I Don't Have Enough Faith to Be an Atheist (kirja)

I Don't Have Enough Faith to Be an Atheist on Norman L. Geislerin ja Frank Turekin kirjoittama kirja.

Johdanto

Johdannon aluksi kerrotaan Frankin kokemus Rochesterin yliopiston vanhan testamentin kurssilta. Kurssin aluksi professori kertoi opiskelijoille, että heidän tulisi jättää uskonnolliset olettamuksensa kotiin ja että hän pyrkii opettamaan mahdollisimman objektiivisesti. Professori edusti hyvin skeptistä näkökantaa vanhaan testamenttiin ja opetti muun muassa, ettei Mooses kirjoittanut Mooseksen kirjoja ja monet profetiat on kirjoitettu niiden ennustamien tapahtumien jälkeen. Israelilaiset olivat myös aiemmin monijumalaisia, mutta uskonnollisfanaattiset monoteistit myöhemmin muokkasivat tekstit yksijumalaisiksi.

Frank oli mennyt kurssille ottamaan selvää, onko Jumala olemassa. Kurssin aikana tähän ei kuitenkaan ollut tullut vastausta, joten hän meni kysymään tätä professorilta. Professori vastasi, että hän ei tiennyt. Myöhemmin Frank kertoo oppineensa, että yliopisto (”university”) ei ollutkaan yhdistelmä sanoista ”unity” (yhtenäisyys) ja ”diversity” (moninaisuus), eli yliopisto ei ollutkaan paikka, jossa oppisi miten monet eri tieteenalat tuottavat yhtenäisen kuvan elämän moninaisuudesta vaan se oli ”pluraversity” eli instituutio, jossa mikä tahansa näkemys sen naurettavuudesta riippumatta oli saman veroinen, paitsi näkemys, että on olemassa yksi oikea maailmankatsomus.

Kirjoittajat kertovat, että yhtenäisyys on kuitenkin mahdollista löytää moninaisuudesta ja tämä on kuin löytäisi palapelilleen sen laatikon päällisen kuvan. Jos palapelissä on paljon paloja, ne on vaikea löytää kohdilleen, ellei ole palapelilaatikon päällä olevaa mallikuvaa. Samalla tavalla elämässä on vaikea yhdistää erilaisia yksityiskohtia ilman kokonaiskuvaa. Enää täytyy selvittää, mikä on elämän palapelin oikea laatikon päällikuva.

Uskonto ja palapelilaatikon päällikuva

Maailman uskonnot pyrkivät tarjoamaan eheän ja täyden kokonaiskuvan maailmasta, kuten oikean laatikon kansi palapelistä. Yleensä tämä kuva alkaa maininnalla Jumalasta, sillä siitä riippuu hyvin paljolti viisi elämän keskeisintä kysymystä:

1. Alkuperä: mistä tulemme?
2. Identiteetti: keitä olemme?
3. Tarkoitus: miksi olemme täällä?
4. Moraali: kuinka meidän tulisi elää?
5. Päämäärä: minne olemme menossa?

Jos Jumala on olemassa, elämällä on tarkoitus ja on myös oikea ja väärä tapaa elää elämää. Jos taas ei ole, ei ole tarkoitusta, eikä oikeaa tai väärää tapaa elää. Entä onko jollain uskonnolla oikea laatikon päällikuva? Yleinen näkemys, on, että ei – monista syistä.

1. Ensinnä jos jokin uskonto olisi oikeassa, kaikki muut olisivat väärässä – ja kristinuskon ollessa totta muiden uskontojen edustajat ovat matkalla helvettiin.
2. Ajatellaan myös, ettei millään uskonnolla ole totuutta, vaan ne kuvaavat samaa asiaa samalla tavoin kuin kuusi sokeaa miestä norsua: yksi tunnustelee syöksyhammasta ja toteaa, että norsu on kuin keihäs, toinen kärsää ja toteaa sen olevan käärme, kolmas ottaa jalasta kiinni ja toteaa sen olevan puu, neljäs pitää hännästä kiinni ja toteaa sen olevan köysi, viides tunnustelee korvaa ja toteaa sen olevan viuhka, kuudes tunnustelee norsua sivusta ja pitää sitä muurina.
3. Uskonnolla ei monesti nähdä olevan tekemistä totuuden kanssa, vaan se on vain makuasia ja kukin näkemys on totta edustajalleen, eikä muiden näkemyksiä saa kritisoida.
4. Lisäksi on vaikeita kysymyksiä, esimerkiksi pahan ongelma.
5. Monet ovat myös sitä mieltä, että millään uskonnolla ei ole totuutta, sillä tiede kertoo, mikä on totta.

Kirjan kirjoittajien näkemyksen mukaan oikea vastaus on kuitenkin olemassa.¹

Millainen Jumala?

Suurin osa maailman uskonnoista menee kolmeen kategoriaan: teistisiin, panteistisiin ja ateistisiin. Teismin (esim. juutalaisuus, kristinusko, islam) mukaan persoonallinen Jumala on luonut maailman ja hän on erillään maailmankaikkeudesta. Panteismin (esim. Zen buddhalaisuus, hindulaisuus, new age) mukaan universumi on Jumala ja ateismin (uskonnollinen humanismi) mukaan mitään Jumalaa ei ole.²

Luku 7: Äiti Teresa vs. Hitler

Kuinka tiedämme, että moraalilaki on olemassa?

Reaktiomme auttavat meitä löytämään moraalilain (oikean ja väärän)

Yhdessä yliopistossa Idianassa yliopiston professori piti kurssia etiikasta. Hän antoi opiskelijoille tehtävän kirjoittaa essee jostain eettisestä kysymyksestä ja perustella se niin hyvin kuin mahdollista. Aiheen sai siis valita vapaasti.

Yksi opiskelija kirjoitti, että moraali on suhteellista, eikä absoluuttista standardia ei ole. Kyse on vain makuasiasta, toinen tykkää suklaasta, toinen vaniljasta. Tämän opiskelijan työ oli oikean mittainen, palautettu ajoissa tyylikkäässä sinisessä kansiossa.

Professori antoi työstä hylätyn arvosanan, perusteluna ”En pidä sinisistä kansioista”. Palautteen saatuaan opiskelija meni raivoissaan professorin puheille hänen toistoonsa ja valitti, ettei tämä ole oikein, eikä reilua, sillä työtä ei ole arvioitu ansioidensa mukaan, vaan vain kansion värin perusteella.

Professori pysäytti opiskelijan valituksen, ja totesi, että hän lukee paljon esseitä, ja katsoi tätä esseetä, ja totesi, että eikö opiskelija todennut työssään, ettei ole sellaisia asioita, kuin oikeudenmukaisuus, reiluus ja oikeus? Opiskelija myönsi.

Professori jatkoi sitten, mikä opiskelija on syyttämään häntä epäoikeudenmukaisuudesta tai epäreiluudesta, eikö opiskelija itse kirjoittanut, että tässä on kyse makuasiasta, toinen tykkää suklaasta, toinen vaniljasta? Opiskelija myönsi, että tämä on hänen näkemyksensä. Professori totesi tähän, että asia on sitten selvä, työ on hylätty: en pidä sinisistä kansioista. Tässä kohtaa opiskelijan päässä välähti – on todella olemassa moraalisia absoluutteja.³