä, joka on luonteeltaan matemaattista, fysikaalista, biologista, psykologista, historiallista jne. Mistä näistä mahdollisista teoreettisista näkökulmista voi teoreettinen näkemys kokemustodellisuudesta etsiä lähtökohtaansa? Riippumatta siitä, miten valinta tehdään, se väistämättä merkitsee erityisen synteettisesti käsitetyn osa-alueen absolutisoimista. (Dooyeweerd 1953: 45–46.)}}


Ongelmana on, että jokainen näistä -ismeistä on yhtä hyvin tai yhtä huonosti perusteltavissa. Millään niistä ei periaatteessa ole etusijaa ennen toista. Käytännössä -ismin syntyminen merkitsee sitä, että tehdään ehdottomaksi lähtökohdaksi eli jumalallistetaan se osa-alue, jolla yhteiseksi nimittäjäksi valittu tekijä on ja kaikki muut osa-alueet nähdään tämän absolutisoidun alueen osina. Dooyeweerd osoittaa, että yritys palauttaa muiden osa-alueiden lakeja absolutisoidun osa-alueen lakeihin johtaa tieteellisen ajattelun sisäisiin ristiriitoihin. Tätä Dooyeweerd pitää osoituksena siitä, että naturalistiselle lähestymistavalle ominainen pelkistävä ajattelu ei pysty tekemään oikeutta todellisuudelle: osa-alueita ei voida palauttaa toisiinsa.  
Ongelmana on, että jokainen näistä -ismeistä on yhtä hyvin tai yhtä huonosti perusteltavissa. Millään niistä ei periaatteessa ole etusijaa ennen toista. Käytännössä -ismin syntyminen merkitsee sitä, että tehdään ehdottomaksi lähtökohdaksi eli jumalallistetaan se osa-alue, jolla yhteiseksi nimittäjäksi valittu tekijä on ja kaikki muut osa-alueet nähdään tämän absolutisoidun alueen osina. Dooyeweerd osoittaa, että yritys palauttaa muiden osa-alueiden lakeja absolutisoidun osa-alueen lakeihin johtaa tieteellisen ajattelun sisäisiin ristiriitoihin. Tätä Dooyeweerd pitää osoituksena siitä, että naturalistiselle lähestymistavalle ominainen pelkistävä ajattelu ei pysty tekemään oikeutta todellisuudelle: osa-alueita ei voida palauttaa toisiinsa.  
Rivi 195: Rivi 195:
Mitä sitten tarkoittaa, että Kristus on tieteellisen ajattelun Arkhimedeen piste? Tämä tarkoittaa tieteellistä lähestymistapaa, jossa vastaukset tieteellisen tutkimuksen kolmeen transsendentaaliseen perusongelmaan muodostetaan Kristuksen Raamatussa olevan itseilmoituksen pohjalta. Ilmoitus paljastaa todellisuuden perimmäisen alkuperän sekä ihmisen syntiinlankeemuksen ja lunastuksen todellisuuden. Tosiasiat tulkitaan tämän evidenssin valossa, niin että Kristuksesta lähtien avautuu näkemys luomakunnan rakenteisiin.  
Mitä sitten tarkoittaa, että Kristus on tieteellisen ajattelun Arkhimedeen piste? Tämä tarkoittaa tieteellistä lähestymistapaa, jossa vastaukset tieteellisen tutkimuksen kolmeen transsendentaaliseen perusongelmaan muodostetaan Kristuksen Raamatussa olevan itseilmoituksen pohjalta. Ilmoitus paljastaa todellisuuden perimmäisen alkuperän sekä ihmisen syntiinlankeemuksen ja lunastuksen todellisuuden. Tosiasiat tulkitaan tämän evidenssin valossa, niin että Kristuksesta lähtien avautuu näkemys luomakunnan rakenteisiin.  


{{sitaatti|Olemme osoittaneet, että filosofinen näkemys ajallisen todellisuuden rakenteeseen (ja siksi myös totuuden rakenteeseen) on ehdottoman riippuvainen tutkijan Arkhimedeen pisteestä. Saadaksemme totuudenmukaisen näkemyksen ajallisen todellisuuden rakenteeseen meidän on välttämättä luovuttava pelkästään ajalliseen todellisuuteen rajoittuvasta näkökulmasta, jossa kokonaan hylätään Jumalan todellisuus. Filosofi ei kuitenkaan pysty luopumaan tämänpuoleiseen rajoittuvasta naturalistisesta näkökulmasta, jollei Kristuksessa meille ilmoitettu Jumalan totuus saa hänen sydäntään valtaansa. Kristuksessa kokemuksen rakenne avautuu ja vapautuu naturalistisen filosofian ennakkoluuloista. Kristillinen filosofinen ajattelu ei voi tehdä kompromissia tämän totuuden osalta.|Dooyeweerd<ref>Dooyeweerd 1955: 574</ref>}}   
{{sitaatti|Olemme osoittaneet, että filosofinen näkemys ajallisen todellisuuden rakenteeseen (ja siksi myös totuuden rakenteeseen) on ehdottoman riippuvainen tutkijan Arkhimedeen pisteestä. Saadaksemme totuudenmukaisen näkemyksen ajallisen todellisuuden rakenteeseen meidän on välttämättä luovuttava pelkästään ajalliseen todellisuuteen rajoittuvasta näkökulmasta, jossa kokonaan hylätään Jumalan todellisuus. Filosofi ei kuitenkaan pysty luopumaan tämänpuoleiseen rajoittuvasta naturalistisesta näkökulmasta, jollei Kristuksessa meille ilmoitettu Jumalan totuus saa hänen sydäntään valtaansa. Kristuksessa kokemuksen rakenne avautuu ja vapautuu naturalistisen filosofian ennakkoluuloista. Kristillinen filosofinen ajattelu ei voi tehdä kompromissia tämän totuuden osalta. (Dooyeweerd 1955: 574.)}}   


Ihminen on sidottu kaikessa toiminnassaan aikaan. Ihminen on kuitenkin tietoinen ajasta, mikä kertoo siitä, että hän ei ole kokonaan suljettu ajalliseen todellisuuteen.  
Ihminen on sidottu kaikessa toiminnassaan aikaan. Ihminen on kuitenkin tietoinen ajasta, mikä kertoo siitä, että hän ei ole kokonaan suljettu ajalliseen todellisuuteen.  
Rivi 205: Rivi 205:
Mitä merkitsee käsitteenmuodostuksen menetelmälle, että sen perimmäinen lähtökohta ei ole persoonaton maailmankaikkeuden osa vaan elävä Persoona, joka todistaa itse itsensä Totuudeksi? Se merkitsee ensinnäkin sitä, että käsitteenmuodostuksen lähtökohtana on tämän elävän persoonan itseilmoitukseen sisältyvä tiedollinen evidenssi. Kristillinen käsitteenmuodostuksen menetelmä rakentuu evidenssille, Kristuksen omalle itseilmoitukselle, joka välittyy evankeliumien silminnäkijätodistajien välityksellä. Sikäli kuin tieteellinen tutkimus perustautuu Kristukseen, se tukeutuu ilmoitettuun totuuteen. Useimmissa tapauksissa sana ”Totuus” Raamatussa merkitsee lujuutta, varmuutta ja luotettavuutta. Tieteentekijän tutkimustyö voi rakentua totuudenmukaiselle perustalle, kun hän sydämessään tukeutuu totuuteen, ”kun hänen sydämensä ottaa vastaan Jumalan ilmoituksen”, joka on annettu Jumalan Sanassa.   
Mitä merkitsee käsitteenmuodostuksen menetelmälle, että sen perimmäinen lähtökohta ei ole persoonaton maailmankaikkeuden osa vaan elävä Persoona, joka todistaa itse itsensä Totuudeksi? Se merkitsee ensinnäkin sitä, että käsitteenmuodostuksen lähtökohtana on tämän elävän persoonan itseilmoitukseen sisältyvä tiedollinen evidenssi. Kristillinen käsitteenmuodostuksen menetelmä rakentuu evidenssille, Kristuksen omalle itseilmoitukselle, joka välittyy evankeliumien silminnäkijätodistajien välityksellä. Sikäli kuin tieteellinen tutkimus perustautuu Kristukseen, se tukeutuu ilmoitettuun totuuteen. Useimmissa tapauksissa sana ”Totuus” Raamatussa merkitsee lujuutta, varmuutta ja luotettavuutta. Tieteentekijän tutkimustyö voi rakentua totuudenmukaiselle perustalle, kun hän sydämessään tukeutuu totuuteen, ”kun hänen sydämensä ottaa vastaan Jumalan ilmoituksen”, joka on annettu Jumalan Sanassa.   


Jumala on kaiken totuuden alkuperä ja lähde. Kristus on täydellinen ilmoitus Jumalasta ja Totuuden täydellinen merkitys. Irrallaan Totuuden tuonpuoleisesta täyteydestä totuuden ajallisilla ulottuvuuksilla ei ole mitään merkitystä tai pätevyyttä. Ainoastaan totuuden tuonpuoleinen, uskonnollinen ulottuvuus, joka koskettaa sydäntä, antaa kaikille ajallisille totuuksille niiden pysyvyyden ja varmuuden. Seisoessamme totuudessa subjektiivinen ymmärryksemme suuntautuu oikealla tavalla ajalliseen maailmaan. En ollenkaan kiellä, että synti yhä uudelleen himmentää kristityn ymmärrystä. Enkä kiellä sitä, että monet ei-kristillisistä lähtökohdista tutkimustaan tekevät tutkijat ovat paljastaneet suhteellisen tosia asiaintiloja ajallisen todellisuuden sisällä. Mutta todella kristillisen filosofian ei tulisi koskaan epäillä sitä, että kaikki suhteellinen totuus ajallisen todellisuuden sisällä on ainoastaan tosi Totuuden täyteydessä, jonka Jumala on ilmaissut Kristuksessa. Suhteellisen tekeminen ehdottomaksi muuttaa totuuden valheeksi.<ref>Dooyeweerd 1955: 572</ref>
Jumala on kaiken totuuden alkuperä ja lähde. Kristus on täydellinen ilmoitus Jumalasta ja Totuuden täydellinen merkitys. Irrallaan Totuuden tuonpuoleisesta täyteydestä totuuden ajallisilla ulottuvuuksilla ei ole mitään merkitystä tai pätevyyttä. Ainoastaan totuuden tuonpuoleinen, uskonnollinen ulottuvuus, joka koskettaa sydäntä, antaa kaikille ajallisille totuuksille niiden pysyvyyden ja varmuuden. Seisoessamme totuudessa subjektiivinen ymmärryksemme suuntautuu oikealla tavalla ajalliseen maailmaan. En ollenkaan kiellä, että synti yhä uudelleen himmentää kristityn ymmärrystä. Enkä kiellä sitä, että monet ei-kristillisistä lähtökohdista tutkimustaan tekevät tutkijat ovat paljastaneet suhteellisen tosia asiaintiloja ajallisen todellisuuden sisällä. Mutta todella kristillisen filosofian ei tulisi koskaan epäillä sitä, että kaikki suhteellinen totuus ajallisen todellisuuden sisällä on ainoastaan tosi Totuuden täyteydessä, jonka Jumala on ilmaissut Kristuksessa. Suhteellisen tekeminen ehdottomaksi muuttaa totuuden valheeksi. (Dooyeweerd 1955: 572.)


Kristuksella on keskeinen asema tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa, koska hänellä on keskeinen asema todellisuudessa. Kristus on sekä kosmologian että tietoteorian keskus. Siksi hän on perimmäinen viitekehys, johon jokainen tieteellinen käsite on suhteutettava. Kristillisestä lähtökohdasta on mahdotonta pitää neutraalina metodia, joka ei millään tavalla ota huomioon Kristusta. Koska Kristuksen kautta todellisuus kokonaisuutena tulee ymmärrettäväksi, metodi, joka ei ota perustakseen Kristusta, tekee perustavan kosmologisen virheen. Se ymmärtää väärin maailmankaikkeuden kokonaisuuden, mikä puolestaan vääristää tosiasioille annettua teoreettista tulkintaa.
Kristuksella on keskeinen asema tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa, koska hänellä on keskeinen asema todellisuudessa. Kristus on sekä kosmologian että tietoteorian keskus. Siksi hän on perimmäinen viitekehys, johon jokainen tieteellinen käsite on suhteutettava. Kristillisestä lähtökohdasta on mahdotonta pitää neutraalina metodia, joka ei millään tavalla ota huomioon Kristusta. Koska Kristuksen kautta todellisuus kokonaisuutena tulee ymmärrettäväksi, metodi, joka ei ota perustakseen Kristusta, tekee perustavan kosmologisen virheen. Se ymmärtää väärin maailmankaikkeuden kokonaisuuden, mikä puolestaan vääristää tosiasioille annettua teoreettista tulkintaa.
Rivi 216: Rivi 216:


== Kriittinen itsereflektio ==
== Kriittinen itsereflektio ==
Dooyeweerdin mukaan tieteellisen käsitteenmuodostuksen kolmas perustava ongelma koskee tutkijan kriittistä itsereflektiota. Tieteelliset käsitteet eivät muodostu itsestään, vaan niitä muodostaa aina ihminen. Tieteellisiä käsitteitä muodostaessaan tutkija ei toimi irrallaan siitä, kuka hän on ihmisenä ja miten hän kokee maailman. Koska erityistieteellisen tutkimuksen huomion keskipiste on tutkimuskohteessa ja sen teknisessä hallinnassa, tutkijan oma tiedostava pohdinta voi jäädä toissijaiseksi. Niin kauan kuin tieteellinen käsitteenmuodostus on kokonaan suuntautunut siihen kapeaan todellisuuden osaan, joka on sen tutkimuskohteena, se kiinnittää huomionsa tutkimuskohteensa lukuisiin yksityiskohtiin eikä pysty tulemaan tietoiseksi perustavista lähtökohdistaan. Vasta kun tutkija alkaa pohtia itseään ja omaa osuuttaan tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa, hän saavuttaa käsityksen siitä perimmäisestä lähtökohdasta, josta hän tieteellisiä käsitteitä muodostaa. Hän tulee tietoiseksi niistä perususkomuksista, joiden pohjalta hän käsitteellistää todellisuutta. ”Kriittisen itsereflektion tie on sen tähden ainoa, joka voi johtaa teoreettisen ajattelun todellisen lähtökohdan löytämiseen.”<ref>Dooyeweerd 1953: 51</ref>
Dooyeweerdin mukaan tieteellisen käsitteenmuodostuksen kolmas perustava ongelma koskee tutkijan kriittistä itsereflektiota. Tieteelliset käsitteet eivät muodostu itsestään, vaan niitä muodostaa aina ihminen. Tieteellisiä käsitteitä muodostaessaan tutkija ei toimi irrallaan siitä, kuka hän on ihmisenä ja miten hän kokee maailman. Koska erityistieteellisen tutkimuksen huomion keskipiste on tutkimuskohteessa ja sen teknisessä hallinnassa, tutkijan oma tiedostava pohdinta voi jäädä toissijaiseksi. Niin kauan kuin tieteellinen käsitteenmuodostus on kokonaan suuntautunut siihen kapeaan todellisuuden osaan, joka on sen tutkimuskohteena, se kiinnittää huomionsa tutkimuskohteensa lukuisiin yksityiskohtiin eikä pysty tulemaan tietoiseksi perustavista lähtökohdistaan. Vasta kun tutkija alkaa pohtia itseään ja omaa osuuttaan tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa, hän saavuttaa käsityksen siitä perimmäisestä lähtökohdasta, josta hän tieteellisiä käsitteitä muodostaa. Hän tulee tietoiseksi niistä perususkomuksista, joiden pohjalta hän käsitteellistää todellisuutta. ”Kriittisen itsereflektion tie on sen tähden ainoa, joka voi johtaa teoreettisen ajattelun todellisen lähtökohdan löytämiseen.” (Dooyeweerd 1953: 51.)


Ihmisen minuus toimii kaikilla todellisuuden osa-alueilla: ihminen ajattelee loogisesti, käyttää kieltä, on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kokee moraalisia ja esteettisiä tunteita ja tekee taloudellisia laskelmia. Minuus ei kuitenkaan ole pelkkä toimija vaan radikaali ykseys, jota ei voida pelkistää mihinkään toiminnan muotoon ja joka ei löydä identiteettiään niiden kautta. Jos minuus nähdään vain tekojensa koordinaatiopisteenä, kadotetaan näkyvistä minuuden ykseys.
Ihmisen minuus toimii kaikilla todellisuuden osa-alueilla: ihminen ajattelee loogisesti, käyttää kieltä, on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kokee moraalisia ja esteettisiä tunteita ja tekee taloudellisia laskelmia. Minuus ei kuitenkaan ole pelkkä toimija vaan radikaali ykseys, jota ei voida pelkistää mihinkään toiminnan muotoon ja joka ei löydä identiteettiään niiden kautta. Jos minuus nähdään vain tekojensa koordinaatiopisteenä, kadotetaan näkyvistä minuuden ykseys.


Koska minuudella on tämä keskeinen asema kaikessa ihmisen toiminnassa, myös tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa, itsetuntemus on tieteellisen ajattelun perustava edellytys. Niinpä Dooyeweerdin mukaan tieteellisen käsitteenmuodostuksen kolmas perusongelma on: ”Miten kriittinen itsetutkistelu, teoreettisen ajattelun keskittyminen minuuteen, on mahdollista, ja mikä on sen todellinen luonne?”<ref>Dooyeweerd 1953: 52</ref>
Koska minuudella on tämä keskeinen asema kaikessa ihmisen toiminnassa, myös tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa, itsetuntemus on tieteellisen ajattelun perustava edellytys. Niinpä Dooyeweerdin mukaan tieteellisen käsitteenmuodostuksen kolmas perusongelma on: ”Miten kriittinen itsetutkistelu, teoreettisen ajattelun keskittyminen minuuteen, on mahdollista, ja mikä on sen todellinen luonne?” (Dooyeweerd 1953: 52.)


Ensimmäiseen osaan kysymyksestä Dooyeweerd vastaa, että tieteellisen ajattelun keskittyminen minuuteen tulee mahdolliseksi siten, että minuus keskittyy pohtimaan kysymystä omasta alkuperästään. Ihminen luo käsityksen itsestään sen pohjalta, miten hän käsittää alkuperänsä. Onko ihminen pelkästään korkealle kehittynyt eläin? Voidaanko ihmiseksi kehittymisen prosessi selittää pelkän sattuman ja luonnonvalinnan pohjalta? Onko ihmisen alkuperä perimmältään sokea sattumanvarainen prosessi, jolla ei ole tarkoitusta, suunnitelmaa eikä päämäärää? Vai onko ihminen Jumalan kuvaksi luotu olento? Ihmisen itsetuntemus riippuu siitä, että hän tulee tietoiseksi omasta alkuperästään.  
Ensimmäiseen osaan kysymyksestä Dooyeweerd vastaa, että tieteellisen ajattelun keskittyminen minuuteen tulee mahdolliseksi siten, että minuus keskittyy pohtimaan kysymystä omasta alkuperästään. Ihminen luo käsityksen itsestään sen pohjalta, miten hän käsittää alkuperänsä. Onko ihminen pelkästään korkealle kehittynyt eläin? Voidaanko ihmiseksi kehittymisen prosessi selittää pelkän sattuman ja luonnonvalinnan pohjalta? Onko ihmisen alkuperä perimmältään sokea sattumanvarainen prosessi, jolla ei ole tarkoitusta, suunnitelmaa eikä päämäärää? Vai onko ihminen Jumalan kuvaksi luotu olento? Ihmisen itsetuntemus riippuu siitä, että hän tulee tietoiseksi omasta alkuperästään.  
Rivi 288: Rivi 288:
Dooyeweerdin käsityksen mukaan uskonnolliset perusmotiivit ohjaavat filosofisen ajattelun kulkua kaiken tieteellisen ajattelun perustana olevan kolmiosaisen idean välityksellä. Tieteellinen ajattelu joutuu rakenteensa puolesta vastaamaan kolmeen perustavaan ongelmaan kaikessa erityistieteellisessä käsitteenmuodostuksessa: (1) Mikä on maailmankaikkeuden alkuperä? (2) Mikä on todellisuuden kokonaistarkoitus? (3) Mikä on todellisuuden perimmäinen järjestys ja sen yhtenäisyyden perusta?
Dooyeweerdin käsityksen mukaan uskonnolliset perusmotiivit ohjaavat filosofisen ajattelun kulkua kaiken tieteellisen ajattelun perustana olevan kolmiosaisen idean välityksellä. Tieteellinen ajattelu joutuu rakenteensa puolesta vastaamaan kolmeen perustavaan ongelmaan kaikessa erityistieteellisessä käsitteenmuodostuksessa: (1) Mikä on maailmankaikkeuden alkuperä? (2) Mikä on todellisuuden kokonaistarkoitus? (3) Mikä on todellisuuden perimmäinen järjestys ja sen yhtenäisyyden perusta?


Dooyeweerd tiivistää tieteellistä ajattelua ohjaavan perusidean kristillisen perusmotiivin hallitsemassa ajattelussa seuraavankaltaiseen muotoon<ref>Dooyeweerd 1953: 506–508</ref>:  
Dooyeweerd tiivistää tieteellistä ajattelua ohjaavan perusidean kristillisen perusmotiivin hallitsemassa ajattelussa seuraavankaltaiseen muotoon (Dooyeweerd 1953: 506–508):  


# Kristillinen idea kaiken alkuperästä perustuu Jumalaan kaiken Luojana.
# Kristillinen idea kaiken alkuperästä perustuu Jumalaan kaiken Luojana.
Rivi 345: Rivi 345:
Humanistinen uskonto, jossa ihmispersoonallisuus asetetaan koko todellisuuden keskukseksi, synnytti uuden näkemyksen ”luonnosta”. Ylpeästi tietoisena omasta autonomiastaan ja vapaudestaan ihminen näki ”luonnon” äärettömien mahdollisuuksien kenttänä, jossa ihmispersoonallisuuden suvereenisuus täytyy ilmaista luonnon ilmiöiden täydellisen hallinnan kautta. Persoonallisuuden ihanteensa motivoimana humanismi omaksui uuden matemaattisen tieteen metodin ja korotti sen tieteen ihanteeksi, jonka päämääränä on luonnon täydellinen hallinta sen matemaattisesti ilmaistavien lakien tuntemisen kautta. Humanismi uskoi, että tiede tekisi ihmisen todella vapaaksi ja kohottaisi hänet uskonnollisten ennakkoluulojen yläpuolelle.
Humanistinen uskonto, jossa ihmispersoonallisuus asetetaan koko todellisuuden keskukseksi, synnytti uuden näkemyksen ”luonnosta”. Ylpeästi tietoisena omasta autonomiastaan ja vapaudestaan ihminen näki ”luonnon” äärettömien mahdollisuuksien kenttänä, jossa ihmispersoonallisuuden suvereenisuus täytyy ilmaista luonnon ilmiöiden täydellisen hallinnan kautta. Persoonallisuuden ihanteensa motivoimana humanismi omaksui uuden matemaattisen tieteen metodin ja korotti sen tieteen ihanteeksi, jonka päämääränä on luonnon täydellinen hallinta sen matemaattisesti ilmaistavien lakien tuntemisen kautta. Humanismi uskoi, että tiede tekisi ihmisen todella vapaaksi ja kohottaisi hänet uskonnollisten ennakkoluulojen yläpuolelle.


Tieteen ihanne joutui kuitenkin ristiriitaan persoonallisuuden ihanteen kanssa, koska matemaattisten lainalaisuuksien täysin hallitsema luonto ei jättänyt tilaa ihmisen vapaudelle. Tieteen ihanteena on humanismin mukaan täydellinen tiedollinen järjestelmä, jonka ulkopuolelle ei jää mitään. Persoonallisuuden ihanteena on humanistisen käsityksen mukaan ihmisen täydellinen vapaus. Tieteen kaikenkäsittävä järjestelmä tekee mahdottomaksi ihmisen vapauden ja päinvastoin. Humanistisen filosofian monimutkaiset järjestelmät ovat olleet yritystä sovittaa toisiinsa luonto ja vapaus, jotka ovat toistensa kanssa ristiriidassa, jos niille annetaan ehdoton asema ja niistä tulee uskonnollistyyppisen palvonnan kohteita.<ref>Dooyeweerd 1953: 169–494</ref>
Tieteen ihanne joutui kuitenkin ristiriitaan persoonallisuuden ihanteen kanssa, koska matemaattisten lainalaisuuksien täysin hallitsema luonto ei jättänyt tilaa ihmisen vapaudelle. Tieteen ihanteena on humanismin mukaan täydellinen tiedollinen järjestelmä, jonka ulkopuolelle ei jää mitään. Persoonallisuuden ihanteena on humanistisen käsityksen mukaan ihmisen täydellinen vapaus. Tieteen kaikenkäsittävä järjestelmä tekee mahdottomaksi ihmisen vapauden ja päinvastoin. Humanistisen filosofian monimutkaiset järjestelmät ovat olleet yritystä sovittaa toisiinsa luonto ja vapaus, jotka ovat toistensa kanssa ristiriidassa, jos niille annetaan ehdoton asema ja niistä tulee uskonnollistyyppisen palvonnan kohteita. (Dooyeweerd 1953: 169–494.)


Humanistinen lähestymistapa etsii tieteen ja filosofian Arkhimedeen pistettä jostakin inhimillisen kokemuksen luonnollisesta aspektista. Se hylkää ajatuksen, että Jumalan ilmoitus voisi antaa tietoa todellisuuden alkuperästä ja sen perimmäisestä järjestyksestä. Humanismi pitää itsestään selvyytenä, ettei Jumalan ilmoitusta tarvita. Tämä vakaumus perustuu myyttiseen käsitykseen ihmisen järjen tai havaintojen kyvyistä, joita pidetään tieteellisen ajattelun Arkhimedeen pisteenä. Humanistinen vakaumus ei ole itsekriittinen oman lähtökohtansa suhteen, vaan antaa sille itsestään selvyyden aseman. Näin hämärtyy tietoisuus siitä, että tutkija on rajallinen olento, joka elää osana todellisuutta, jota hän ei ole itse luonut.<ref>Dooyeweerd 1953: 501–505</ref>
Humanistinen lähestymistapa etsii tieteen ja filosofian Arkhimedeen pistettä jostakin inhimillisen kokemuksen luonnollisesta aspektista. Se hylkää ajatuksen, että Jumalan ilmoitus voisi antaa tietoa todellisuuden alkuperästä ja sen perimmäisestä järjestyksestä. Humanismi pitää itsestään selvyytenä, ettei Jumalan ilmoitusta tarvita. Tämä vakaumus perustuu myyttiseen käsitykseen ihmisen järjen tai havaintojen kyvyistä, joita pidetään tieteellisen ajattelun Arkhimedeen pisteenä. Humanistinen vakaumus ei ole itsekriittinen oman lähtökohtansa suhteen, vaan antaa sille itsestään selvyyden aseman. Näin hämärtyy tietoisuus siitä, että tutkija on rajallinen olento, joka elää osana todellisuutta, jota hän ei ole itse luonut. (Dooyeweerd 1953: 501–505.)


Koska humanismin perustavan usko ihmisen vapauteen ja hyvyyteen on voitu kyseenalaistaa useista erilaisista lähtökohdista, länsimaisessa kulttuurissa on saanut yhä enemmän sijaa antihumanistinen ajattelu. Monet modernin antihumanismin tunnetuimmista edustajista kuten Michel Foucault, Jacques Derrida ja Georges Bataille ovat saaneet vaikutteita Friedrich Nietzschen ajattelusta. Nietzsche ihannoi muinaista sankarikulttia ja sille keskeisiä arvoja kuten rohkeutta, suuruutta ja eliitin erinomaisuutta. Valmius kuoleman kohtaamiseen ja kyky pitää elämää alempiarvoisena kuin kunniaa ja mainetta on osa sankarietiikkaa, johon sisältyy kuoleman ja väkivallan viehätystä. Yksi Nietzschen inspiroiman vastakulttuurin hedelmistä oli fasismi.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Charles Taylor]] | Nimeke = [[A Secular Age (kirja)|A Secular Age]] | Julkaisija = Harvard University Press | Vuosi = 2007 | Sivu = 373-374 }}</ref>
Koska humanismin perustavan usko ihmisen vapauteen ja hyvyyteen on voitu kyseenalaistaa useista erilaisista lähtökohdista, länsimaisessa kulttuurissa on saanut yhä enemmän sijaa antihumanistinen ajattelu. Monet modernin antihumanismin tunnetuimmista edustajista kuten Michel Foucault, Jacques Derrida ja Georges Bataille ovat saaneet vaikutteita Friedrich Nietzschen ajattelusta. Nietzsche ihannoi muinaista sankarikulttia ja sille keskeisiä arvoja kuten rohkeutta, suuruutta ja eliitin erinomaisuutta. Valmius kuoleman kohtaamiseen ja kyky pitää elämää alempiarvoisena kuin kunniaa ja mainetta on osa sankarietiikkaa, johon sisältyy kuoleman ja väkivallan viehätystä. Yksi Nietzschen inspiroiman vastakulttuurin hedelmistä oli fasismi.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Charles Taylor]] | Nimeke = [[A Secular Age (kirja)|A Secular Age]] | Julkaisija = Harvard University Press | Vuosi = 2007 | Sivu = 373-374 }}</ref>
Rivi 396: Rivi 396:


Tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteen analyysi osoittaa, että tieteellinen käsitteenmuodostus nojaa aina olettamuksiin, jotka ylittävät tieteellisen tiedon rajat. Tieteellisiä käsitteitä ei ole mahdollista muodostaa tekemättä oletusta siitä, mihin todellisuuden eri osa-alueiden välinen yhteys perustuu. Tätä oletusta ihminen ei voi tehdä irrallaan itsetuntemuksesta, koska hänen ainoa välitön kosketuspintansa todellisuuden yhteyteen on hänen oma kokemuksensa todellisuuden yhteydestä. Itsetuntemus puolestaan edellyttää tietoa ihmisen alkuperästä. Koska tieto ihmisen alkuperästä on edellytys sille, että tieteelliset käsitteet voidaan muodostaa itsekriittisellä tavalla, tiede nojaa perimmältään johonkin evidenssiin, jota ei ole enää mahdollista perustella tieteellisesti, vaikkakin sitä voidaan tieteellisen tutkimuksen avulla epäsuorasti testata. Tieteen pohjana oleva usko voi olla perusteltu, jos se nojaa sellaiseen evidenssiin, joka antaa luotettavan tiedon ihmisen alkuperästä.
Tieteellisen käsitteenmuodostuksen rakenteen analyysi osoittaa, että tieteellinen käsitteenmuodostus nojaa aina olettamuksiin, jotka ylittävät tieteellisen tiedon rajat. Tieteellisiä käsitteitä ei ole mahdollista muodostaa tekemättä oletusta siitä, mihin todellisuuden eri osa-alueiden välinen yhteys perustuu. Tätä oletusta ihminen ei voi tehdä irrallaan itsetuntemuksesta, koska hänen ainoa välitön kosketuspintansa todellisuuden yhteyteen on hänen oma kokemuksensa todellisuuden yhteydestä. Itsetuntemus puolestaan edellyttää tietoa ihmisen alkuperästä. Koska tieto ihmisen alkuperästä on edellytys sille, että tieteelliset käsitteet voidaan muodostaa itsekriittisellä tavalla, tiede nojaa perimmältään johonkin evidenssiin, jota ei ole enää mahdollista perustella tieteellisesti, vaikkakin sitä voidaan tieteellisen tutkimuksen avulla epäsuorasti testata. Tieteen pohjana oleva usko voi olla perusteltu, jos se nojaa sellaiseen evidenssiin, joka antaa luotettavan tiedon ihmisen alkuperästä.
== Lähteet ==
*{{Kirjaviite | Tekijä = Dooyeweerd, Herman | Nimeke = A New Critique of Theoretical Thought I | Julkaisija = Philadelphia: Presbyterian and Reformed Publishing Co | Vuosi = 1953 | Sivu = }}
*{{Kirjaviite | Tekijä = Dooyeweerd, Herman | Nimeke = A New Critique of Theoretical Thought II | Julkaisija = Philadelphia: Presbyterian and Reformed Publishing Co | Vuosi = 1955 | Sivu = }}
== Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}


[[Luokka:Kirjat]][[Luokka:Filosofia]]
[[Luokka:Kirjat]][[Luokka:Filosofia]]
Muutoksesi astuvat voimaan välittömästi. Kaikki ApoWikiin tehtävät tuotokset katsotaan julkaistuksi GNU Free Documentation License 1.3 or later -lisenssin mukaisesti (ApoWiki:Tekijänoikeudet). Jos et halua, että kirjoitustasi muokataan armottomasti ja uudelleenkäytetään vapaasti, älä tallenna kirjoitustasi. Tallentamalla muutoksesi lupaat, että kirjoitit tekstisi itse, tai kopioit sen jostain vapaasta lähteestä. ÄLÄ KÄYTÄ TEKIJÄNOIKEUDEN ALAISTA MATERIAALIA ILMAN LUPAA!
Peruuta Muokkausohjeet (avautuu uuteen ikkunaan)