Monimutkaisten järjestelmien synty

ApoWikistä
Versio hetkellä 10. helmikuuta 2010 kello 19.14 – tehnyt Apollos (keskustelu | muokkaukset) (kappalejako)

Suunnitteluteoreetikko William Dembski on kiinnittänyt huomiota alkemian ja evolutionismin yhtäläisyyksiin [1]: alkemistien luottamus siihen, että lyijy olisi heidän käytettävissään olevilla keinoilla muutettavissa kullaksi1 perustui heidän metafyysiseen maailmankuvaansa, nimittäin uusplatonistiseen ajatukseen, jonka mukaan lyijy tavallisena metallina oli joka tapauksessa pyrkimässä kohti jalometalliutta – siis muuttumaisillaan kullaksi aivan luonnostaan. Dembski osoittaa olennaisen yhtäläisyyden alkemistien ja evolutionistien välillä: kumpikin on niin oman metafyysisen sitoumuksensa lumoissa, että empirian tylyt tulokset eivät häntä juuri hetkauta.

Evolutionisti on siinä mielessä jopa alkemistia kehnommassa asemassa, että alkemisti sentään oli pyrkimyksissään vapaa käyttämään kaikkea mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään, mutta materialismi sen sijaan pukee kannattajansa henkiseen pakkopaitaan: muita kuin materialismin ehdoilla rakennettuja selitysmalleja elämän, eri elämänmuotojen, tietoisuuden tai minkään tutkimuskohteen alkuperälle ei hän eikä – mikäli se hänestä riippuu – kukaan muukaan hänen vaikutuspiirissään oleva saa edes harkita.

Niinpä evolutionistien ulottuville on ainakin toistaiseksi jäänyt lähinnä vain mahtailevien johtopäätösten tekeminen itsessään sangen vaatimattomista havainnoista. Tämä artikkeli keskittyy tällaisten esimerkkitapausten ja niihin liittyvien näkökohtien esittelyyn ja tarkasteluun.

Avida

Avida on evoluutiobiologian tutkimiseen tarkoitettu keinotekoisen elämän simulointiohjelmisto. Richard Lenskin tutkimusryhmä on pyrkinyt sen avulla osoittamaan, että monimutkaisen biologiset järjestelmät voivat kehittyä darwinistisella mekanismilla. Tulosten kriittiseen tarkasteluun voi tutustua täältä.

Viitteet

  1. ^ vaikkeivät he tienneetkään, miten se tarkalleen ottaen voisi tapahtua, eivätkä tienneet, saati tunteneet ketään, joka olisi tässä pyrkimyksessä onnistunut