Hermeneutiikka
"Tekstinselitystiede" eli hermeneutiikka tavoittelee kunkin tutkittavan tekstin kattavaa ja oikeellista ymmärrystä – sellaista, joka näkee kunkin tekstin alkuperäisen merkityksen mahdollisimman aidosti ja luotettavasti ja pystyy myös esittämään tämän merkityksen aika- ja kulttuurirajojen ylikin niin selkeästi ja vakuuttavasti, että tekstin voi sanoa tällä tavoin avautuvan "omilla ehdoillaan".
Hermeneutiikan perusongelma
Yritettäessä ymmärtää mitä hyvänsä tekstiä on hyödyllistä tiedostaa, ettei kukaan pysty olemaan lähtökohtaisesti puolueeton ja neutraali vaan jokainen lähestyy tekstiä aina jostain, siihen mennessä omaksumastaan ajattelutavasta lähtien. Tämä on ihmisen rajallisuuteen ja subjektiivisuuteen perustuva kaikkia koskeva toteamus, eikä tässä suhteessa ole periaatteellista eroa Raamatunkaan tulkitsijoiden välillä: vaikkapa kristitty, naturalisti ja muslimi lähestyvät Raamattua kukin oman todellisuuskäsityksensä näkökulmasta. Tätä henkilöstä toiseen vaihtelevaa mutta itse kunkin tulkintoihin vaikuttavaa subjektiivista näkökulmaa kutsutaan esiymmärrykseksi.
Juuri edellä todettu esiymmärryksen vaikutus asettaakin hermeneutiikalle korkean kynnyksen: Jos kerran kukin tulkitsija tuo mukaan oman esiymmärryksensä ja tämä esiymmärrys vaikuttaa aina tekstin tulkintaan, niin miten sitten mikään teksti voisi koskaan avautua kenellekään, saati useille, "omilla ehdoillaan"? Onko hermeneutiikan pyrkimys näin ollen jo alun perinkin "tuomittu epäonnistumaan"?
Toimimattomia ratkaisuyrityksiä
Voi olla ajatuksia selkiyttävää käydä tässä yhteydessä läpi muutama vaihtoehtoinen yritys tekstintulkintaongelman periaatteelliseksi ratkaisutavaksi. Näin hermeneuttisen tavoitteen erottaminen muista helposti mieleen tulevista teksteihin ja niiden mahdollisiin käsittelytapoihin liittyvistä vaihtoehdoista tulee toivottavasti selväksi.
Kun hermeneutiikan peruspyrkimyksenä on nimenomaan tekstien ymmärtäminen niiden omilla ehdoilla, toimiva ratkaisu ei löydy
- "tulkintademokratiasta", jossa tekstien merkitykset pyrittäisiin ratkaisemaan tulkintaosapuolten tekemillä keskinäiskompromisseilla saati äänestyksillä – nämähän kertoisivat lähinnä vain kulloistenkin tulkitsijoiden piirissä vallinneesta ajattelusta, eivät tekstin omasta alkuperäismerkityksestä; eikä
- "tulkintadiktatuurista", jossa jokin taho sanelisi yhden, kaikille pakollisen käsityskannan – tällainen menettelytapa kertoisi lähinnä vain tämän yhden tahon valta-asemasta siinä nimenomaisessa tilanteessa, jossa näin pääsisi tapahtumaan; ei liioin
- "tulkintamielivallasta", jossa luovutaan koko tekstin alkuperäismerkityksen – tai ainakin sen etsimisen – ideasta ja annetaan jokaiselle rajoittamaton "subjektiivinen oikeus" mielensä mukaan "tulkita" kaikkia kohtaamiaan tekstejä.1
Toimiva ratkaisu: hermeneuttinen spiraali
Teoreettiset pohdinnat ja käytännölliset havainnot ovat yhdessä johtaneet seuraavanlaiseen ratkaisumalliin, "hermeneuttiseen spiraaliin":
- Koska jokaisella joka tapauksessa on jokin esiymmärrys, joka vaikuttaa tekstien tulkintaan, on syytä myöntää tämä avoimesti; kenenkään ei siis pidä koettaa esiintyä "neutraalin oikeassaolijan" tai "puolueettoman asiantuntijan" roolissa.
- Mitään tekstiä ei varmastikaan voi kunnolla oppia tuntemaan olematta edes sen kanssa suoranaisesti tekemisissä, joten välttämätön edellytys hermeneutiikan tavoitteen saavuttamiseksi on joka tapauksessa konkreettinen tutustuminen selitettävään tekstiin: sitä tulee lukea, analysoida2, sulatella3, harkita, opetella4 ja palata5 siihen yhä uudestaan.
- Jos käytettävissä on muiden tutkimuksia ja tulkintoja tästä tekstistä, niihin kannattaa ja pitääkin tutustua, mutta tavoitteena on nimenomaan se, että teksti itse koettelee omat tulkintansa, joten ei pidä koskaan oman ensivaikutelman varassa ajatella, että "tämähän onkin hyvä/paras tulkinta, korvatkoon se siis mielessäni selitettävän tekstin" vaan "olisikohan tämä hyvä (tai paras toistaiseksi löytämäni) tulkinta – verrataanpa sitä tarkasti selitettävään tekstiin sen selvittämiseksi, miten hyvin teksti yksityiskohtiaan myöten tällä tavoin avautuu"; samoin ei pitäisi ajatella, että "onpas tosi surkea tulkinta, heitänpä sen siis mielestäni saman tien" vaan "huonolta näyttää, mutta verrataanpa kuitenkin tätäkin tulkintaa tarkasti selitettävään tekstiin sen selvittämiseksi, löytyykö niiden väliltä yhtään minkäänlaista yhteensopivuutta ja millaisia epäyhteensopivuudet tarkasti ottaen ovat".
- Kaikkia tutkittavaan tekstiin liittyviä omia löydöksiä ja oivalluksia tulisi mahdollisuuksien mukaan työstää muillekin ymmärrettävään muotoon, esittää tarkoituksenmukaisilla foorumeilla ja ottaa vastaan, arvioida ja koetella tutkittavalla tekstillä muiden niistä antamia palautteita. Näin voi oman hermeneuttisen työskentelynsä yksityiskohdissakin välähdyksittäin hyödyntää oman esiymmärryksen ulkopuolelta nousevia näkökohtia.
- Tämän menettelytavan kantavana ideana – joka toistuvien kokemusten mukaan toimii myös käytännössä – on se, että vaikka esiymmärrys aina vaikuttaakin tulkintaan, vähitellen itse tekstin kanssa tekemisissä oleminen vaikuttaa puolestaan takaisin esiymmärrykseen muuttaen sitä yhteensopivammaksi tekstin todellisen merkityksen kanssa. Mitä kauempana oma esiymmärrys on alun perin ollut tutkittavan tekstin todellisesta merkityksestä, sitä ilmeisempi tämä vaikutus yleensä on: täysin toimimaton käsitys kumoutuu nopeasti6, pienempien virheiden paljastuminen ja niistä vapautuminen vaatii enemmän harjoitusta7.
- "Hermeneuttinen spiraali" viittaa siihen, että tulkitsija on ensin esiymmärryksensä takia kulkemassa joltain etäisyydeltä tekstin varsinaisen tarkan merkityksen ohi, mutta olemalla tekemisissä tekstin kanssa hän jää "sitä kiertävälle radalle" ja "tekstin vetovoimakenttään", joka vähitellen vetää hänen ymmärrystään tekstistä aina vain lähemmäs sen alkuperäismerkitystä, vaikka esiymmärryksen vaikutus ei koskaan lakkaakaan eikä täydelliseen ymmärrykseen itse tekstin tarkasta merkityksestä siksi päästäkään, kuten spiraalikin kiertyy yhä tiukemmin yhden pisteen ympärille sitä kuitenkaan koskaan täysin saavuttamatta.
Viitteet
- ^ Tämäntapaista "teksteillä ei ole mitään omaa merkitystä, vaan kaikki riippuu tulkitsijasta ja hänen tulkinnastaan" -meininkiäkin on itse asiassa kyllä ehdotettu, mutta se on umpikuja:
Siinä tapauksessa, että tällainen ehdotus otettaisiin tulkintojen arvioinnin luovuttamattomaksi lähtökohdaksi, jo itse tätä ehdotustakin voitaisiin tulkita, miten mielitään – voitaisiin katsoa sen tarkoittavan vaikkapa sitä, että jos joku on jostain tulkinnasta eri mieltä kanssani, hänet tulee keinolla millä hyvänsä vaientaa.
Ellei tällä "rajoittamaton subjektiivinen oikeus tulkintaan" -ehdotustekstilläkään, siis nimenomaan tekstinä, olisi tai ainakaan myönnettäisi olevan mitään omaa merkitystä, mikään ei tietenkään estäisi tällaistakaan "tulkintaa"; jos taas pidettäisiin kiinni tämän nimenomaisen tekstin "ainoasta oikeasta tulkinnasta" ehtona muiden tekstien tulkintamielivallalle, koko asetelman keinotekoisuus paljastuisi välittömästi: julki lausuttu oletus, jonka mukaan objektiivisia merkityksiä ei ole olemassakaan, olisi itse esimerkkinä nimenomaan objektiivista merkitystä kantavasta tekstistä.
On myös käytännössä joka tapauksessa täysin mahdotonta elää ikään kuin mitään objektiivisia merkityksiä ei olisi olemassa – koko inhimillinen elämä perustuu olennaisesti moninaistenkin tekstien merkitysten yhdenmukaiseen tulkintaan ja noudattamiseen, esim. liikennesääntöjen ja ylipäänsä lakien tarkoitetun tulkinnan olemassaoloon ja kaikkia koskevuuteen mutta yhtä hyvin myös vaikkapa treffien tekoon liittyvien verbaali-ilmausten oikeiden merkitysten olemassaoloon, niin että "tänä iltana" on eri asia kuin "kymmenen vuoden kuluttua" ja "Mannerheimin patsaalla" eri asia kuin "Utön majakalla". - ^ jaotella, jäsennellä, tutustua kokonaisrakenteeseen ja osien keskinäissuhteisiin jne.
- ^ luettua muistella mielessä ja toisaalta "antaa välillä ajan kulua" ja palata sitten uudestaan saman tekstin ääreen, josko siitä nyt löytäisikin jotain sellaista, johon ei ensi lukemalla tullut kiinnittäneeksi huomiota
- ^ hahmottaa kokonaisuutta, harjoitella kertomaan "sama asia" ulkomuistista omin sanoin, verrata tällaista "omaa kertomusta" itse tekstiin
- ^ näillä eri tavoilla
- ^ Jos joku esimerkiksi olisi ollut siinä käsityksessä, että Matteuksen evankeliumin päätarkoituksena on opettaa, miten valmistetaan Mooseksen lain ruokamääräysten mukaisia aterioita, kertalukeminen riittäisi osoittamaan hänelle, ettei mitään košer-reseptejä löytynytkään, joten esiymmärrys oikeni tältä osin huomattavasti.
- ^ Jos esim. esiymmärryksenä Matteuksen evankeliumista olisi ollut, että se on tarkoitettu lähinnä vain juutalaisille (jotta he uskoisivat Jeesuksen messiaanisuuteen), niin voi viedä jonkin aikaa ennen kuin tajuaa, miten paljon siinä itse asiassa on kysymys "pakanalähetyksestäkin" (alkaen itämaan tietäjistä, jotka tulevat kaukaa etsimään "juutalaisten kuningasta" tuntematta edes Miikan profetiaa messiaan syntymisestä Beetlehemissä, päätyen "menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" -lähetyskäskyyn).
