Tieteen tulosten valikoiva vastustaminen

Tieteen tulosten valikoiva vastustaminen on syytös, jonka voi kohdistaa ja joka onkin kohdistettu eri todellisuuskäsitysvaihtoehtojen edustajiin. Toisaalta se on myös jokseenkin välttämätön selviytymisstrategia elämän ristiaallokossa ja erityisesti informaatiotulvan paineissa. Olisi kuitenkin suotavaa, että itse kukin tiedostaisi oman valikoivan tieteenvastustamisensa luonteen ja voisi näin oppia arvioimaan sitä (itse)kriittisesti ja jopa kehittämäänkin sitä mahdollisimman informoiduksi ja johdonmukaiseksi.

Miten eri perususkomuksistojen edustajat tyypillisesti valikoivat tieteen tuloksia vastustettavikseen

Jos perustavat todellisuuskäsitysvaihtoehdot luokittaa Stefan Gustavssonin tapaan teismiin, naturalismiin ja panteistiseen monismiin, näitä valikoituja tieteen tulosten vastustamisia voi lyhyesti luonnostella:

• Teistit eivät välttämättä hyväksy kaikkia "yleisesti hyväksyttyjä" iänmääritysmenetelmiä tai varsinkaan niiden "yleisesti hyväksyttyjä" tuloksia eivätkä etenkään polveutumisteoriaa (alkukopioitujasta plagiaattoriksi), varsinkaan ihmisen alkuperäselitykseksi, etenkään tämän sielun osalta ja pelkkien tarkoitusta vailla vaikuttavien fyysisen maailman automaattisten prosessien vaikutuksesta.

• Naturalistit eivät välttämättä hyväksy kuolemanrajakokemusten yhteydessä saatua mittavaa empiiristä näyttöä tietoisuuden toimimisesta myös aivojen lakattua toimimasta, mihin liittyy toistuva inhimillinen kokemus tietoisen persoonallisen olemassaolon jatkumisesta ihmisruumiin maatessa kliinisen kuoleman tilassa. Vaikeuksia heillä voi olla myös sellaisten tieteenhistorian ja -filosofian tulosten nielemisessä, joiden mukaan kristinuskon vaikutus on ollut välttämätön modernin luonnontieteen synnylle, tai sellaisten tieteensosiologisten tutkimusten suhteen, jotka osoittavat, miten kulloinkin tieteen tuloksina esitetyt asiat ovatkin olleet riippuvaisia henkilö- ja ryhmäkohtaisista pyyteistä ja valtataisteluista. Erityistä vastenmielisyyttä he yleensä kokevat suunnitteluteoreettisen tutkimuksen tuloksia kohtaan, ne kun osoittavat matemaattis-luonnontieteellisin menetelmin ohjaamattoman evoluutiomallin mahdottomuuden.

• Panteistiset monistit eivät välttämättä usko, että minkään tieteiden mitkään tutkimuskohteet olisivat todellisia, vaan pitävät niitä pelkkänä harhana (maya) tai "(yhtä aikaa persoonallisen ja persoonattoman) Brahmanin unena". Kuitenkin he voivat tieteen tuloksia valikoivasti hyväksyäkin, jos ne sopivat heidän tarkoituksiinsa: esim. transsendenttisen mietiskelyn mainonnassa voidaan vedota aivotutkimusten osoittamiin fysiologisiin muutoksiin hindutekniikoiden harjoittamisen aikana.

Miksi tieteen tuloksia valikoivasti vastustetaan ja täytyykin vastustaa

Historiallisena kehityskulkuna voidaan todeta erityistieteiden saaneen tyypillisesti alkunsa filosofian tutkimushaarojen itsenäistymisestä (keskiajan yliopistoissa oli vain neljä oppiainetta: filosofia, teologia, lääketiede ja oikeustiede, joista kolmeen viimemainittuun erikoistuvatkin aloittivat yliopistouransa kaikille yhteisillä filosofian opinnoilla). Filosofiassa keskeistä on mielekkäästi argumentoiva keskustelu ja väittely. Jotta kysymys tieteen tulosten valikoivasta vastustamisesta saataisiin järkeviin kokonaispuitteisiin, lieneekin syytä todeta, että mikään tieteellinen tulos ei voi perimmältään olla sen pätevämpi kuin paras sen puolesta esitetty (tai kyseisellä hetkellä esitettävissä oleva) perustelu.

Uskomus, jonka mukaan olisi olemassa sisäisesti yhtenäinen ja kaikin osin vakuuttavasti perusteltu tieteellinen totuus, jonka tuloksia jotkut vain eivät millään ota uskoakseen, on varsin lapsellinen. Pikemminkin on olemassa valtava määrä osittain yhteensopivia ja osittain toisensa poissulkevia, vaihtelevan laaja-alaisia käsityksiä, joiden parhaissa perusteluissa on (enemmän tai vähemmän valikoivasti) käytetty eri tieteenalojen piirissä kehitettyjä ja kehitteillä olevia tutkimusmenetelmiä ja niitä käyttäen saatuja tutkimustuloksia. Koska nämä käsitykset ovat osittain toisensa poissulkevia, johdonmukaisuutta tavoittelevan ihmisen on pakkokin niitä valikoivasti vastustaa, koska ne kielletyn ristiriidan lain mukaan eivät kaikki voi sellaisinaan olla tosia. Sitä paitsi itse kunkin ihmisen järjissään pysyminen edellyttää hänen pitävän yllä jotensakin johdonmukaista käsitystä todellisuudesta voidakseen sen puitteissa jäsentää omaa elämäänsä ja ohjata toimintaansa.

Tieteen tulosten valikoivan vastustamisen kehittäminen Holmes-päättelyllä

Sir Arthur Conan Doyle on esittänyt romaanihenkilönsä Sherlock Holmesin nimissä seuraavansuuntaisen päättelysäännön: "Jos otamme huomioon kaikki mahdolliset vaihtoehdot, tarkastelemme niitä huolellisesti ja pystymme tämän tarkastelun perusteella sulkemaan pois kaikki muut paitsi yhden niistä, niin ainoa jäljelle jäänyt mahdollisuus – olipa se sitten alun perin vaikuttanut miten epätodennäköiseltä hyvänsä – on välttämättä tosi." – Tätä lähestymistapaa voi kutsua "Holmes-päättelyksi".

Tieteen tulosten valikoivaa vastustamistaan on mahdollista ja suotavaa kehittää Holmes-päättelyn avulla: jos huomaa, että tieteen nimissä tai ainakin siihen tavalla tai toisella vedoten esitetään selvästi keskenään ristiriitaisia ja sellaisina toisensa poissulkevia väitteitä, niin kaikkia näitä väitetysti tieteellisiä käsityksiä voi pitää Holmes-päättelyn lähtökohtana olevina vaihtoehtoina. Tällöin päättelyn seuraava vaihe on huolellisen tarkastelun perusteella selvittää, voidaanko niitä sulkea pois tarkemmin ajatellen mahdottomina tai ainakin tieteen kiistattomasti saavuttamien tulosten kanssa yhteensopimattomina, jolloin vaihtoehtojen määrä karsiutuu alkuperäisestä niin, että parhaassa tapauksessa vain yksi vaihtoehto jää jäljelle.

Esimerkki: Abiogeneesi

Kysymys siitä, miten ensimmäinen elollinen organismi on saanut alkunsa, eli abiogeneesi voidaan hahmottaa kolmen todellisuuskäsitystavan puitteissa seuraavasti:

• Panteistinen monismi: "Ei mitenkään, sillä erilliset elolliset organismit ovat pelkkää harhaa eikä niitä perimmältään ole olemassakaan. Tämä harha puolestaan on saanut alkunsa (ja jatkonsa) Brahmanin unesta."

• Teismi: "Biologinen elämä sinänsä ja niin muodoin myös sen ensimmäinen ilmentymä on Jumalan luomaa, tarkoituksella aiheuttamaa. Luomisen jälkeen elämää on syntynyt ja syntyy vain jo olemassaolevasta elämästä."

• Naturalismi: "Emme vielä tiedä, miten alkukopioituja muodostui (emmekä sitäkään, millainen se oli), mutta tieteellinen tutkimus tulee vielä joskus osoittamaan, ettei siihen ole ainakaan mitään yliluonnollista tekijää tarvittu, sillä yliluonnolliseen ei voi vedota tieteessä. Näin ollen yliluonnolliseen ei pidä nytkään vedota, muutenhan olisi kysymys vain aukkojen jumala -virhepäättelystä."

Holmes-päättelyä soveltaen voi todeta, että jos panteistiset monistit olisivat oikeassa, niin tieteellinen tutkimus ei olisi luultavasti mahdollistakaan eikä missään tapauksessa voisi antaa luotettavaa tietoa todellisuudesta (sillä se pääsisi käsiksi vain epätodellisuuteen), joten se vaihtoehto ei ole ainakaan tieteen tukema. Naturalismi taas ei ainakaan tässä kysymyksessä vetoa minkäänlaisiin tieteen tuloksiin vaan ainoastaan sen väitettyihin pelisääntöihin, eikä silläkään siis ole tieteen tuloksia tukenaan vaan se joutuu vaatimaan tulevaisuuden tieteeltä juuri päinvastaisia tuloksia kuin mitä tähänastinen tiede on saavuttanut. Teismi sen sijaan on nimenomaan tieteen jo saavuttamien tulosten kanssa yhtäpitävä: ei koskaan ole tieteellisesti havaittu, että elämää syntyisi muuten kuin jo olemassaolevasta elämästä, kuten teismin mukaan pitäisikin tapahtua, ja mitä paremmin asioihin on perehdytty, sitä ilmeisemmin mahdottomiksi naturalistisen abiogeneesin spekulatiiviset hahmotelmat ovat osoittautuneet. Näin ollen tämä Holmes-päättely antaa tulokseksi, että – niin epätodennäköiseltä kuin se saattoi alun perin vaikuttaakin – juuri teistinen käsitys on abiogeneesikysymyksessä ainoa yhteensopiva tieteen tutkimustulosten kanssa (joten sen jommastakummasta vaihtoehdosta kiinnipitäminen voi tapahtua vain tieteen tuloksia – ilmeisen valikoivasti – vastustamalla).