Konstruktivistinen oppimisen teoria

Oppimisen teoriana konstruktivismi tarjoaa psykologisen selonteon siitä, miten ihmisen oppiminen tapahtuu. Oppija rakentaa tiedollisia käsityksiään aikaisempien tietorakenteidensa eli skeemojensa varassa. Uudet tiedolliset käsitykset rakentuvat aikaisempien käsitysten pohjalta. Oppija toimii aktiivisesti ja luovasti tietoa rakentaessaan. Hän ei ota passiivisesti vastaan ulkoapäin annettua tietoa. Painopiste on tiedon subjektin luovassa älykkyydessä sekä tiedon tuottamisen yhteisöllisessä perustassa. Tässä merkityksessä konstruktivismin painotus on vastakkainen behaviorismille, jonka mukaan oppimisen pohjana on ulkoisten ärsykkeiden tuottama reaktio organismissa. Psykologisen konstruktivismin merkittäviä edustajia ovat Jean Piaget ja Lev Vygotsky. Piaget painotti biologis-psykologisia mekanismeja yksilön oppimisprosessissa, kun taas Vygotsky painotti oppimiseen vaikuttavia yhteisöllisiä tekijöitä.

Oppimisen teoriana konstruktivismi painottaa oppimisen hermeneuttista ulottuvuutta, jonka mukaan oppiminen edellyttää tulkintaa. Tämä merkitsee sitä, että konstruktivistinen oppimisen teoria tarvitsee taustakseen jonkin muunnelman hermeneuttisesta teoriasta. On kuitenkin huomattava, että konsruktivistinen oppimisen teoria ei välttämättä edellytä konstruktivistista hermeneuttista teoriaa. Päin vastoin, konstruktivistinen oppimisen teoria sopii paremmin yhteen realistisen hermeneutiikan kanssa, koska konstruktivistinen hermeneutiikka poistaa kokonaan sen, että oppija oppii tietämään jotakin ulkopuolisesta todellisuudesta.

Konstruktivistinen hermeneutiikka on ei-realistista siinä mielessä, että tulkintojensa kautta yksilö tai yhteisö luo oman todellisuutensa. Todellisuudella ei ole yhtä oikeaa tulkintaa eikä ole olemassa yhtä oikeaa tulkinnan menetelmää.